Ikänäkö iskee jokaiselle – näön muuttumiselta ei voi välttyä
Tiesitkö, että silmät vanhenevat muuta kehoamme nopeammin, ja kun 40 ikävuotta alkaa kolkutella mittariin, alkaa ikänäkö iskeä? Sitä ei voi välttää, vaikka ei koskaan olisi kärsinyt mistään näköpulmista. Ikänäkö iskee jokaiselle aikanaan – ja voi yllättää.
Ai onks sulla silmälasit, kysyi kollega töissä. Mitä, me ollaan tunnettu 20 vuotta enkä koskaan oo nähnyt sulla rillejä, totesi ystävä, kun menimme elokuviin ja kaivoin keltaiset vappurillini laukusta nähdäkseni leffan paremmin. Nyt voin sanoa, että ette muuten näe enää jatkossakaan, sillä kaupallisessa yhteistyössä Alconin kanssa sain elämäni ensimmäiset piilolinssit!
Oma historiani silmälasien kanssa yltää reilun 10 vuoden taakse. Olin tuolloin jo pitkään siristellyt silmiäni yrittäessäni nähdä lähestyvän bussin numeron. Autoa ajaessani olin saattanut ajaa liittymän ohi, koska en nähnyt liikenneopastetta kaukaa kunnolla. Teatterissa puoli nautintoa tuntui jäävän kokematta erityisesti yläritsiltä. Tuolloin näöntarkastuksessa selvisikin, että olen likinäköinen enkä siis näe kauas terävästi.
Nyt kierroksessa ovat varmaan neljännet lasini (en tosiaankaan ole niitä joka vuosi uusinut) ja käytän rillejä yhä samoissa puuhissa: lähinnä autoillessa, leffassa ja teatterissa. Tietokoneella työskentelyyn tai lukemiseen en ole koskaan kaivannut laseja eikä lasien käyttö ole itselläni viime vuosina ollut edes päivittäistä. Usein ensimmäinen merkki ikänäöstä on se, ettei enää näe tarkasti lähelle: Kirjan teksti alkaa olla yhtä mössöä, kaupassa ei erota, mitä mehutölkin kyljessä lukee tai kännykän joutuu viemään niin kauas silmistä, etteivät kädet tunnu riittävän!
Näöntarkastus hermostutti
Alconin yhteistyön myötä oli varattava aika optikolta näöntarkastusta varten. Tuntui, että juurihan olin viimeisimmät lasini hankkinut ja näköni oli tarkistettu, mutta siitä olikin kulunut kuin huomaamatta jo kolme vuotta. Optikolle meneminen jännitti enemmän kuin hammaslääkärissä käynti, sillä mahdollinen muutos näössä hirvitti. Tiesin, että näön muuttuminen omilla ikävuosillani on täysin tavallista, koska ikänäkö. Tykkään muuten ikänäköä enemmän termistä aikuisnäkö, jota kutsutaan myös presbyopiaksi. Kreikankielinen presbyopia tarkoittaa vanhaa miestä ja näköä. Ei kovin mairittelevaa, erityisesti kun tuntee itsensä naiseksi parhaassa iässä!
Optikolla ollessani tuli mieleen, että näkökyky on kyllä yksi asia, jota ei arjessa paljon ehdi ajatella, jos sen kanssa ei ole pulmia. Itse aion olla siitä jatkossa erityisen kiitollinen ja toivon, ettei mitään radikaalia suuntaan eikä toiseen tapahdu myöskään jatkossa. En olisi välttämättä halunnut tietää, että 40 ikävuoteen mennessä ihmisen silmän tarkentumiskyky on heikentynyt reilusti yli 60 prosenttia. Mutta sellaista se elämä on, se nuoruuden hyvä näkö ei ole ikuista.
Käy optikolla
Useimmilla ikänäkö tosiaan tarkoittaa sitä, että yhtäkkiä ei vain näe enää tarkasti lähelle. Se johtuu siitä, että silmän mykiön elastisuus alkaa heiketä ja mykiö alkaa kovettua. Jos huomaisin, että esimerkiksi läppärin ruudun katseleminen vaikeutuu, olisin jo painelemassa kiireen vilkkaa optikolle. Moni vain ei kuulemma hae apua vaivaansa, vaan sinnittelee näön huonontumisen kanssa jopa vuosia. Osaksi kyse on siitä, ettei katseen tarkentamisen vaikeuksia ja sumuisilta tuntuvia silmiä osata yhdistää ikänäköön, jonka moni kuvittelee saapuvan vasta eläkkeellä, ehkä juuri tuosta nimestä johtuen. Vaivoja ihmetellään, mutta ei silti ymmärretä, että kyse on asiasta, jota voidaan korjata. Alconin teettämän tutkimuksen mukaan 54 prosenttia suomalaisista ei tiedä ikänäöstä mitään tai tietää vain hyvin vähän. Vain viisi prosenttia suomalaisista tietää, että ikänäköä voidaan korjata piilolinsseillä. Ohhoh, mitä lukemia!
Itse sain todella yllättyä optikolla, sillä oma näköni olikin parantunut juuri ikänäön vaikutuksesta. Miinusnäköni oli kohentunut sen verran, että sain mukaani vain –0,75:n piilolinssit. En kyllä ollut osannut ajatella vaikkapa autoa ajaessani, että kas, onpa näköni parantunut tässä viime aikoina, että enpä enää taida tarvita rillejäni. Sain luvan käyttää silmälasejani yhä, mutta minua myös varoiteltiin, että saattaa olla mahdollista, että ne rasittavat silmiäni liikaa eivätkä ole itselleni enää sopivat. Siksi aion nyt jatkossa käyttää piilareita, silloin kun niitä tarvitsen.
Useimmilla apuna aikuisnäössä toimivat moniteholinssit, joita saa myös piilolinsseinä. Itsehän en sellaisia tietenkään saanut, koska moniteholinssit auttavat näkemään sekä lähelle että kauas ja oma pulmani on tuo kauas näkeminen.
Näöntarkastuksessa varattiin aika piilolinssien sovitukseen muutaman päivän päähän. Piilareista minulla ei tosin ole mitään muuta kokemusta kuin se, että säännöllisin väliajoin teini-ikäinen tyttäreni pyytää rahaa omiinsa ja niiden puhdistusnesteisiin.
Optikolta sain yhden hyvän neuvon, jota harjoittelinkin pari kertaa ennen piilolinssiensovitusta. Hän kehotti minua koskemaan puhtailla käsillä silmän valkoiseen osaan. Se olikin loistava neuvo eikä tuntunut ollenkaan vastenmieliseltä. Itse sovituksessa sainkin piilarit silmiin helposti. Ensin niiden poissaanti tuntui huomattavasti hankalammalta, mutta opin senkin tekniikan parissa minuutissa.
Nyt sitten käyttelen elämäni ensimmäisiä piilolinssejä näin nelikymppisenä ja ensi viikolla kerron sitten tarkemmin kokemuksistani!
Onko sinulla kokemusta piilolinsseistä tai oletko huomannut aikuisnäön vaivaavan?
Aurinkoista maanantaita,
Jenny
Emma / Harkittuja herkkuja
Mä sain monta vuotta sitten lukulasit, joita käytin pitkään vain jos luin väsyneenä vähän huonossa valossa. En edes pitänyt niitä mukana, koska ei niille ollut tarvetta muulloin, mutta niin se vaan näkö pikkuhiljaa heikkeni huomaamatta. Muistan edelleen sen hetken, kun sitten ekaa kertaa kaupassa tajusin tihrustaessani jonkun purkin tekstejä, että en näekään enää mitään… Reagoin siihen jotenkin koomisen dramaattisesti: koin, että mun ”kroppa petti mut”, että se ei enää kykenekään siihen, mihin sen pitäisi 😀 Ja kyse nyt kuitenkin oli vaan lukulasien tarpeesta – lievää draamaqueeneilua näin jälkikäteen mietittynä!
Nyt en enää pärjää ilman lukulaseja missään ja vähitellen alkaa tuntua siltä, että tarvitsisin pimeässä ajaessa jotkut lasit, jotka vähentää valojen häikäisevyyttä. En kyllä edes ole varma, onko semmoisia ”täsmälaseja” mahdollista saada (pitkälle näen siis muuten oikein hyvin). Tarttee varmaan varata aika optikolle.
Pitänee vaan olla tyytyväinen, että näkö kuitenkin kaiken kaikkiaan on hyvä tämän ikäiseksi. Mutta on ne lukulasit kyllä niin ärsyttävät, aina hukassa jne.
Kivaa tiistaita sulle Jenny 🙂
Jenny/Vastaisku ankeudelle
Kiitos Emma kommentistasi! Mä varmaan olisin ihan pulassa, jos tarttisin lukulasit. Ne olis ihan varmasti koko ajan hukassa, joten I feel you!
Mulla oli sama fiilis silloin, kun huomasin, että en näe kauas enää hyvin. Olin aina nähnyt tosi hyvin, joten se tuntui oudolta. Nykyään huomaan, että silmät väsyy herkästi ja kun tuijotan tietsikkaa työpäivän ja monesti sen jälkeenkin, niin silmät tuntuvat helposti sameilta. Kai nää on kaikki näitä iän tuomia juttuja, toisilla ne tulevat aiemmin ja toisilla myöhemmin.
Silmälaseja oon käyttänyt ihan mielelläni, ainoa mikä niissä ärsyttää on niiden peseminen! Ne on aina täynnä jotain klähmäsiä sormenjälkiä…Siks näitä piilareitakin mielelläni testaan nyt, ei tarvi pestä rillejä 🙂
Aurinkoista viikkoa sulle! Kyllä siellä optikolla käyminen kannattaa välillä, vähän sama juttu se on kuin hammaslääkäri. Muistaa, että just on käynyt, mutta sitten siitä onkin jo useampi vuosi.
Mari alias Lazymary
Olen käyttänyt monitehoja n. 18 vuotta eli nelikymppisestä ja muutenkin olen tottunut silmälasien käyttäjä. Ekat lasit sain 9-vuotiaana. Silmäni ovat herkät, joten pidän laseja hyvinä tuulensuojina, mutta kyllä ne varsinaiset pölynimurit ovat ja täynnä kumman paljon (kenen???) sormenjälkiä. Piilareita mulle on tarjottu muutaman kerran, mutta juuri tuo silmiin koskeminen ja linssien paikoilleen laittaminen ja pois ottaminen tuntuu vastenmieliseltä. No, silmälasit ovat niin iso osa persoonaani, etten osaisi niistä varmaan luopua. Se, ettei näe enää tarkasti edes uusilla laseilla, on tietysti ärsyttävää, mutta kuuluu ikääntymiseen. Odottelen mielenkiinnolla sun piilarikokemuksiasi!
Jenny/Vastaisku ankeudelle
Kiitos Mari kommentistasi! Etkä ole ainoa, josta tuntuu silmiin koskeminen vastenmieliseltä, se oli tuossa Alconin kyselyssä yleinen syy sille, miksi ihminen EI ole hankkinut piilareita. Mulla se piilarien silmiinlaittaminen sujuu jo tosi hyvin, mutta pois ottaminen ei aina onnistukaan. Sit tuntuu inhottavalta just, kun yrittää ruopsuttaa sitä piilaria silmästä irti. Mutta oon varma, että senkin oppii tekemällä.
Monella silmälasithan on kuin asuste ja yks keino näyttää persoonalliselta. Mulla on siis ihanat keltasankaiset lasit, joita kaverini kutsui vappulaseiksi ja ne tais olla kauheinta, mitä hän oli nähnyt 😀 Mutta ne vain sopivat mulle omasta mielestä tosi hyvin.
Palaan pian noiden piilarikokemusten kanssa. Ihanaa päivää!