Yksi juoksemisen parhaita puolia on yhteisöllisyys
Vaikka juoksu onkin yksilölaji, yksi sen parhaita juttuja on yhteisöllisyys. Ryhmälenkit sopivat kaltaiselleni höpöttäjälle, joka elokuisella maratonillakin jäin suustani kiinni ties kuinka monen ventovieraan ihmisen kanssa. Juostessa ei haittaa, vaikkei koskaan oltaisi tavattu tai ehkä nähtäisi enää ikinä, silti juokseminen yhdistää niin, että jutunaiheita varmasti löytyy askelten ajaksi.
Kuva: Timo Turkka Photography
Mallorcalla kaikki moikkaa
Heinäkuussa juoksin neljä lenkkiä viikon aikana Mallorcalla. Vastaani juosseet hymyilivät, nyökkäsivät tai vilkuttivat. Kummasti askel piteni ja ryhti ojentui, kun vastaantullut juoksija moikkasi niin iloisesti. Tuli olo, että olemme tekemässä samaa asiaa ja meillä on ton tyypin kanssa vähän niin kuin yhteinen maali, vaikka me juostaankin ihan eri suuntiin.
Elokuussa juoksin usein samaa lenkkiä lahden ympäri kotikulmilla. Lähdin usein lenkille samaan kellon aikaan työpäivän jälkeen ja välillä huvitti, kun samat ihmiset juoksivat vastaan joka kerta. Muutaman kanssa tuli jo nyökättyä ja kerran mäen takaa juossut itseäni varmaan puolta nuorempi mieshenkilö sanoi kuuluvasti moro, kun juoksimme toistemme ohi. Pari viikkoa sitten juoksin Kruununhaan ja Merihaan ohi. Vastaani juoksi maratonin ilmeisesti joka viikko (näin muistelen kuulleeni) juoksevan porukan jäseniä, lähinnä vanhempia herrasmiehiä. Jokainen heistä moikkasi tai nyökkäsi, vaikken heikäläisiä ollutkaan.
Myös Vauhtisammakon juoksuvalmennusryhmässämme on se sama, uskomattoman hyvä henki. Juoksun lomassa myös höpötetään kaikenlaista, vaikkei koskaan oltaisi tavattu tai ainakaan kovin hyvin tunnettaisi. Kaikki ovat samalla viivalla tekemässä samaa asiaa, nauttimassa juoksusta ja oppimassa siitä lisää. Juoksu yhdistää, eikä silloin millään muulla ole merkitystä. Toki kotomaassamme ehkä moikkaillaan juoksevia vastaantulijoita vielä hieman vähemmän kuin esimerkiksi kesällä Mallorcalla tuntui olevan tapana, mutta on hauskaa nähdä, että kyllä meilläkin osataan!
Yhdessä pitkin Helsingin rantoja
Viime lauantaina juoksin oikeastaan lähes kokonaan ventovieraassa porukassa 12 kilometriä pitkin Helsingin rantoja. Ajatus kimppalenkin järjestämisestä tuli Juoksujalka vipattaa -blogin Merituulilta, joka pyysi minut ja Lenkillä-blogin Elinan mukaan. Merituuli ei polvivaivansa takia voinutkaan juosta, mutta me Elinan kanssa luotsattiin iloisesti höpöttävää porukkaa pitkin sateista, harmaata ja tuulista pääkaupunkia. Seuraavan yhteislenkin järjestämme 25.11., tervetuloa mukaan! Silloin on tarkoitus juosta noin 15 k, mutta samaa rauhallista tahtia edetään kuin lauantainakin eli noin 7 min/k. Hyvä fiilis lauantain lenkistä kantoi pitkälle viikonloppuun. Oli hauska tavata uusia naamoja ja juosta yhdessä!
Koko lauantaisen kimppalenkin ajan satoi ja tuuli. Ei haitannut ollenkaan!
Toki välillä on ihana juosta yksin ja hiljaa, koska juoksu ilman musiikkia omien ajatusten kanssa on kyllä itselleni ihan parasta stressin nollausta ja asioiden käsittelyä kirjoittamisen ohella. Välillä pitkälläkin lenkillä kotiin tullessa tosin miettii, että ajattelinko mä mitään vai juoksinko vain. Toisinaan kun juoksen yhdessä puolisoni kanssa, emme välttämättä juuri edes juttele, riittää, että se toinen on siinä rinnalla. On kyllä mahtavaa, että meillä on sama harrastus! Nyt olen taas silloin tällöin kuunnellut musiikkia juostessa, sekin tuntuu mukavalta. Kilsan vetoihin saa kummasti lisää potkua, kun luukuttaa korvissa musiikkia.
Enpä olisi vuosi sitten uskonut, että yksi tärkeitä asioita elämässäni tässä hetkessä on juokseminen. Jokaisella lenkillä olen tosi iloinen ja kiitollinen siitä, että voin juosta! Enpä muuten olisi uskonut sitäkään, että tuolla juoksutan porukkaa pitkin kaupunkia! Ties vaikka innostun kurssittamaan itseni juoksuohjaajaksi. Hahaha sellaiset ruuhkavuodet menossa nyt, että jos harkitsen jotain uutta kurssia tai mahdollisesti neljättä duunia, läppäisen itseäni karttakepillä sormille!
Mahtavaa tiistaita ja iloisia kilometrejä! Miten menee?
Jenny
Karoliina
Olen niin samaa mieltä, että juoksuharrastuksen parhaita puolia on juuri yhteisöllisyys! <3 Rakastan yhteisiä pitkiä kimppalenkkejä kaverin kanssa tai välillä isommassakin porukassa ja juoksukavereiden kanssa on ihan parasta höpistä juoksujutuista vaikka tuntitolkulla. Juoksutapahtumissa taas tapaa paljon saman henkistä porukkaa juoksusomesta puhumattakaan! Juoksuhan on muuten aika usein yksinäinen laji, joten on kivaa, että on ainakin ne virtuaali medhengaret siellä linjojen päässä!;) Teidän yhteislenkki näytti tosi kivalta ja useampi tuttu naama näkyy kuvassa, hauskaa!! Kivaa viikkoa Jenny! Mulla ihan maanantaifiilis, kun tultiin vasta eilen illalla takaisin Madridiin, mutta onneksi onkin jo tiistai 🙂
Emma / Harkittuja herkkuja
Mä taas olen aina ollut semmoinen, että en missään tapauksessa halua lähteä mitään liikuntaa harrastamaan kenenkään kanssa! Enkä myöskään shoppailua, ihan samanlaista ”suorittamistahan” sekin on, hahhah. Olen muuten ihan yltiösosiaalinen tyyppi, mutta olen aina halunnut mennä jumppaan tai lenkille yksin. Kammoan sitä, jos mukana on joku vähääkään tuttu, joka yhtään yrittää puhua mulle. Olen varmaan ollut tosi monta kertaa ihan hirveän töykeä niitä tyyppejä kohtaan, jotka esim. jumpan pukuhuoneessa yrittää hieroa tuttavuutta. Ynähtelen vaan jotain tylyä vastaukseksi ja koitan kiskoa trikoita korviin asti, ettei tarvitse jutella kenenkään kanssa. Anteeksi vaan teille kaikille ihanille tyypeille, joita olen tylyttänyt… En tiedä mistä tämä johtuu, mutta toisaalta – eihän kaikkea aina tarvitse ylianalysoida 🙂
Ton moikkailun ymmärrän, se kuulostaa tosi kivalta tavalta. Hyviä juoksuja tälle viikolle Jenny – mulla on meneillään syksyn varmaan rankimmat pari viikkoa, joten saatan olla vähän hiljainen hetken aikaa…
Maarit Niemelä
Moikka Jenny!
Ja ensinnäkin kiitos tästä blogista! Voin sanoa että sun tekstit on innoittaneet mua siinä määrin että juoksukipinä on syttynyt uudestaan. Oon juossut jo vuosia mutta lähinnä viikonloppuisin, nyt blogisi innoittamana olen lisännyt juoksua myös osaksi arkeni muun liikunnan oheen ja se on ollut kyllä ihan huippua! Yhteys vanhan juoksukaverin kanssa löytynyt uudestaan sillä kuten sanottua juoksu yhdistää!
Viikonloppuisin tosin juoksen edelleen mökillä yksin välillä metsän hiljaisuudessa ja välillä musat korvilla😊
Ois kyllä ihana lähteä joskus yhteislenkille👌 Tosin asun Espoon puolella mutta eihän tuo matka ole este.
Ilolla luen sun tekstejä heti aamutuimaan aamiaisen äärellä ja päivä alkaa loistavasti.
Kiitos ja kumarrus😘
-Maarit-
Jenny/Vastaisku ankeudelle
Moi Karoliina, kiitos kommentista! Musta on niin makeeta, että jengi moikkailee ja tsemppaa toisiaan ihan peruslenkilläkin juoksutapahtumista puhumattakaan! Tukholmassakin juteltiin pitkät pätkät naisen kanssa, joka oli juoksemassa maraa 8. kertaa. Hän myös opasti ja kertoi vinkkejä, mikä sekin oli hyvä.
Ja juoksusome! Se on totta sekin. Tosi paljon tsemppausta, kunhan ei sorru siihen, että alkaa vertailla… Onneksi se oli itselläni vain jokin hetken oikku.
Ihania kilsoja sulle! Teillä taisi olla aika vauhdikas loma Suomessa. Kuullaan taas <3
Jenny/Vastaisku ankeudelle
Kiitos Emma kommentistasi! Hahaha, ymmärrän täysin myös sun näkökulmasi! Ei sitä aina jaksa olla sosiaalinen ja monelle tosiaan toi liikunta voi olla se asia, mitä tekee yksin. Jollekulle toiselle se taas saattaa olla ainoita sosiaalisia kontakteja. Me ollaan niin erilaisia ja hyvä niin!
Ja kyllä mäkin kaipaan välillä sitä, että saa oikeasti juosta yksin ja ajatustensa kanssa. Tässäkin hommassa varmasti se tasapaino on tärkeä.
Toi moikkailu on mahtavaa! Itse tykkään hymyillä vastaan tuleville juoksijoille, jos katsekontaktia syntyy. Mutta se ei tosiaan ole mitään flirttailua vaan tsemppausta, että jee, säkin juokset, hyvä me!
Voimaa syksyn tiukimpiin viikkoihin! You can do it! Kuullaan taas. Tulenkin vierailulle sun blogiisi katsomaan, mitä siellä on tapahtunut 🙂
Jenny/Vastaisku ankeudelle
Kiitos Maarit ihanasta kommentistasi. Ja miten mahtava kuulla, että juoksukipinäänkin olen onnistunut vaikuttamaan tietämättäni näin virtuaalisesti! Mahtava myös tuo juoksukaverikontaktin uudelleen elpyminen! Itsellä(kään) ei ole sosiaaliselle elämälle oikein aikaa, niin välillä on hauskaa juosta kaverien kanssa, tulee hupi ja hyöty samassa. Ja nyt on siis niin, että olen priorisoinut tässä elämänvaiheessa perheen, juoksun ja työn sosiaalisen elämän edelle.
Tuo mökillä juokseminen on jotain, mitä kaupungissa kaipaan. Olisi ihana juosta oikean metsän keskellä, mutta kyllä tuo kaupunkimetsäkin kelpaa. Viime aikoina on tosin tullut juostua asvaltillakin, pitäisi kai se otsalamppu hommata.
Olet tervetullut juoksemaan kanssamme! Viime kerrallakin oli porukkaa sekä Vantaalta että Espoosta. Noita lenkkejä varmaan järkätään pitkin kevättäkin.
Mahtavaa päivää sinulle <3