Viime hetken tunnelmia ennen Tour du Mont Blanc -juoksureissua

Kas tässä viime hetken tunnelmia ennen Tour du Mont Blanc -juoksureissua. Ensi viikolla tähän aikaan starttaa Alppimentoriemme ja polkujuoksukonkariemme Jannen ja Annan ohjastama kolmas alppipäivämme. Fiiliksiä tuolta reissulta on vaikea kuvitella etukäteen, mutta luulen, että jo pelkät maisemat ja toivottavasti itsensä voittaminen saavat fiilikset kattoon.

Anna ja Janne – Alppimentorimme.

 

Osa porukastamme tutkimassa Mont Blanc -reittiä.

Eilen kävimme vielä viimeisellä yhteislenkillämme Espoon poluilla ja fiilistelimme tulevaa Mont Blancin -kierrosta. Kävimme läpi reittiä, majapaikkoja ja taukopaikkoja, joissa pysähdymme kolalle tai marjapiirakalle. En ihan voi uskoa, että tammikuussa alkaneen määrätietoisen treenin loppuhuipennus on nyt näin lähellä. Tällä hetkellä minua ei edes jännitä, vaan olen luottavaisin mielin kevään jalkavaivasta huolimatta. Treeni kun ei ole sujunut suunnitellusti oikean jalan reisi-lonkkavaivan takia, vaan olen ollut muutamaa pikkujuoksua lukuun ottamatta lähes pari kuukautta telakalla. Ainakin jalan kannalta se oli viisasta, ja luotan siihen, että jalka on kunnossa ja että peruskuntoni on niin hyvä, että selviän reissusta ehjänä ja hyvävointisena.

Espoossa on ihmisen hyvä juosta. Kuvat: Alppimentori

Viime hetken valmisteluja

Nyt siis juoksu tuntuu taas kulkevan ja alkaa se keväällä vaivannut oikea jalkakin vahvistua. Eilen juoksimme poluilla ja hiekkateillä Espoossa enkä voinut olla vähän kadehtimatta ympäristöä. Espoohan on eteläisen polkujuoksijan unelma! Olisipa omasta kodista metron kupeesta yhtä helppoa lähteä poluille. Mutta itsen on tyydyttävä siihen, että keskuspuisto alkaa vajaan kolmen kilometrin päästä. Ihan hyvä sekin.

Treenin suhteen ei voi enää Mont Blancin turneeseen valmistautua, ja olenkin ajatellut ottaa nämä vikat päivät iisisti. Syödä paljon, nukkua paljon (viime yönäkin tuli koisattua 9,5 tuntia) ja tehdä kevyttä jumppaa ja kehonhuoltoa.

Tällä viikolla ostin XXL:stä silkkimakuupussin ja retkipyyhkeen. Vielä pitää hommata otsalamppu ja yhä edelleen toivon, että sateenkestävät juoksukamat pompsahtaisivat eteeni vaikkapa taivaasta. Maailmankaikkeus, kuuletko minua? Toivon, että nuo nyt hankkimani varusteet ovat vähintäänkin ikuisia ja kestävät äidiltä tyttärelle. Toivon myös, että ne innostavat uusillekin reissulle. Tai sitten nukun fiinisti silkkimakuupussissani kotona.

Toivon, että nautin matkasta

Fiilis on siis rauhallinen ja se otetaan vastaan, mikä tuleman pitää. Yksi suuri toive minulla on sen lisäksi, että haluan saapua takaisin Chamonixiin terveenä ja ehjänä. Toivon, että osaan nauttia jokaisesta askeleesta koko neljän juoksupäivän ajan. Toivon, että en toivo koko ajan, että loppuisipa tämä jo, koska sitten urakan jälkeen harmittaa. Yritän ottaa tuon 4 päivän juoksun samanlaisena matkana kuin elämän. Oikeastaan maali ei ole se tärkein, vaan se, mitä tekee, miten elää ja miten on sillä matkalla. Viime maratonillahan  (joka on ollut ainoa pitkä lenkkini viimeisen parin kuukauden aikana koiven takia) pystyin nautiskelemaan alusta loppuun ja samaa tunnetta toivon juoksureissullemme. Se on varmasti mahtava kokemus, josta riittää kerrottavaa kiikkustuoliin saakka.

Kun kamat ovat kasassa, vilautan vielä teille täällä blogissa, mitä repusta löytyykään! Reppuhan kulkee koko matkan ajan selässä, joten kaikki painava ja tilaa vievä saa jäädä kotiin. Ei se oo niin jetsulleen!

Ihanaa perjantaita,

Jenny

P.s. Sydän tuohon alas on tullut jäädäkseen. Saa painaa, kiitos <3

Sullahan ei oo mikään juoksijan kroppa

Huonoin valmistautuminen maratonille – rennoin juoksu ikinä

Nuuksiossa juoksemassa alppijengin kanssa