Elämä ON häivähdys ikuisuudessa
Elokuu tuli ja meni ja tuntuu, että kesästä on ikuisuus. Ei kuitenkaan sillä huonolla tavalla, että tuntuisi, ettei lomalla ole koskaan ollutkaan, vaan aika vain tuntuu rientävän vauhdilla, kun päivissä on paljon tekemistä. Syyskuu tarkoittaa itselleni syksyä, vaikka ilma olisi kuinka kesäinen. Olen kesän lapsi, mutta nautin myös syksystä.
Syyskuu tarkoittaa itselleni myös oikeisiin asioihin keskittymistä. On aika pysähtyä miettimään, mitä minä haluan, sen sijaan, että annan somen sokaistuttaa ja saada itseni miettimään, että pitäisikö minunkin tehdä noita asioita, joita muutkin tekevät. En myöskään anna kiireen sokaistuttaa itseäni vain suorittamaan. On tärkeää tykätä siitä, mitä tekee.
Mitä minä haluan onkin ollut suuri kysymys viimeisinä vuosina, tosin se on liittynyt lähinnä työelämään. Mösjöön mielestä elän jatkuvassa neljänkympin kriisissä, mutta itse haluaisin vain elää kaikkien niiden vaikeiden vuosien jälkeen parasta mahdollista elämää ja olla tyytyväinen ja onnellinen. Haluan seistä sanojeni ja tekojeni takana, kokea merkityksellisyyden tunteita ja tuntea tekeväni oikeita ja tärkeitä asioita. Elämä ei ole jatkuvaa onnellisuuden tykitystä, mutta silloinkin, kun on pieniä tai isoja vaikeuksia, voi kokea olevansa tyytyväinen kokonaisuuteen ja ymmärtää, että kaikki hetket ja tunteet kuuluvat elämään.
Tämä hetki. Välillä vaikea, useimmiten onneksi hyvä.
Ja miten ihanaa on saada välillä tuntea se, että tässä on kaikki, mitään lisää ei tarvita, ei tarvitse itse olla yhtään enemmän, minä itse ja arki, me riitämme. Onneksi niitä hetkiä tulee ja menee ihan milloin tahansa, ilman että ne liittyisivät mihinkään siinä hetkessä tapahtuvaan asiaan. Uskon, että se kertoo sellaisesta perustyytyväisyydestä ja arjen ja itsensä arvostamisesta. Vaikka haluaisi mitä muutoksia elämäänsä, on hyvä arvostaa sitä, mitä itsellä on juuri nyt. Tyytyväisyys on se pohja, mille myös pysyvät muutokset rakennetaan. Jos lähtee muuttamaan asioita negatiivisuuden kautta, en usko, että lopputulos voi olla koskaan kovin myönteinen.
En voi kuitenkaan olla ajattelematta sitä, että vaikka saisin elää 90-vuotiaaksi, elämä on lopulta lyhyt häivähdys ikuisuudessa. Vaikka elämä on pääosin mukavaa ja nautin useimmista hetkistä, oma huoleni viime aikoina on ollut se, ehdinkö tehdä ja kokea ja elää kaiken sen, mitä haluaisin. Ei ole hetkiä hukattavaksi vääriin asioihin ja motiiveihin. Ei kannata keskittyä liikaa muiden tekemisiin ja sanomisiin vaan kannattaa keskittyä elämään sitä omaa elämää. En ole myöskään voinut olla surkuttelematta paikoin taas sitä, kuinka monta vuotta hukkasin voimalla huonosti ja keskittymällä vääriin asioihin. Vaikka sekin on osaltaan tehnyt itsestäni minut, olisin sen ajan voinut käyttää paremmin. Mutta kaikki se, mitä meillä oikeasti on, on tämä hetki. Ei auta surkuttelu eikä eläminen sitten kun -maailmassa.
Koska on vain tämä hetki.
Ihanaa sunnuntaita,
Jenny
P.s. Sydän tuohon alas on tullut jäädäkseen. Saa painaa, kiitos <3
Tunne saa tulla, mutta siihen ei tarvitse reagoida
Joskus ei tarvita kuin se yksi ihminen, joka välittää
Miten pitää huolta siitä, että virtaa riittää seuraavaan lomaan saakka?
Kirsi
Katuminen on luonnollista, itsekin kadun, mutta toisaalta, ilman niitä huonoja vuosia emme olisi nyt siinä missä nyt olemme. Huonot ajat kasvattivat ja johtivat kohti tätä ymmärtämistä siitä, että minä ja elämäni olemme riittävästi ja juuri nyt on paras hetki tehdä, mitä haluan. Joskus sen löytäminen, mitä haluaa, on vaikeaa. Omalla kohdallani olen tullut siihen tulokseen, että haluan juuri niitä pieniä asioita, tylsiä ja vähäpätöisiä, mutta kuitenkin niin tärkeitä.
Jenny/Vastaisku ankeudelle
Kiitos Kirsi tästäkin kommentista! Me ajatellaan NIIn samalla tavalla, että ihan menin hyvällä tavalla kananlihalle! Tasapaksu arki on parasta ja kaikki se, mitä me ollaan käyty läpi, on tehnyt meistä tällaisia kuin me ollaan. Ja hyvä niin.
Ihanaa alkanutta viikkoa sulle 🙂