Aloitan aamuni kiittämällä

Olen taas jo jonkin aikaa sitten palannut vanhaan tapaani eli siihen, että kun hyvin nukutun tai joskus myös hyvin heräillyn yön jälkeen taas tiedostan, missä olen, alan kiittää hiljaa mielessäni. Kiitän siitä, että sain nukkua, kiitän siitä, että tuli jälleen yksi aamu, kun sain avata silmäni, kiitän siitä, että saan olla omassa sängyssäni. Kiitän puolisosta ja kuopuksesta, jonka pienet varpaat pilkistävät peiton alta. Kiitän elämästä, hanavedestä, aamukahvista, kylpyhuoneen lattialämmityksestä, uudesta päivästä täynnä uusia mahdollisuuksia. Kiitän unista, joita usein näen. Viime yönä unessani seikkailin Barcelonan kujilla ja matkassa mukana oli pari ihanaa kollegaa ja entinen koulukaverini.

Mistä tahansa voi kiittää, vaikka sitten kauniista maisemasta.

Totta kai sekin kiinnostaa, mitä maailmalla on tapahtunut yön aikana, mutta kun ottaa heti herättyään hetken itselleen ja aloittaa aamun kiittämällä, alkaa sitä kuin vaivihkaa ja vahingossa johdatella päivää positiiviseen suuntaan. Sitä helpommin huomaa kaiken sen ”tavallisuuden” ja ”yksinkertaisuuden”, mitä elämässä on. Sitä paitsi on ihan eri juttu tehdä aamutoimet hyväntuulisena ja kiitollisena. Hyväntuulisuus jää päälle ja sen ehtii jo pelkän aamupäivän aikana tartuttaa moniin muihin ihmisiin. Sitäpaitsi on paljon helpompaa kohdata esimerkiksi mahdollisesti liian vähän nukkunut ja kireähköllä tuulella oleva teini-ikäinen tai joku muu mököttävä naama vaikka matkalla töihin, kun ei lähde mukaan toisen tunteisiin vaan pitää oman hyvän fiiliksensä. Sinne someen ehtii sitten myöhemminkin. Siellä elämä rullaa 24/7 ja hyvä niin, mutta jotta se oikea elämä ja todella merkitykselliset asiat tässä ja nyt eivät jää huomaamatta, kannattaa tähän hetkeen kiinnittää huomiota aina kuin voi. Kiittäminen on hyvä tapa tehdä inventaariota tästä hetkestä. Ei ole asiaa, josta ei voisi kiittää, mikään ei ole liian pientä tai vaatimatonta.

Vastoinkäymisistä kiittäminen onkin sitten paljon vaikeampi juttu, mutta usein niistä elämän isoista ja pienistä kriiseistä koituu jotain myönteistä. Omalla kohdallani asia on mennyt jotakuinkin klassisesti niin, että mitä isompi asia on elämässäni tapahtunut, sitä pidemmän ajan se on vaatinut, jotta sen olen voinut ensin hyväksyä ja sitten myöhemmin nähdä siinä ne myönteiset puolet. Kai tässäkin on kaksi vaihtoehtoa, joko katkeroitua tai oppia kokemuksista, myös niistä, joita ei olisi halunnut kokea.

En tiedä tulevista enkä menneistä elämistä enkä voi jäädä odottelemaan sinne asti, että olisin tyytyväinen. Pyrin ajattelemaan, että meillä on tämä elämä ja juuri nyt tämä elämäntilanne, mikä se sitten jokaisella onkaan, ja siitä kannattaa tehdä niin hyvä kuin mahdollista. Pienet asiat tekevät elämästä parempaa ja yksi niistä on se, että pyrkii näkemään asioissa mieluummin ne hyvät puolet kuin huonot puolet ja vaalii kiitollisuutta.

Mahtavaa päivää!

Jenny