Kokemukset & fiilistelyt, Treeni

Ensimmäinen Helsinki City Run -puolimaraton on takana

Fiiliksiä lauantaiselta puolimaratonilta, jonne minut ystävällisesti kutsuttiin juoksemaan, tulee tässä! Maaliin saavuin ajassa 2 h 23 min 50 sek. Ensimmäinen Helsinki City Run -puolimaraton on takana.

Juoksun jälkeen nauratti.

Olin jo hyvissä ajoin päättänyt, etten lähde tavoittelemaan mitään uusia ennätyksiä, vaan otan juoksun rauhallisena lenkkinä. Talvella olin ilmoittautunut kahden tunnin lähtöryhmään, mutta vikana mahdollisena päivänä siirsin tavoitteen 2 tuntiin 20 minuuttiin, jonka sitten vähän ylitinkin.

Koska lähtöni oli vasta 16.25, päivä tuntui tuskallisen pitkältä. Lisäksi olin torstaista asti kärsinyt pahentuneesta allergiasta enkä tuntenut olevani ihan täydessä terässä. Päätin kuitenkin lauantaiaamuna lähteä juoksemaan, kun en tuntenut oloani kipeäksi. Sunnuntaina sen sijaan aivastelin sata kertaa ja niistin ihan solkenaan pari pakkausta nenäliinoja märäksi. Olo oli niin karsea, että jos juoksu olisi ollut sunnuntaina, olisi se jäänyt väliin.

Noin tuntia ennen lähtöaikaani siirryin VIP-pukkariin, jossa tapasin pari tuttua kuin myös uusia ihmisiä. Rupattelin rattoisasti Merituulin,  Amandan ja Karoliinan kanssa ja join vissyä. Aamulla olin syönyt rahkan, banaanin ja omenan ja neljä tuntia ennen juoksua kaksi tuhtia leipää ja banaanin. Iltapäivällä join enää cappucinon ja vettä, siinä olivat tankkaukseni. Minulla on oltava syömisen ja juoksemisen välillä vähintään kolme tuntia aikaa, muuten menee helposti massu sekaisin tai tulee muuten tukala olo, mistä johtuukaan.

Siirryin pukuhuoneesta lähtöalueelle ja olin ihan jäässä. Päällä olivat pitkät trikoot, pitkät kompressiosukat, urheilutoppi, ohut pitkähihainen ja juoksutakki. Vanhat Adidakseni jo lohkeilevat pohjien sivuilta, mutta aion juosta niillä vielä Tukholman, sitten viskaan ne pois. Lähtöalueella pällistelin, josko näkisin tuttuja, ja silmiini sattui Optimismia ja energiaa –bloggaaja Katja. Aika kului mukavammin yhdessä ja sitten olikin lähdön aika.

Vähänkö oli siistiä lähteä juoksemaan kaikkien niiden ihmisten kanssa! Daruden Sandstorm soi taustalla ja olin ihan liikuttuneessa mielentilassa. Ensimmäinen kilometri tosin oli aika ruuhkainen ja välillä oli pakko kävellä, mutta sitten porukka alkoi hajaantua.

En kuunnellut musiikkia, olin vain ajatuksissani. Jäin useamman kerran roikkumaan jonkun perään sopivan välimatkan päähän. Pitkään juoksin samaa vauhtia lettipäisen tytön kanssa, jolla oli kaunis pitkä askel ja juoksutempo, jonka huomasin itselleni sopivaksi. Myös Katjan takana roikuin, ja hänet erotti hyvin värikkäistä trikoistaan.

Juoksun aikana tankkasin vain vettä. Minua hihitytti, kun yhdellä naisella oli juoksuvyöhön ladattu varmaan neljä geelipussia ja omasta ruokailusta oli jo aikaa, mietin, että joo, voisinko joskus valmistautua myös yhtä tehokkaasti! Geelien käyttäminen on varmasti usein järkevääkin, mutta itse en koe tarvitsevani vielä lisäenergiaa reilun parin tunnin urheilusuorituksen aikana, Tukholmassa kyllä varmaan.  Ensimmäisen vesipisteen jätin väliin, mutta vesi kyllä maistui 10, 15 ja olisiko ollut noin 19 kilometrin kohdalla. Nopeasti jo alkuvaiheessa huomasin, että juoksutakki oli liikaa ja käänsin hihat sekä siitä että paidasta ylös.

Välillä katselin maisemia, välillä olin aivan ajatuksissani. Välillä näin tein laidassa pikkulapsia käsi ojossa kannustamassa. Toki pakko oli koukata muutamankin kerran heidän luokseen heittämään yläfemmat.

Ennen juoksua jännitti! Panique!

En ollut reittiä selvittänyt etukäteen, joten mukava oli juosta ja yllättyä. Noin kymmenen kilometrin kohdalla olin tyytyväinen siitä, että lähes puolet oli jo takana. 12 kilometrin kohdalla näin vanhan ystävän, Päivikin, jonka tsempeistä sain hurjasti lisää virtaa. Missään vaiheessa en kokenut vaikeita hetkiä ja viimeisten parin kilometrin aikana lähdin vähän kiihdyttämään tahtia. Mutta sitten muistin, että tarkoitukseni ei ollut rehkiä liikoja, vaan juosta kisa, josta jää kehoon ja mieleen kevyt tunnelma.

Maalialueella tunsin, että minähän lennän, vau vähänkö olen nopea ja hyvä. Tapahtuman valokuvaajan kuvissa valitettavasti en näytä miltään lentävältä bambilta, vaan keski-ikää lähentelevältä, hippasen liikapainoiselta naisjuoksijalta. Mutta ei haittaa, sillä sekös motivoi juoksemaan vain lisää! Tyytyväisenä keräsin kamppeeni ja lähdin kotiin. Illalla olo oli ihan tavallinen eikä seuraavanakaan päivänä ollut mitään tuntemuksia tai oireiluja jaloissa. Matkan varrella en missään vaiheessa ollut kovasti hengästynyt ja se olikin tavoitteeni juoksuvauhdissa.

Kaiken kaikkiaan siis sain, mitä lähdin HCR:stä hakemaankin. Hyvän juoksun suurella porukalla mahtavalla reitillä ja ihanassa tunnelmassa. Oli kyllä mahtava tapahtuma! Ensi vuonna haluan juosta sen uudestaan!

Edellisestä juoksukisasta olikin aikaa jo pari vuotta, enkä muistanut, miten hyvä tunnelma tapahtumissa voi olla. HCR sujui niin hyvin, että sain rutkasti luottoa kahden viikon päähän olevalle Tukholman-maratonille, jonne aion lähteä samalla juoksuvauhdilla. Olen superiloinen, jos alitan viiden tunnin rajan. Mutta tavoitteeni on päästä ehjänä maaliin omin jaloin.

Muita juoksutapahtumiin osallistujia linjoilla?

Jenny

4 thoughts on “Ensimmäinen Helsinki City Run -puolimaraton on takana

  1. Sinä olit ihanan iloinen juoksija värikkäissä kuteissasi! <3 Mä niin haluaisin jo juoksemaan, mutta palelin myös lauantaina ja taisin palella liikaa, koko viikon ollut ääni poissa. Äh. No, ensi viikolla sitten taas, tulipahan ainakin totaalilepo puolikkaan jälkeen! Ihanaa aurinkoista viikonloppua iloisuus!

    1. Kiitos Katja! Pikaista paranemista tätäkin kautta! Mullekin iski sunnuntaina ihan kauhea allergia, mutta maanantaina oli taas normi olo. Eilen kävin juoksemassa taas, Tukholma lähestyy hurjaa tahtia. Ei voi kuin ihmetellä, minne se ”150 päivää maratoniin” on kadonnut… :O
      No, ainakin se on uusi kokemus, toivottavasti hyvä sellainen :) Kivaa viikonloppua!

  2. Höpö, höpö…Näytät niiiin hyvältä ja hienosti sä vedit♡ Tää vanhanainen ei näillä nivelillä juokse kuin omaksi iloksi, mutta hengessä mukana♡
    Kivaa, toivottavasti jo kesäistä viikonloppua…

    1. Kiitos Kirsi! Mua vain naurattaa se mielikuva, jossa näytin metsäkauriilta ja totuus oli sitten toinen. Mutta näillä mennään ja tyytyväinen olen kyllä suoritukseeni.
      Ja kiitos kauniista sanoista, sinä ihanainen! Omaksi ilokseni on hyvä juosta ja kyllä se suurin syy itselläkin on, miksi juoksen.
      Kesäistä viikonloppua myös sulle! Vihdoin se on täällä :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *