Hyvä arki

Ilo ja rakkaus – arjen perusolotilat

Onko kellään muulla oloa, että päivät ja viikot kuluvat nopeasti? Töissäkin iltapäivisin usein kuulee joko omasta tai jonkun kollegan suusta sanat, että huhhuh, onpa tämä päivä taas sujahtanut sukkelaan. Välillä tuntuu, että viikossa on maanantai, perjantai sekä sunnuntai ja kaikki muu siltä väliltä vain viuhahtaa silmien edessä kuin filminauha.

Olen miettinyt paljon, mikä voisi olla ratkaisuna tähän tunteeseen ajankulun jatkuvasta nopeutumisesta, enkä kyllä ole keksinyt muuta kuin läsnäolon ja sen, että kullakin hetkellä keskittyy siihen, mitä on tekemässä. En siis mieti tekojen hedelmiä, jotka kyllä saapuvat aikanaan, vaan keskityn matkaan, sillä niin kliseistä kuin se onkin, se matka on juuri se meidän elämämme.

Elämää eivät pelkästään ole ne tavoitteiden, unelmien ja haaveiden saavuttamiset, vaikka ne ihania hetkiä ovatkin. Ihan parasta oli esimerkiksi tulla maaliin viime lauantain puolimaratonilla. Silti pyrin matkan varrella nauttimaan jokaisesta juoksemastani askeleesta. Eilen, kun aurinko helli meitä ensimmäistä kertaa ja vietimme kolme tuntia ulkoillen ja pyöräillen, pystyin olemaan niin täynnä onnea koko ajan, että meinasin poksahtaa. Enkä edes miettinyt mitään, nautin vain juuri siitä hetkestä. En siis usko, että kannattaa elää vain päämääriä varten, vaan tärkeää on nauttia mahdollisuuksien mukaan koko paketista.

Tiedän, ettei se nauttiminen aina tunnu ykkösvaihtoehdolta, varsinkin jos arki on kuormittavaa ja elämä murheita täynnä. Tämä kevät on ollut itsellenikin pitkästä aikaa hyvin haastava, mutta arjen ilo on taas löytynyt murehtimisen, stressaamisen ja epäröinnin jälkeen. Ja jos isoja asioita tapahtuu ja maailma mullistuu täysin, ei ilo, rakkaus, onni ja nautinto todellakaan ole ajatuksissa ensimmäisenä. Eräs ihminen, joka joutui keväällä kohtaamaan yhden vaikeimmista elämänkohtaloista ikinä, sanoi, että he opettelevat nyt elämään täysin muuttuneen arjen kanssa, kun eivät muutakaan voi. Kun elämä muuttuu täysin, menee energia muutokseen ja jossain vaiheessa ehkä asioiden hyväksymiseen ja käsittelyyn. Mutta tuokin lause sai itseni muistamaan sen, että kun kaikki on ihan hyvin (ja tämä kaikki on ihan hyvin pitää minun näkökulmassani sisällä kaikki elämän perustunteet ilman, että olisi tapahtunut todella isoja juttuja kumpaankaan suuntaan), kannattaa myös nähdä se, että kaikki on ihan hyvin.

Kun aika tuntuu kulkevan näin nopeasti, yhtäkään hetkeä ei ole tuhlattavaksi. Elämä saa olla täynnä iloa ja ilo ja rakkaus voivat hyvinkin olla normaaleja olotilojamme. Ei kannata nahistella pikku asioista, kun voi elää ilon kautta. Aina kun voin ja muistan, pyrin keskittymään hyvään. Moni meistä elää jotenkin automaattiohjattuna mutta siellä apatian puolella, vaikka saldon voisi kääntää plussankin puolelle. Joskus itseä joutuu ravistelemaan ja herättelemään, että näkee sen kaiken hyvän, joka kuitenkin on olemassa.


Minullakin on yhä opettelemista siinä, että uskallan päästää irti ja vain luottaa. Mutta vaikka takana on todella huonoja vuosia monin tavoin, lopulta kaikki on järjestynyt tavalla tai toisella. 
Meillä jokaisella on edessämme iso mahdollisuuksien ikkuna, tämän hetkisestä tilanteestamme huolimatta, jos haluamme arkeamme niin katsoa. Myös se, että asiat ovat tai ovat olleet jollain tapaa, ei tarkoita sitä, että niin kuuluu olla myös jatkossa. Mitä tahansa voi tapahtua milloin vain. Kaikille riittää! Kyse on kai loppujen lopuksi vain siitä, uskaltaa avata silmät, ottaa mahdollisuudet vastaan ja luottaa siihen, että elämä kyllä kantaa, helposti ja vaivattomasti.

Uskon siihen, että kun teemme asioita omasta palavasta halustamme niin asiat kyllä järjestyvät ja menevät juuri oikein. Niin kannattaa ajatella jo tekemisen aikana. Tekemiseen keskittyminen on paljon tärkeämpää kuin lopputuloksen odottaminen. Ja kannattaa myös pohtia sitä, tekeekö niitä asioita, joita haluaa tehdä. Jos epätoivo tai epäusko yrittävät tarttua jalasta ja kiskoa mukanaan uppeluksiin, kannattaa ajatella asioita, jotka tuovat itselle suurta iloa. Toimii, toimii! Itselläni jo pelkästään kesän, auringon, meren, ulkosaariston, vihreän luonnon ja puusaunan löylyjen ajatteleminen saa suupieleni hymyyn ja sydämen hyvällä tapaa sykkyrälle.

Lopuksi haluan jakaa vielä pienen ihmeen, joka tapahtui eilen. Tyttäreni oli ystävänsä kanssa menossa katsomaan ystävää, joka on sairaalassa. Ennen sinne menoa tytär oli menossa hakemaan kaverinsa isoäidiltään, jonka minäkin tunnen jo tyttöjen tarha-ajoilta. En ole nähnyt häntä moneen vuoteen, joten sanoin lapselleni, että kerro isoäidille terveisiä. Kaksi tuntia myöhemmin seisoin kauppakeskuksen roskiksen vieressä ihan toisessa kaupunginosassa ja poistin paperia jäätelöstäni. Eikö vain tämä kyseinen isoäiti tullut luokseni ja sanoi, että kiitos terveisistä! Oli kyllä niin outo sattuma, että koko loppuillan hymyilytti tämä maailmankaikkeuden leikki kanssamme. Ilmeisesti minua haluttiin muistuttaa siitä, että mikä vain on mahdollista niin kauan kun mikään ei ole varmaa.

Mahtavaa päivää! Lämpöä, aurinkoa ja rakkautta!

Jenny

Lue myös:

Puolimaraton on takana

Elämäntapamuutoksessa merkkaa ruoka, ei liikunta

Elämäni huonoimmat vuodet olivat kolmekymppisenä

Suuri arkiruokakriisi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *