Esiinnyn Turun ja Helsingin kirjamessuilla – tule nykäisemään hihasta

Tänä vuonna esiinnyn Turun ja Helsingin kirjamessuilla – tule nykäisemään hihasta, jos olet kyseisinä päivinä paikalla.

Vuosi sitten tähän aikaan paiskin hommia myös Uuteen nousuun – löydä energisempi elämä -kirjani kanssa. Kirjoitin kirjaa pitkin kesää ja myös elokuisia viikonloppuja. Kun muu perhe nautti auringosta, minä vetäydyin reilu satavuotiaan saaristolaistalon vintille ja mietin, että mitä helvettiä – tekstiä oli ensin noin kaksi kertaa liikaa! Mahtavan kustannustoimittajani Iiron avulla sain kuitenkin kirjan pakettiin, ja toki jännitti, kun se lähti painoon. Olen kirjan lukenut kannesta kanteen, mutta en ole esimerkiksi uskaltanut vieläkään kuunnella sitä äänikirjana, se tuntuu jotenkin niin henkilökohtaiselta.

Joskus vuoden lopussa tulivat lämpimäiset painosta ja kirja oli mahdollista kuunnella äänikirjana ja vuodenvaihteen jälkeen se löytyi myös kirjakaupoista. Kirja sai ihan mielettömän kivan vastaanoton, aluksi sain palautetta päivittäin ja yhä vielä viikottain. Erityisesti äänikirjaa on kuunneltu ihan hurja määrä! Saa nähdä, otetaanko itse fyysisestä kirjasta toista painosta. Se olisi toki mukavaa.

Uuteen nousuun – Löydä energisempi elämä. Olen kirjamessuilla esiintymässä.

Ensi sunnuntaina olen puhumassa kirjasta Turun Kirjamessuilla klo 13.50–14.20. Kanssani tuon iltapäivähetken jakaa Nana Heikkilä, jolta julkaistiin Treenaa Nanan kanssa -kirja kesän lopussa. Hassua tässä on se, että olin Nanan kirjan kustannustoimittaja. Lavalla olen kuitenkin hänen kirjailijakolleganaan.

Helsingin Kirjamessuilla minulla onkin ihan oma puolituntinen, ja kuulin, että minua haastattelee entinen työkaverini Pauliina, joka on ihan mahtava tyyppi. Uskon, että saamme aikaan varsin vauhdikkaan ja innostavan puolituntisen.

Jos siis olet ensi sunnuntaina 6.10. Turun Kirjamessuilla tai 24.10. torstaina klo 13.30–14 Helsingin Kirjamessuilla, tule kuuntelemaan ja nykäisemään hihasta! Kumpanakin päivänä olen myös Tammen osastolla signeeraamassa kirjoja.

Ei muuta kuin Uuteen nousuun! Mahtavaa alkanutta viikkoa!

Jenny