Jos joku muu pystyy, sinäkin pystyt

Tyydytkö vähempään kuin mitä haluat? Ota se, minkä koet itsellesi kuuluvan, mutta älä tee sitä kyynärpäätaktiikalla tai toisten kustannuksella. Luo itse oma menestystarinasi niin, että voit tyytyväisenä ottaa kunnian saavutuksistasi. Lakkaa kadehtimasta heitä, jotka niin tekevät. Lakkaa olemasta onnesi käsijarru. Älä myöskään kadehdi menestyjää, vaan verkostoidu heidän kanssaan, kuten Unelmahommissa-kirjassa todetaan. Jos joku muu pystyy, sinäkin pystyt. Kas tässä ollos hyvä, uusi mantrani, jota hoen aina, kun tarvitsen vahvistusta.

Äläkä myöskään peittele kynttilää vakan alla, sillä tämä aikakausi tarvitsee lisää inspiroivia ja kiinnostavia ihmisiä. Sinua, joka omana itsenäsi ja pelkästään esimerkilläsi koutsaat ja potkit persuksille niitä, jotka eivät oikein saa mitään aikaiseksi, mutta eivät silti ole kovin tyytyväisiä.

Älä vetoa tekosyihin!

Tajusin aiemmin tällä viikolla, että minulla on kolme unelmaa, jotka ovat niin iskostuneita mieleeni, että teen oikeastaan joka päivä usein tiedostamattakin valintoja, jotta menen niitä kohti. Ymmärsin myös sen, että jos mitään en pyydä, mitään en saa. Ja vaikka itseni on varmaan kolmeen työpaikkaan soitettu soffalta, niin ihan oikeasti usein kuitenkin itse täytyy alkaa edistää asioita, jotta ne toteutuvat.

Monella, varmasti myös itselläni, on ihan liikaa rajoittavia ajatuksia siitä, mihin itse pystyy ja mitä itse voi saavuttaa. Useimmille meistä tuttu on se ajatus, että kyllähän ne toiset, mutta en minä itse.

Siitä minä ajattelen, että se on uskomus, josta jokaisen, kyllä, myös sinun ja minun, on syytä hankkiutua eroon samantien. Siitä pitää päästä eroon heti, oli kyse sitten painonhallinnasta, elämänmuutoksesta, unelmiensa työn saamisesta, yrittäjyydestä, paksummasta rahakukkarosta, kirjan julkaisemisesta, sydämensä äänen seuraamisesta.

Se ajatus, että kyllä ne muut, mutta et sinä, antaa sinulle luvan olla edes ryhtymättä hommiin. Sitten onkin helppo sanoa itselleen omassa pääkopassaan, siis jo ennen kuin on edes laittanut tikkua ristiin asian vuoksi, että mitäs minä sanoin, hahhaa, ei susta ollut tähänkään. Luuseri.

Ja sitten voikin jatkaa tismalleen sen tutun kaavan parissa, jota on toistanut tähänkin asti. Samalla ehkä vieläpä kadehtien niitä muita, niitä jotka ovat pystyneet muuttamaan elämäänsä, saavuttamaan tavoitteitaan tai omalla tekemisellään menestymään.

Lakkaa häpeämästä unelmiesi

No miksi sitten itseen ja omiin kykyihin uskominen on niin vaikeaa? Miksi on helpompi luottaa epäonnistumiseen kuin siihen, että kaikki tulee menemään mahtavasti? Miksi on helpompi uskoa, että xx kyllä laihtuu, minä en. Tai että xx se muutti Mallorcalle, mutta minä se en varmaan pääse sinne edes lomalle. Tai että mä nyt vaan puuhastelen tässä mun pikku elämässä, vaikka tää on ihan perseestä. Että tuo, toi ja hän kyllä menestyvät, mutta minä – hah, en ikinä. 

Uskon, että meitä rajoittavat monet asiat. Aina emme kehtaa tunnustaa edes itsellemme mitä elämältämme toivomme ja haluamme. Mutta miten voikaan itseltään pimittää asioita, joita oikeasti haluaa tässä elämässä kokea, joille oma sydän palaa? Siksikö, koska häpeä? Tuntuvatko omat tavoitteet ja unelmat niin suurilta, että niitä häpeää itsekin ja niiden toivominen tuntuu härskiltä?

Toki joskus me haluamme vääriä asioita tai hetki vain ei ole oikea. Me saatamme haluta sitä, mitä muilla on, vaikkei se oikeasti kiinnosta meitä ollenkaan. Se vain tuntuu jotenkin hienommalta kuin ne omat haaveemme ja tavoitteemme. Sitäkö pelkäämme, että jos uskaltaa sanoa hiljaa mielessä itselleen tai ääneen rehellisesti sen, mitä itse haluaa, mitä kaipaa ja mitä tavoittelee, joutuu häpeämään, jos se ei sitten toteudukaan.

Mitä väliä? Jos ei uskalla edes itselleen sanoa, mitä haluaa, niin ehkä meidän pitäisi alkaa uskaltaa.

Koska kurja lapsuus

Moni vetoaa myös elämäntilanteeseensa tai jo takana olevaan elämäänsä. Onkin helppo syyttää yhteiskuntaa, karua lapsuutta, vaikeita ihmissuhteita, rahanpuutetta. Toki elämäntilanne vaikuttaa ja jos se on hankala, ei ihminen edes jaksa tarttua asioihin päästäkseen eteenpäin. Ei ennen kuin kokee olevansa siihen valmis. Useimmille se valmiuden hetki tulee, kun ymmärtää, ettei halua katkeroitua. Että haluaa päästä eteenpäin, oli ollut sitten mitä oli ollut.

Ihminen voi kuitenkin useimmiten ainakin valita ja tehdä toisin, oli se lapsuus, nuoruus tai elämäntilanne vaikka pari vuotta sitten ollut millainen tahansa ja oli sitä elänyt millaisissa tahansa olosuhteissa. Mutta olen myös nähnyt sitä, miten omaan menneisyyteen vedotaan niin, että koetaan, että se oikeuttaa tekemään kaikenlaista. Koska kurja lapsuus, vahingon saa laittaa kiertämään, eikä tarvitse edes muuttua saati sitten katkaista sukupolvien ketjua.

Olisin itsekin voinut nuorena äitinä päätyä ihan minne tahansa huolimatta tavallisesta lapsuudestani. Mutta mitä enemmän minua tai kykyjäni epäiltiin, sitä enemmän sain pontta näyttää muille. En lannistunut silloin enkä aio sitä enää tehdä koskaan muutenkaan. Tiedän, mistä unelmoin ja menen unelmiani kohti. Jos se on jollekulle liikaa, sille en voi mitään. Sinunkaan tehtäväsi ei ole suojella ketään sinun unelmiltasi vain siksi, että toinen ei tiedä mitä haluaa tai ei ole valmis niitä edistämään.

Hyvin menee!

Olen myös lopen kyllästynyt siihen, että on hyväksyttävämpää valittaa kuin todeta, että kyllä, ihan helvetin hyvin menee.

Niin kauan, kun sen naapurinkin elämä on tarpomista ja raahautumista, naapuri on ihan ookoo. Mutta auta armias, jos se naapuri karauttaa Porschella pihaan tai alkaakin yhtäkkiä pärjätä erityisen hyvin elämässään, sitä eivät kaikki katsokaan yhtä suopeasti.

Hiljattain sain haastatella erästä ihastuttavaa naista, joka oli laihtunut puolet elopainostaan eli 70 kiloa ja löytänyt liikunnan elämäänsä. Hän kertoi, että aluksi hän oli saanut kannustavia kommentteja ja hänen projektiaan oli tuettu, mutta sitten kun tulosta oli todella alkanut syntyä, oli ääni kellossa muuttunut. Tilalle oli tullut kateus ja vähättely ja ihmeelliset kommentit.

Minullekin on sanottu, että varo nyt, ettet vain kuihdu kokonaan pois. Sanoisin, ettei 173 senttiä ja 69 kiloa nyt ihan kuihtumiselta vaikuta.

Pidä huolta omista tavoitteistasi

Yksi helppo konsti siihen, miten voi alkaa edetä kohti unelmiaan ja tavoitteitaan on se, että keskittyy enemmän niihin omiin unelmiin ja tavoitteisiin kuin siihen, mitä se naapuri, ystävä, työkaveri tai joku julkkis saa aikaan. Kun lakkaa kyttäämästä ja kadehtimasta muita, sitä huomaa, että energiaa alkaa vapautua itse tekemiseen ja omien tavoitteiden työstämiseen.

Ja mitä enemmän sitä saa aikaan, sitä enemmän kannattaa auttaa muita. Mitä enemmän sitä tavoittaa, sitä enemmän asioista kannattaa puhua. Sinun menestyksesi ja onnellisuutesi eivät ole pois keneltäkään muulta.

Muistan vielä, kun ystäväni kirjoitti kerran Facebookissaan olevansa niin onnellinen, ja samaan lauseeseen totesi, ettei sellaista varmaan saisi ääneen sanoakaan.

No todellakin saa!

Sen sijaan, että piehtaroimme negatiivisuudessa ja maailman ja oman elämän epäkohdissa, laitetaan mieluummin niitä hyviä juttuja kiertämään. Kun sinä olet onnellinen, kerro siitä. Kun sinä menestyt, kerro siitäkin. Se voi motivoida jota kuta toista muuttamaan elämäänsä ja miettimään, mitä itse oikein edes haluaa.

Maailmassa on aina asioita, jotka ovat huonosti, epäreiluja, suuria tragedioita tai muuten vain ihan syvältä. Niiden käsittelyssä ja hyväksymisessä ei kuitenkaan auta se, että piehtaroimme negatiivisuudessa.

Kepeää perjantaita! Ilon kautta!

Jenny

*Instagramissa*