Hyvä elämä

Jos joku muu pystyy, sinäkin pystyt

Tyydytkö vähempään kuin mitä haluat? Ota se, minkä koet itsellesi kuuluvan, mutta älä tee sitä kyynärpäätaktiikalla tai toisten kustannuksella. Luo itse oma menestystarinasi niin, että voit tyytyväisenä ottaa kunnian saavutuksistasi. Lakkaa kadehtimasta heitä, jotka niin tekevät. Lakkaa olemasta onnesi käsijarru. Älä myöskään kadehdi menestyjää, vaan verkostoidu heidän kanssaan, kuten Unelmahommissa-kirjassa todetaan. Jos joku muu pystyy, sinäkin pystyt. Kas tässä ollos hyvä, uusi mantrani, jota hoen aina, kun tarvitsen vahvistusta.

Äläkä myöskään peittele kynttilää vakan alla, sillä tämä aikakausi tarvitsee lisää inspiroivia ja kiinnostavia ihmisiä. Sinua, joka omana itsenäsi ja pelkästään esimerkilläsi koutsaat ja potkit persuksille niitä, jotka eivät oikein saa mitään aikaiseksi, mutta eivät silti ole kovin tyytyväisiä.

Kyllä itsestä saa pitää meteliä, kun sen tekee hyvässä hengessä. Kuvat: Timo Turkka

Älä vetoa tekosyihin!

Tajusin aiemmin tällä viikolla, että minulla on kolme unelmaa, jotka ovat niin iskostuneita mieleeni, että teen oikeastaan joka päivä usein tiedostamattakin valintoja, jotta menen niitä kohti. Ymmärsin myös sen, että jos mitään en pyydä, mitään en saa. Ja vaikka itseni on varmaan kolmeen työpaikkaan soitettu soffalta, niin ihan oikeasti usein kuitenkin itse täytyy alkaa edistää asioita, jotta ne toteutuvat.

Monella, varmasti myös itselläni, on ihan liikaa rajoittavia ajatuksia siitä, mihin itse pystyy ja mitä itse voi saavuttaa. Useimmille meistä tuttu on se ajatus, että kyllähän ne toiset, mutta en minä itse.

Siitä minä ajattelen, että se on uskomus, josta jokaisen, kyllä, myös sinun ja minun, on syytä hankkiutua eroon samantien. Siitä pitää päästä eroon heti, oli kyse sitten painonhallinnasta, elämänmuutoksesta, unelmiensa työn saamisesta, yrittäjyydestä, paksummasta rahakukkarosta, kirjan julkaisemisesta, sydämensä äänen seuraamisesta.

Se ajatus, että kyllä ne muut, mutta et sinä, antaa sinulle luvan olla edes ryhtymättä hommiin. Sitten onkin helppo sanoa itselleen omassa pääkopassaan, siis jo ennen kuin on edes laittanut tikkua ristiin asian vuoksi, että mitäs minä sanoin, hahhaa, ei susta ollut tähänkään. Luuseri.

Ja sitten voikin jatkaa tismalleen sen tutun kaavan parissa, jota on toistanut tähänkin asti. Samalla ehkä vieläpä kadehtien niitä muita, niitä jotka ovat pystyneet muuttamaan elämäänsä, saavuttamaan tavoitteitaan tai omalla tekemisellään menestymään.

Lakkaa häpeämästä unelmiesi

No miksi sitten itseen ja omiin kykyihin uskominen on niin vaikeaa? Miksi on helpompi luottaa epäonnistumiseen kuin siihen, että kaikki tulee menemään mahtavasti? Miksi on helpompi uskoa, että xx kyllä laihtuu, minä en. Tai että xx se muutti Mallorcalle, mutta minä se en varmaan pääse sinne edes lomalle. Tai että mä nyt vaan puuhastelen tässä mun pikku elämässä, vaikka tää on ihan perseestä. Että tuo, toi ja hän kyllä menestyvät, mutta minä – hah, en ikinä. 

Uskon, että meitä rajoittavat monet asiat. Aina emme kehtaa tunnustaa edes itsellemme mitä elämältämme toivomme ja haluamme. Mutta miten voikaan itseltään pimittää asioita, joita oikeasti haluaa tässä elämässä kokea, joille oma sydän palaa? Siksikö, koska häpeä? Tuntuvatko omat tavoitteet ja unelmat niin suurilta, että niitä häpeää itsekin ja niiden toivominen tuntuu härskiltä?

Toki joskus me haluamme vääriä asioita tai hetki vain ei ole oikea. Me saatamme haluta sitä, mitä muilla on, vaikkei se oikeasti kiinnosta meitä ollenkaan. Se vain tuntuu jotenkin hienommalta kuin ne omat haaveemme ja tavoitteemme. Sitäkö pelkäämme, että jos uskaltaa sanoa hiljaa mielessä itselleen tai ääneen rehellisesti sen, mitä itse haluaa, mitä kaipaa ja mitä tavoittelee, joutuu häpeämään, jos se ei sitten toteudukaan.

Mitä väliä? Jos ei uskalla edes itselleen sanoa, mitä haluaa, niin ehkä meidän pitäisi alkaa uskaltaa.

Koska kurja lapsuus

Moni vetoaa myös elämäntilanteeseensa tai jo takana olevaan elämäänsä. Onkin helppo syyttää yhteiskuntaa, karua lapsuutta, vaikeita ihmissuhteita, rahanpuutetta. Toki elämäntilanne vaikuttaa ja jos se on hankala, ei ihminen edes jaksa tarttua asioihin päästäkseen eteenpäin. Ei ennen kuin kokee olevansa siihen valmis. Useimmille se valmiuden hetki tulee, kun ymmärtää, ettei halua katkeroitua. Että haluaa päästä eteenpäin, oli ollut sitten mitä oli ollut.

Ihminen voi kuitenkin useimmiten ainakin valita ja tehdä toisin, oli se lapsuus, nuoruus tai elämäntilanne vaikka pari vuotta sitten ollut millainen tahansa ja oli sitä elänyt millaisissa tahansa olosuhteissa. Mutta olen myös nähnyt sitä, miten omaan menneisyyteen vedotaan niin, että koetaan, että se oikeuttaa tekemään kaikenlaista. Koska kurja lapsuus, vahingon saa laittaa kiertämään, eikä tarvitse edes muuttua saati sitten katkaista sukupolvien ketjua.

Olisin itsekin voinut nuorena äitinä päätyä ihan minne tahansa huolimatta tavallisesta lapsuudestani. Mutta mitä enemmän minua tai kykyjäni epäiltiin, sitä enemmän sain pontta näyttää muille. En lannistunut silloin enkä aio sitä enää tehdä koskaan muutenkaan. Tiedän, mistä unelmoin ja menen unelmiani kohti. Jos se on jollekulle liikaa, sille en voi mitään. Sinunkaan tehtäväsi ei ole suojella ketään sinun unelmiltasi vain siksi, että toinen ei tiedä mitä haluaa tai ei ole valmis niitä edistämään.

Hyvin menee. Eikä se ole väärin!

Hyvin menee!

Olen myös lopen kyllästynyt siihen, että on hyväksyttävämpää valittaa kuin todeta, että kyllä, ihan helvetin hyvin menee.

Niin kauan, kun sen naapurinkin elämä on tarpomista ja raahautumista, naapuri on ihan ookoo. Mutta auta armias, jos se naapuri karauttaa Porschella pihaan tai alkaakin yhtäkkiä pärjätä erityisen hyvin elämässään, sitä eivät kaikki katsokaan yhtä suopeasti.

Hiljattain sain haastatella erästä ihastuttavaa naista, joka oli laihtunut puolet elopainostaan eli 70 kiloa ja löytänyt liikunnan elämäänsä. Hän kertoi, että aluksi hän oli saanut kannustavia kommentteja ja hänen projektiaan oli tuettu, mutta sitten kun tulosta oli todella alkanut syntyä, oli ääni kellossa muuttunut. Tilalle oli tullut kateus ja vähättely ja ihmeelliset kommentit.

Minullekin on sanottu, että varo nyt, ettet vain kuihdu kokonaan pois. Sanoisin, ettei 173 senttiä ja 69 kiloa nyt ihan kuihtumiselta vaikuta.

Pidä huolta omista tavoitteistasi

Yksi helppo konsti siihen, miten voi alkaa edetä kohti unelmiaan ja tavoitteitaan on se, että keskittyy enemmän niihin omiin unelmiin ja tavoitteisiin kuin siihen, mitä se naapuri, ystävä, työkaveri tai joku julkkis saa aikaan. Kun lakkaa kyttäämästä ja kadehtimasta muita, sitä huomaa, että energiaa alkaa vapautua itse tekemiseen ja omien tavoitteiden työstämiseen.

Ja mitä enemmän sitä saa aikaan, sitä enemmän kannattaa auttaa muita. Mitä enemmän sitä tavoittaa, sitä enemmän asioista kannattaa puhua. Sinun menestyksesi ja onnellisuutesi eivät ole pois keneltäkään muulta.

Muistan vielä, kun ystäväni kirjoitti kerran Facebookissaan olevansa niin onnellinen, ja samaan lauseeseen totesi, ettei sellaista varmaan saisi ääneen sanoakaan.

No todellakin saa!

Sen sijaan, että piehtaroimme negatiivisuudessa ja maailman ja oman elämän epäkohdissa, laitetaan mieluummin niitä hyviä juttuja kiertämään. Kun sinä olet onnellinen, kerro siitä. Kun sinä menestyt, kerro siitäkin. Se voi motivoida jota kuta toista muuttamaan elämäänsä ja miettimään, mitä itse oikein edes haluaa.

Maailmassa on aina asioita, jotka ovat huonosti, epäreiluja, suuria tragedioita tai muuten vain ihan syvältä. Niiden käsittelyssä ja hyväksymisessä ei kuitenkaan auta se, että piehtaroimme negatiivisuudessa.

Kepeää perjantaita! Ilon kautta!

Jenny

*Instagramissa*

12 thoughts on “Jos joku muu pystyy, sinäkin pystyt

  1. Huh, miten tämä tekstisi nyt kolahti. Itse teen todella paljon tuota, etten uskalla sanoa unelmiani/tavoitteitani ääneen, koska pelkään, että ääneen sanominen, jotenkin jinxaa ne. Onnellisuudesta nauttiminen on välillä myös tosi vaikeaa, kun pelkään, että kohta kuitenkin tuodaan kauhakuormaajalla lastillinen sitä ittensä niskaan :D Ehkä vasta tässä nyt viimeaikoina olen alkanut tajuamaan sen, että tämä elämä on väistämättä niitä ala- ja ylämäkiä. Suru ja murhekin kuuluu elämään ja ne pitää elää läpi, eikä niitä tarvitse pelätä. Eikä niiden pidä antaa jäädä painolastiksi niin, ettei voi olla rehellisesti onnellinen sitten, kun menee hyvin ja elämä on mallillaan.
    Tästä sun jutusta sai paljon ajateltavaa, tsemppiä ja positiivista energiaa! Kiitos paljon!

    1. Kiitos Johanna kommentistasi!
      Kiva kuulla, että kolahti! Joo, tiedän ton, että ei uskalla tavallaan sanoa sitä, mitä haluaa, koska pelkää, että mokaa sen sillä. Mutta mä uskon, että toikin on uskomus! Ei me voida ääneen lausumalla jinxata (ihana sana) meidän unelmia ja tavoitteita.

      Hienon oivalluksen olet tehnyt, elämä on niin ala- kuin ylämäkeä. Milloin vain voi tapahtua mitä vain hyvää, mutta onhan tässä elämässä ne toisetkin puolet. Mä olen kai lakannut pelkäämästä sitä mahdollista paskalastia, koska sitä on tullut välillä niskaan niin paljon (kuten varmaan useimmilla meistä). Sitten kun huomaa, että monesta selviää, se vahvistaa myös niiden pienempien asioiden sietokykyä. Me koetaan jo yhden päivän aikana paljon erilaisia tunteita ja nekin kaikki kuuluvat elämäään.

      Mä oon yrittänyt myös oppia nauttimaan niistä hyvistä hetkistä silloin kun ne tapahtuvat. Olin ennen vähän sellainen, etten oikein uskaltanut, kun pelkäsin just, että se vauhdittaa sen fiiliksen loppumista. Mutta kyllä ilot on tehty iloittaviksi ja surut surtavaksi, niin se taitaa mennä.

      Mahtavaa päivää sulle!

  2. Kiitos tuhannesti tästä(kin) kirjoituksesta!!! Tuli niin tarpeeseen… olen ollut viime kuukaudet ihan jumissa itseni kanssa. 3 v sitten laihduin 25kg, en laihduttanut, vaan laihduin. Nyt sitten vuodessa +10 ja paniikki päällä, mitä jos taas kerran lihon lisää? Ei ikinä! Nyt alkoi säännöllinen liikunta ja järkevämpi ruokailu, minun on pakko luopua sokerista, muuten ei tuu mitään. Oon addikti! Siksi olen tässä +10 nyt.
    Ihana että kirjoitat, kyllä on todella tärkeää nähdä ja kuulla että ihmiset onnistuvat. kiitos Jenny, jatka vaan ilosanoman levittämistä! :)

    1. Kiitos Aada kommentistasi ja ihanasta palautteesta! Hihityttää tuo ilosanoman levittäminen, mutta sitähän tämä oikeastaan onkin, hauskasti sanottu!

      Ruokailulla on kyllä suuresti merkitystä tuossa painonhallinnassa. Omat suurimmat sokerihimoni katosivat sillä, kun aloin syödä säännöllisesti ja lisäsin proteiinin saantia. Syön yhä makeaa, kuten eilen palaverissa esimerkiksi kaksi suklaakonvehtia, mutta määriä ei voi verrata edes keskenään. En ennen olisi kuvitellut, että voin syödä vain kaksi karkkia ja homma jää siihen, normisti olisi mennyt koko pussi.

      Oon nyt tosiaan huomannut, että vuosi oli itselläni riittävä aika muuttamaan (huonoja) tapoja (paremmiksi). Itselle kannattaa antaa aikaa! Ne uudet tavat tulevat kyllä pysyviksi, kun on kärsivällinen.

      Tsemppiä ja ilon kautta! Kivaa viikon jatkoa :)

  3. Mahtavasti kirjoitettu! Aika usein tulee ajateltua, kun puhuu ihmisten kanssa töistä, että en saisi sanoa, miten hyvin mulla menee. Että rakastan mun työtä, oon aika hyvä siinä, saan paljon aikaan ja hommat vaan sujuu. Joskus ihan hävettää sanoa, vaikka haluaisin, kun muut valittaa, että on rankkaa ja tympeää töissä. Pois sellaiset häpeän ajatukset minusta! Totta kai mulla saa mennä hyvin. Saa mennä jopa paremmin kuin useimmilla läheisilläni. Ei ole todellakaan muilta pois, että olen löytänyt oman juttuni ja olen valmis panostamaan siihen. Kiitos Jenny, että muistutit, että minulla saa mennä aivan mahtavasti! 😀

    1. Kiitos kommentista Laura!
      Mun mielestä todellakin saa sanoa ja pitääkin, koska ihan liian vähän on ihmisiä, jotka on yhtä onnellisessa tilanteessa. Työ vie kuitenkin elämästä NIIN paljon aikaa, etten enää suostu tekemään työtä tai olemaan töissä paikassa, jossa kärsin (sekin on tullut testattua).
      Mun mielestä se, että sanoo, että on kivaa töissä, voi jopa herätellä niitä, jotka ei viihdy työssään tai joilla on ankeaa, huomaamaan, että vaihtoehtoja usein on. Itsekin olen hypännyt tyhjän päälle vakkaripaikasta, joka vain oli tosi kuormittava ja jossa moni voi huonosti. Enkä ole katunut päivääkään koskaan.
      Se, jos ei kestä sitä, että toisella menee hienosti, kertoo kyllä siitä, että sen ihmisen pitäisi keskittyä omaan hyvinvointiinsa ja elämänsä parantamiseen. Sun ilo ei ole keneltäkään pois <3
      Ihana kuulla, että olet löytänyt tuollaisen työn ja työpaikan.
      Kivaa viikkoa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *