Treeni

Kolme treeniä viikossa ei ole epäonnistuminen

Kolme treeniä viikossa ei olekaan epäonnistuminen, tajusin, kun aloin kirjoittaa tätä postausta. Ensin nimittäin ajattelin, että kerron, kuinka ehdin viime viikolla liikkua vain kolmesti. Että viime viikko se meni ihan reisille liikunnan suhteen. Kun asiaa hetken funtsin, tajusin, että kolme treeniä viikossa on nykyisillä mittareillani ja tämän hetkisessä elämäntilanteessani oikein hyvä saavutus! Ei loistava tai täydellinen saavutus, mutta hyvä. En siis mitenkään voi olla tyytymätön itseeni.

Viime viikolla ohjasin sisäpyöräilyn, kävin kerran Vauhtisammakon juoksutreeneissä (teemme yhteistyötä) ja kerran vietin laatuaikaa puolisoni kanssa 10 kilsan juoksulenkillä. Vaikka saamani juoksuohjelman pitkä lenkki ja kilsan vedot jäivät töiden ja arkikiireiden takia tekemättä, myös hyötyliikuin ja pidin itsestäni muulla tavoin huolta, kuten osallistumalla meditaatioretriittiin ja syömällä semiterveellisesti. Kun pelasin ekaluokkalaisen kanssa Kimbleä, treenasin aina välillä syviä vatsalihaksia! Eläköön kotitreeni ja sen lukuisat eri muodot.

Kun ystävä- ja tuttavapiiri koostuu aktiivisesti kuntoilevista, urheilulajeissa aikuisiälläkin kisaavista ja erilaisiin urheilutapahtumiin useita kertoja vuodessa osallistuvista tyypeistä, joita ihailen suuresti, on helppo sortua ajattelemaan, että se, että on liikkunut vain kolme kertaa viikon aikana, on lähes yhtä tyhjän kanssa. Kun ei päivitäkään sinne Instagramiin treenikuvia joka päivä, alkaa helposti tuntua siltä, että sitähän alkaa olla ihan sohvaperuna. Ehkä onkin siis ihan hyvä tulla välillä ulos sieltä täydellisestä liikuntakuplasta ja huomata se, että todellakin kolme tunnin treeniä viikossa on parempi kuin ei treeniä ollenkaan.

Toki itse vertaan itseäni helposti aikoihin, kun toimittajan duunien ohella ohjasin noin 10 viikkotuntia ryhmäliikuntaa. Vuosikausia tuo 10 tuntia on ollut itselleni ihan tavallinen treenimäärä viikossa ja ymmärrän heitä täysin, jotka sen verran haluavat liikkua. Itse en tällä hetkellä jaksa enkä edes halua irrottaa liikunnalle niin paljon aikaa. On niin paljon kaikkea muutakin kiinnostavaa elämässä.

Hiljattain kirjoitin siitä, miten olin alkanut huomaamatta verrata itseäni muihin Instagramissa kaltaisiini juoksua hehkuttaviin tyyppeihin. Totesin silloin, että parasta on verrata itseä vain omiin aiempiin suorituksiin, mutta haluan lisätä siihen vielä sen, että myös elämäntilanne pitää huomioida. Jos elämäntilanne on nyt eri kuin silloin kuin runsaampi treenimäärä oli mahdollinen, selvähän on se, ettei oikein voi ihan täysillä sellaisenaan verrata. Liikunta, kuten niin moni muukin asia elämässä, kannattaa suhteuttaa siihen sen hetkiseen elämäntilanteeseen. Liikkua kannattaa sen verran, ettei se aiheuta puolin tai toisin stressiä. Tärkeintä on se, että itse tunnistaa, mikä on riittävästi, mikä liikaa tai liian vähän. Eikä siihen ole sitten muilla sanomista. Välillä on aikoja, että runsas liikunta mahtuu arkeen ja sitä haluaakin liikkua vaikka sen 10 tuntia viikossa. Välillä on aikoja, kun ei ehdi liikkua kuin sen kolme tuntia tai vähemmän, mutta sen sijaan, että kokee huonommuutta tai masentelee asiasta, kannattaa kelata, että kaikki liikunta on kotiinpäin, jokainen 10 minuuttinenkin treeni lasketaan ja jokaisella askeleella on merkitystä.

Tuli sitten mieleen sekin, että monella liikunnan aloittaminen voi olla juuri siksi niin nihkeää tai vastenmielistä, jos kuvitellaan, että heti pitäisi liikkua tunti ja monta kertaa viikossa. Jos yhtäkkiä rysäyttää elämän uusiksi ja vielä alkaa liikkua hulluna, on se vain usein liikaa eikä kanna kauas.

Minulta usein kysytään sitä, miten päästä juoksussa alkuun, jos juoksutaukoa on vaikka 20 vuotta tai ei ole oikeastaan juossut ikinä. Silloin kilometrikin tuntuu sairaan pitkältä matkalta, mutta onneksi kilometrin voi pilkkoa osiin! On ihan ookoo juosta vaikka yksi lyhtytolpan väli ja kävellä kaksi. Ja sitten toistaa sitä loppulenkin ajan.

Yhdelle tutulleni selitin innoissani Waldniel-taktiikasta, jota teen kerran viikossa niin, että juoksen kolme minuuttia ja kävelen yhden ja toistan tätä treeniohjelmani mukaisesti, tällä viikolla treenin pituus on 90 minuuttia. Vastaukseksi sain, että aijaa, no mä en kyllä mitään mee sinne lenkille kävelemään, mä kyl juoksen. 

Nauratti kovasti, koska voin rehellisesti sanoa, että tyyppi kuulosti ihan minulta 10 vuotta sitten!

Mutta nykyinen minäni sen sijaan on havainnut tuon Waldnielin ihan mahtavaksi tekniikaksi. Pitkänkään lenkin jälkeen en ole väsynyt, olen saavuttanut samat kilometrimäärät kuin pelkällä juoksulla, tekniikkani on pysynyt parempana eikä juoksuasento ole päässyt romahtamaan, kun välillä ”huilii” kävelemällä minuutin kerrallaan.

Tämän viikon kalenteriin olen rustannut viisi treeniä. Nyt niistä on ensimmäinen tehty. Pyrin siihen, että kaikki ne viisi onnistuvat, mutta jos näin ei käy, niin onpa ihanaa, ettei maailmani enää kaadu tai huono omatunto nouse sen takia. Sen sijaan pidän mielessä sen, että jokainen liike on kotiinpäin ja jokaisesta askeleesta saan olla ylpeä. Kolmekin treeniä on jo onnistuminen.

Heippa!

Jenny

8 thoughts on “Kolme treeniä viikossa ei ole epäonnistuminen

  1. Ehkä sitä alitajuisesti aina pelkää, että jos viime viikolla treenasin 5 kertaa ja tällä viikolla 3 että ollaan menossa jotenkin huonoon suuntaan liikkumisen kanssa ja kohta on viikkoja kun ei liiku yhtään :D? Mutta kun liikunnasta on tullut tapa ja se on mukavaa, tuollainen vaihtelu vain kuuluu elämään. Itse murehdin monesti omassa elämässäni sitä että liikunta on kovin yksipuolista = kävelyä/juoksua. Juokseasentoa tukemaan ja muutenkin olisi vaan ruvettava tekemään lihaskuntoakin, mutta kun haluaa vaan ulkoilmassa viilettää gasellin lailla heh :D.

    Elämänrunko kun on kasassa, ei tuollaisista kannata tosiaan murehtia. Elämään kuuluu niin monia asioita ja vaikkei joskus kerkeisikään liikkua ”hirveästi”, ei se tarkoita että olisi alkanut itseään laiminlyömään <3.

    Sinulla taitaa kuitenkin ruokavalio pysyä samanlaisena vaikka liikkumista tulisi minkä verran vaan? Itse käyn räkäpäissäni taistelua oman pään sisällä ettei flunssa tarkoita sitä että vedetään pullaa ja keksiä kaksin käsin :D.

    Lennokkaita kilometrejä <3.

    1. Kiitos Laura kommentistasi! Niin yhdyn tuohon gaselli-lauseeseen! :D Mulla on lihaskunnon kanssa sama, se kaipaisi vahvistamista. Paksumpana olen ollut paremmassa lihaskunnossa, jumpan ohjaaminen piti sitä tehokkaasti yllä. Nyt varmaan pyörtyisin niiden painojen alle, jotka olivat mulle vielä vuosi sitten tavallisia. Myös 16 kilon painonpudotuksessa osa on varmasti lihasmassaa… mutta täältä noustaan, kun vain keksin, että millä ajalla!
      Kiitos myös viisaista sanoista! Kirjoitit hienosti asiasta ja täällä nyökyttelin, että noihan toi varmaan just meneekin.
      Ruokavalio on kohtuullisen sama, mutta huomaan nyt, kun on pimeää ja syksyistä, että makeanhimo on ollut kova. Oon varmaan viimeisen 1,5 kuukauden aikana syönyt jotain hyvää melkein joka päivä… En paljon, mutta kuitenkin vähän. Se ei vaikuta painoon, mutta yritän nyt räpistellä irti tuosta huonosta tavasta ennen kuin lähtee ihan lapasesta.
      Eli ymmärrän tuon pullan ja keksin himon! Tsemppiä. Toivottavasti sun flunssa pian helpottaa ja pääset sitten taas liikkeelle!
      Lennokkaita kilsoja sulle myös <3

  2. Joo tuolla kun näkee monenlaista liikkujaa niin tulee väkisin mieleen että monelle tekisi hyvää mieluummin kiinnittää huomiota tekniikkaan ja vähentää hiukan vauhtia, ei välttämättä niinkään lisätä väkisin kertoja ja matkoja.

    Myös minusta lyhyet kävelyt harjoituksen lomassa ovat todella hyvä tapa. SAmasta syystä kuin itsekin kerrot.

    Kunnollisen sykemittarin hankkiminen (ja sen käyttäminen…) oli mulle paras ostos pitkään aikaan. Nyt olen kesästä asti ollut tietoinen siitä että mulla on ollut tapana vetää aivan liian kovaa. Siis liian kovalla sykkeellä, liian kovalla vauhdilla. Kun olen väkisin mennyt todella hitaasti, siis välillä ihan tappavan hitaasti, olen huomannut aivan selvän kunnon kehityksen suht lyhyessä ajassa.
    Olen myös saanut korjattua asennon hyväksi, olen oppinut käyttämään jalkojani eri tavalla. Minulla ei ole enää kipuja pitkienkään matkojen jälkeen.
    Ja keväällä en siis jaksanut yhteenmenoon ede hölkätä kuin jotain pari kolme minuuttia….

    1. Kiitos Kati kommentistasi!
      Oon samaa mieltä, sykemittari on kyllä hyvä keksintö. Käytin sitä enemmän talvella ja oon oppinut aika hyvin arvioimaan sykettä hengästymisen tasosta. Nyt tosin oon taas viime viikkoina käyttänyt mittaria, kun olen juossut noita vetoja, joissa sykealue on määritelty tarkemmin.
      Kun ennen juoksin pääosin vain kymppiä, niin juoksin sitä aina samaa tempoa ja usein just turhan kovaa. Muutenkin laktaattitesteissä aikanaan kävi ilmi, että kovaa liikuntaa oli riittävästi ja kestävyys siinä oikein hyvää. Peruskunnon kanssa ei ollutkaan sitten ihan sama juttu. Tää asia on monen jumppaohjaajan riesa. Itsekin olen käytännössä läpi vuosien liikkunut liikaa kovaa ja liian vähän palauttavasti tai peruskuntoa rakentavasti.
      Että nyt mä harjoittelen sitten myös tätä rauhallisempaa juoksemista :) Hauskaa sekin!
      Ja oon kyllä ihan ihastunut tuohon Waldnieliin. Aion hyödyntää sitä jatkossa paljonkin.

      Iloisia kilsoja, kaikkea hyvää!

  3. Niin hyvä teksti jälleen Jenny! :) Ja toi on tosi tärkeä pointti, että liikuntamäärät ja tavoitteet tulisi suhteuttaa siihen omaan elämäntilanteeseen ja muutenkin kuormitukseen joka kulloinkin on! Pääasia on, että liikunnasta saa energiaa, hyvää oloa- ja fiilistä! Ja hei juoksuasento kuvissa näyttää buenolta! Toi kävely-juoksuintervalli taktiikka on ihan loistava, sovellan myös ja sovelsin etenkin silloin kun palailin raskauden jälkeen juoksun pariin ja lisäilin kilsoja maltilla, toimii! Ihanaa viikkoa!

    1. Kiitos Karoliina kommentistasi!
      Just näin se menee. Liikunnan ei pitäisi kuormittaa liikaa. Osaan nyt jo sen verran kuunnella itseä, että jos töissä on ihan hässäkkää, niin sitten valitsen jotain lempeää liikuntaa.

      Kovasti pyrin vahvistamaan keskikehon syviä lihaksia ja kiinnittämään juoksuasentoon ja tekniikkaan huomiota. Kun vielä lähtee vähän painoa pois niin se muuttuu vielä kevyemmäksi ja helpommaksi.
      Vielä kun sais itsensä jumppaamaan lihaskuntoa enemmän… se on ehdottomasti mun heikoin lenkki nyt, eikä ole sitä koskaan ennen oikein ollutkaan. Paksumpanakin oon ollut aina vahva, nyt tunnen itseni aika heiveröiseksi :)
      Mutta kyllä se tästä.
      Iloa Madridiin!

  4. Asiaa, taas! Riippuen viikosta, minulle yksikin liikuntasuoritus voi olla jo voitto. Ja jos ei mitenkään ehdi treenaamaan moneen päivään niin sitten vaikka venyttelee iltaisin, hyötyliikkuu, pitää energisöivästä ruokavaliosta huolta jne. Pyrin oppimaan sitä ajatusmallia, että aina voi tehdä siinä hetkessä parempia valintoja vaikkei ne just täydellisiä olisikaan!

    Ja totta tuokin, että toiselle 10h/vko on minimi/normaali ja toiselle (esim. minulle) tuo on hävityksen kauhistus, kun oma keskiverto liikuntamääräni on 4h/vko :D meitä on moneen, se on mahtavaa!

    Kiitos, kun kirjoitat. :)

    1. Kiitos Reetta kommentistasi!
      Toi on just se, mitä itsekin opettelen. Että aina voi tehdä edes jotain paremmin, että pienikin juttu on iso juttu. Ennen mulla oli selkeästi sitä, että jos liikkuminen meni läskiksi, helpommin myös syömiset meni läskiksi. Mutta nykyään yritän tehdä parhaani siinä tilanteessa, mikä se sitten onkaan. Harva kuitenkaan yltää koko ajan täydelliseen, ja senkin määrittely voi olla aika monimuotoista.
      Neljä treeniä on jo hyvin! Ja kyllä mullakin on noita viikkoja, kun ei kerta kaikkiaan ehdi tai jaksa liikkua paljonkaan. Mutta silloinkin ehtii ja jaksaa hyötyliikkua. Ja just vaikka venytellä tai rullailla iltaisin ennen nukkumaanmenoa.
      Iloista viikon jatkoa sulle!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *