Mikä on tässä hetkessä ystävällisintä, mitä voin tehdä?

Mikä on tässä hetkessä ystävällisintä, mitä voin tehdä? Ihan mahtava kysymys, jonka aion pitää mielessäni. Huolehtiminen omasta hyvinvoinnistani monella tapaa, kuten syömällä itselleni sopivalla tavalla, juoksemalla, nukkumalla tarpeeksi, venyttelemällä, olemalla sosiaalinen ja vaikka sitten meditoimalla, on suurin rakkaudenosoitus ja ystävällisin teko, mitä voin koskaan ainakaan itselleni antaa.

Vietin eilen ensimmäistä kertaa kokonaisen päivän Nirodhan järjestämässä meditaatiotretriitissä, ja vietimme kyseisen ajan hiljaisuudessa. Olin bongannut tilaisuuden netistä juuri keskellä hektistä työputkea elokuussa ja ilmoittauduin sinne heti. Päivän teema oli metta eli ystävällisyyden meditaatio, hyvinvoinnin ja muiden hyvien asioiden toivottaminen niin itselle kuin koko maailmallekin.

Päivän aikana 45 minuutin mittaiset istuma- ja kävelymeditaatiot vuorottelivat. Kävin myös ryhmätapaamisessa, jossa halukkaat saivat esittää kysymyksiä meditaatio-ohjaajalle. Hiljaa oloon tottui tosi nopeasti ja se alkoi tuntua hyvin luonnolliselta, ei ollut tarvetta puhua kellekään, eikä se tuntunut tippaakaan epäkohteliaalta. Yllättävän hyvin jaksoin istua 45 minuuttia paikallani ilman, että johonkin kehonkohtaan olisi alkanut sattua kovasti. Kävelymeditaatio sateessa myös virkisti, sillä iltapäivällä istumameditaatiossa alkoi väsyttää. Yksi kolmevarttinen menikin itseltäni täysin ohi, kun yritin keskittyä hereillä pysymiseen ja silti tuntui, että torkahtelin jatkuvasti!

Luonnollisesti myös puhelin pysyi laukussa eikä tullut sometettua kuin vasta illalla kotona. Iltapäivällä meille myös pidettiin luento metta-harjoituksesta. Kaikki tämä saikin mieleni ei todellakaan tyhjenemään, vaan aivoni raksuttamaan kuumeisesti. Onneksi oli muistikirja mukana, jotta sain ajatuksiani kirjattua ylös ennen kuin unohdin ne!

Erityisesti kolahti luennon aikana se, kun ohjaaja puhui erilaisista kokemuksistamme ja siitä, millaisilla linsseillä mitäkin asiaa tulee katsottua. Jokaista kokemustamme ehdollistaa jo joku aiempi kokemus tai esimerkiksi urautunut käytösmallimme.

Itsellä tuli mieleen sekin, että mielellä on taipumus rakentaa ongelmia. Me stressataan, murehditaan ja ahdistellaan usein kovin turhaan. Jos isoja ongelmia ei ole, niin äkkiäkös niitä keksitään, ainakin pieniä pulmia! Ja kuinka usein sitä toivoo vaikkapa puolisolta, lapselta tai ystävältä jotain tietynlaista käytöstä tai asioita ilman, että kyseinen tyyppi on millään tavalla edes tietoinen toiveista. Koska he eivät ole ajatustenlukijoita, voi tulla pettymyksiä. Se, että haluaa, että maailma ja muut ihmiset ovat tietynlaisia, kertoo kontrollinhalusta. Ja itse kun luulin jo päässeeni siitä eroon vuosia sitten!

Huomasin myös, miten helposti sitä voi vaihtaa näkökulmaansa. Jos vaikka itse luen paljon iltapäivälehtiä, ahdistun usein niiden tarjoamista uutisista. Silloin päällimmäisenä mieleen nousee tosi helposti ajatus siitä, että maailma on huono ja paha, ja koko ajan ja kaikkialla tapahtuu vain tragedioita. Silloin sitä kiinnittää huomionsa niihin jatkuvasti, eikä maailmassa tunnu muuta olevankaan. Mutta kun valitsee sen asenteen ja katsantokannan, että maailma on hyvä, alkaa varmasti nähdä enemmän hyvää kuin huonoa. Tätä jälkimmäistä käytän niin monessa, miksen sitten koko maailman asioissa…? Kaikkea tapahtuu niin hyvää kuin huonoa, se on selvä, mutta tarvitseeko omaa oloa huonontaa sillä, että kiinnittää huonoon enemmän huomiota. Se, että haluaa nähdä hyvän ei tarkoita, että sulkee silmänsä huonolta. Murehtiminen tai surkuttelu aivät auta, tekeminen auttaa. Vaikka sitten ystävällinen tekeminen.

Itselleni oli myös helppo toivottaa hyvinvointia ja muita asioita, se ei tuntunut lainkaan itserakkaalta vaan luonnollisimmalta asialta koskaan. Oivalsin taas sen, että itsestäni hyvin huolehtiminen on paras ja tärkein lahja, mitä koskaan voin itselleni antaa. Kun toivotin mettaa muille, oli hauska, miten erilaisia tuttuja ja tuntemattomampia ihmisiä tupsahti mieleeni. Mieli on kyllä niin kiinnostava kapistus. Miksi juuri eilen ajattelin juuri heitä, joita ajattelin? 

Olen jo pitkään meditoinut aamuisin vartin verran lähinnä toistaen mielessäni aikanaan eräältä meditaatio-ohjaajaltani saamaa henkilökohtaista mantraa tai keskittynyt hengitykseen. Taidanpa nyt kokeilla ottaa tuon mettan osaksi aamujani ja katsoa, mitä se tuo mukanaan. Kuten niin monessa muussakin asiassa, mettaa voi harjoittaa ja harjoitella. Ja kun asiaa harjoittelee, se alkaa tulla ihan luonnostaan. Tämän olen nähnyt niin monessa asiassa tässä oman polkuni varrella.

Mutta tämä lause: Mikä on tässä hetkessä ystävällisintä, mitä voin tehdä. 

Pysyköön tuo lause pääkopassani pitkään eri tilanteissa! Saa ottaa käyttöön, jos se kutsuu.

Mahtavaa sunnuntaipäivää sinulle! Mitä kuuluu?

Jenny