Mistä löytää positiivisuutta, kun ilo on hautautunut arjen alle?

Miten olla myönteinen kaiken kuran keskellä? Mistä löytää positiivisuutta, kun ilo on hautautunut arjen alle?

Myönteinen elämänasenne on jotain, mikä joitakin ärsyttää, mutta itse en sitä edes sen kummemmin mieti. Paitsi pari päivää sitten mietin, kun ystäväni kysyi, mistä löytää positiivisuutta, kun tuntuu, että iloisuus on hautautunut arjen alle, vaikka asiat ovat ihan hyvin. Hän halusi tietää, että miten olen positiivisuuteen opetellut. Toinen tuttuni kertoi, että olin virkistänyt hänen päiväänsä olemalla sellainen kuin olen. Ihana kuulla.

Aina ei jaksa olla vahva eikä myönteinen

Vaikka pääosin olen hyvin myönteinen ihminen ja elän vahvasti plussan puolella, olen myös osannut olla negatiivinen ja kaikki eri tunnekirjot siihen päälle aina kateudesta katkeruuteen. Aloin sitten oikein miettiä, että millaisia ne omat positiivisuuden estäjät ovat aikanaan olleet. Ainakin hankala elämäntilanne ja siitä johtuva stressi ja huonovointisuus vaikuttivat suuresti fiiliksiini. Myöhemmin sitten myös unen vähyys ja jatkuva heräily veivät värejä elämästäni, kuopukseni kun oli huono nukkuja.

Jos on kuolemanväsynyt, stressaantunut, ahdistunut, katkera tai epätoivoinen, voi olla vaikeaa olla positiivinen ja nähdä hyvää, kun tuntuu, että hautautuu kaiken hankaluuden alle. Tosin paradoksaalisesti myöhemmin olen huomannut,  että tosi haastavassa elämänvaiheessa voi oikeasti saada iloa tosi pienistä jutuista, mutta ensin ne pienet suuret asiat on opittava tunnistamaan, jotta niistä voi olla iloinen, silloin kun on erityisen haastavaa.

Olen myös oppinut, että KAIKKI tunteet kuuluvat elämään. Mitään ei kannata tukahduttaa.

Aina arki ei ole naminamia

Kukaan ei ole AINA positiivinen elämäonnaminamia-ihminen, koska faktahan on, että välillä elämä on pelkkää ruusunpunaa, välillä toiset päivät ovat nihkeämpiä kuin toiset. Aina niihin elämän tahmaisiin jaksoihin ei osaa suhtautua valoisasti tai ehkä kyse on enemmänkin siitä, että ottaa kupoliin eikä halua edes suhtautua asioihin valolla.  Mutta tämäkin muuttuu. Yhä harvemmin koen itse mitään megalomaanisia vitutuksen hetkiä. Harva asia pystyy tömisyttämään fiiliksiäni niin, että en pystyisi niitä käsittelemään.

En kuitenkaan mitenkään erityisesti kelaile positiivista asennetta sen enempää, tosin tahdon huonoinakin hetkinä useimmiten kääntää ajatukseni mahdollisimman usein sinne hyvän puolelle. Negatiivisista keloista en saa mitään irti ja ne tuntuvat tiputtavan itseni sieltä hyvästä virrasta. Myönteisyys on oikeastaan aika tiedostamatonta. Uskonkin, että kuka tahansa voi opetella millaista tahansa uutta asennetta, josta sitten huomaamatta tulee tapa ja automaatio, kuten niin monella niistä negatiivisista keloista ja jatkuvasta valittamisesta. Toki joskus aamuisin päätän, että tänään olen onnellinen, mutta niin luultavasti olisin myös ilman tuota päätöstäni. Välillä vain itseä on ihan hyvä muistutella siitä, että kaikki on hyvin, vaikka itsellä ei olekaan kaikkea. Silti on syytä iloista useimmasta hetkestä.

Onnellisuus on sisäinen juttu

Yksi iso tie on ollut asioiden hyväksyminen, että nyt on näin ja sitten taas jotain muuta. Toinen askel on ollut sen oivaltaminen, ettei elämän kustakin elämäntilanteesta huolimatta tarvitse olla raatamista tai tarpomista tai pelkkää vastoinkäymisten odottelua. Että ihan oikeasti luontainen olotila voi olla ilo, rauha ja rakkaus, ystävällisyys toisia kohtaan ja stressittömyys, riemu ja onnellisuus, oli tilanne mikä tahansa.

Että voi olla onnellinen, vaikka olisi sairas, eronnut, vähissä varoissa tai ihan mitä vain. Onnellisuus ei ole kiinni ulkoisista asioista tai joistain toisista tekijöistä, vaikka moni sellainen ehkä elämää helpottaakin. Enemmänkin onnellisuus on kiinni niistä sisäisistä tuntemuksista ja juurikin omista asenteista ja valinnoista, miten haluaa olla ja elää ja mitä saada ja antaa itsestään ulospäin.

Ja kun ei anna enää jokaisen asian ja erityisesti pikkuasian vaivata omaa päätä ja järkyttää omaa mielenrauhaa, huomaa yhtäkkiä, että koko ajan oma suoja näille asioille kasvaa ja kehittyy. Myös omien tunteiden käsitteleminen ja sen oivaltaminen, että kaikkia tunteita tarvitaan, myös niitä negatiivisia, auttaa. Kuitenkaan aina tunnetta ei tarvitse tuoda esiin vetämällä himmeät raivarit tai olemalla tyly tai töykeä, vaan tunteen ottaminen vastaan ja sen hyväksyminen on ihan eri asia kuin tunteen esille tuominen.

Sekään ei tarkoita sitä, että pitäisi olla jonkinsortin alistuvainen vässykkä, jota saa kohdella miten sattuu. Ei tietenkään, omat rajat on hyvä vetää ja niistä on hyvä pitää kiinni, mutta silti voimme elää ilosta käsin ja nauttia tästä olosta.

Tiedostaminen on eka askel

Mielestäni kuitenkin tuo ystäväni on jo hyvällä tiellä. Hän on tiedostanut sen, että jotain on pielessä ja hän haluaa tehdä asialle jotain. Niin moni meistä kun ei tiedosta omia olotilojaan saati sitten omaa käytöstä muita kohtaan. Se, mikä on tavallista, jatkuvaa ja omassa elämässä säännöllistä, siihen me totumme ja se alkaa tuntua normaalilta, oli kyse sitten hyvästä tai pahasta.

Sitten kun herää, havahtuu ja muutoksen tarpeen tiedostaa, on jo isosti matkalla kohti muutosta! Itselle on hyvä olla armollinen ja muistaa, että pakottamalla itseään ei voi muuttaa. Pakko on huono motivaattori, vaan ilon tulee kyllä kummuta jostain sisältä omasta itsestä, mikä taas nousee väkisinkin esiin, kun alkaa itseensä tutustua ja itseä tuntea.

Ja kun perusta on kunnossa, hyvää fiilistä on helppo vaalia. Sitä vain on yhtäkkiä monia asioita, jotka saavat hyvälle mielelle. Jos ne asiat ovat hukassa tai kadoksissa, kannattaa miettiä, mistä itse voisi hyvää fiilistä saada. Liikunta on myös juttu, joka välittömästi kohottaa onnellisuustasoa endorfiinien muodossa. Kiitollisuus pienistä asioista. Pysähtyminen hetkeen. Näitähän riittää.

Toivotan sinulle kepeää keskiviikkoa! Ihmeitä tapahtuu!

Lue myös:

Stressaaja, sinulle on postia

Lapsi on paras lifecoach

Entä jos olet tyytyväinen vain siihen, mikä on