Hyvä elämä

Onko sellainen ihminen tyytyväinen itseensä ja elämäänsä, joka sanoo toiselle rumasti?

Jo jonkin aikaa on pitänyt kirjoittaa siitä, mitä ihmiset sanovat netissä toisilleen. V*ittuilu ja asiaton kommentointi eivät ole rehellisyyttä ja avoimuutta. Toiselle rumasti kommentoiva ihminen ei voi olla tyytyväinen itseensä ja elämäänsä? Eihän?

Kuinka moni asia jäisi sanomatta, jos se pitäisikin kirjoittamisen (joko anonyymisti tai sitten omalla pärställään) sijaan sanoa toiselle kasvokkain? Olen ottanut sen linjan, että omissa kanavissani en levitä negatiivisia kommentteja. Kenenkään meidän ei tarvitse sietää asiattomuuksia, ja omia rajoja on ihan hyvä miettiä.

Itsekin olen saanut viime aikoina seuraajamäärien kasvaessa muutamia kommentteja, jotka olisi voinut ilmaista toisella tavalla. Eräs raivostui kerran joistain vinkeistäni, koska ne olivat hänen mielestään niin huonoja. Hän oli pahoittanut mielensä, että oli lukenut juttuni turhaan.

Jokainen meistä mokaa ja jokaisen kannattaa katsoa joskus peiliin: tuovatko sanani onnellisuutta itselleni, entä muille? Kuva: Timo Turkka Photography

Rumat tatskat ja muita vikoja

Eräs nuori mies muisti minua joulun aikaan Instagramissa kertomalla, että rumat tatskat. Eräs puolituttu kirjoitti Facebookiini, että kun kirjoitan painonhallinnasta, annan väärää kuvaa ihmiskehosta nuorille ja että anoreksiaa ja itsemurhia on jo ihan liikaa. Niin ja vielä saapui lisäys: sinulla on liikaa tatuointeja.  Tämä useamman lapsen keski-ikäinen äiti, joka luonnollisesti ei esiinny netissä omalla nimellään, oli ennenkin kommentoinut kärkkäästi postauksiani ja kun olin joskus kysynyt, lukiko hän kirjoittamani jutun kokonaisuudessaan, vastaus oli: aijaa, en ole lukenut.

Ensin ajattelin, että vastaan ja selitän, mutta sitten tajusin, ettei minun tarvitse. Olisin kirjoittanut, että sen sijaan, että keski-ikäisen toimistotyöntekijän hidas ja terveellinen elämänmuutos ja painonhallinta suistaisivat ketään kohti itsensä vahingoittamista, kirjoituksistani ovat saamieni satojen palautteiden ja kommenttien mukaan saaneet apua ja inspiraatiota monet ikäiseni naiset, jotka kamppailevat liikapainon ja ruuhkavuosien kanssa. Että itse asiassa koen tekeväni kyllä hyvää, en huonoa. Lisäykseen en enää jaksanut edes ajatella vastausta. Mitä väliä? Kaikki eivät tykkää, osa tykkää, ihan sama. En mielelläni keskustele aiheesta, oli kommentointi sitten positiivista tai negatiivista. Miksi en: koska en itse edes ajattele niitä. Ja kyllä, käytän t-paitaa, kuten niin moni muukin tässä maailmassa. Se ei tarkoita sitä, että odotan jonkun randomin myönteistä tai kielteistä mielipidettä asiasta.

Mutta sitten ajattelin, että antaa olla. Tuollaisille tyypeille on useimmiten ihan turha selittää mitään, he näkevät vain sen oman mielipiteensä ja vieläpä kuin vessapaperirullan läpi. Eräs ihminen totesikin fiksusti, että suomalaisilla on jokin pakottava tarve selittää ja sitä selitystä odotetaan. Itse en jaksa väitellä. Mieluummin lähetän näille rakkautta ja valoa ja toivon, että he ovat elämässään tyytyväisiä.

Mutta juuri sitä en ymmärrä: poimitaan joku lause jostain tai vedetään johtopäätös ihan mistä tahansa, imaistaan siitä herneet nenään, kerrotaan oma mielipide mahdollisimman vittumaisella tavalla ja maustetaan sitä vielä asiattomuudella. Sitten ajatellaan, että oi, olenpa rehellinen ja avoin! Sen sijaan kannattaisi joskus miettiä, että tuoko sanomiset onnellisuutta itselle tai muille. Onko aina pakko sanoa, mitä ajattelee? Mitä hyvää tämän asian sanominen tai kirjoittaminen tuo maailmaan? Ihmiset ovat erilaisia, ja mielipiteitä maailmassa on yhtä paljon kuin ihmisiäkin. Se on niin ja se on meidän hyväksyttävä. Silti keskustelu voi olla rakentavampaa ja ystävällisempää.

Keskitytään omaan elämään

En itse kommentoi toisen ulkonäköä tai hänen elämäänsä hänelle itselleen negatiivisesti, vaikka hän olisi millainen tahansa ja eläisi miten tahansa elämäänsä. Olen pyrkinyt tietoisesti myös olemaan kommentoimatta esimerkiksi julkisuuden ihmisiä telkkarin ääressä, vaikka he ”ärsyttäisivät”. Sitä paitsi usein omien negatiivisten mielipiteiden ilmaiseminen on vain tapa, johon on tottunut ja syytä siihen tapaan ja toisen arvosteluun kannattaa tarkastella. Jos sanoo, että jonkun pärstä ärsyttää tai jollain on rumat vaatteet päällä, niin onko asia oikeasti niin? Mitä sen sanominen auttaa tai antaa?

Mieluummin keskityn itseeni ja oman elämäni edistämiseen ja parantamiseen kuin toisten kyttäämiseen ja arvosteluun. Mutta jotkut ihmiset keskittyvät toisiin ihmisiin ja heidän tekemisiinsä eivätkä sen oman elämänsä parantamiseen, joka ei voi olla ihan kunnossa, jos toiselle sanoo, mitä sylki suuhun tuo.

Kännissä netissä?

Haastattelin vuosi sitten kesällä lehtijuttuun psykiatrian dosenttia, joka totesi, että raivon ja vihan määrää ennen ja nyt on mahdotonta vertailla, mutta netti ja anonymiteetin mahdollisuus ovat tehneet sen näkyvämmäksi. Silloin kun ei näe vastapuolta ilmeineen ja selityksineen, vaan pelkän tietokoneen ruudun, aggressiivisuus voi lehahtaa liekkeihin helpommin. Sama tyyppi myös kertoi, että tekosia ei aina tehdä selvin päin, moni nettikirjoittelija on päihtynyt. Kuka tahansa voi suoltaa mitä tahansa loukkauksia näppäimistöltään 20 sekunnissa. Joidenkin kohdalla muille raivoaminen on tapa purkaa paineita ja yleistä tyytymättömyyttä elämään, koska omia tunteita ei tunnisteta tai niitä ei osata käsitellä.

Toki jotkut osaavat sanoa kasvokkainkin juuri tämän rehellisyyden ja avoimuuden nimissä. Muistan, kun olin eräässä tilanteessa, jossa meitä oli noin 8 ihmistä. Saman päivän aikana eräs ihminen kertoi minulle, mikä minussa häiritsi. Hän oli esimerkiksi alkanut kyseisenä aamuna lukea blogiani, mutta sitten oli ajatellut, että onneksi ei ole pakko lukea eikä kirjoittaa tuota paskaa. (Hän oli siis aiemmin lakannut itse kirjoittamasta omaa blogiaan). Jostain syystä puhe kääntyi suomenruotsalaisiin, jotka kaikki purjehtivat, golfaavat ja juovat skumppaa ja ovat ärsyttäviä (kyseinen ihminen tiesi hyvinkin, että puolisoni ja nuorin tyttäreni ovat ruotsinkielisiä). Sen jälkeen sain vielä kuulla, miten huono silloinen kirjankustantajani oli (tyyppi oli tehnyt samalle kustantajalle kirjan ja tekipä vielä toisenkin tämän asian tilittämisen jälkeen). Miten saatoinkaan olla noin ärsyttävä?

Palaa aamulla asiaan

Jos itse on lähiympäristönsä raivoaja, omaa käytöstä kannattaa miettiä, sillä koskaan ei tiedä, mitä toinen ihminen on läpikäynyt elämässään. Joskus viimeinen niitti ennen katkeamista voivat olla toisen ilkeät sanat. Jos itsen tekisi mieli solvata netissä bloggaajaa, kommentoida Instagramissa julkkiksen asuvalintaa tai räjähtää huoltoaseman kassalle, kannattaa hengähtää syvään ja laskea klassisesti kymmeneen. Oma paha olo usein johtuu jostain henkilökohtaisesta syystä, kuten työpaineista, huonoista unista tai taloudellisista vaikeuksista, ei siitä toisesta ihmisestä, jolle on aikeissa purkautua.

Haastattelemani psykiatrian dosentti totesi, että paljon pahaa mieltä vältettäisiin sillä, että ihminen, joka on hilkulla lähettää vaikkapa herjaavan viestin, malttaisi miettiä, että jos tämä on hyvä juttu, voin tehdä tämän huomennakin. Aika auttaa usein jäsentämään sitä, onko tarpeen reagoida, vaikka itseä ärsyttää.

Ah! Helpotti, kiitos että sain purkautua ja että jaksoit lukea. Onneksi kehittymismahdollisuuksia on meillä kaikilla ja hyvä uutinen on se, että oman käytöksen muuttaminen on mahdollista. Ei välttämättä helppoa, mutta mahdollista!

Jenny

Tervetuloa Instagramiin!

29 thoughts on “Onko sellainen ihminen tyytyväinen itseensä ja elämäänsä, joka sanoo toiselle rumasti?

  1. Musta sun tatuoinnit on tosi hienoja! Oon pidempään seuraillu sun instaa ja blogia ja oot ihanan positiivinen, oon tykänny varsinki viimeaikoina instastoryyn laittamistas ”miete-kuvista”, jos niitä niin saa kutsua. Ne on ollu rohkasevia ja on tullu parempi fiilis (: kiitos :)

    1. Kiitos Annika kommentistasi! Kiva, että kävit lukemassa.
      Kävin lukemassa myös sun uusimman postauksen. Tosi hyvä, että sulla on blogi, joka tuottaa iloa ja jota jaksat kirjoittaa rankassa elämäntilanteessa!
      Lähetän yhä paljon valoa ja rakkautta koko teidän perheelle <3

  2. Kiitos hyvästä kirjoituksesta! Yhdessä facen ryhmässä muuan jäsen kysyi muilta ohjeita siihen, miten pääsisi eroon muiden ihmisten tuomitsemisesta. Hän tekee sitä eniten ajatuksissaan. Sitten hän totesi, että muiden tuomitseminen tarkoittaa sitä, että tuomitsee myös itsensä. Pohdimme asiaa muutaman henkilön voimin ja kerroimme, miten itse itseämme koulutamme, kun mieleen tulee ikäviä ajatuksia joistakin henkilöistä. Yksi ryhmän jäsen kirjoitti, että somessa tuodaan ”tarjottimella kirjoittajille mielipiteitä: kehuja, palautetta, haukkuja, kritiikkiä, kehitysehdotuksia, tuomitsemista, provosointia. Et voi eikä sinun tarvitse, ottaa kaikkea muilta vastaan vaan valitset tarjolla olevista vain ne jotka itse haluat. ”
    Toinen kirjoitti, että some on hyvä harjoittelualusta erilaisten tunteiden kokemiseen. Ja että harjoittelemalla ahkerasti kehitymme ja huomaamme omat pinnan alla liikkuvat tunteet ja voimme tehdä niille jotain. Ilkeää kommentointia ja sellaista suorasukaisuutta, joka aiheuttaa toisille pahaa mieltä emme hyväksyneet.

    1. Kiitos OrvokkiB kommentistasi. Hyvä tuo ajatusmalli siitä, että muita tuomitessa tuomitsee myös itseään. Hyvä ajatus myös tuo, että voi valita ne, jotka itse haluaa.
      Some toden totta onkin hyvä harjoittelualusta tunteiden kokemiseen myös. Viisaita sanoja, täytyy näitä hieman makustella lisää!
      Kivaa viikon jatkoa :)

  3. Hyvä ja tärkeä aihe, sekä erinomainen kirjoitus!

    Sitten on toki täsä bloggausmaailmassa sekin puoli, että onko mieltä siinäkään, että vain ne jopa toisiaan kopioivat ylistävät kommentit julkaistaan ja kaikki vähänkin – vaikka olisi rakentavasti kirjoitettu – ”negatiinen” tai toisenlaisin ajatuksin varattu kommentti jätetään julkaisematta?
    Uskon kokemuksestakin, että viestin sävystä huomaa onko se kirjoitettu jopa vähän provosoivasti (mainitsemasi ”lorem ipsum dolor sit amet – – ps. sulla on rumat tatskat” -tyyli lienee se klassisin esimerkki) jolloin sen julkaisua voi jo alkaa harkitsemaan, vai onko joku vaan oikeasti eri mieltä ja haluaa sitä kautta ehkä aiheuttaa keskustelua. Itse tykkään lukea aina kommentit postauksista – sitä kautta saa vähän selkoa bloggaajasta, massavastauksena kiitos kommentista vaikuttaa luotaantyöntävästi itselläni ikävä yllä, mutta henkilökohtainen vastaus ei – mutta koko blogi siirtyy syrjempään jos kommenteista pääsee läpi vain vaaleanpunaisen hattaraunelmasensuurin kautta.

    1. Kiitos Lennu kommentistasi!
      Ja erinomainen pointti sinulla. Olen samaa mieltä, ettei vain ylistävät kommentit voi päästä läpi ja itse tykkään siitä, kun monesti keskustelu jatkuu siellä kommenttikentässä. Ihmiset on vähän varovaisiakin mielipiteidensä suhteen, monesti saan lukea, että olen Jenny usein sun kanssa samaa mieltä, mutta tästä on nyt pakko olla eri mieltä. Totta kai saa olla! En siis kannata vaaleanpunaista hattaraunelmasensuuria ja ymmärrän sen, että niin on mielipiteitä kuin ihmisiäkin. Silti mä peräänkuulutan rakentavaa keskustelua ja ystävällisyyttä ja siihen pyrin itsekin, niin kasvokkain kuin kirjoittaessa.

      Mutta jos menee ihan suoranaisesti asiattomuuksiin, niin sellaisia kommentteja en julkaise ja ne myös omasta facebookista olen poistanut, koska en halua olla osallisena sellaiseen millään tavalla, koska en usko, että se auttaa mitään. Mutta aika harvinaista tämä omalla kohdallani kuitenkin on ja jälkeenpäinkin ne jo naurattavat.
      Esimerkiksi tuo ”rumat tatskat”. Istuin puolisoni kanssa aamukahvilla kun kerroin tästä kuinka tämä eräs ihminen koki painonhallintani suistavan ihmisiä vahingoittamaan itseäni ja samaan syssyyn muistin, että ai niin, sain jouluna sen kivan viestin. Niin puoliso vain totesi, että häh, eihän sulla edes ole rumimmasta päästä, noihan on hyvin tehtyjä :D Ja sitten kauhea hihitys. Ehkä se nyt ei kirjoitettuna ollut niin hauska juttu, mutta sanottuna se jotenkin sai minut nauramaan ihan hysteerisesti.

      Ihanaa päivää sulle, tulenkin kurkkimaan sun blogia!

  4. Hei!
    Toisen kommentointitapa kertoo hyvin paljon kommentoijasta itsestään. Oma elämä ei voi olla balanssissa, jos kokee tarvetta ilkeilyyn ja tahalliseen loukkaamiseen. Omassa elämässäni yritän välttää noita ankeuttajia. Tsemppiä Jenny!

    1. Kiitos Marjo kommentista ja vahvistuksesta! Niin mäkin olen pyrkinyt ajattelemaan niin vieraista kuin tutuistakin.
      Olen myös antanut paljon anteeksi eräälle ihmiselle aikanaan siksi, että hänellä oli takanaan vaikea lapsuus. Ei ehkä nyt ihan liity tähän, mutta silloin tuntui järkevältä yhdistää hänen tekonsa siihen ja yrittää ymmärtää. Toki ihminen itse voi silti aina valita ja hänellä on mahdollisuus ja oikeuskin katkaista vaikka nyt sitten sukupolvienketju joko itse tai avun kanssa.
      Joo, olen samaa mieltä siitäkin, ettei tuollaisten tyyppien kanssa, jotka vain pirskottelevat pahaa mieltä ja ankeuttaä ympärilleen, halua olla juuri tekemisissä. Onneksi mekin voimme tehdä valintoja sen suhteen.
      Mukavaa päivää!

  5. Totta puhut, Jenny. Ei ikinä tulis mieleenkään sanoa jollekin jotain negatiivista ulkonäöstä. Saati haukkua netissä. Saattaa olla että huonolla itsetunnolla on(vielä 40-vuotiaanakin, uskomatonta!) paljonkin osuutta asiaan. Jos itse saisin tuommoista palautetta kuin sinä olet saanut, kyllä kolahtais ja kovaa. Yritän sen sijaan keskittyä kehumiseen! Sitä paitsi kahden teinin äitinä koen etten todellakaan voi alkaa kommentoida negatiivisesti esim. televisiossa esiintyviä ihmisiä.
    Sä olet nuorentunut monta vuotta, kuviasi on todellakin ilo katsella!
    Jatkan sun seuraamista edelleen mielenkiinnolla😁

    1. Kiitos Leena kommentistasi ja kauniista sanoistasi! Niinhän se voi olla hyvinkin, että huono itsetunto vaikuttaa sanomisiin.
      Ja sitten yritän aina ajatella, että ehkä tällaisella sanojalla kotona lapsuudessakaan ei ole ollut hyvä olla tai sitten vain on jokin kriisi päällä, joka ajaa loukkaamaan muita, koska itse voi niin huonosti. Kuitenkin sanomisia voi ja kannattaa aina miettiä… en usko, että tuollaisesta kuittailusta voi tulla kovin hyvä olo kenellekään ellei sitten ole jo ihan turtunut.

      Kehuminen on ihanaa ja sitä harjoitan itsekin! Vielä pitää vähän kerätä, että uskallan sanoa useammin vieraille ihmisille jotain kivaa. Ja olet ihan oikeassa, teinien äitinä ja vanhempana yleensäkin kannattaa miettiä, mitä lasten kuulleen suustaan päästää.

      Mahtavaa viikon jatkoa sulle :)

  6. Oikein osasin kuulla sen suuren henkäyksen tässä lopussa, kun olit saanut purkautua <3
    Todella hyvä kirjoitus aiheesta. Se on todellakin taito, näinä päivinä, olla ottamatta itseensä tiettyjä kommentteja. Ja vielä suurempi taito, olla heti hakkaamassa näppäimistöä, kun halutaan kertoa se oma ”rehellinen” mielipide ;)
    Ihanaa päivää Jenny ❤️

    1. Kiitos Sari kommentistasi! En ihmettele, jos huokaus kuului :)
      Hienosti sanoit, että se on taito olla ottamatta itseensä näitä tiettyjä kommentteja. Se on tavallaan lohdullista, että sitäkin voi harjoitella.
      Harjoitukset jatkuvat tässä osoitteessa!
      Ihanaa viikon jatkoa sulle <3

  7. Tosia puhut Jenny! Ja niin osuvasti :)

    Just hyvä toi ”mitä väliä”. Mulle tulee tosi vähän veemäisiä viestejä, mutta joskus. Oon yrittänyt ottaa asian niin, että jos tai kun jotakuta vatuttaa minun henkilökohtaiset valintani tai ”outo elämäntapani”, niin voi voi. Ei kannata tuhlata elämäänsä lukemiseen, jos ei millään tasolla tykkää :)

    Saman koitan kovasti muistaa myös toisinpäin. Jos rassaa syystä tai toisesta, poistun paikalta / en lue. Sitten kun hetki on laantunut, voi jo ajatella, että okei, se toinen ihminen varmasti saa iloa eri asioista kuin minä. Ja pääasia, että hän on onnellinen juuri siitä mistä tykkää. Että eihän siinä sen kummempaa. Loppujen lopuksi just niinku pitääkin.

    Loistavaa tiistaita täältä hurjien hankien keskeltä! ❤️

    1. Kiitos Taru kommentistasi!
      Niinhän se menee, että itsellemme me täällä eletään kuitenkin ja tehdään ne valinnat, jotka tehdään ja itse niiden kanssa elellään. Mä ihmettelen suuresti sitä, miten jollakulla ja niin monilla on aikaa ja energiaa toisen valintoja arvostella tai edes seurata. Varsinkaan ventovieraiden asiat kun ei itseä kosketa.
      Joo, mäkin olen oppinut tosi paljon tunteista ja niiden kokemisesta ja esille tuomisesta tässä vuosien varrella. Olen huomannut helpoimmaksi sen, että just ottaa pienen aikalisän. Siitä ei tule morkkista ja usein se tunne laantuu yhtä nopeasti kuin on tullutkin. Miksi turhaan pahoittaa kenenkään mieltä ja siinä pahoittaa samalla oman mielensä.

      Olispa meilläkin hurjat hanget! Mutta vieläkään ei lunta. Vain pimeää. Odotan, että josko saataisiin vähän talvea Helsinkiinkin! Olis kiva.
      Kivaa viikon jatkoa!

  8. Just, useinkaan mieleen ei jää se asia mitä joku ”arvostelija” kirjoittaa tai sanoo ääneen, vaan juuri hän itse. Alkaa miettiä mikä hänellä itsellään on , mikä laittaa sanomaan noin.
    Kiitos innostavista ja positiivisista postauksista, odotan uusia kirjoituksia. 😊

    1. Kiitos lilliputti kommentistasi! Ja totta puhut! Kyllä sitä väkisinkin miettii juuri, kuten sanoit, että onko ihmisellä kaikki ihan kunnossa ja mikä ajaa sanomaan mitä sattuu.
      Mukava kuulla, että lueskelet! Kivaa viikon jatkoa sulle :)

  9. Jälleen kerran niin osuva kirjoitus. Uskon itse myös juurikin siihen, että hyvien asioiden näkeminen ja sanominen on palkitsevaa sekä sanojalle että sanottavalle. Mielenkiinnolla jään odottamaan seuraavaa
    blogijuttua. Ihanaa päivää sinne Jenny❤️

    1. Kiitos Jenni kommentistasi! Niinpä! Kyllähän sen tietää, miten hyvä fiilis siitä kivojen asioiden sanomisesta tulee itselle ja toiselle! Luulis, että pahojen sanojen sanomisesta tulee sitten huono fiilis.
      Kivaa viikon jatkoa sulle <3

    1. Kiitos Siiri kommentistasi! Kauniita talvikuvia sulla blogissa, pitää tulla ajan kanssa lukemaan!
      Just näin, sen oman elämän parantaminen, muuttaminen tai eläminen ja siihen omaan arkeen keskittyminen on kyllä toimivinta, mitä ihminen voi tehdä. Silloin sitä ei ole tarvekaan mekkaloida netissä tai kertoa kaikille mielipiteitään ainakaan rumasti.
      Ihanaa viikon jatkoa sulle :)

  10. Huomenta,

    Täyttä asiaa. Samaan kategoriaan kuuluu varmaan ns. rattiraivo ja kiusanteko liikenteessä. Stoalainen mielen tyyneys ei taida olla arvossa nykyään. Kiitos postauksistasi, saan niistä inspiraatiota ja motivaatiota valintoihini.

    1. Kiitos Anne-Kristiina kommentistasi ja kauniista sanoistasi! Siihen samaiseen juttuun, johon haastattelin tuota psykiatrian dosenttia, haastattelin myös esimerkiksi nuorta mopoautoilijaa, joka oli saanut osakseen ihan todella hävytöntä käyttäytymistä aikuisilta autoilijoilta, juuri nimenomaan rattiraivoa ja kiusantekoa. Voi meitä ihmisiä. Itse kannata tuota stoalaista mielen tyyneyttä, olipa ihanasti sanottu sinulta, kiitos <3
      Mukavaa viikon jatkoa! Rauhallista sellaista :)

  11. Juuri näin, keskitytään vaan omaan elämään!!!
    Samaa olen usein miettinyt, miksi ihmiset on joskus todella ilkeitä täysin tuntemattomille ihmisille🤔.

    Ihanaa tiistaita, ihan Paras Jenny😘

    1. Kiitos Kirsi kommentista!
      Usein just se omaan elämään keskittyminen toimii parhaiten, olen huomannut sen vuosien varrella ja joskus jopa ihan kantapäänkin kautta :)
      Miten se saattoikaan taas olla tiistai, hassua! :)
      Kaunista viikon jatkoa <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *