Hyvä elämä

Se fiilis, kun saa, eikä ole pakko

Siivoaminen, lapsen roudaaminen harrastukseen, pyykinpesu, viikon ruokaostosten teko, kirjoittaminen tai juokseminen – mikään ei tunnu pakolta. Eikä sunnuntaina ole sitä fiilistä, että viikonloppu meni nopeasti, huomenna pitää mennä duuniin. Kiirettäkään ei ole, on vain erilaisia hoidettavia asioita.

Tällaisia aatoksia täällä viime viikkoina.

Ihana fiilis, kun saa, eikä ole pakko.

Havahduin tosiaan siihen, ettei elämässäni tällä hetkellä ole asioita, jotka tuntuisivat pakolta. Tosin koska välillä olen vähän tuuliviiri, niin kahden viikon päästä saattaa olla eri tilanne. Ja onhan arjessa välillä isompia ja pienempiä mutkia, mutta tällä hetkellä koen, että olen hyvin onnellisessa tilanteessa. Asiat, jotka ovat osa arkeani, ovat sellaisia, että teen niitä useimmiten mielelläni. Joskus totta kai eniten vatuttaa kaikki, mutta todellakin enimmäkseen herään aamuisin tyytyväisenä ja odotan innolla kaikkea sitä, mitä tuleva päivä tuo tullessaan, oli kyse sitten rutiineista tai uusista asioista.

Oma suhtautuminen moniin arkisiinkin asioihin, jotka ennen otin pakkona, on muuttunut. Väsyttävältä, taakalta tai epätoivotulta tehtävältä eivät tunnu tiskikoneen täyttäminen, kodin imuroiminen, pyykinpesu, vanhempainiltaan osallistuminen, lapsen roudaaminen harrastukseen, perunoiden kuoriminen tai viikon ruokaostosten haaliminen marketin ostoskärryyn. Kaukana pakosta on myös päivätyö tietokirjojen parissa, jossa alan päästä vauhtiin, blogin päivittäminen, silloin tällöin päivätyön ohessa tapahtuva lehtijuttujen kirjoittaminen tai sisällöntuotanto.

Enkä koskaan ajattele, että minun pitäisi raahautua lenkille tai pakottaa itseni joogatunnille tai jumppaamaan kotona. Päinvastoin ajattelen, että sekin on etuoikeus. Miten hienoa on, että on kaksi jalkaa joilla juosta ja keho, joka taipuu ja jaksaa. Tosin tällä hetkellä erittäin flunssainen keho, terveisiä täältä vaakatasosta. Erityisesti nyt, kun tällä viikolla en ole voinut liikkua, olen katsellut Instagramista muiden treenikuvia ja miettinyt, että toivottavasti jokainen ymmärtää sen, miten hienoa on saada liikuttaa itseään! Eikä ennen pakolta tuntunut kehonhuolto tunnu pakolta! Herran jestas sehän mahdollistaa sen, että voin juosta!

Mutta se, että siivoaminenkaan ei tunnu rasittavalta, on sinällään semiuutta. Sen sijaan, että ajattelen, että voi perse, siivouspäivä, kelaan mieluummin, että meillä on kiva koti, jonka mielellään pitää siistinä ja järjestyksessä. Tiskialtaan astiaröykkiön setviminen ja altaan puhdistus tai kuusveen lelujen, kirjojen, legojen ja askartelujen kerääminen ei aina ole lempihommani, mutta silloinkin mietin lopputulosta, joka on palkitseva. Ja sitä paitsi onhan se nyt hienoa, että lapsi leikkii ja hänellä on mielikuvitusta!

Aina eivät tähteni ole olleet näin suotuisessa tilanteessa. On ollut aikoja, kun en ole jaksanut olla kiitollinen tai sitten kiitollisuuden aiheet ovat vain olleet jotenkin hukassa. Välillä on tuntunut, että kaikilla muilla menee sata kertaa paremmin ainakin, jos toisten elämää on seurannut vain somessa. Mutta silloinpa olenkin tarttunut enemmän siihen, mikä on ollut itselläni pielessä kuin siihen, mikä on ollut hyvin elämässäni. Onneksi elämä on opettanut ja harjaannuttanut katsomaan asioita myös toiselta kantilta. Eikä koskaan sitä paitsi voi tietää toisen elämästä kuin pienen pintaraapaisun, jos sitä seuraa vain somen kautta.

Eihän jokainen päivä ole yhtä juhlaa, mutta ainakin koen, että kun niistä arkisista asioista, joista helposti saattaisi tulla valitettua, kaivaa sen plussapuolen esiin, on kaikilla helpompaa. Suuri osa niistä asioista on sellaisia, että ne kuitenkin on tehtävä, oli asenne niitä kohtaan mikä tahansa.

Toki sellaisia päiviäkin on kun kaikki mättää ja stressitaso nousee yli äyräidensä. Mutta itselleni ei ole oikeastaan koskaan silloinkaan tullut valittamisesta ja negistelystä parempi mieli. Parempi mieli tulee siitä, kun keskittyy hyvään ja näkee ne kiitollisuuden aiheet, on tyytyväinen ja onnellinen, koska ylipäänsä on.

Ajattelen niin, että jos ei ole omaan elämäänsä tyytyväinen ja tekee asioita, koska on pakko, kannattaa arki ottaa tarkasteluun. Aina ei voi muuttaa asioita käytännössä, mutta usein voi katsoa asioita eri kulmista. Ja nyt puhun nyt arkisista asioista enkä elämää suuremmista tragedioista. Vaikkakin tuttavapiirissäni he, jotka ovat selvinneet hurjistakin myrskyistä, ovat jostain syystä usein selviydyttyään pahimmasta niitä myötätuntoisimpia, myönteisimpiä ja kiitollisimpia ihmisiä.

Entä jos ajattelisikin, että pyrkisi nauttimaan elämän eri puolista. Myös niistä asioista, jotka ovat ennen tuntuneet pakolta? Muuttuisikohan elämä silloin? Ehkä asia, jota kannattaa kokeilla.

Ilon kautta tänään, atshii,

Jenny

Instagramissa * Facebookissa

7 thoughts on “Se fiilis, kun saa, eikä ole pakko

  1. Moikka,
    Kiitos kivasta blogista. Olen sen nyt vasta löytänyt ja pakko oli selata kun oli kivoja juttuja. Itse täytin 40 v tänä vuonna ja tarkoitus oli olla kunnossa. No useasta syystä en ole mutta päätin että tämä vuosi on aikaa.
    Olisi kiva tietää että syötkö eri tavalla niinä päivinä kun treenaat? Kuinka paljon aluksi kiinnitit proteiinin saantiin huomiota?

    1. Kiitos Hansu kommentistasi! Me ollaan sitten samanikäisiä sun kanssa, mulla oli synttärit kesäkuussa.
      Hm, mun ruokavalio on pitkälti aika samantyyppinen arkipäivinä, mutta jos menen esimerkiksi suoraan töistä juoksemaan, syön välipalan tai tuhdimman välipalan, kuten banaanin ja pähkinöitä. Alussa söin tuon välipalan joka päivä, mutta nykyään en aina tarvitse sitä.
      Useimmiten syön lounaaksi salaattia, jossa on siis riittävästi proteiinia (esim. juustoa, katkarapuja, papuja), mutta jos menen juoksemaan, saatan syödä työkaverien kanssa vaikka nepalilaisessa.
      Proteiinin saantiin kiinnitin alussa huomiota paljonkin, nykyään se on aika automaattista, enkä ihan niin tarkka ole kuin alussa. Ja oon myös huomannut, että ruokamäärät ovat pienentyneet kuin itsestään tässä 8 kuukauden matkani varrella. En jaksa syödä enää niin paljon kuin vielä alkuvuodesta.
      Kivaa viikonloppua!

  2. Kivaa, että kirjoitat positiivisista asioista. Näin lomalla positiivinen flow on kantanut itseänikin, sen lisäksi, että on kantanut tiskivedet saunalta mökkiin, kantanut tiskivedet mökistä ulos ja kantanut juomavedet 1,5km päästä lähteestä mökkiin. Oppinut käyttämään kaasu-uunia ja liettä; siitäkin tuli iloiseksi, mä osaan! Uskoisin, että arjessa opin iloitsemaan elämää helpottavista asioista kotitöissä ja töissäkin. Syysterveiset Inarijärveltä!

    1. Kiitos Annita kommentistasi! Ai vitsi, kuulostaapa ihanalta, vaikka toki työläämmältä kuin oma vedensaantini tänä aamuna. Ja kyllä uuden oppiminen on jotain, joka tuo paljon iloa ja onnistumisen tunteita!
      Mulle tämä on tullut ajan kanssa ja koko tän pitkän matkani myötä. Että jotenkin sitä vain on useimmiten kiitollinen siitä, että on esim. koti, jota siivota.
      Ihanaa eloa Inarinjärvelle! Voin kuvitella, että siellä on kaunista <3

  3. Kiitos Jenny positiivisista tuulista❤

    Niin on asiaa taas, että täällä vaan nyökytellään…. 😄 Tämä vain on niin totta kuin voi tosi olla – asenne ja näkökulma ratkaisevat paitsi arjen mielekkyyden kuin koko elämän suunnan.

    On aina asioita, jotka voisivat olla paremmin tai mennä helpommin, on aina mahdollisuus olla tyytymätön, surkutella tai valittaa jostain, sillä elämässähän ei kaikki toteudu aina niin kuin minä haluan ja ois helppoa ja kivaa. Toisin sanoen täydellisyyttä ei ole olemassakaan!

    MUTTA mikä parasta, samalla tavoin on mahdollisuus valita oma näkövinkkeli ja suhtautuminen asioihin myönteisyydestä käsin. Se ei ole keneltäkään tai mistään pois – päinvastoin. Se antaa paitsi itselle, välittyy myös ympäristöön. Miksi tehdä asiat perseeseen ammuttuna karhuna (ja jos ei nyt ihan näin ääripäänä niin edes kiukkuisena ampiaisena) kun voi vastaavasti ajatella juurikin, että mulla on ympärillä näitä asioita, joita tehdä – ja ennen kaikkea mahdollistava keho, jolla tehdä! Ja työn lopputulos tulee bonuksena kaupan päälle!

    Aina ei tietysti mene kuin Strömsössä – edes oman käytöksen suhteen, mutta sitä oppii pysähtymään näissä tilanteissa ja tekemään tarvittavat korjausliikkeet. Itselleen on myös suotavaa nauraa, mikäli havainnoi ampiaisen pistäneen. On hyvä myös tarkastella asioita laajemmasta perspektiivistä ja muistuttaa itseään, ettei mulla (todennäköisesti) kovin huonosti mene…

    On niin huikeaa, että elämässä SAA tehdä monenlaisia asioita ja ne ”pakkoduunitkin voi tehdä (ainakin pääsääntöisesti) hymyssä suin ja kepeillä mielin vaikkapa se silmää hivelevä taikka oloa parantava lopputulos mielessä. //Saa käyttää, mut ei oo pakko hei// 😉

    Kepeää viikonloppua ja iloista mieltä flunssapöpöläisestä huolimatta! 😘😘

    Terv. Jalka paketissa ei juuri liikuta

    1. Kiitos Elina kommentistasi! Oon yhä sitä mieltä, että sun blogille olisi tilausta ;)

      Toi kaikki, mitä kirjoitat, on muuttunut käytännöksi itselläkin. On tää niin hienoa, kun olen saanut oppia niin paljon viimeisen vajaan 10 vuoden aikana. Aina ei mene kuin Strömsössä, mutta lopulta vois kuvitella, että sellainen Strömsö-livet olisi aika tylsää. Siksihän me huomataan paremmin myös ne kiitollisuuden aiheet, kun elämä on niin ihanan monimuotoista.

      Lähetän sun jalalle paljon lämpimiä ajatuksia! Täällä vielä semivaakatasossa, mutta eiköhän se tästä. Tulee ainakin otettua iisimmin nyt.

      Kivaa viikonloppua <3

    2. Ihana kuulla, kiitos! 😊 Työstän sitä henkisellä tasolla kaiken aikaa… Luulempa, että se päivä vielä koittaa.. Ainakin aion suhtautua avoimesti ja tarttua mahdollisuuteen, mikäli itsestä tuntuu, että nyt! Toisaalta ehkä joskus vain on hyvä luottaa fiilikseen, edetä sen mukaan ja katsoa, mitä tuleman pitää… ☺

      Niin tosiaan! – onhan niillä mutkilla ja alamäilläkin paikkansa meidän elämässä. Ei aina tosiaan ole helppoa ja happyhappyjoyjoy kivaa, mutta ehkä juuri siksi ne kivat jutut (joita pääsääntöisesti kuitenkin on huomattavasti enemmän…) tuntuukin niin siisteiltä! Itse asiassa luin tuossa viime viikolla erään kirjoituksen, jossa henkilö oli kokenut elämässä rankkoja menetyksiä, ja hän sanoi siinä jotenkin kauniisti, että hän on menettänyt paljon ja siksi onkin kovin kiitollinen siitä, mitä hänellä nyt on. En tiedä osasinko muotoilla tämän ajatuksen ymmärrettävästi, mutta ehkä siitä saa kiinni… Eikä siinä tarkoitettu, että pitää pitää kokea surua, jotta voi ikään kuin herätä kiitollisuuteen vaan juurikin sen sijaan, että katkeroituu ja haikailee menneiden perään, voi ikävän keskelläkin tuntea syvää kiitollisuutta siitä, mitä on.

      Kiitos 🙏 🙏 Rauhallisesti on otettu – ja ehdottomasti puolensa siinäkin… ☺ Iloa ja energistä viikkoa sekä nautinnollisia juoksukilometrejä sulle! ☺

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *