SMIR2018 – lauantaina vähän pidempi lenkki Tukholman saaristossa

Mitäs sanotte puolisosta, joka mieluiten juoksee yksin metsässä, mutta silti vaimon takia lähtee mukaan saarijuoksukisaan, jossa saa olla ultrasosiaalinen ja joutuu ehkä vielä yöpymään vieraiden ihmisten seurassa?

Sanoisin, että se on tosirakkautta. Tehdä asioita, joista toinen ilahtuu, vaikka ne itselle eivät olisi niiiin mieluisia.

No niin! Yksi haastavimpia liikuntatavoitteita on edessä eli Stockholm Multi Island Run juostaan tulevana lauantaina Tukholman saaristossa 8 saaren läpi (75 kilometriä) ja mihin havahdun eilen sunnuntaipäivänä? Nuhaan, päänsärkyyn ja jotenkin väsähtäneeseen oloon. Kesäkuussa juoksukilometrejä kertyi muuten 189, joista lähes puolet tuli työmatkajuoksusta. Siis voitteko kuvitella! Saman ajanhan olisin viettänyt metrossa tai ratikassa, mutta sen sijaan käytin jalkojani ja tein itselleni terveysteon sekä fyysisesti että henkisesti. Työmatkajuoksua aion jatkaa ehdottomasti myös elokuussa, kun palaan hommiin kesälomalta. Kesäkuun lyhyin lenkki muuten oli 3 kilometriä ja pisin 42,2 kilometriä. Olen oppinut, ettei aina tartte juosta sitä tuntia, vaan voi juosta vaikka vain 17 minuuttia.

Sairastelua superhuonoon aikaan

7-vuotias on ollut muutaman päivän flunssainen ja vaikka olen yrittänyt erityisesti viime päivät varjella terveyttäni, oli tällainen notkahdus varsin tiukan työsuman jälkeen ehkä aika lailla odotettavissa. Olipa taas ajoitus, voihan peräreikä sentään, mutta ehkä maailmankaikkeus haluaa, että otan tämän kisaviikon iisisti, jotta jaksan sitten lauantaina juosta niin kovaa kuin kintuista lähtee. Kuumetta ei ole, mutta kröhää ja nuhaa ja päänsärkyä ja sellainen olo, ettei juuri nyt edes tee mieli juosta, vaan mieluiten kaivautuisin peittojen alle kuuntelemaan sateen ropinaa villasukat jalassa ja hyvä kirja kädessä ja ehkä käsi irtokarkkikulhossa miettimään, että minne sitä tulikaan ilmoittauduttua ja haettua mukaan. Insta Stooreissa muuten esittelen muutaman uuden kirjaostoksen, jotka kävin hakemassa juuri R-kioskilta.

Kun hain minun ja mösjöön Team Henriksson Finland tiimillä mukaan SMIR2018-kisaan helmikuussa viimeisenä hakupäivänä, tein sen todellakin hetken mielijohteesta. Satuin vain näkemään mainoksen Instagramissa ja laitoin paperit saman tien vetämään. Siinä vaiheessa talven treenit sujuivat hyvin, juoksu oli elämässäni yhtä säännöllistä kuin hampaidenpesu, kasvattelin vauhteja ja kilometrejä ja tunsin, miten edistyin ja kehityin jatkuvasti. No, sitten iski influenssa B ja makasin sängyn pohjalla viikon aivan hajalla. Sen jälkeen aloitin liikkumisen rauhassa, pelkästään ensimmäiset työpäivät taudin jälkeen tuntuivat jo kovan luokan treeniltä. Aloin kävellä työmatkoja ja kun siitä muutamien viikkojen päästä aloittelin juoksua, tuntui se aika rankalta. Päätin, että tahkoan pk-treeniä ja luon sillä pohjaa, joka oli selvästi kärsinyt sairastellessa. Ennen huhtikuun 8. päivän puolimaratonia Berliinissä ehdin juosta pari pitkää lenkkiä ja pk-sykkeillä jatkoin pitkälle toukokuuhun. Vasta kuukausi sitten eli kesäkuun alussa, siis reilu 3 kuukautta influenssasta, alkoivat mäki- ja vetotreenit maistua. Niitä olen nyt sitten tehnyt kuukauden verran ja toivon, että olen kehittynyt sen verran, että en missaa noiden saarietappien ajavaa venettä. Turha jossitella, mutta jos olisin voinut tehdä myös noita kovempia treenejä koko kevään, olisin varmasti nyt ihan erilaisessa kunnossa. Mutta nyt on näin ja tällä mennään.

Skarppina aamukuudesta iltamyöhään

Lauantain kisa alkaa sillä, että hyppäämme Tukholmassa bussiin aamukuudelta, joka vie meidät lähtöpaikalle Kapellskäriin. Huolenaiheeni on aamupala, sillä olen tosi huono syömään noin aikaisin aamulla. Startti on Arholmassa klo 8.45 Ruotsin aikaa ja ensimmäinen etappi on 5 kilometriä. Seuraavat etapit ovat vaihtelevasti 7,5-14 kilometrin mittaisia ja niiden välissä siirrytään saarelta toiselle veneellä, jossa myös syödään lounas, chillataan ja vaihdetaan vaikkapa vaatteita. Reitit saa valita kisassa itsenäisesti, mikä vie myös aikaa, varsinkin jos viimeksi on suunnistanut liikunnanohjaajaopintojen aikana vuonna 2002! Toivon, että voisimme suunnitella reittejä venematkoilla ja lyöttäytyä jonkun muun tiimin kanssa yhteen, jolla tavoitteena ei ole voitto vaan pääseminen maaliin kisan hyväksytysti suorittaneena, kuten itselläni. Pääosin maasto on soratietä, jonkin verran on myös polkuja ja asvalttia. Jos pystyy etenemään noin 6 kilometrin tuntivauhtia, pitäisi ehtiä veneeseen, jos nyt ei lähde koukkaamaan pisimmän reitin kautta. Itse olen juossut kesäkuun alusta tuon influenssasta toipumisen ja pk-jyystön jälkeen lenkkejäni vitosella alkavaa keskivauhtia ja lauantain kilometrin vedoilla 4:37-4:50-kilsavauhti tuntui ihan mukavalta. Mutta eri asia on sitten se, kun kilsoja alkaa olla jo juostuna enemmän, että miten hyvin tuota 5:00-kieppeillä olevaa vauhtia jaksaa ylläpitää, toisaalta matkat ovat kohtuullisia ja taukoja tulee veneessä.

Päivä huipentuu sitten Utöön (ruotsalaisilla on oma Utönsä), jossa viimeinen 3 kilsan pätkä juostaan yhdessä kaikkien kisaajien kanssa. Illalla on tiedossa illallinen ja kuulemma biletystä, mutta itseni tuntien voisin kuvitella, että aika hiljaista on jälkimmäisen suhteen. Unen luulisi maittavan tuollaisen urakan jälkeen, vaikka vaihtoehtoisestihan sitä voi olla ihan ylikierroksilla ja endorfiinipöllyissä.

Aktiivista chillailua veneessä

Säätietojen mukaan lauantaiksi on luvattu sadetta aina klo 14 asti, jonka jälkeen sää vaihtuu aurinkoiseksi ja nykytiedon mukaan asteita on vajaa parikymmentä. Tämä vaikuttaa vaatevalintoihin, sillä jos sataa, märissä vaatteissa ei ole kiva juosta. Juoksukenkiä olen ottamassa mukaan kolmet kappaleet, New Balancet, Sarvat ja Hoka One Onet, joista Hokilla tulen luultavasti päättämään päivän, sillä ne ovat väljimmästä päästä ja jalat saattavat turvota. Matkalaukkuun pakkaan myös Salomonin juoksuliivini, jollaisen kävimme ostamassa myös mösjöölle, joka totesi, että eipä tiennyt sellaista vuosi pari sitten edes tarvitsevansakaan, kallis harrastus, tämä juoksu! Ja sitten mukaan eväitä päivän ajaksi: banaania, Snickersiä, geelejä, ehkä suklaarusinoita? Maratoneillahan jossain vaiheessa menetän ruokahaluni ja pelkkä ruoanhajukin jo oksettaa, toivon, että lauantaina saan pidettyä energiatasot hyvällä mallilla eikä tule ällötystä syömistä kohtaan.

Jännittää, kun en vielä tiedä tarkalleen, miten kauan veneessä ehtii kullakin kerralla lepäillä. Toisaalta ei ainakaan varmasti auta vain istuskella, vaan parempi lienee jaloitella, venytellä ja pitää itsensä lämpimänä, liikkeessä ja aktiivisena.

Joka tapauksessa aion ottaa päivän vastaan suurena seikkailuna ja mielettömänä kokemuksena ja iloita jokaisesta hetkestä, myös niistä, kun juokseminen sattuu, jalat ovat kuin kaksi puupölkkyä, veneestä näkyy ehkä vain perävalot ja olen eksynyt Tukholman saaristossa.

Ajatella, että ihminen maksaa monta sataa euroa, että pääsee kipittämään kilometrikaupalla, totesin eräälle ystävälleni, joka ei harrasta juoksua. Mutta: on sitä rahoja huonompiinkiin tarkoituksiin laitettu ja uusista, hienoista kokemuksista sitä maksaa mielellään. Mösjöö, jonka matkan ja osallistumisen piffaan hänelle kesälahjaksi, totesi jo ajat sitten, että on kisassa hieman mukavuusalueensa ulkopuolella. Tänään aamulla, kun olin jo ehtinyt töihin, sain mösjööltä tekstarin:

mösjöö: Tuli Smirist meilii. Ollaanx indelade i kill o tjej rum?

meikä: Mä luin sen kans, toivottavasti ei (koska olen tosi huono nukkumaan vieraassa paikassa ja varsinkin vieraassa seurassa, vaikka toki siinä päivän mittaan tutustuu).

mösjöö: Mä oon nyt todellakin mun comfortzonen ulkopuolella nyt sun takii //itkunauruhymiö//.

meikä: Arvostan suuresti <3

No, uusi kokemus sekin! Ja sanoisin, että tämä on tosirakkautta. Jos mieluiten juoksee yksin metsässä, mutta vaimon keksintöjen vuoksi juokseekin 34 muun joukkueen kanssa ja vieläpä ehkä joutuu nukkumaan vieraassa seurassa, niin sanoisin, että kultaisesti tehty. Kiitos mösjöö!

Lauantaita voi seurata ainakin Instassa kisan järjestäjän sivuilla! Tervetuloa seuraamaan, miten muminsvenskalla pärjää ruotsalaisten joukossa.

Miten sun juoksut?

Jenny