Oma elämä ja perhe

Tasapaksu arki ja pakahduttavat tunteet

Olen viime päivinä kokenut taas paljon sellaisia pakahduttavia tunteita, että just nyt on tosi hyvä, tässä ja nyt. Olin sitten liikennevaloissa, täpötäydessä metrossa, työpöytäni ääressä, juoksulenkillä tai Prisman kilometrin mittaisessa kassajonossa, kotona sohvalla, venyttelemässä lattialla. Ihan kuin jokin myönteinen dominoefekti olisi meneillään, vaikka mitään isoa tai mullistavaa ei ole tapahtunut. Kaikenlaista pientä ja kivaa kyllä, kuten monille meistä. Ah, tasapaksu arki ja pakahduttavat tunteet.

Ja jos vielä 10 vuotta sitten olin ikuinen odottaja, enkä osannut oikein olla tyytyväinen mihinkään, sillä ainahan saattoi olla jotain parempaa kulman takana, niin koko ajan saan paremmin kiinni tästä hetkestä. Yhtä en vaihtaisi ja se on tasapaksu arki. Elämä kaikkine eri sävyineen on juuri nyt parasta, mitä tiedän. Ja kun löytää onnellisuuden, tyytyväisyyden ja harmonian siitä omasta arjesta, jota elää, on se parhain lahja, mitä voi saada. Eikä se tietenkään tarkoita sitä, etteikö arjessa olisi vastoinkäymisiä, isoja ja pieniä. En vain jaksa kovin paljon tai kovin usein enää stressata asioista. Osaan yhä useammin ajatella, että näin on nyt. Mieluummin etsin ratkaisuja kuin syyllisiä ja mieluummin keksin viisi tapaa selättää ongelma kuin että paisuttelisin pulmaa. Ja kun tuntee paljon ihmisiä, niin koko ajan jollekulle sattuu ja tapahtuu myös surullisiakin juttuja. Myötätunnon heräämisen lisäksi ne saavat minut arvostamaan omaa, joskus tylsääkin arkea vielä enemmän. Kun mitään spessua ei tapahdu, olen kiitollinen.

Mutta tiedostan toki sen, että joskus arki ottaa päähän, sekin on ihan inhimillistä. En tiedä, osaisinko ajatella ihan tällä samalla tapaa kuin nykyään useimmin ajattelen, jos en olisi käynyt välillä syvällä kuopassa. Avaan 95-prosenttisesti silmäni aamuisin sillä moodilla, että kiitos, ihanaa, että sain taas avata silmäni! (Loput viis prossaa sitten mietinkin, että prkle, kello on noin paljon, tulee hoppu tai oooohhoh tulipa valvottua hyvin!) En tiedä, tuntuisiko minusta ensiksi mainitulta, jos minusta ei olisi tuntunut siltä, että elämässä on niin paljon murheita ja ahdistusta, etten pysty olemaan. En tiedä, kokisinko niin suurta iloa vaikka eilisaamuisesta auringonpaisteesta ja sinisestä taivaasta, jos en olisi aikanaan tuijottanut aamulla kellon soidessa kattoa ja pohtinut, miten taas selviän yhdestä uudesta päivästä. En tiedä, olisinko niin kiitollinen päivätyöstäni, blogistani ja muista kirjoitushommista, jos en olisi ollut välillä tilanteessa, jossa jouduin miettimään, mistä saan rahaa lasteni talvikenkiin ja viikonlopun sapuskoihin. Olisinko ymmärtänyt koskaan unen merkitystä, jos en olisi joutunut heräilemään jatkuvalla syötöllä iltatähteni parina ensimmäisenä vuotena ja ollut ihan loppu. Olisinko osannut iloita siitä, miten hienoa on saada matkustaa, jos takanani ei olisi noita vuosia, kun matkustaminen oli kaukainen haave vain ja rahat eivät riittäneet edes käyntiin kahvilassa. Ja vaikka vuosien varrella vastuu yksin vanhemmista tyttäristä, rahojen riittämättömyys toisen ihmisen toiminnasta aiheutuneiden rahasotkujen takia (vaikka tein kahta duunia) ja asioiden hoitaminen aina vain itse on ollut raskasta ja välillä on myös suoraan sanottuna vituttanut rankasti, nykyään osaan olla enimmäkseen kiitollinen noistakin asioista. Sen sijaan, että miettisin, että voi minua, usein ajattelen sitä, miten hienosti olen selvinnyt monista vaikeista asioista. Että vaikka välillä tuntui, etten jaksa päivääkään, niin lopulta jostain sain sitten voimaa alkaa järjestää elämääni ja parantaa omaa oloani ja ottaa vastuuta hyvinvoinnistani. Ja ajatella, että näin on nyt ja nyt eletään tämä tilanne läpi, sitten tulee taas jotain muuta.

Toki asiat muuttuivat paljon helpommaksi, kun taloon tuli toinen aikuinen jo vuosia sitten. Siinä vaiheessa tosin olin itse vielä niin hajalla, etten todellakaan ollut puoliso parhaimmasta päästä. Niistäkin ajoista on selvitty ja myös parisuhteessa parasta on se tasapaksu arki. Osaan arvostaa nykyään sitä hyvinkin paljon, että rinnalla on ihminen, johon voi luottaa, me olemme tiimi ja puhallamme samaan hiileen.

Se onnellisuuden, ilon ja harmonian kokeminen on paljon myös siitä kiinni, mihin keskittyy ja mitä arjessa huomaa. Usein elämä on pitkälti päiväni murmelina -meininkiä, mutta siihenkin voi suhtautua monella eri tavalla. Tällä hetkellä minun ei paljon tarvitse miettiä, että mitä tekisin seuraavaksi, sillä maailmankaikkeus on halunnut palkita minua varsin täyteläisillä ja runsailla aikatauluilla. Toki olen suurimmalle osalle niistä asioista vastannut itse kyllä, joten ihan turha onkaan stressaantua tai valitella kiirettä.

Siinä on ilon aihetta kerrakseen, että saa olla olemassa. Tiedän, että jos elämässä on vaikea vaihe, sitä iloa ei ole välttämättä helppo nähdä eikä kiitollisuutta jaksa kokea. Mutta jos tasapaksu arki on se, mikä piinaa, kannattaa pyrkiä näkemään kaikki ne asiat, jotka oikeasti ovat hyvin. Arjessa on aina asioita, joille pitäisi tehdä jotain ja jotka voisivat olla paremmin, totta kai. Mutta niidenkin asioiden rinnalla voi nähdä sen, ettei itsestäänselvyyksiä ole, ja että aika moni asia arjessa on sellainen, jota voisi arvostaa enemmän. Harmi, että niiden asioiden arvon usein alkaa nähdä vasta sitten, kun ne on menettänyt. Niin ei tarvitse kuitenkaan olla!

Tässä keskiviikon tunnelmia, mites sulla?

Jenny

 

21 thoughts on “Tasapaksu arki ja pakahduttavat tunteet

  1. Hieno kirjoitus, tää olis voinu olla mun hyvänä päivänä kirjottama, silloin ajattelen aivan samoin. Vielä kun niinä huonoinakin päivinä jaksaisi nähdä niiden arvon ja uskoa, että hyviäkin päiviä on tulossa! Mukavaa viikonloppua sulle ja kiitos kun jaat ajatuksiasi meille muillekin! :)

  2. Hieno kirjoitus. Jokaisella meistä on se oma tie ja joillakin se tie on vaan katettu vähän suuremmilla vastoinkäymisillä. Uskon silti siihen, että kaikella on tarkoituksensa. Juuri ne valinnat jotka olet tehnyt, ovat osaltaan muokanneet sinusta sen mitä olet nyt. Myös ne asiat joihin et itse ole pystynyt vaikuttamaan muokkaavat sinua sellaiseksi kuin universumi haluaa sinun olevan tai millaiseksi tulevan. Toisinaan nämä asiat saavat merkityksensä monien vuosien jälkeen ja välillä tekee mieli huutaa universumille, että saisi painua *piip* *piip* *piip*.

    Näitä sinun kirjoittamia asioita olisi kaikkien syytä miettiä välillä ja nauttia myös siitä arjesta.

    1. Kiitos Mira kommentista, kiva kun tulit piipahtamaan blogissa!
      Joo, kyllä mäkin lopulta olen jopa kiitollinen kaikesta, koska kuten säkin kirjoitat, enhän mä olis mä, jos en olis käynyt läpi noita asioita. Toki joskus toivoi, että olisi ollut paikoin vähän keveämpää, mutta hyvin on käynyt nytkin.
      Aika vähän tulee stressattua nykyään ns. pienistä asioista, sekin hyvä tässä on ollut, että on oppinut sietämään sitä, että arjessa on paljonkin pieniä vastoinkäymisiä.
      Toivottavasti sun polvi olis jo parempi ja kuntoutus hyvin käynnissä. Pitääkin tulla kurkkimaan sun blogiin. Kaikkea hyvää!

  3. Hei Jenny! Olen vasta tutustumassa blogiisi ja hämmennyin miten samoin ajattelen, kuin sinä tämän päivän kirjoituksessa. Olen kutakuinkin samojen elämänvaiheiden kautta päätynyt tämän päivän tyytyväisyyteen ja kiitollisuuteen. Ehkä pitääkin olla kiitollinen elämän vaikeuksista, koska vain näiden aikojen myötä osaa arvostaa tasaista, ihanaa, hyvää arkea.
    Kiitos Jenny, sait uuden lukijan;)

    1. Kiitos Jaana kommentistasi, mukava, että olet löytänyt blogiini!
      Näin se elämä meitä joskus koettelee, mutta lopulta asiat voi muuttuakin tosi hyväksi ja omakin katsantokanta menneisiin ihan erilaiseksi. Aikakin varmasti tekee tehtävänsä ja kultaa muistoja niin hyvässä kuin pahassa.
      En mä enää haluisi olla ilman sitä kaikkea, mitä omat kokemukseni ovat opettaneet. Jonkun kokemuksen voisin tosin jättää välistä :)
      Mutta oon niin samaa mieltä, kaiken jälkeen osaa arvostaa tasaista, ihanaa ja hyvää arkea.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

  4. Kyllä, arki on ihanaa. Välillä se on ihan kamalaa, mutta silloinkin kuitenkin ihanaa <3 Mä vertaan tätä tämän hetken arkea siihen aikaan, kun elämässä ei ollut "oikeeta" arkea, vaan vietin iloista sinkkuelämää, joka sitten monen vuoden jälkeen ei enää ollutkaan niin iloista ja ihanaa. Tapasin mieheni suht myöhään ja sain lapsen vasta 38-vuotiaana ja olin monta monta vuotta kaivannut sitä perhe-elämää. Se ei ole kaikille se onni ja autuus (eikä tarvitse olla!), mutta mulle se oli elämän suurin unelma ja olin ihan hirveän onneton ennen tämän nykyajan koittamista. Kaikki oli hyvin, mutta silti niin tyhjää. Sen takia jokainen arkinen juttu, jokainen tylsä päivä, jokainen tavallinen viikonloppu ja "ei meille mitään ihmeellistä kuulu" -keskustelu tuntuu pakahduttavan ihanalta.

    Ajattelen myös niin, että koska on ihan älyttömän paljon ihmisiä – niin meillä Suomessa kuin maailmallakin- joilla arki ei todellakaan ole hyvää ja ihanaa, niin on minulta todella huonoa käytöstä heitä kohtaan valittaa jostain tiskikoneen tyhjentämisestä tai imuroimisesta. Eli myös kunnioituksesta heitä kohtaan koitan muistaa arvostaa niitä ankeitakin hetkiä!

    Ihanaa arkista loppuviikkoa sulle Jenny <3

    1. Kiitos Emma kommentistasi! Niin se taitaa mennä, että siihen iloiseen sinkkuelämäänkin voi kyllästyä varsinkin jos kaipaa jotain muuta. Ihana, että sait perheen, eihän sillä iällä ole väliä.
      Toi olikin hyvä oivallus, että välillä kannattaisi miettiä heitä, jotka vain unelmoivat tiskikoneen tyhjentämisestä tai imuroimisesta, joilla ei vaikka ole ollenkaan kotia. Tosi kauniisti kirjoitit, että kunnioituksesta heitä kohtaan.
      Siihen sanon, että amen, olen samaa mieltä!
      Mukavan tasapaksua viikonloppua sullekin <3

  5. Kiitos jälleen kirjoituksestasi!
    Esitän toiveen postausaiheesta epävarmuus ja sen sietäminen. Itse elän sellaisessa elämäntilanteessa ja kaipaisin todella paljon vain sitä tasapaksua, yllätyksetöntä arkea. Miten selvitä siitä (ahdistuksesta), kun ei tiedä mitä huomenna, tai mitä kuukauden päästä?

    1. Kiitos Elina kommentistasi ja ideasta. Olen varmaankin jonkin verran aiheesta ehkä kirjoittanutkin, voisin vähän kaivella. Lisäksi sanottavaa kyllä on, niin työelämässä kuin yhden aiemman parisuhteen tiimoiltakin. Minäpä hieman mietin ja palaan sitten aiheeseen.
      Lähetän sulle voimaa ja kärsivällisyyttä <3

  6. Hyvää kuuluu,eli sitä tasapaksua arkea! Sitä minäkin arvostan kaikkine kiireineen ja ihanine pienine asioineen. Pidetään toisistamme huolta ja nautitaan elämästä juuri nyt, juuri tällaisena.

  7. Juuri näin. Elämä on ihan supermahtava juttu! <3 On niin monta asiaa, mistä voi olla kiitollinen.

    Sitä olen viime aikoina miettinyt, että miten voisi saada itselleen tärkeän ihmisen (puoliso/ystävä/työkaveri) myös ajattelemaan noin. Toki uskon, että hyvä energia tarttuu. Lähelläni on kuitenkin ihminen, jonka perusvire on enemmän synkistelevä kuin arjen pienistä iloista nauttia. Harmittaa katsoa häntä, kun samalla näkee, että hänessä olisi potentiaalia niin paljon enempään ja elämä voisi olla niin paljon parempaa.. Onko sulla Jenny ajatuksia tällaisiin pohdintoihin?

    Ihanaa keskiviikkoa kaikille! :)

    1. Kiitos Laura ihanasta kommentista! Oon niin samaa mieltä sun kanssa, elämä ON mahtava!
      Hm, toi onkin sitten jo vähän haastavampi asia, mitä kysyit, mutta kysymys on siis loistava! Ketään toistahan ei voi muuttaa, vaikka toki useimpiin hyvä fiilis tarttuukin. Mun pitää vähän pohdiskella tätä ja palaan asiaan!
      Kivaa viikonloppua!

  8. Kiitos tästä kirjoituksesta. Auttoi taas tässäkin päivässä. Olen ollut ns. totaali-yh jo yli kymmenen vuotta ja tuntuu ettei elämä vain helpota millään. Olet onnekas kun olet löytänyt uuden kumppanin! Itse en enää uskalla sellaista edes toivoa. Olen yksinäinen ja tunnen syvää surua ja katkeruuttakin vuosia vuosia jatkuneesta yksinäisyydestä. Pelkään myös että en enää näin yli nelikymppisenä voi ketään löytääkään.
    Kiitos hienosta blogistasi ja ihanista kannustavista kirjoituksistasi!

    1. Kiitos Maria kommentistasi!
      Ymmärrän ehkä hieman tuskaasi. Itsestäkin vielä joskus tuntuu hetkellisesti epäreilulta, mutta minkäs teet. Ja ovathan lapset siihen syyttömiä ja rakkaita!
      Tuon uuden kumppanin kanssa kävi aikanaan hieman hassusti. Ollaan siis tunnettu 1990-luvun lopulta ja oltiin kavereita. Ei ihan mutkattomasti sujunut sen kaverisuhteen muuntuminen uusperheelliseksi parisuhteeksi, mutta haasteellisen alun jälkeen ollaan jo todella vakaalla pohjalla oltu kauan.
      Toivon, että et joutuisi kokemaan yksinäisyyttä enää. Että löytäisit ihmisiä ympärillesi. Nelikymppisenä olet nainen parhaassa iässä! Joten iän suhteen on turha pelätä.
      Kaikkea hyvää, lämpimiä ajatuksia <3

  9. Huomenta!

    Kiitos jälleen realistisen kannustavasta postauksesta. Kepeää keskiviikkoa kaikille.

  10. Juuri näin, nauttikaamme ja olkaamme kiitollisia siitä mitä meillä jo on ja lisää annetaan, jos otamme vastaan! Kiitollisuudessa pysyminen todella kannattaa, vaikka välillä se olisikin hankalaa. Ihanan aitoa kirjoittamista, juuri niin kuin pitääkin, olet taitava kirjoittaja! 😊 Iloa ja valoa päiviisi toivottaa, toinen ”tasapaksua” arkea rakastava kotiäiti ❤

  11. Kiitos t a a s Jenny, hyvin kolahti!
    Näinhän se juuri on kuten kirjoitit.
    Tasapaksu arki voi olla mitä parhainta ”luksusta”. Ollaan sopivasti onnellisia ja sehän riittää♡.
    Katsotaan, mitä maailmankaikkeus meille tänään tarjoaa😉.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *