Nuuksiossa polkujuoksemassa – 50 km ja 3 300 nousumetriä alppijengin ja Alppimentorien kanssa

Olipahan viikonloppu, kipaisimme Nuuksiossa polkujuoksemassa! Noin 50 kilometriä ja 3 300 nousumetriä Nuuksion poluilla yhdessä alppijoukkueen ja Alppimentorien kanssa. Jonkin verran tuli jännitettyä viikonloppua, sillä en ole pitkään aikaan tehnyt noin pitkiä treenejä (7 h päivä pikku evästaukoineen), saati kahta samanlaista pitkää pätkää peräkkäisinä päivinä. Mutta niinpä ylitin itseni ja niin ylitti itsensä myös puolisoni mösjöö, joka ei ole koskaan elämässään tehnyt noin pitkiä harjoituksia. Lisäksi hän oli toipunut nivelsidevammasta siihen kuntoon, että pystyi lähtemään juoksemaan koko viikonlopuksi, aivan mahtavaa.

Lauantaina kokoonnuimme Solvalla Arenan parkkikselle, josta pienen kamojen säätämisen jälkeen lähdimme kohti Pirttimäkeä jokaisen isomman ja pienemmän kukkulan kautta, joka matkan varrella oli. Sää oli ihan mieletön, oli kesä! Onneksi olin jo kotona pukeutunut sortseihin, pitkiin kompressiosukkiin ja t-paitaan. Selässä oli Salomonin juoksuliivi, käsissä Lekin sauvat (saatu) ja jaloissa Hoka One Onen Speedgoatit (saatu), jotka toimivat lauantaina mainiosti.

Reilun kolmen tunnin tunkkauksen, juoksun ja sauvakävelyn jälkeen olimme Pirttimäessä. Aamupalaksi olin syönyt leipää ja tuhdin juustomunakkaan, ja matkan varrella tuli tankkailtua Blokseja ja suklaarusinoita. Vettä minulla oli mukana 1,25 litraa, ja se ehti loppua ennen Pirttimäkeä, jossa pystyi täyttämään vesipullot. Pirttimäessä join kaksi lasia vettä, tölkin jaffaa ja vissyä ja söin ison voisilmäpullan. Koska lähdimme noin puolen tunnin tauon jälkeen takaisin, en uskaltanut syödä lounasta, eikä nälkäkään ollut. Palailimme Solvallaan jälleen kukkuloiden läpi ja välillä sai kiivetä ihan tosissaan. Alkumatkasta matkalla Pirttimäkeen eräässä jyrkässä kohdassa iso kivi lähti jalkani alta, mutta en onneksi kaatunut pahasti, vaan sain jostain kiinni, ei kyllä näin jälkikäteen mitään havaintoa, että mistä. Toinen kämmen aukesi vähän ja polvi kääntyi outoon suuntaan, mutta onneksi ei tapahtunut mitään vakavaa, joka olisi katkaissut matkani siihen. Tai Alppimentorimme Jannen matkan, joka oli alapuolellani ja joutui ottamaan parikiloisen kiven vastaan jalallaan. Kaksi ihastuttavaa joukkuelaistamme joutui muuten viikonlopun keskeyttämään, toinen murtuneen ranteen takia ja toinen vanhan polvivaivan, joka alkoi vaivata.

Pari tuntia ennen Solvallaan saapumista minulle tuli jotenkin huono olo, mutta pystyin jatkamaan silti ihan hyvissä voimin loppuun saakka. Olin ehkä juonut säähän ja hikoiluun nähden liian vähän vettä tai saanut liian vähän suolaa. Solvallassa maalissa olo oli kuitenkin ihan mahtava, ensimmäisestä päivästä oli selvitty ja kuitenkin ihan hyvävointisena. Illallinen oli samantien, mutta en meinannut saada palaakaan alas, ruoan ajatteleminenkin yökötti. Koska päivän aikana oli kulunut kuitenkin melkoinen määrä kaloreita, katselin, kun muut söivät ja pakotin itseni ruokailemaan leivän, vähän kaali-porkkanaraastetta ja neljä (!!) maustekurkun viipaletta. Usch. Muutama tunti ruoasta sain sentään alas sipsejä ja jaffakeksejä, joten en pyörtynyt.

Majoituimme Solvallassa ja oli taivaallisen ihanaa päästä suihkuun. Pitkistä sukistakin löytyi havunneulasia ja pitkin poikin kehoa kuraraitoja. Illan vietimme porukalla yhdessä ja kävimme läpi heinäkuun alppimatkaa, sen reittiä ja sinne tarvittavia välineitä. Hankittavaa on vielä vaikka kuinka paljon, minulta puuttuvat niin silkkimakuupussi kuin sateenkestävä juoksuasukin. Alppimentorit-treenipakettiin ja lentolippuun Helsinki-Geneve-Helsinki on uponnut nyt noin 1 400 euroa ja vielä menee useampi satanen varusteisiin ja vuoristomajoituksiin, eväisiin ja pikkusälään. Mutta on tämä yhdessä treenaaminen jo vain ollut sen arvoista!

Illalla olisi voinut kuvitella, että nukuttaisi, mutta ei. Kävin ihan ylikierroksilla ja koko yö meni valvoessa, koiranunta nukkuessa, heräillessä ja torkahdellessa. Kellon olin laittanut soimaan 5.10, koska päivän ensimmäinen startti oli 5.30, mutta ei pelkoa, että olisi tarvinnut herätä kelloon, sen soidessa olin jo taas hereillä, vatsa nälästä kuristen. Hieman väsytti, mutta ei muuta kuin kamat päälle, banaania poskeen ja ulos. Ilma olikin ihan jäätävä verrattuna edellispäivään, vaikka aurinko päivän myötä sitten alkoikin lämmittää. Ensimmäisen juoksun alas Solvalla Swing Hilliä tein hampaat kalisten, mutta pikkuhiljaa kroppakin alkoi lämmetä ja ehkä tuntea olevansa hereillä. Tunkkasimme ylös, juoksimme alas ja toistimme tätä vajaa pari tuntia. En voi sille mitään, mutta Solvallan laskettelumäessä katson kelloa aina koko ajan, sillä tuo Swing Hill vain tylsistyttää minua niin paljon. Paljon mieluummin keräilen nousumetrejä metsässä kuin mutaisessa laskettelumäessä. Mutta ehkä yritän vielä muuttaa asennettani Swing Hilliä kohtaan.

Sitten olikin aamupalan aika. Jo ennen aamupalalla menoa olin fiilistellyt aamupalaa, mikä oli merkki siitä, että edellispäivänä kadonnut ruokahalu oli palannut. En muista, milloin aamukahvi olisi maistunut yhtä taivaalliselta kuin tänään! Söin myös kaksi tuhtia leipää, lautasellisen neljänviljanpuuroa ja kananmunan. Sitten kamat kasaan, auton perään ja itse valmiiksi 5 tunnin Haukkalammen-retkeä varten. Lähdin liikkeelle pitkissä trikoissa, t-paidassa, pitkähihaisessa juoksupuserossa, juoksuliivissä ja sormikkaissa, joista en luopunut oikeastaan koko päivänä. Päätin vaihtaa juoksukengät Hokan Challengereihin (saatu) sillä Speedgoatit ovat naftimmat ja aloin pelätä kynsieni puolesta. Challengerit olivatkin oiva valinta tälle päivälle, ja vielä arvon, kummat kengät otan Alpeille mukaan. Hoka One Onella mennään, sillä kengät sopivat jalkoihini, ovat ihan huippuja ja minulla on iso kunnia olla heidän ambassadöörinsä.

Ainakin tuntui siltä, että tänään myös juoksimme pidempiä pätkiä niin poluilla kuin hiekkatiellä kuin eilen. Välillä kiipeiltiin kallioilla, oltiin vehreässä satumetsässä lampien äärellä, juostiin polkuja ja pitkospuita pitkin. Vaikka eilinenkin oli sujunut omalta osaltani hyvin iltapäivän hieman huonosta olosta huolimatta, tänään tunsin ihme kyllä olevani elämäni kunnossa ja voittamaton. Juoksu maittoi, kiipeäminen maittoi ja elämä vain oli aivan mahtavaa.

Koko alkutalven on tuntunut siltä, että en ole ihan niin hyvässä kunnossa kuin muu alppiporukka, mutta tämän viikonlopun treenin onnistuminen, oma jaksaminen ja 14 tuntisen liikkumisen tuntuminen hyvältä vahvisti itseluottamusta ja toi todellakin onnistumisen iloa. Tuntui siltä, että olen sittenkin ihan oikeassa paikassa ja oikeassa seurassa ja että vaikka juoksua on tullut vähemmän ja salia aiempaa enemmän, olen onnistunut tekemään oikeita asioita. Kunto alkaa olla kohdillaan, olen piru vie aika hyvässä kunnossa ja alppimatkasta selviän varmasti hyvin, kunhan ei satu mitään sairastumisia ennen sitä ja maltan keskittyä mäkitreeniin ja pitkiin lenkkeihin.

Haukkalammella täytimme jälleen vesipullot ja lähdimme ainakin osittain samaa reittiä takaisin kierrellen taas kukkuloita ja korkeita nousuja toisia parikin kertaa. Ilma alkoi olla taas lämpimämpi, vaikka sitä ei voinut eiliseen ihan verrata. Viimeisen tunnin aikana tunsin aikamoista voitonriemua, vaikka pakko oli sanoa, että en koskaan olisi yksin jaksanut tehdä moista treeniviikonloppua, en edes kaksin puolisoni kanssa. Ryhmäpaine sai kuitenkin jaksamaan, piti virkeänä ja tsemppihengessä loppuun asti, Solvalla Arenan parkkikselle juoksin ihan omin jaloin, enkä ollut edes mitenkään erityisen väsynyt, jalat olisivat vielä jaksaneet, pääkopasta en ole varma. Solvallasta lähdimme sitten kotiin mäkkärin kautta. Ruoka maistui tosi hyvältä. Kotona tuli vielä tankattua pastalautasella, näköjään nälkä on tänään ollut sitten pohjaton verrattuna eiliseen.

Mutta olipahan mahtava viikonloppu! Reilun kahden kuukauden kuluttua on siis talven treenimme kohokohta, Tour du Mont Blanc. Etukäteen jo vähän surettaa se, että huikea ryhmämme tulee sitten hajoamaan, mutta uskon, että yhteiset lenkit jatkuvat, sen verran tiiviisti olemme hitsautuneet yhteen viime kuukausina.

Ihanaa alkavaa viikkoa,

Jenny

P.s. SYDÄN tuossa alla on tullut jäädäkseen! Saa painaa!

INSTAGRAM

FACEBOOK

Lue myös ja laita hyvä kiertämään:

Parempia unia painopeiton alla

Syyllisyys haluaa kertoa jotain

Jalkapöydän murtumasta 8 kk – käynti jalkaterapeutin luona

Henkiset aamurutiinini

Alppitreenit Nuuksiossa

12 asiaa, joiden avulla karistin 20 kiloa pysyvästi