Aina oppii jotain – myös lomalla
Terveiset Gran Canarialta Puerto Ricosta! Aina oppii jotain – myös lomalla. Oli ihan superviisasta meiltä ottaa talviloma lähes heti joulun perään. Vaikka itselläni oli jouluna 9 päivää vapaata, en vain oikein päässyt töistä irti enkä kokenut, että olisin rentoutunut kovinkaan hyvin. Toki siihen vaikutti varmaan kaikki joulusäätö, vaikka en sitä roskiskaappia saanut siivottuakaan, mutta juuri ennen joulua olivat myös kuopuksen 9-vuotisjuhlat ja puolisoni mösjöön synttärit ja monenlaista ”ylimääräistä” tekemistä, joka tuntui vain nostattavan kierroksia niiden laskemisen sijaan.
Nyt talvilomalla tunnelma oli kuitenkin ihan toisenlainen. Neljäntenä aamuna herätessäni en enää heti muistanut, mikä viikonpäivä oli. Minulla oli mukana läppäro, mutta en avannut sitä itseäni varten kertaakaan. Ainoan kerran, kun kone oli käytössä, oli, kun kovaan kuumeeseen sairastunut 9-vuotias katseli Netflixiä alettuaan toipua ja lentokoneessa, kun kirjoitin kotimatkalla muutaman blogipostauksen.
Ei isoja odotuksia
En ollut luonut lomalle mitään isoja odotuksia, muuta kuin että saan viettää aikaa yhdessä perheeni (lukuun ottamatta vanhinta turkulaistunutta tytärtäni) kanssa ja käydä juoksemassa. Silti sitä kai alitajuisesti odottaa, että kaikki sujuu hyvin eikä yllätyksiä tule.
Ennen reissua olin ollut 9 päivää juoksematta, koska uudenvuodenpäivän lenkillä olin kevyesti nyrjäyttänyt nilkkani. Ensimmäisen lomalenkin jälkeen kuitenkin huomasin, että jalka oli kunnossa ja juoksimmekin sitten joka päivä noin tunnin puolentoista verran, ensin sileällä (vaan ei tasaisella) ja puolet lomasta Puerto Ricon poluilla, mikä oli parasta pitkään aikaan.
Olin sittenkin ehkä ajatellut juoksevani hieman enemmän, mutta tämän matkan tarkoitus ei kuitenkaan ollut olla Vauhtisammakon juoksukoulun juoksuleiri (tule mukaan juoksemaan kesäkuussa viikoksi Sierra Nevadaan!), vaan yhdessäolo perheen kanssa. Lisäksi kävelyä tuli monina päivinä liki 25 000 askelta lukuun ottamatta kahta päivää, jolloin kuopus oli tosi kipeä.
Aina oppii jotain
Jokaisella reissulla oppii jotain ja tämän reissun opetus oli selkeästi se, että tilanteet elävät eikä kaikki suju aina suunnitellusti tai niin kuin odottaa. Kotona tämä on helppo hyväksyä, mutta matkalla sitä toki toivoo, että kaikki reissukaverit ja itse pysyisi esimerkiksi terveinä. Mutta kun lapsi sairastui kovaan kuumeeseen, asiaa ei auttanut vastustaa, sillä se olisi tehnyt vain kaikkien olon kurjemmaksi. Nyt on näin -asenne auttoi tässäkin. Toki minua harmitti lapsen puolesta ihan kauheasti, sillä hän oli jo pitkään ennen matkaa fiilistellyt hotellimme uima-allasta ja sitä, että aikoo vain uida ja uida. Onneksi hän ehti siellä muutaman kerran pulikoida.
Vaikka vuorottelimme mösjöön kanssa hoitovuoroista, olin mieluummin lapsen kanssa hotellihuoneessa kuin altaalla: oli vaikea nauttia olosta, kun tiesi, että toisen olo on ihan hirveä. Tyttäreltäni opin taas myös asenteesta. Vaikka kuume hipoi 40:tä, ruoka ei maistunut, oli kylmä ja kuuma eikä saanut olla kotona omassa sängyssä, hän ei valittanut kertaakaan, ei ainuttakaan kertaa. Jos itse olisin sairastunut hänen sijaansa, epäilen suuresti sitä, että olisin pystynyt olemaan valittamatta.
Säännöllisen ruokarytmin tärkeys
Toinen asia, jonka tärkeyden huomasin, oli säännöllisen ruokarytmin tärkeys ja sen huomasin vasta, kun se uupui päivistäni. Itselleni nyt vain näyttää sopivan tuo 5 kertaa päivässä ruokailu ja koska reissussa se oli useammastakin käytännön syystä ja mukavuudenhalustakin vaikeaa, sössin ruokarytmini jo ensimmäisen päivän aikana. Siitä en niinkään ollut huolissani, että ruokavalio koostui pitkälti asioista, joita syön kotona vain herkkupäivänä (karkki ja leivokset), ehkä kerran parissa kuukaudessa (pitsa) tai uutenavuotena (sipsit), koska välillä lienee hyvä hieman järkyttää elimistöä ja antaa sille asioita, joita se ei normaalisti saa. Ja sitten kotona taas palata tavallisiin ruokailuihin ja ennen kaikkea siihen itselle sopivaan ja hyväksi havaittuun ruokarytmiin.
Lähtöpäivänä tuntui oikeasti siltä, että oli kiva loma ja olo oli oikeasti rentoutunut syksyn aherruksesta. Vielä kuin muistelin 18-vuotiaani toteamusta, että ei edes riidelty kertaakaan, oli se aika makea kirsikka kakun päällä.
Ihana kuitenkin oli palata kotiin ja saada rutiinit ennalleen, syödä sillä tavoin ja siinä rytmissä, mikä saa oman olon hyväksi, nukkua omassa sängyssä, treenata tutuilla kulmilla, päästä takaisin töihin ja saada taas jatkaa juoksuohjauksia Vauhtisammakon juoksukoulun kevätkauden startatessa ensi viikolla.
Borta bra men hemma bäst.
Ihanaa sunnuntaita,
Jenny
Sydän on tullut alle jäädäkseen, saa tykätä!
Tule Instagramiin!
Tule Facebookiin!
Microblading-kulmat vuosi laiton jälkeen
Sari Puolakanaho
Onpa kurjaa tuo lapsen sairastuminen lomareissussa. Urhea pieni potilas, kun ei ole edes valittanut. Joskus me aikuiset voisimme tosiaan ottaa mallia lapsista.
Me ollaan parhaillaan mieheni kanssa aktiivilomalla Gran Canarialla. Loman järjestää meidän asuinalueella toimiva kuntokeskus. Heiltä on ohjaajat reissussa mukana ja he järjestävät meille päivän mittaan erilaisia aktiviteetteja. On aamulenkkejä, kuntopiiriä, allasjumppaa, circuitia jne., kehonhuoltoa unohtamatta. Ja koska kyseessä on all inclusive -matka, ateriarytmi pysyy meillä hyvin tasaisena. Aiemmat lomat ollaan räätälöity itse. Nekin ovat viime aikoina pitäneet sisällään liikuntaa (lenkkeilyä ja patikointia). Niissä ateriarytmi on heitellyt ja sen kyllä huomaa toden totta (ei niinkään miehestäni, mutta minusta sitäkin herkemmin). Tämä reissu on kyllä ihan luksusta; kaikki tarjoillaan meille valmiina. Olen nyt täysin hurahtanut tällaiseen lomakonseptiin. Olo on virkistynyt ja voimaantunut. Vielä saadaan pari päivää nauttia lomasta. Sitten suunta kohti kotia.
jenny
Kiitos Sari kommentistasi! Kuulostaa ihan täydelliseltä teidän loma! Ja mua nauratti toi, että ateriarytmin heittelyä ei niinkään huomaa sun puolisosta kuin susta… Niin tutulta kuulostaa! Meillä mösjöö vain toteaa, että justhan me syötiin. Ja mä siihen, että joo, viis tuntia sitten 😀 😀
Teillä on kyllä monipuolinen ohjelma siellä. Ja aurinko ja valo! Vaikka me tultiin kotiin jo tasan kuukausi sitten, oon vieläkin voimaantunut siitä valosta ja lämmöstä.
Lapset kyl on usein tosi reippaita, vaikkei aina edes tarttis olla!
Ihanaa reissun jatkoa <3
Sari Puolakanaho
Kiitos Jenny <3 Me nautitaan.
Ai, teillä sama juttu; mies ei hätkähdä pitkistä ateriaväleistä? Me naiset ollaan ilmeisesti sen verran herkemmin reagoivia kehossa tapahtuville muutoksille kuten esim. noille verensokerin vaihteluille.
Energistä viikon jatkoa sinulle <3 ja kiitos antoisasta blogistasi!
jenny
Moikka Sari, joo kyllä! Puolison kanssa meillä on ihan eri ruokarytmit 🙂 Ja hän myös tosin hyvin tunnistaa sen, kun mun pitäisi syödä.
Kiitos sulle viesteistä, mukavaa viikon jatkoa!