polkujuoksua puerto ricossa – takaisin mäkeen myös kotona

polkujuoksua puerto ricossa – takaisin mäkeen myös kotona

Olen jo viimeiset pari vuotta haaveillut ultrakisa Trans Gran Canariasta (65 kilsan kisasta tai no OIKEASTI siitä tuplasti pidemmästä, mutta enhän kehtaa sellaista vielä tässä vaiheessa edes tunnustaa kunnolla itselleni). Nyt kun pääsin ulkoilemaan ja harrastamaan polkujuoksua Gran Canarian ja Puerto Ricon poluilla, huomasin, että aika paljon saa vielä treenata, jotta voin edes kuvitella osallistuvani kyseiseen kisaan. MUTTA päätin jo samalla, että olkoon se vuoden 2021 päätavoitteeni, unelmat ovat tehty toteutettaviksi! Tilanne tällä hetkellä on se, että Jos jaksan tasaisella jolkotella vaikka kuinka pitkään ja loivat, pitkät alamäet ovat eniten mieleeni, heikkouteni ja iso puutteeni ovat ylämäet, olivat ne sitten pitkiä ja loivia tai jyrkkiä. 

Mäkistä, karua ja ihanaa.

Alppimatkalle telakalta

Toki huomasinhan jo saman puutteen itselläni viime vuonna Alppimentorien kanssa Tour Mont Blancilla. Olimme treenanneet ylämäessä säännöllisesti yhdessä, ja tehneet Jättärillä ja Solvallassa pitkiä, 4 tunnin tunkkaustreenejä sekä Nuuksiossa pitkiä pätkiä poluilla ja kiipeillen, mutta ylämäkiin olisi pitänyt panostaa enemmän jo tuolloin.

Tosin lähdin kiertämään Mont Blancia käytännössä kahden kuukauden telakalta, sillä olinhan joutunut olemaan juoksematta epämääräisen reisi-lonkkavaivani takia, että ehkä senkin (ja reissulla vallinneen helteen) takia ylämäet vetivät paikoin mehut aika hyvin pois ja olin ylämäissä lähes aina hitaammassa ryhmässä perillä tai ainakin säännöllisesti jäin ”ihailemaan maisemia” eli nojailemaan sauvoihini ja ottamaan lepoa.  

Alppimatkan jälkeen tarkoitus oli jatkaa mäkitreenin parissa, mutta niin vain säännölliset jättärikeikat jäivät muun arjen lomassa. Toisaalta ohjasin juoksua paljon, eikä kaikkea vain ehdi tehdä samaan aikaan. En tiedä kehtaanko edes tunnustaa, mutta alppireissun jälkeen olen käynyt tekemässä jättärillä vain yhden treenin. Huh. Nyt kun kuitenkin suuntaan Nuts Karhunkierroksen 83:lle, jättäri saa ensi alkuun tulla mukaan kuvioon kahdesti kuukaudessa ja vuorotella pitkiksen kanssa. Katsotaan sitten keväämmällä, miten homma on alkanut sujua ja olisiko syytä käydä mäessä kerran viikossa. Varmaan olisi.

Mäkitreeni jatkuu

Tuo päätös mäkitreenin jatkamisesta oli helppo tehdä, koska reissussa jyrkkää nousua tunkatessa (ilman sauvoja) pisti puuskuttamaan aika huolella. Loivaa nousua juostessani sain vain katsoa mösjöön loittonevaa selkää, mikä oli melkoisen epämotivoivaa. Tipuin hänen kyydistään ylämäissä täysin, mikä vielä muutama vuosi sitten olisi voinut  käydä itsetunnon päälle, sillä olenhan minä ollut (pääpaino sanalla ollut) meidän perheen ”urheilija” ja mösjöö on aloittanut liikunnan vasta 35 vuoden ikäisenä. Pitkissä loivissa alamäissä saatoin tosin jolkottaa hänen ohitseenkin, mutta alamäki on alamäki ja ylämäki on ylämäki. 

Siellä se mösjöön selkä loittonee.

Polkujuoksua ristiin rastiin

Moganin ja Puerto Ricon poluilla teimme tunnin puolentoista lenkkejä, koska tämä oli perheloma, ei juoksuleiri (sen aika on kesäkuussa Sierra Nevadassa, tule mukaan!) ja vaikka siskokset pärjäsivät hyvin keskenään, tuo aika poissaoloa riitti vallan hyvin. Hotellistamme lähdimme juoksemaan lähes heti ylämäkeen, jonka jälkeen kiipesimme rappuset. Poluille lähdimme huoneistohotelli Natural Parkin (Calle De Los Pechos 5) kupeesta ja teimme ekan jyrkän nousun kävellen. Sen jälkeen juoksimme pitkää loivaa nousua, jota olisi riittänyt pidemmällekin. Risteilimme joka lenkillä vähän eri polkuja ja kuten todettu jo, ne pitkät loivat alamäet olivat itselleni ihan suurinta herkkua. Varmasti olisi päässyt juoksemaan vaikka kuinka pitkälle ja toisiin kaupunkeihin, mutta hauskaa ja kätevää oli, että noin lähellä hotellia pystyi kuitenkin tekemään ihan kunnollisia lenkkejä. Palasimme sitten aina kukkulan toiselta puolelta samaan paikkaan, josta lähdimme ja siitä oli hotellille reilu kilometri pelkkää alamäkeä. 

Ja olipas ihanaa päästä omaan rauhaan juoksentelemaan! Lenkeillämme kohtasimme vain muutamia kovakuntoisia norjalaisia eläkeläisiä ja kerran myös kolme espanjalaista maastopyöräilijää. Instagramissa sainkin vinkin, että kyseisillä poluilla on myös mahtava maastopyöräillä, mutta se jäi nyt ensi kertaan, mikäli matkustan juuri Puerto Ricoon vielä kuudetta kertaa elämässäni. 

Nautin joka askeleesta! Oli mahtavaa. Jalassa oli Hoka One Onen Challengerit.
Tuollakin juostiin ristiin rastiin.
Tämä! Tämän pidän mielessäni.

On se kyllä ihan eri juttu juosta maastossa ja vuoristossa kuin sileällä asvaltilla. Tunsin oloni poluilla ihan superkiitolliseksi ja nautin joka hetkestä, oikeasti myös niistä hetkistä, kun mösjöön selkä vain vaikutti katoavan jonnekin kaukaisuuteen. Aivan mahtavaa, että minulla on keho, joka antaa minun juosta ja järki, joka sanoo, etten vain voi juosta, vaan juostakseni on myös joogattava ja käytävä salilla. Reissussa juoksin kuutena päivänä putkeen ja se tuntui jokaisena päivänä hyvältä. Oli mahtavaa saada juosta sortseissa ja topissa auringonpaisteessa ja hikoilla. 

En malta odottaa Vauhtisammakon juoksukoulun Sierra Nevadan -reissua, jonne olen lähdössä ohjaamaan Alkajien ryhmää. Toivon todella, että matkalle osallistuu tarpeeksi porukkaa ja saamme sen toteutumaan. Matkasta voit lukea lisää täältä

Ihania lenkkejä!

Jenny

Sydän on tullut alle jäädäkseen, saa tykätä!

Tule Instagramiin!

Tule Facebookiin!

Microblading-kulmat vuosi laiton jälkeen

Arki on nyt sitä, mistä haaveilin

Sama paino – eri kroppa 

Lepo on tehnyt tehtävänsä

Treenivuosi tammikuusta toukokuuhun



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *