Etsinnässä rento ja huoleton asenne
Argh. Miten helposti sitä miettiikään, että olisipa herännyt joissain asioissa jo ikuisuus sitten, mutta sitten sitä yhtäkkiä muistaa, että ihan samalla tavalla sitä voi valita tässä hetkessä, vaikka ei ihan kaikissa, mutta kuitenkin monissa asioissa. Sitä voi muuttaa asennettaan hetkessä, sitä voi alkaa nähdä harmittavien asioiden aurinkoisia puolia, sitä voi oppia hyväksymään paljon. Itse voi muuttua, itse voi muuttaa elämäänsä ja sen voi tehdä vain tässä hetkessä, ei menneessä eikä tulevaisuudessa. Etsinnässä se rento ja huoleton asenne, joka minulla on ollut, mutta joka on tänä vuonna ollut hukassa.
Luin joskus monta vuotta sitten Pam Groutin E9-kirjasta, että luulemme pyörittävämme elämäämme omilla mahtavilla ideoillamme ja ajatuksillamme. Luulemme vahvistavamme aikomuksiamme ja luovamme uusia mahdollisuuksia, mutta tosiasiassa pyöritämme vanhoja nauhoja, toteutamme ehdollistumia ja refleksinomaista käyttäytymistä, jonka tallensimme mieleemme alle viisivuotiaina. Jos et kieppuisi vanhassa, sirpaleisessa ajatusmyrskyssä, muovaisit elämääsi tietoisesti. Et pelkäisi raha-asioita, ihmissuhteesi olisivat pelkästään antoisia ja olisit niin tyytyväinen, ettei mieleesi juolahtaisikaan tarttua tällaiseen kirjaan.
Ah, miten kovasti haluan eroon noista vanhoista nauhoista.
Tänään havahduin aamukahvilla siihen, että en ollut mikään päivänsäde, vaan enemmänkin se tyyppi, joka oli herännyt väärällä jalalla. Tuntuu muuten, että tänä vuonna näitä ei mikään päivänsäde -hetkiä on ollut enemmän kuin yleensä, kun erityisesti viime lähivuosina ne ovat olleet harvassa. Mietin sitä, mihin aika ajoin hukkaan sen kykyni, jota olen tietoisesti kaikkien vaikeuksien jälkeen pyrkinyt vaalimaan? Kesti nimittäin monia vuosia, etten ole ollut oikeastaan moksiskaan pienistä asioista saati valittanut niistä, mutta jotain on tapahtunut, eikä muutos ole itselleni niin mieleinen. Ehkä olen alkanut turtua kaikkeen siihen hyvään, mitä elämä on minulle tarjonnut kaikkien niiden vaikeuksien jälkeen, enkä osaa enää nähdä hopeareunuksia sadepilvissä niin usein kuin toivoisin. Mutta nyt olen päättänyt toimia toisin. Haluan löytää sen huolettoman ja rennon asenteen arkeeni. Haluan taas olla se optimisti ja haaveilija, en pessimisti tai realisti, joka torppaa asiat ilman, että on edes kokeillut niitä. Haluan löytää sen itseluottamuksen ja luottamuksen elämään, joka minulla vielä pari vuotta sitten oli. Uskoin vilpittömästi, että asiat järjestyvät ja että kiitollisuudella on valtava voima.
No, tämä aamun oivallus oli ehdottomasti pysähtymisen arvoinen huomio itseltäni, sillä tiedänhän sen, ettei kukaan voi muuttaa toista, vaan ainoastaan vain itse voi muuttaa itseään. Sitä kannattaa siis miettiä, millainen ihminen haluaa olla. Todellakaan elämä ei ole aina yhtä ruusunpunaa ja vaahtokarkkia, mutta monta vuotta uskoin siihen, että elämä kuitenkin enimmäkseen voi olla hyvää, kepeää, ihanaa, mukavaa, miellyttävää, helppoa ja vaivatonta. Mihin se tyyppi on kadonnut, joka uskoi noin?
Nyt on siis pienen korjausliikkeen aika. Jos haluaa jotain muuta elämäänsä kuin mitä se nyt tarjoaa, pitää tehdä asioita toiveidensa eteen. Ihan ensimmäisenä lakkaan olemasta epätyytyväinen ja ilmaisemasta myös tuota epätyytyväisyyttäni. Mihin tahansa elämässä pätee sama kuin vaikka painonpudotuksessa: tee jotain toisin kuin kaikkina niinä kertoina, kun et ole saavuttanut tavoitettasi, niin saat uusia lopputuloksia.
Tämä vuosi on ollut jostain syystä viimeisen 10 ellei jopa 15 vuoden läpikäyntiä mielessäni. Se on vaikuttanut paljon moniin asioihin, kuten mielialoihin, tunteisiin, tekemiseen ja kokemuksiin. Mutta ihan turha surra sitä, että olisi joskus ollut toisenlainen tai tehnyt toisenlaisia päätöksiä, jättänyt jotain sanomatta tai sanonut enemmän, lähtenyt sen sijaan, että on jäänyt tai jäänyt sen sijaan, että onkin lähtenyt. Sen sijaan voi olla kiitollinen kuitenkin siitä, missä on nyt ja mitä nyt päättää tehdä tässä hetkessä. Haluan taas uskoa siihen, että jokainen aamu on uusi mahtava tilaisuus. Haluan taas uskoa siihen, että elämä pääosin on vaivatonta ja mukavaa. Haluan taas uskoa siihen, että hyvää tapahtuu enemmän kuin huonoa. Tiedostan, että minussa on varjoni, mutta nyt haluan taas antaa sen valon olla enemmän esillä. Haluan oikeasti uskoa taas ihmisiin, siihen, että elämä kantaa ja että meillä jokaisella on maailmankaikkeus sisällämme, jos vain niin päätämme.
Meistä on mihin tahansa, jos me valitsemme, että meistä on mihin tahansa.
Kaikki on mahdollista, niin kauan kun mikään ei ole varmaa.
Elämä on loputonta oppimista, mutta kuka sanoikaan, että me joskus ollaan valmiita? Kaikki muuttuu koko ajan, niin myös me itse.
Mahtavaa päivää!
Jenny
Ulpukka
Kiitos tästä! 💖
Sattumalta luin omia kirjoitelmia 10 vuoden takaa. Ah, mitkä naurut sain ja toisaalta kylmän suihkun siitä, että sama levy tuntuu yrityksistä huolimatta vielä välillä pyörivän. Taitaa olla opettelua koko elämä!
P.s. Kiitos fyssarivinkistä kaatumiseen liityen.Ihan kaupungin terveydenhuollon kautta sain eilen tavata ihanan fysioterapeutin ja hyvää ohjausta. Selvisi myös että olen kovin oikeavoittoinen voimieni suhteen, joten jotain hyvää tässäkin kuperkeikassa. Jatkossa voi kehittää corea ja vasenta laitaa 😊
Jenny/Vastaisku ankeudelle
Kiitos Ulpukka!
Itselläkin on muistiinpanoja lähes 10 vuoden ajalta ja noihin merkintöihin on kyllä mielenkiintoista palata. Välillä sitä ihmettelee, että mitä, olenko tosiaan kirjoittanut noin viisaasti ja välillä miettii, että voi ei, tosiaan sama levy soi taas… Mutta kuten sanoit, taitaa olla opettelua koko elämä. Ja tärkeintä on se, että opettelee, eikä vain ajelehdi vuodesta toiseen epätyytymättömänä, vaikka toki sellaisia hetkiä tulee kelle tahansa.
Se taisi olla Meri, joka vinkkasi fysioterapeutista. Mahtava, että menit ja pääsit fyssarille. Itse en ole vielä juoksukunnossa moneen viikkoon, mutta yritän myös päästä fysioterapeutille ennen kuin aloitan juoksua rauhassa. Mulla on toi vasen laita kans just se, joka vaatii enemmän töitä :O Ja core toki kans.
Aurinkoista viikonloppua!