Hyvä elämä

Herätään ennen kuin elämä valuu ohi ja hukkaan

Tänään ajattelin sellaista, että kunpa me ihmiset valittaisimme vähemmän. Kunpa me herättäisiin ennen kuin elämä valuu hukkaan. Ottaisimme enemmän vastuuta omasta elämästä vähintäänkin tämän hetkisten voimien ja niiden eväiden mukaan, joita meillä juuri tässä hetkessä on. Miksi valittaa, jos asialle voi tehdä jotain? Tai miksi valittaa, jos asialle ei voi tehdä mitään?

Ihan oikeasti: kuinka moni pimeyteen ja sateeseen väsynyt lopulta todellakin haluaa asua jossain paratiisisaarella? Erään kaverini mukaan ainaisiin aurinkorantoihinkin turtuu, kuten pizzaan. Toki on ankeaa, kun katsoo omilla kulmilla ulos ikkunasta ja ilmassa ovat kaikki harmaan sävyt tai pelkkä tunkkainen sysipimeys. Mutta niin se vain ei sää vaihdu, vaikka kuinka valittaisi tai mielensä pahoittaisi. Ja voihan sen matkalipun ostaa ja vain yhteen suuntaan, jos todella haluaa.

Tämä kaikki on mahtavaa.

Kun arki takkuaa, lapsi sairastelee, deadlinet pitävät puristuksessaan, takareisi on revähtänyt, auto ei mene katsastuksesta läpi, aamuisella työmatkalla astuu koiranpaskaan ja jääkaappikin pitäisi siivota jouluksi, voisiko sittenkin ajatella, että se kaikki on sitä elämää, jota me ollaan täällä elämässä? Useinhan pettymykset johtuvat meidän omista odotuksistamme ja mielikuvistamme, oletuksistamme ja toiveistamme, joiden eteen emme kuitenkaan ehkä ole valmiita kovin paljon panostamaan. Sitä helposti jää odottamaan, että jotain tapahtuu ja joku muu tekee. Mutta jos ei edes odota, että arjen pitäisi olla pelkkää vaahtokarkkia ja popparia, vaan tajuaa sen, että ihan yhtä hyvin kuin voi voittaa lotossa voi astua siihen koiranpaskaan niillä uusilla talvikengillä, kaikki kevenee ja alkaa oppia päästämään irti kontrollista. Ja kun näkee sen, että elämään kuuluvat kaikki sävyt ja tunteet, ja kun yhä useammin ottaa sen Näin on nyt -asenteen, tekee arjen helpommaksi ainakin itselleen.

Olen huomannut sen niin itseni kuin ystävien ja tuttujen kohdalla, että kummasti sitä alkaa arvostaa niitä tavallisia asioita, hiekkaisia kurahousuja, oksutauteja, eripuraa teinin kanssa, paria euroa tilillä ennen palkkapäivää, käsilaukkuun hajonnutta kolmen minuutin aamupalakananmunaa ja tasapaksua, tylsääkin arkea viimeistään silloin, kun elämä vetää maton jalkojen alta ja tapahtuu jotain, mikä ravistelee oikeasti koko arjen perustuksia ja mullistaa koko siihen astisen elämän. Silloin sitä miettii, että miksi en tajunnut kaiken sen tavallisuuden ja tylsänkin arvoa. Että jos sen saisin takaisin, se olisi enemmän kuin ok.

Kantapäidenkin kautta asioita kokeneena pyrin nykyään näkemään sen tasapaksun ja välillä haastavankin tavallisen arjen ihmeenä, jonka saan kokea ja lahjana, jota saan elää. Aina se ei onnistu, joskus vatuttaa, ja sekin on ihan normaalia ja inhimillistä, mutta sitä, millä tavalla asiaa purkaa, voi aina pohtia. Tekeekö tämä minut onnelliseksi, tekeekö tämä muut onnelliseksi? Entä jos ei tee, voinko valita toisin? Mitä minä voin tehdä, jotta voin paremmin ja nauttisin elämästäni enemmän? Onko jotain, mitä voin tehdä muiden hyväksi? Toki joskus elämä vain on liikaa eikä esimerkiksi masentuneelle voi sanoa, että piristy vähän, keksi ratkaisuja, keskity hyvään, kyllä se siitä, reipastu, mutta senkin aikanaan läpi eläneenä puhunkin nyt perusterveen ja perusenergisen matti ja maija meikäläisen näkökulmasta.

Ja jos se oma arki tuntuu pelkältä scheisselta, ollaanko me todella tehty kaikkemme, jotta elämä olisi parempaa? Ollaanko me pysähdytty miettimään, mikä sen oman elämän tarkoitus voisi olla? Tuskin ainakaan sen valittaminen, että elämä on ihan syvältä. Vai ollaanko me vain jumissa siinä kurahousushowssa, arkiruokakriisissä, harmaassa arjessa, joka suurimmalle osalle meistä on todella turvallista ja hyvää, mutta jota me ei osata arvostaa? Mielestäni on aika vaarallisilla vesillä liikkumista, jos ei osata nähdä asioiden arvoa ja aletaan pitää kaikkea itsestäänselvyytenä.

Entä jos sen sijaan, että miettii, mitä nyt on, miettiikin sitä, mitä voisi olla ja sitten toimii sen eteen, jos ei ole tyytyväinen nykytilanteeseen? Kukaan meistä ei tiedä maallisen reissumme pituutta, mutta kannattaako siitä tuhlata yhtään negistelyyn, kiukutteluun, turhista asioista valittamiseen, tärkeilyyn, oman egon pönkittämiseen, minäminäminä-ajatteluun?

Se hetki, kun itse tajusin, että elämä ei ole vain joku matka johonkin päätepisteeseen, vaan se ”päätepiste” tapahtuu jokainen hetki ja jokainen päivä, muuttui moni asia. Lupasin itselleni, että useimmin nautin arjestani. Jos vatuttaa, muutan jotain tai yritän ymmärtää tunteitani, löytää syyn ja sille ratkaisun. Lupasin, että näkisin arvon ihan kaikessa, mieluummin heti kuin liian myöhään. Että vaikeana tai väsyneenä hetkenä kysyisin, miten voin rakastaa enemmän. Ihan tätä kaikkea, hyvää kuin huonoa, elämää itsessään, kaikkia sen sävyjä, onnea ja kärsimystä.

Ajattelen, että on etuoikeus saada olla täällä elämässä. Miltäs sellainen kela susta kuulostaa?

Mahtavaa maanantaita! Saa jakaa!

Jenny

20 thoughts on “Herätään ennen kuin elämä valuu ohi ja hukkaan

  1. Tosi hyvä kirjoitus! Itse olen huomannut, että negatiivisuus tarttuu aika helposti ja pyrin välttämään valittamista ihan senkin takia. Joka hetki ei voi olla super täydellisen ihanaa, mutta omasta asenteesta on myös kiinni miltä ne hankalat/inhottavat tilanteet tuntuu ja miten ne ottaa.

    Tuttavani sai kuulla hetki sitten lääkäriltä, että hänen sairautensa on parantumaton ja aikaa enää alle vuosi. Se todella pysäytti jopa minut, ainaisen sitku-ihmisen. Olen viimeisen kk aikana nauttinut ja arvostanut elämääni enemmän kuin koko vuonna yhteensä.

    Ihanaa joulun odotusta! Nautitaan elämästä, se on ainutlaatuista ja arvokasta! <3

    1. Kiitos paljon Susanna_ kommentistasi!
      On ihan tutkittukin, että voimakkaat tunteet tarttuvat, olivat ne sitten positiivisia tai negatiivisia. Olet niin oikeassa, aina ei ole vaahtokarkkia ja popparia, eikä aina voi valita sitä, mitä meille tapahtuu, mutta asenne on se, johon onneksi voimme vaikuttaa ja jonka voimme valita.
      Nuo hetket, josta kerroit, ovat pysäyttäviä. Elämä saa helposti kriisissä uuden merkityksen ja arvojärjestykin heittää kuperkeikkaa.
      Ihanaa joulun odotusta sinulle myös!

  2. Ihana kirjoitus, taas kerran. Pitäisi kyllä useammin muistaa, että elämä on hyvä just nyt. Kaikkea ei voi saada, mutta se pätee ihan jokaiseen. Miksi olla kateellinen sellaisista asioista, jotka eivät oikeasti ole sinulle niin tärkeitä, että haluaisit itse niitä lähteä tavoittelemaan. Tätä yritän itselleni muistutella.

    P.S Minäkään en ole koskaan käynyt Thaimaassa.

    1. Kiitos Niina kommentistasi! Sellaisia me ihmiset välillä ollaan, ettei me vain muisteta, vaikka haluttaisiinkin.
      Ja toi on ihan totta, joskus me halutaan vain haluamisen vuoksi tai siksi, että jollain toisella on jotain. Kun oikeesti järkevää olis tutustua niihin omiin toiveisiin ja tavoitteisiin, haluta niitä ja toimia niiden mukaan.

      Ehkä me sinne Thaimaahan joskus mennään :) Ken tietää! Olisko siellä jotkut hyvä juoksukisat, hahahahaha.
      Iloista viikon jatkoa!

  3. Kylläpä jälleen kerran osui ja upposi tämä teksti. Sinulla on kyllä ainutlaatuinen kirjoittamisen ja ajattelemisen lahja. <3

    Minä aina vaan jaksan ihmetellä, miten ihmiset jaksavat valittaa säästä ja pimeydestä. Siis hei haloo, sille nyt ei vaan voi mitään, jos on huono ilma tai pimeää! Mutta samalla havahdun toisinaan ihmettelemään sitä, miten itse jaksan valittaa jostain aivan tyhjänpäiväisistä asioista. Me ollaan asuttu nyt vuosi uudella paikkakunnalla ja jotkut asiat toimivat täällä niin eri tavalla (ja osa varmasti myös huonommin ja osa paremmin) kuin entisessä kotikaupungissa. Olen saanut itseni monta kertaa kiinni pikkujutuista valittamisesta :( Pitäisi oikeasti vaan antaa olla, jos johonkin ei pysty itse vaikuttamaan. Ja jos on yrittänyt vaikuttaa, mutta mitään muutosta ei vaan tapahdu, niin sitten pitäisi osata päästää irti ja antaa olla. Niin se elämä on paljon kevyempää ja helpompaa :) Tässäpä itselleni tavoite vaikkapa uudelle vuodelle (ja jo näille tämän vuoden viimeisille viikoille) :)

    Ihanaa adventin aikaa, Jenny! :)

    1. Kiitos Laura kauniista sanoistasi <3 Ihana kuulla, menin ihan kananlihalle hyvällä tavalla!

      Kyllä mä uskon, että jokainen välillä sortuu siihen valittamiseen, mutta se on jo tosi hyvä, kun sen noteeraa. Sitten voi toimia taas toisin.
      Mä mietin usein jollain vaikealla hetkellä, että okei, näin on nyt, mutta asiat voisi olla paljon huonomminkin. Ja ovat ne olleetkin tosi paljon huonommin. Senkin pyrin pitämään mielessä välillä, että mistä on noustu ja missä olen nyt.

      Ihanaa viikkoa sulle! Kiva, että ahkerasti aina jätät viestiä.

  4. Tätä olen monesti miettinyt. Kun nyt ollaan vaikeassa tilanteessa ja yritän ajatella, että ei tämä vielä niin paha juttu ole. Mutta kolme vuotta Thaimaassa asuneena en kyllä ehtinyt vielä kyllästyä, sen sijaan raju dengue toi kotiin, sillä jos sen saa kahden vuoden sisään uudelleen, lähtee henki helposti. Siksi en uskaltanut jäädä ja tulimme kotiin. Kaipaan valtavasti kyllä tuota aikaa, vaikka Suomen luonnossa on kyllä aivan ihanaa liikkua siihen paksuun ilmaan verrattuna! <3

    1. Kiitos Katja kommentistasi! Mua itseäni auttoi vaikeimpina aikoina se, kun mietin, että kaikki menee ohi, mikään ei kestä ikuisesti samanlaisena. Lähetän sulle tätäkin kautta voimaa ja valoa!
      Toi Thaimaassa asuminen on kyllä makee juttu, ja uusi asia sinusta! Mä en ole edes koskaan käynyt Thaimaassa, taidan kuulua suomalaisissa vähemmistöön :O Aion kyllä korjata tämän asian.
      Kaikkea hyvää!

  5. Joka sana aivan totta. Itse heräsin elämän ainutkertaisuuteen muutama vuosi sitten, kun lähisukulainen kuoli yllättäen onnettomuudessa. Sitä havahtui, että elämä voi olla sekunnissa ohi ja alkoi nauttia jokaisesta herätystä aamusta aivan eri tavalla.

    Kaikki mitä saan tehdä joka päivä on todellakin lahja. Joskus ääneenkin tulee taivasteltua, että onpa ihanaa, kun saa käydä kaupassa tai, että voi luoja, tämä kylmä cola maistuu hyvältä! :-D Siis ihan arjen pienistäkin asioista voi löytää iloa, kun asettelee elämän oikeisiin mittasuhteisiin eikä juuri odota sitä jossain tulevaisuudessa siintävää epämääräistä päämäärää ja suorita silmät ummessa sitä kohti.

    1. Kiitos Tipu kommentistasi! Olen pahoillani lähisukulaisesti puolesta, mutta on tosi hienoa, että sillä on ollut tällainen vaikutus sinuun. Monelle se jonkin sortin kriisi onkin se, milloin herää kunnolla näkemään asioiden arvon (itsellekin kävi aikanaan näin).
      Ihanasti kirjoitit, pystyn hyvin samastumaan tuntemuksiisi. Arjen pienistä asioista todella voi löytää iloa, kun vain suostuu sen näkemään.
      Mukavaa viikon jatkoa sulle <3

  6. Olen nyt kolme kertaa lukenut tämän tekstin ja mietin että tulostaisinko huoneentauluksi. Kiitos taas kerran

  7. Hyvä teksti. Mää olen tullut allergiseksi jatkuvalle valittamiselle ja huomaan, että olen heti karvat pystyssä hyökkäämässä vastaan kun joku jatkuvasti valittava avaa suunsa. No, hyökkäämisen sijaan ehkä useammin nykyään annan mennä toisesta korvasta ulos enkä kommentoi yhtään mitään. Kunpa ihmiset ymmärtäisivät itse kuinka onnekkaita he ovat ja osaisivat olla kiitollisia jolloin ei ole tarvetta urputtaa. Työelämässä erittäin rasittavaa jos ei pääse valittajia pakoon.

    Lumeton pimeys ulkona on itselleni hyvinkin inspiroivaa, tykkään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *