Jalkapöytä murtunut – ultralta telakalle

Niin siinä kävi, että ekasta varsin persoonallisesta ultramatkasta eli Stockholm Multi Island Runista selviämisen ilo vaihtui nopeasti harmitukseksi. Jalkapöytä on murtunut – ultralta telakalle. Säikähdin, että olin aiheuttanut murtuman rasittamalla koipeani liikaa, mutta lääkäri totesi murtuman olevan traumaperäinen ja johtuvan iskusta.

Viimeinen saari kahdeksasta, eli Utö (5 kilometriä), hölkättiin kisassa yhdessä koko porukalla  ja jo tuolloinhan huomasin, että vasempaan jalkaan sattui joka askeleella. Kipu ei siitä hellittänyt, mutta seuraavat pari päivää lihakset olivat kipeinä koko kropassa aina vatsalihaksia myöten, joten en ollut huolissani edes kipeästä ja turvonneesta jalkapöydästä. Vatsalihakset olivat muuten hirvittävän kipeät pari päivää, ja aina kun nauroin, sattui ihan järkyttävästi.

Joka aamu herätessäni kuulostelin jalan tilannetta ja se tuntui aina paremmalta. Ensimmäisenä lomaviikkona tuli käveltyä ihan hirveästi ja torstaina pystyin kävelemään jalasta huolimatta jo seminormaalisti, ainakin, jos vertaa alkuviikkoon, kun en meinannut päästä rappusiakaan alas. Mutta koska vaiva ei ollut vielä viikon päästä lauantaina tapahtuneesta kuitenkaan ohi, menin lääkäriin.

Katse kohti tulevaisuutta kaikesta huolimatta!

Murtuma jalkapöydässä

Lääkäri katsoi jalkaani ja totesi, että tuskin on murtunut, mutta kuvataan silti. Kun röntgenin tulokset tulivat, sain huonoja uutisia ja pääsin uudelle lääkärille traumapuolelle. Siellä sain tavallaan hyviä uutisia. Vaikka jalkapöytä oli murtunut, se oli murtunut loistavasta kohdasta, jos nyt jalkapöydän on pakko murtua, aikalailla keskeltä. Lisäksi luutuminen oli alkanut hyvin ja vaikka olin viikon kävellyt murtuneella jalalla (ja juossutkin sillä 5 kilometriä), jalka oli hyvässä ja oikeassa asennossa. Kun uusi lääkäri kuuli, että vaiva on jo viikon vanha ja koska kaikki näytti niin hyvältä, ei kontrollikäyntiäkään tarvita, vaan tuo ensimmäinen käyntini oli myös kontrollikäynti. Sain kepit mukaani, mutta olen käyttänyt niitä tosi vähän, olisin tarvinnut niitä oikeasti jo silloin alkuviikosta. Lisäksi sain kehotuksen käyttää kovapohjaisia kenkiä mutta siinäkin kävi onni onnettomuudessa, sillä olin koko viikon nilkuttanut Birkenstockeillani.

Vaikka ensimmäiseltä lääkäriltä tuli ”huutoa” lauantaina juoksemastani kilometrimäärästä (75), traumapuolen lääkäri totesi, etten ollut saanut jalkaa juoksemalla murtumaan, että murtuma oli sellaisessa kohdassa ja tosiaan sellainen, että se johtui iskusta. Se oli helpotus, sillä säikähdin toki kovasti, että olisin aiheuttanut itselleni rasitusmurtuman juoksemalla ekassa pitkässä kisassa. Toka vikan saaren, Ornön, viimeiset kilometrithän tultiin aikamoista vauhtia pitkin pitkospuita, epätasaisia ja juurakkoisia polkuja, varsin mäkistä maastoa ja siinä vaiheessa olen lyönyt jalan johonkin. Hurja vauhti väsyneenä johtui siitä, koska meidän oli ehdittävä Viggen-laivaan, ja jos siitä olisi myöhästynyt, ei olisi saanut SMIR2018-kisassa finisher-titteliä. Tuossa vaiheessa siis oli kolissut ja se kertoo jotain adrenaliinitasoistani, että en tuntenut jalassa mitään ennen kuin vasta maalissa pienen venematkan päässä Ornöstä Utöhon.

Jalka loukkaantumisen jälkeisenä aamuna. Mustelma kuin sydän.

Jalka paranee hyvää vauhtia

Vaikka siis lääkärissä ei tehtykään mitään konkreettista, niin olin tyytyväinen, että olin mennyt lääkäriin. Nyt minulla oli kuitenkin varma tieto jalan tilasta ja olen osannut sitä vielä enemmän varoa eikä tarvitse velloa epävarmuudessa, mikä on. Jalka on yhä hieman turvoksissa, mutta alkuun siihen tulleet mustelmat ovat poissa. Muutama päivä tapahtuneen jälkeen en esimerkiksi pystynyt varaamaan jalalle yhtään enkä pystynyt liikuttamaan varpaita, mutta nyt varpaat liikkuvat jo hyvin. Olin jo ennen lääkäriin menoa googlannut vaivaa ja huomannut, että murtuneen jalkapöydän oireet täsmäsivät aika lailla omiin oireisiini. Silti toivoin viimeiseen asti, ettei kyse olisi murtumasta. No, samainen jalkapöytä on murtunut aiemminkin toisesta kohtaa 12 vuotta sitten. Olen murtanut myös molemmat käteni, joten ihan uutta tämä ei ole.

Vaikka jalka paranee hyvin ja kaikki näyttää jalan suhteen valoisalta, harmittaa ihan vietävästi, etten pääse juoksemaan, kuten olin suunnitellut. Tuntuu, että maailmankaikkeus on juoksujani vastaan: kestihän keväällä monta kuukautta toipua influenssasta ja nyt sitten tämä, kerrankin, kun olisi ollut aikaa lomalla juosta. Mutta samalla yritän olla kiitollinen siitä, että muu kroppa sentään toimii ja voin nyt keskittyä kaikkiin niihin lajeihin, joihin juoksulta ei ole jäänyt aikaa sekä lihaskunnon parantamiseen. Lisäksi lohdutan itseäni katselemalla juoksukuvia Instagramissa! Lisäksi yritän muistaa, että maailman mittakaavassa se, että en pääse juoksemaan joihinkin viikkoihin tai kuukausiin, ei ole iso murhe. Mutta, jos juokset, niin tiedät varmaan. Harmi silti, ja saakin harmittaa.

Jalka 2 päivää tapahtuneesta. Mustelmat olivat liukuneet varpaiden tyveen.

Kesäksi ja syksyksi oli suunnitteilla vaikka mitä juoksukisoja, enkä nyt tiedä, missä vaiheessa pääsen juoksemaan ja jäävätkö ne kaikki juoksematta. Elokuussa yksi suurimpia haaveitani oli toteutumassa, kun olisin päässyt juoksemaan jäniksenä Paavo Nurmi Marathonin kympillä. Saa nähdä, olenko silloin vielä juoksukunnossa. Lääkäri sanoi, että juoksu pitää aloittaa varovasti lyhyillä ja rauhallisilla lenkeillä ja siis vasta sitten, kun jalka ei kipeydy juoksusta ja se toimii muutenkin normaalisti. Haluan itsekin hoitaa vaivan kerralla kuntoon enkä sitten olla jatkuvassa telakkakierteessä vain sen takia, että mieliteko juosta olisi mennyt tervehtymisen edelle. Kauhistuttaa muutenkin se, että juoksin Utössä murtuneella jalalla, mutta silloin kuvittelin, ettei tilanne olisi ollut näin hankala.

Ehkä tämä pikku juoksutauko nyt oli tarpeen, ja moni on lohduttanut, että 75 vauhdikkaan kilometrin jälkeen kroppa kaipaa lepoa ja nyt se saa sitä. Juoksu vain on asia, joka tekee hyvää myös mielenterveydelleni, mutta yritän päästellä höyryjä nyt muilla tavoilla, kuten meditoimalla, vain olemalla, kesästä nauttimalla ja sitten muita lajeja treenailemalla.

Olisi mahtava kuulla, onko sinulla ollut juoksuvammoja ja miten olet niistä toipunut. Saa mielellään kertoa!

Jenny

Instagramissa