Maraton palautti liikuntakipinän

Tukholman maratonin juostuani olen tehnyt kolme liikuntaan liittyvää oivallusta. 1) vielä viime syksynä, kun olin lihavampi, oli lihaskuntoni huomattavasti parempi. Se ei johtunut toki painostani, vaan treeneistä. 2) Maratonin voi juosta kohtalaiseen aikaan ilman vammoja aika vähälläkin treenillä, tosin onhan juokseminen tuttu laji itselleni lapsuudesta. Itsehän juoksin nyt keväällä keskimäärin kerran viikossa, pisimmillään reilun 24 kilometriä ja yli 20 kilometrin lenkit tänä keväänä ovat laskettavissa yhden käden sormilla. 3) Liikunnan ilo on palannut ja liikkuminen tulee sydämestä. En liiku siksi, että minun on pakko, se on hyväksi terveyteni kannalta, muutkin liikkuvat tai että muut odottavat, että minä liikun. Liikun, koska haluan liikkua. Liikun, koska tykkään siitä. Maraton palautti liikuntakipinän lopullisesti.

Toissa viikon maraton Tukholmassa vahvisti liikuntakipinää, joka oli alkanut heräillä jo kevään mittaan ja joka oli ollut aika kauan kadoksissa. Toki ohjasin tunteja vielä viime syksynäkin enemmän, ja vaikka ohjaaminen oli kivaa, liikkuminen ei aina tullut sydämestä. 2014 kuvailin Hesarissa liikunnan tuntuvan paikoin pakkopullalta ja kerroin haasteistani liikunnassa, painonhallinnassa ja arjessa yleensä. Vaikka pahimmat negatiiviset tuntemukset liikunnasta katoilivatkin tuon jälkeen ja olivat pitkiäkin aikoja poissa, fiilis oli välillä sama, liikkuminen tuntui pakolta.

Se toki ihmetytti minua suuresti. Olenhan lapsesta saakka liikkunut mielelläni ja liikunnanohjaus aikanaan oli yksi haaveammateistani. Minua ahdisti, kun en tarkalleen osannut analysoida, mistä nuo liikuntavaikeudet aikanaan alkoivat. Parin vuoden valvominen kuopuksen kanssa, ylikunto, juoksijan polvi, loppuunpalaminen, omat univaikeudet ja työstressi lienevät kuitenkin asioita, jotka veivät iloa liikunnasta.

Personal trainerin palkkaaminen auttoi asiaan viime vuoden loppupuolella ja osoittautui yhdeksi parhaista hyvinvointiani edistävistä tekijöistä koskaan. Oli motivoivaa saada palautetta ja puhtaasti kehujakin esimerkiksi liikkeiden tekniikasta. Tammikuussa löysin mahtavan joogapaikan ja aloin joogata. Kesäkuun maratontavoite auttoi pitämään juoksuharrastuksen elossa ainakin siinä ja siinä pitkin kevättä. Päivä- ja sivutyökiireiden vuoksi lakkasin ohjaamasta jumppaa keväällä. Kesää kohti tapaamiset pt:n kanssa harvenivat ja vain muutamia kertoja olen käynyt salilla yksin. Mutta sitten alkoi taas liikunta kiinnostaa, ja hyvin sujunut maraton vain vahvisti entisestään liikuntahalujani. Minä, joka en jumppaa koskaan kotona, jumppasin viime viikolla kotona kolme kertaa! Ja samalla tein havainnoin, että lihaskuntoni on päässyt repsahtamaan surkeaksi.

Lihaskuntoni on heikompi kuin viime syksynä, jolloin olin huomattavasti tuhdimmassa kunnossa kuin nyt. Vaikka olin lihavampi, lihaskunnossa ja kunnossa ylipäänsä ei ollut valittamista. Tällä hetkellä peruskunto ja juoksukunto ovat hyviä, eivät loistavia, mutta hyviä. Mutta lihaskuntoa saan alkaa rakentaa taas uudestaan melko pohjalta vieläpä. Se ei haittaa, sillä tiedän, että se palautuu entiselleen ja parantuu kyllä nopeasti, kun vain treenaan säännöllisesti.

Mutta eniten minua ilahduttaa liikuntakipinän löytäminen. Sen kipinän, jota olen odotellut tässä jo pidemmän aikaa. Kipinä, jonka palkintona on korkeintaan liikunnan aikaansaamat endorfiinit. En liiku rahasta (=ohjaa tunteja, vaikka en sitä pelkästään rahasta ole tehnytkään, aiemmin etenkin tein sitä intohimosta liikuntaa kohtaan), en ulkonäköpaineista, en edes painoni takia, sillä omassa painonhallinnassani liikunnan sijaan tärkein asia on kaikki se, mitä laitan suuhuni ja kuinka säännöllisesti.

Haluaisin vain kannustaa sinuakin, että vaikka kipinä olisi hukassa kauankin, on täysin mahdollista, että se löytyy uudestaan. Jos se katoaa liikunnanohjaajalta, joka on liikkunut pikkulapsesta saakka, mutta on lisäksi päästänyt itsensä ruuhkavuosissa ja elämänkriiseissä jojottelemaan painonsa kanssa, ei ole ihme, että kipinä voi kadota kuntoilijalta. Treenaaminen näyttää helpolta, mutta se ei ole aina sitä, vaikka tekisi sitä työkseen tai olisi tehnyt sitä aina!

Ehkä joku tavoite voisi auttaa sinuakin pääsemään alkuun? Oma seuraava tavoitteeni on Helsinki City Marathon 12.8. Jännittävää nähdä, miten käy, kun treenaan suunnitelmallisemmin!

Sitä matkaa ja lihaskunnon parantamista pääset seuraamaan täällä blogissa!

Ilon kautta,

Jenny