Hyvä elämä

Milloin me opitaan, että muutos ei tapahdu yhdessä yössä

Sitä mietin, että uskooko meistä oikeasti kukaan, että muutos voi tapahtua nopeasti ja ilman, että itse viitsii nähdä vaivaa muutoksen eteen? Milloin me opitaan, että muutos ei tapahdu yhdessä yössä?

Luin taas männäviikolla otsikoita kampaajalla. Ne olivat tyyliin pikajuoksikan perskannikat kolmessa viikossa ja muutu paremmaksi ihmiseksi yhdessä yössä. Oi, kun se olisikin niin helppoa! Mutta omasta kokemuksesta voin sanoa, että niin henkinen kuin fyysinenkin pysyvä muutos vaatii aikaa, kärsivällisyyttä ja myös omaa ponnistelua. Maratoonariksi ei muututa yhdessä yössä, 20 kilon liikapainoa ei tiputeta kolmessa kuukaudessa eikä riitapukarista tule enkeliä päivässä.

Fyysinen muutos on vienyt vuoden, henkinen muutos paljon pidemmän aikaa. Se kaikki on sitä matkaa, jota täällä kuljetaan, ja jolla ei edes ole mitään lopputulosta, jossa me ollaan valmiita.

Uusia tapoja oppii, mutta ajan kanssa

Ihminen oikeasti oppii uusia tapoja olla, ajatella ja tehdä, kun vain ensin alkaa tarkkailla niitä tapoja olla, ajatella ja tehdä, joita haluaa muuttaa itsessään ja elämässään. Miten voi muuttaa mitään, jos ei edes oivalla, että muutos olisi tarpeen? Ja totta kai asioiden eteen on tehtävä itse työtä, ei voi odottaa, että joku muu ihminen, kirja tai vaikka blogi voi muuttaa itseä. Alkusysäys muutokselle voi toki tulla itsen ulkopuolelta ja esimerkiksi kriisi usein saa ihmisen liikkeelle kohti sitä itseä ja sitä elämää, jollainen haluaa olla ja jota haluaa elää, mutta lopulta muutos on jokaisen tehtävä itse.

Kun itse halusin alkaa voida paremmin sen jälkeen, kun moni asia oli elämässäni rysähtänyt kerralla uusiksi, tuntui pitkän aikaa siltä, että vaikka kuinka yritän parhaani, tiedostan asioita eri tavalla, pyrin muistamaan itselleni uudet toimintamallit, tavat olla ja ajatella, niin mitään ei silti tapahtunut. Ihan oikeasti, nada. Jopa pikkuisen edistyksen hetkelläkin tuntui siltä, että juu kyllä sitä ottaa yhden askeleen eteenpäin, mutta sitten taas kaksi askelta taakse. Ja että aina, kun koki voivansa iloita jostain onnistumisesta tai muutoksesta, tuli jotain, joka taas veti maton jalkojen alta ja sitä löysi itsensä kuin lähtöpisteestä. Aika monta kertaa teki mieli heittää hanskat tiskiin ja luovuttaa, että pitäkäähän tunkkinne. Että miksi itse yritän parhaani, ja silti vain scheissea sataa niskaan.

Uskon, että kaikki nuo omat tunnetilani johtuivat kärsimättömyydestä ja siitä, että olisin niin kovasti halunnut kaiken tapahtuvan heti. He-ti! Mutta harvoin elämä on sellaista, että jokin muutos tapahtuu ilman omaa panostusta tuosta noin vain, ja vaikka kuinka panostaisi, se harvoin tapahtuu tuosta noin vain.

Aina kyse ei ole vain päättämisestä

Enhän itsekään vain voinut päättää, että nyt alan voida paremmin, nyt alan taas luottaa elämään ja uskoa siihen, että asioilla on useimmiten tarkoituksensa ja että vielä joskus voin katsoa kiitollisena taaksepäin. Sen sijaan useimpina aamuina, kun silmäni avasin, mietin vain, että onko ihan pakko ja odotin vain iltaa, että saatoin taas hetkeksi päästää irti pahasta olosta, sotkuisesta elämästä, liian kovasta stressistä, turhan suuresta vastuusta ja painaa taas pääni takaisin tyynyyn ja unohtaa kaiken hetkeksi.

Ymmärsin sen, että saatoin toki voida valita tien kohti noita kaikkia eli parempaa oloa, mutta muutos ei tapahtunut yhdessä yössä, vaikka kuinka rukoilin ja päätin. En halua masentaa ketään, mutta kaikki tämä, missä ja millainen nyt olen, on vienyt aikaa, mutta ollut samalla matka, jota en olisi halunnut jättää kulkematta.

Kirjojeni Facebook-sivulla tulee usein esiin se, että ok, ihan hyvä ajatelma kirjassa, mutta aina ei jaksa, muista tai pysty siihen. Että kyllä näin, olen samaa mieltä tästä asiasta, mutta kaikki ei mene käsikirjoituksen mukaan. Mielestäni kaikki tuo on vain inhimillistä. Olemme ihmisiä, mutta kukaan meistä ei ole yli-ihminen, joka toimisi jatkuvasti täydellisesti. Ja mikä edes on täydellistä? Siihenkin jokaisella lienee oma määritelmänsä. Jollekin kasin suoritus on jo täydellinen, joku toinen taas tähtää aina parhaimpaan mahdolliseen lopputulokseen.

Pieni askel on oikeasti ISO askel

Usein unohtuu se, että on jo ihan mielettömän hieno ja iso asia, jos haluaa alkaa tutustua itseensä tai muuttaa arkeaan jollain tapaa paremmaksi, jos siis kokee siihen tarvetta. Uskon, että kaikki lähtee pysähtymisestä ja tiedostamisesta, ja sen kun on tehnyt, niin silloin on jo ottanut ensimmäisen askeleen. Ja ensimmäisen askeleen jälkeen on huomattavasti helpompaa jatkaa eteenpäin. Jo sen ensimmäisen askeleen ottamisesta kannattaa olla ylpeä ja onnitella itseään eikä odottaa, että vasta sitten voi olla tyytyväinen, kun on saavuttanut jonkun täydellisen lopputuloksen, jollaisia ei elämässä ehkä edes ole tarjolla.

Olen ihan oman kantapään tai itse asiassa molempien kantapäiden kautta oppinut, että itselle ja muutokselle pitää malttaa antaa aikaa oli kyseessä sitten henkinen tai fyysinen asia. Vaikka pystymme minä tahansa hetkenä päättämään, että nytpä toimin toisin kuin aiemmin, pysyvä muutos on hidasta ja vaatii sinnikästä ja pitkäjänteistä työskentelyä itsensä, omien tapojen ja ajatusten kanssa. Joskus muutos voi tapahtua myös pikkuhiljaa ja niin, ettei sen tapahtumista edes oikein huomaa. Yhtäkkiä vain asiat ovat toisin, eikä osaa edes oikein sanoa, milloin ne muuttuivat. Sitä huomaa, ettei ole enää riitapukari, joka karjuu suuttuessaan kuin leijona, tai että oho, farkut ovat jääneet suuriksi ja tippuvat päältä. Tai että ei enää kiroile eikä menetä hermojaan liikenneruuhkassa, ja vattuilevalle kanssaihmiselle sitä lähettääkin mielessään rakkautta sen sijaan, että lähtisi väittelyyn mukaan ja että uudet tavat olla, ajatella ja toimia ovat nykyisin rutiineja.

Steppi eteen, steppi taa

Eikä takapakistakaan kannata lannistua. Arki on steppailua eteen ja taakse. Välillä kaikki sujuu ja yhtäkkiä taas tuntuu kuin polkisi jopolla juoksuhiekassa. Pitää antaa aikaa itselle. Omalta kohdalta voin sanoa sen, että jos epätoivo, murehtiminen tai mikä tahansa negatiiviseksi kokemani tunne vei minut joskus mukanaan päiviksikin, niin nykyään ne ovat vain lyhyitä välähdyksiä, jos sitäkään enää.

Toki elämäni on muuttunut, mutta ennen kaikkea minä itse olen muuttunut. Se ei ole tapahtunut päivässä, vaan vuosissa. Ensi vuonna voinkin viettää itsetutkiskeluni 10-vuotisjuhlaa. 10 vuotta kuulostaa pitkältä ajalta, mutta sanon, että jokainen päivä on ollut arvoisensa.

Itselle kannattaa olla myös myötätuntoinen. Ennen kaikkea kannattaa keskittyä siihen, missä on onnistunut kuin siihen, missä ei ole onnistunut niin hyvin. Kannattaa mieluummin vahvistaa hyviä puolia kuin yrittää tukahduttaa huonoja. Kannattaa keskittyä hyvään sen huonomman sijaan. Ennen kaikkea kannattaa muistaa se, mitä kohti on menossa, eikä miettiä sitä, mistä haluaa pois.

Mahtavaa maanantaita!

Jenny

Instagramissa, joo!

6 thoughts on “Milloin me opitaan, että muutos ei tapahdu yhdessä yössä

  1. Tässä kirjoituksessa oli kiteytettynä NIIIIIN hyvin kaikki oleelliset asiat muutokseen liittyen (oli se sitten henkisellä tai fyysisellä puolella)!! Olen moneen kertaan aikaisemminkin tätä toitottanut, mutta kerran vielä: sun tapa kirjoittaa ja sun tarina on niin inspiroiva, että ainakin minä olen saanut ihan uutta puhtia kaikkeen tekemiseen tämän syksyn aikana, kun sun blogia olen säännöllisesti seurannut.

    Aikaa tarvitaan (mulle ihan tolkuttoman vaikea juttu, olen myös semmoinen, että ”muutos nyt HETI”) ja takapakkeja tulee väistämättä. Mulle tosi tärkeä oppi on ollut Kaisa Jaakkolan ”pikkuisen paremmin” -asenne. Että vaikka (ja yleensä kun) ei kaikkea pysty muuttamaan kertaheitolla ja niitä taka-askelia on välillä enemmän kuin eteenpäin ryömimistä, niin jos aina muistaisi, että jokainen pienikin parannus merkitsee. Kaikkea ei tarvitse tehdä täydellisesti, mutta edes pikkuisen paremmin. Jollain videolla hän sanoi mainiosti, että ”jos olet aikaisemmin syönyt aamupalaksi lihapiirakan, niin mitäpä jos seuraavalla kerralla laittaisit sen lihapiirakan väliin tomaattisiivuja”. Tällä asenteella oppii myös sitä kuuluisaa armollisuutta itseään kohtaan.

    Ihanaa loppuvikkoa sulle Jenny! Täällä on juhlittu alkuviikosta ja nyt aika palautua takaisin arkeen ja mahdollisimman pian myös blogin pariin. Palataan :)

    1. Kiitos Emma kommentistasi! Kai mä itsekin oon enemmän ollut just se mä haluan kaiken heti NYT enkä jaksa yhtään odottaa -tyyppi. Mutta niin monta kertaa elämässä silmät ovat avautuneet siihen, että se hidas tapa oli kyse sitten mistä tahansa, on parempi ja itselle sopivampi tapa ja tämä tosiaan on tullut opittua kantapään kautta.

      Hahahaha kun luin ton pikkuisen paremmin niin alkoipa korvissani soida Kaisan puolison Jonin ääni. Toi ilmeisesti heidän kummankin filosofiansa on tosi toimiva keino, koska harva meistä rysäyttää kaiken uusiksi kerralla. Ehkä se toimii joillakuilla, mutta mä uskon kans mieluummin tohon että jos nyt jotain tekee paremmin, niin sekin on jo parempi kuin ei mitään! Eikä se edes vaadi ihmiseltä mahdottomia.
      Mullakin on blogi jäänyt nyt vähän muiden hommien jalkoihin, yritän saada taas tätä ”omaa mediaani” heräilemään siihen omaan joka toinen päivä -rytmiinsä :) Ihanaa viikonloppua ja tuun katsomaan, mitä sä olet puuhannut viime päivinä.

  2. Moi (taas) Jenny!

    On tämä ju0ksuhiekka vaan aika ikävää tarvottavaa! Henkisellä puolella olen paljon keskittyvämpi ja olen mielestäni astunut askelia eteenpäin jo vuosien ja vuosien ajan. Viihdyn itseni kanssa mukavasti ja uskon ja tiedän, että mieli menee eteenpäin (vaikka tietenkin välillä taaksekinpäin), kun elämä etenee. Minulle haastavinta on tämä painonpudotus ja -hallinta. Aina, kun luulen, että nyt onnistuu niin ei onnistukaan. Kamalaa laittaa tämä paperille, mutta olen kamppaillut painoni kanssa koko aikuisiän, mitä ajantuhlausta! Kehonpaino ei edes ole kuin normaalipainon ylärajoilla ja välillä lievän ylipainon puolella, mutta se ei tunnu omalta.

    Mistä, voi mistä saisin jonkin ihmeen, jonka avulla kinkeäisin tästä suosta VIHDOIN ylös. Elämä on muuten onneksi varsin onnellista.

    Jospa sinun blogin inspiraatio ja aivopesu toimisi. :)

    1. Kiitos Paula kommentistasi!
      Sulla on tosi hyvät lähtökohdat muutokseen, kun kirjoitit, että elämä on muuten varsin onnellista ja viihdyt itsesi kanssa! Ne olivat itselläkin sellaisia asioita, että myös tän muutoksen tekeminen oli helpompaa, kun huomasin, että just nuo kaksi kyseistä asiaa olivat kunnossa. Negatiivisilla ajatuksilla omasta elämästä tai itsestä kun harvemmin tavoittaa myönteisiä lopputuloksia.

      Mä oon tehnyt painonhallinnasta myös lukuisia lehtijuttuja ja mua kans jotenkin surettaa se, kun ihminen kertoo, että se on ollut ”ikuinen laihduttaja” tai laihduttanut läpi elämänsä. Kun ei sen arjen tarvitse pyöriä sen painonpudotuksen ympärillä, just kun ei ota sitä kuurina tai dieettinä vaan tekee sellaisia pieniä muutoksia, joita arjessa on mukavakin tehdä ja jotka ei vaadi ponnisteluja tai joilla ei ole määräaikaa.

      Sun kannattaa varmaan miettiä, milloin viimeksi koit onnistumisen iloa tässä asiassa ja sitten keskityt siihen fiilikseen plus just siihen, että mietit sitä, mitä kohti oot menossa eikä sitä, mistä haluat irti.

      Tiedän itsekin, ettei se oo aina niin helppoa, mutta jokin lopullinen loksahdus itselläkin sitten kävi, eikä sen jälkeen tää homma ollutkaan vaikeaa.

      Ihanaa itsenäisyyspäivää ja kaikkea hyvää! <3

  3. Sun elämänmuutostarina on inspiroivin, mitä tiedän! Jaksan innostua ja lukea näitä sun postauksia aina uudelleen ja uudelleen, ja oon kaikille tutuille jotka suunnittelee painonpudotusta, vinkannut sun blogista. Just näin sen pitää mennä <3

    1. Kiitos MirvaAnnaMarian ihanasta viestistä ja palautteesta! Mahtava kuulla :) Ihan hyvä, että on tänä kuutena vuonna ollut myös niitä toisenlaisia kokemuksia, niin tiedän ainakin nyt sen, etteivät ne oikeasti toimi.
      Kivaa joulunaikaa sulle ja perheellesi ja hyvää itsenäisyyspäivää <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *