Perseilijöitä ei tarvitse sietää ja pari muuta ajatusta sairasvuoteelta

En ole lakannut pitämästä blogia, vaikka vähän hiljaista on ollutkin. Päivä viisi sänkypotilaana lähestyy loppuaan, Netflix on ollut kovassa käytössä, vissyä ja teetä kulunut ja ruokavalio on ollut niin heikko, että kohta näkyy sikspäkki ilman treeniä. Joka päivä olen joutunut viemään ekaluokkalaisen kouluun ja se on vastannut maratoninkaltaista ponnistusta. Tänään vastasin kahteen työmeiliin, jonka jälkeen nukuin 3 tuntia. Tätä postausta varten olenkin nyt kerännyt hurjasti voimia, mutta kovin pitkää tästä ei varmaankaan tule. Perseilijöitä ei tarvitse sietää ja pari muuta ajatusta sairasvuoteelta.

Lupasin Instagramissa vastailla teidän ihanien kysymyksiin elämänmuutoksestani. Kysymyksiä tuli niin paljon, että joudun jakamaan postaukset moniin osiin. Aloitan tämän postaussarjan heti, kun olen vähän virkeämmässä kunnossa. Jos muuten juoksu yhtään kiinnostaa, niin tässä kaksi hyvin erilaista dokumenttia katsottavaksi: The Barkley Marathons ja From fat to finish line.

Kuva: Timo Turkka

Suosittelen lämpimästi myös Tony Robbinsin dokkaria I am not your guru. Oikeastaan mitään näistä en ole voinut katsoa kyynelkanavat kuivina. YouTubesta olen katsonut lisää juoksujuttuja, kuten muun muassa dokumentin suomalaisesta ultrajuoksija Noora Honkalasta.

Varoituksen sana muuten tästä influenssasta, se voi olla myös kuumeeton. Itse kävin eilen lääkärissä ja sain tulokset iltapäivällä. Omani on influenssa B -versiota, johon ei tuo rokotekaan tepsi. Olen ollut koko ajan kuumeeton lukuunottamatta tiistaina kahden tunnin ajaksi 38.5 noussutta kuumetta. Olo on kuitenkin aivan yhä karmiva kuin possuflunssassa aikanaan vuonna 2009 (jolloin sain myös keskenmenon viikolla 13). Kehon lämpö on tasaisesti 36.6, kuiva yskä riipii rintakehää, ja vaikka lihassärkyä on vain välillä, olo on vain niin vetämätön, että esimerkiksi vessaanmenoa tai veden hakemista olen suunnittellut jopa puoli tuntia. Saa nähdä kuinka monta viikkoa kuluu, että olen siinä kunnossa, että pääsen urheilemaan.

Mutta, onpa ollut aikaa katsoa Netflixiä ja myös ajatella! Ja niin monta syytä on olla kiitollinen, kuten se, että saan maata ja sairastaa omassa kodissa omassa sängyssä, enkä joudu vaeltelemaan tuolla kadulla pakkasessa kodittomana, kaikilla kun ei sitä kotia tai sänkyä ole.

Erityisesti tuo Tony Robbinsin dokkari sai minut ajattelemaan paljon. Moni asioista on sellaisia, joita olen toki miettinyt runsaasti tässä viimeisen kymmenen vuoden aikana, kun olen näitä juttuja kelaillut ja lamput ovat olleet niin sanotusti päällä.

Erityisesti tässä omassa pikku murheessa (tiedän toki, että tämä on ihan omankin elämänhistoriani puitteissa pieni murhe, mutta tosi ärsyttävä) teki hyvää kuulla nämä Robbinsin sanat:

Luulette, että ongelmia ei kuulu olla. Ongelmat muovaavat sieluamme. Kehitymme ongelmien avulla. Elämä tapahtuu meitä varten, ei meille. 

Juuri näin. Olen myös täällä maatessani paljon miettinyt sitä, mitä elämältäni haluan. Olen myös miettinyt sitä, että vaikka Kindness is magic, kaikkia perseilijöitä ei tarvitse elämässään sietää. Sanon nyt ehkä vähän rumasti, mutta vaikka on kiltti ja sydämeltään haluaa ihmisille hyvää, ei kaikkea paskaa tarvitse todellakaan vastaanottaa.

Mitä enemmän seuraajia tulee, sieltä tulee aina myös heitä, jotka mielellään purkavat oman elämänsä pettymyksiä, vaikeuksia, pahaa oloaan, ongelmiaan ja kyvyttömyyttä tehdä muutoksia meidän kaikkien päälle, jotka otamme vastuuta arjestamme ja onnestamme. Mutta kuten olen aiemminkin kirjoittanut, emme voi ottaa vastuuta jonkun toisen ihmisen tunteista, joita hänessä herätämme. Se, jos joku kokee toisen onnen, positiivisuuden tai energisyyden uhkaksi, emme voi sellaiselle oikein mitään muuta kuin ehkä yrittää lähettää hänelle lämpimiä ajatuksia ja siirtyä jatkamaan omaa matkaamme.

Tällaiset kohtaamiset ovat onneksi aika harvinaisia, mutta jännittävää on, miten joskus omassa tuttavapiirissäkin sitä saattaa ärsyttää jotakuta. Ihmeellistä on se, että jos joku todella ärsyttää, miksi hänen tekemisiään pitää seurata ja mahdollisesti vielä käydä kommentoimassa aina jotain negatiivista? Luulisi, että elämä olisi helpompaa ilman. Mutta elämä on ihmeellistä, niin hyvässä kuin pahassa.

Tony Robbins sanoi dokumentissaan myös, että Tässä vaiheessa elämää pitää tietää, mitä haluaa ja tarvitsee. Pitää muokata itsensä parhaaksi mahdolliseksi verrattuna siihen, mitä elämä ja olosuhteet ovat tarjonneet. En siedä itsessäni mitään, mikä on vähempää kuin mitä voin olla. 

Aika kovia sanoja, mutta mitä tuohon voi muuta sanoa kuin amen.

Pysykää terveenä!!

Jenny

*INSTAGRAMISSA*

Lue myös

Jos pyytää vähän, saa vähän

Ensimmäinen ultrajuoksu odottaa!

Talvijuoksu – jee vai yök?

Ajattele toisin elämänmuutoksesta