Stressiin kannattaa kiinnittää huomiota mieluummin liian aikaisin kuin liian myöhään
Katsoin eilen Netflixistä dokumentin Heal, joka sai minut taas ajattelemaan muun muassa sitäkin, miten paljon me ihmiset aiheutamme stressillä ja suorittamisella itsellemme harmia. Mitä järkeä, miksi me tehdään sitä? Ylikuormitamme itseämme monin tavoin niin henkisesti kuin fyysisesti ja mieli ja keho vain ottavat vastaan, taipuvat ehkä, mutteivät kuitenkaan katkea. Toki sekin piste tulee joskus vastaan, ettei enää jaksa, tulee sairastumisia ja joskus vakaviakin sellaisia, joista nouseminen ei sitten olekaan enää välttämättä niin helppoa, mutta mahdollista toki sekin. Olen käynyt siellä kuopassa kerran, enkä halua enää koskaan palata sinne. Silti aina välillä luisun syöksykierteeseen kohti sitä. Stressiin kannattaa kiinnittää huomiota mieluummin liian aikaisin kuin liian myöhään.
Itsellä liika huono stressi näkyy arjessa usein siinä, että alan nukkua todella huonosti. Tai nukahdan kyllä useimmiten hyvin, mutta herään keskellä yötä, ajatusmylly lähtee vyörymään enkä saa sitä pysäytettyä ja valvon aamuun tai vähintäänkin pari tuntia.
Metsä. Yksi parhaita keinoja rauhoittua. Mikäli ei pelkää pupuja ja oravia.
Elämä on tupaten täynnä
Aika monen meistä elämä kun on ihan täynnä koko ajan. Itselläkin on välillä liikaa tekemistä, vaikka nyt hässäkkäjakson jälkeen onkin ollut totaalisesti iisimpiää. Jos joskus ennen en osannut kieltäytyä tekemisestä, koska kaikki oli niin hauskaa, niin nykyään alan ahdistua, jos kalenteri on liian täynnä ”pakollista”.
Jos kaikkea on liikaa, kiire kulminoituu siihen, että olo onkin yhtäkkiä ankea ja stressitasot alkavat nousta. Seuraavaksi sitten alan nukkua huonosti tai heräillä hyvin ja pää täyttyy erilaisista asioista ja niiden analysoinnista. Fakta on, että huono stressi saa meidät voimaan huonosti, ainakin, jos se jatkuu liian pitkään. Mutta jos olemme jatkuvasti pakene tai taistele -tilassa, ei siitä voi seurata mitään hyvää. Kun ylikierrokset jäävät päälle ja stressi nakertaa kehoa, kiirettä ja hässäkkää ei saa loppumaan, vaikka vain istuisi paikallaan tai kävelisi metsässä. Varsinkin jos elämä on ollut vuosia (hui!!) jatkuvaa multitaskaamista ja suorittamista, yhtäkkiä on vaikea olla suorittamatta. Valitettavasti suorittamatta olemiseen ei ole oikotietä eikä pikaratkaisua, vaan stressaamisen lopettamisessa ensimmäinen asia on pysähtyä ja tiedostaa tilanne. Arkisetkin asiat voivat auttaa, kuten liikunta, luonto ja keskustelu itsensä kanssa, meditaatio, puhuminen tai kirjoittaminen, mutta mitäänhän ei osaa muuttaa, jos sitä ei omassa arjessa tunnista.
Välillä tulee ihan melkein huono omatunto siitä, miten paljon olenkaan stressannut elämässäni, vaikka tunteillehan ei voi mitään. Olen monesti miettinyt sitä, kuinka paljon olen aiheuttanut haittaa stressillä keholleni tai pääkopalle. Mielestäni on parempi kuitenkin antaa kaikkien tunteiden tulla ja vaikka sitten vain olla niiden epämukavienkin kanssa. Parempi on ymmärtää se, että välillä on vaikeampaa kuin että lakaisisi iloisesti kaiken maton alle, kunnes joku päivä sitten matto lentää räjähtäen ilmaan. Itse pyrin useimmiten kysymään, mitä mikäkin tunne haluaa itselleni kertoa. Toki aina ei jaksa tiedustella nätisti, vaan tulee fiilis, että ihan sama, antaa vatuttaa. Mutta senkin kun hyväksyy ja tiedostaa, että joskus ei vain kiinnosta, niin sekin jo helpottaa.
Meditaatio on ”helppoa” ja ilmaista
Heal-dokumentissa puhuttiin myös meditaatiosta. Se onkin myös itselleni usein hyvä tapa purkaa päälle jäänyttä ylikierrostilaa ja alkaa taas opetella läsnäoloa sellaisten viikkojen (onneksi nyttemmin ei enää kuukausien) jälkeen, kun on painanut menemään pää kolmantena jalkana. Parastahan olisi ”uhrata” aikaa vain olemiselle jo ennen, kun stressi johtaa fyysisiin oireisiin, jotka ovat merkkejä siitä, että hermosto on ylikierroksilla eikä olo ole balanssissa. Koska oireethan monesti ovat kehittyneet pitkän ajan kuluessa, ei voi odottaa, että ne katoaisivat parissa viikossa. Pikaratkaisut eivät ole kestäviä, vaan tässäkin, kuten vaikka painonpudotuksessa, tarvitaan elämäntapojen perusteellista muuttamista. Oikoteitä ei vain ole saatavilla. Laitoin siksi meditaation helppouden lainausmerkkeihin, sillä aika moni tietää, ettei vain oleminen todellakaan ole sieltä helpoimmasta päästä, kun on joka hetki tottunut tekemään jotain tai paahtamaan täysillä. Silti se vain oleminen on yksi tie parempaan hyvään oloon ja stressittömämpään elämään, tasapainoisemaan kehoon ja mieleen. Aikamoinen palkinto niin pienestä ”vaivasta”, eikö.
Olemisen sijaan monotonista tekemistä
Itsellä myös monotoninen tekeminen usein auttaa, kun ylikierrokset ovat läsnä. Juoksu, tiskaaminen tai jokin simppeli tekeminen, kuten metsässä vaeltelu toimii itselläni usein stressiä rauhoittavana tekijänä, kunhan ei tule fiilistä, että on pakko siivota tai pakko jotain. Ne toimivat silloin, jos vain malttaa keskittyä yhteen asiaan kerrallaan, eikä esimerkiksi jatkuvasti katkaise keskittymistä ja tekemistä räpläämällä kännykkää. Muistan lukeneeni, että monotonisella tekemisellä on samanlainen vaikutus aivoihin ja kehoon kuin rentouttavilla, fyysisillä harjoituksilla. Ne kaikki pystyvät palauttamaan elimistön stressistä takaisin parasympaattiselle eli rentoutumisesta vastaavalle puolelle. Fysiologiset stressioireetkin alkavat hellittää, kun rentoutumisesta vastaava hermosto alkaa jälleen toimia, ja sen huomaan itse aina esimerkiksi siitä, että alan taas nukkua hyvin katkoöiden jälkeen.
Treeniä tilanteen mukaan
Liikunnalla on stressin käsittelyssä merkittävä rooli, ja ihan oman mielenterveyden takiakin minun on liikuttava säännöllisesti, se on minulle yksi parhaita tapoja nollata paineita. Nyt, kun olen ollut sairaana enkä ole päässyt liikkumaan, hyvin nopeasti tuntuu, että maailma alkaa kaatua päälle ja hermot ovat piukemmassa kuin normaalisti! Kun liikkuu, aivot erittävät hyvää oloa lisääviä endorfiineja ja sen kyllä huomaa. Sekin on tutkittua faktaa, että hyvässä kunnossa oleva palautuu stressistä hermoston toiminnan tasolla nopeammin kuin rapakunnossa oleva. Jälleen yksi hyvä syy harrastaa liikuntaa! Toki laji ja treenin intensiteetti on syytä valita kuntotason ja stressitilan mukaan. Rääkkitreeni äärimmäisessä pitkäkestoisessa stressissä saattaa olla liikaa, joten kaikista kiireisimmillä jaksoilla liikun itsekin lempeämmin: kävelen, venyttelen, teen liikkuvuusharjoituksia, menen poluille juoksemaan.
Me voimme vaikuttaa
Onneksi meillä on mahdollisuus vaikuttaa omaan stressitilaan niin halutessamme, vaikka välillä tulee ajateltua, että stressi on aina vain jotakin ulkopuolelta yllättäen tulevaa, joka ei johdu meistä, meidän tekemisistämme, ajatuksistamme tai uskomuksistamme. Mutta kuitenkin se on asia, johon me voimme vaikuttaa esimerkiksi elämäntavoilla ja tietoisesti pysähtymällä tunnustelemaan sitä, onko oma arki liian kiireistä, ja millaisia ajatuksia ja uskomuksia meillä on itsestämme ja maailmasta. Se kannattaa tehdä hyvissä ajoin, sillä lopulta stressin ehkäisy on kuitenkin aina helpompaa kuin jo överiksi menneen stressitilan hoitaminen. Haastattelin kerran asiantuntijaa, joka totesi, että pari viikkoa on maksimiaika stressille. Siitä vielä palautuu parissa viikossa, mutta pidemmästä stressijaksosta toipuminen kestää kuukausia.
Huh. Lets rauhoitutaan, eikö?
Jenny
Lue ja laita hyvä kiertämään:
Matka Alpeille on alkanut – Tour du Mont Blanc 150 km
Työmatkajuoksun plussat ja miinukset
Elämänmuutos vie aikaa ja vaatii toistoa – mutta yhtäkkiä huomaa, että kaksi vuotta on kulunut
Uuteen nousuun – löydä energisempi elämä -kirjani on ilmestynyt
Vuoden 2018 juoksutavoitteet menivät aikalailla persiilleen
Pilvi
Jenny, kiitos ihanasta kirjastasi, jonka sain tänään loppuun. Olen tehnyt itse myös elämänmuutosta kolme vuotta ja yhä mennään eteenpäin. Luin siis kirjasi ehkä vähän eri vaiheessa kuin mikä ehkä on varsinainen kohderyhmä, mutta voin kertoa, että edelleen kaipaan tukea prosessissani ja siinä kirjasi tuntui auttavan ja vahvistavan tunnetta, että todellakin olen oikealla tiellä. Tunnistan omista ajatuspoluistani useita samankaltaisuuksia kuin mitä luin kirjastasi sinun kokemuksiasi (ja myös niiden muiden kertojien). Nyt aloin kaiken muun parantamisen ohella pienimuotoisen painonpudotuksen tammikuussa ja teen sitä samalla tavalla kuin kaikkia muitakin hyvinvointitekojani tähän asti: muutan tapojani vähitellen, jotta ne jäisivät pysyviksi. Oli ihana lukea niin samoista ajatuksistasi! Olen juuri nyt siinä vaiheessa painonpudotuksen suhteen, kun kirjoitit, että alussa olit kärsimätön. Joka päivä tammikuussa olen ollut kärsimätön, argh. Mutta homma jatkuu ja nyt on jo helmikuu hyvässä vauhdissa. Jes. Uheiluun olen aina motivoitunut ja siksi ehkä pysynytkin jotenkin painonikin kanssa kuosissa. En ole jojoillut painonpudotuksen kanssa enkä urheilunkaan, mutta nyt erityisesti päätin ottaa nämä kaksi pienen kehittämisen alle. Vielä enemmän tavoitteellista urheilua ja se varmasti vaikuttaa painoonkin. Mielestäni tämä on omalla kohdallani nyt mahdollista, kun olen saanut muut asiat elämässäni kuntoon. Näitä ovat etenkin uni ja perusterveellinen ravinto, ruokarytmi ja ylipäänsä kiireen vähentäminen töissä. Viimeinen kohta on ollut minulla varmasti se, mikä on painoani nostanut salakavalasti pari kiloa vuodessa ja hups, yhtäkkiä pudotettavaa onkin jo useampi kilo. Postasin juuri blogissanikin tästä aiheesta ja yksi ongelma minulla erityisesti vielä on: työmatkoilla en meinaa pystyä löytämään sellaisia ruokavalintoja kuin mitä kotona on helppo ylläpitää. Mutta täältä tullaan, kohti kevyempää minää ja ehkä keksin työmatkaruokailuun vielä jotain. Sorry, että tuli vähän pitkä kommentti ja niin paljon omaa asiaani, mutta kuten sanottu, olit inspiraationa tämän kertomiselle :). Paljon onnea ja iloa elämääsi. Olet mahtava tyyppi, näytät hyvältä ja hienoa, että teit kirjan suuresta oivalluksestasi!! Kevyitä askeleita juoksureiteillesi! Terveisin, Pilvi
Jenny/Vastaisku ankeudelle
Moi Pilvi pitkästä aikaa ja kiitos hienosta kommentistasi!
Jee, mahtavaa, että oot kuunnellut tai lukenut kirjan, kiitos paljon! Se on saanut paljon erilaisia kuulijoita ja lukijoita ja jotenkin palautteen mukaan tuntuu, että sieltä on löytynyt se omaa elämää koskettava asia. Oon myös ilahtunut kirjan mieslukijoista ja heidän palautteestaan. Se just kertoo, että kirja on aika monelle sopiva, vaikka toki se painonhallinta siinä on isona teemana.
Oon ihan samaa mieltä tavoitteellisesta urheilusta, se onnistuu kyllä, kun muu elämä ja just noi sun luettelemat asiat on balanssissa. Oma suuri työstämisen kohteeni on nyt tuo kiireen vähentäminen. Huomasin, että viime vuoden loppupuolikas oli liian kiireinen kaikkien hommien kanssa ja se näkyy ja tuntuu sitten jälkijunassa. Nyt alan olla taas oma itseni, mutta näin se ihminen oppii kantapäidensä kautta usein.
Ymmärrän tuon työmatkaruokailun vaikeuden. Välillä tuntuu, että ihan normiviikonloppuinakin ruokarytmit meinaavat keikahtaa, joita on arkipäivinä niin helppo noudattaa. Mutta kun vain kokeilee ja testailee erilaisia juttuja, niin toivottavasti sieltä löytyy se itselle sopiva ratkaisu siihenkin asiaan.
Kiitos vielä ihanasta palautteesta! Kaikkea hyvää myös sulle <3