45 päivää juoksutelakkaa + sulle Fit-lehden ilmainen juhlanumero

Tiedän, että 45 päivää ilman juoksua on lyhyt aika, ja moni on joutunut olemaan paljon pidempäänkin juoksutelakalla. Mutta koska juoksu on jotain, joka on palannut elämään olemaan läsnä jollain tasolla päivittäin, tuntuu tämä 45 päivää välillä pitkältä ajalta (ja jatkuu vain). Tiedostan sen, että kaikki eivät voi juosta koskaan, joten ymmärrän olla kiitollinen siitä, että oma juoksutaukoni tulee olemaan vain muutaman kuukauden. Kiitollinen olen myös siitä, että pystyn taas kävelemään kivutta ja autolla ajaminenkin sujuu viikkojen tauon jälkeen.

On myös ollut hauska peilata omaa juoksutaukoa eri ihmisten kautta: juoksevat ystävät ovat ymmärtäneet harmitukseni, kun taas muita lajeja treenaavista juoksutauko ei ole paha juttu. Kumpikaan ei ole väärin. Jos ei ole jotain omaa yksittäistä lajia, jota haluaa harrastaa ja joka on tärkeä, sitä helposti ajattelee, että eikö se ole ihan sama, miten liikkuu, kunhan liikkuu.

Tämän postauksen lopussa on myös mahdollisuus sinulle armas lukijani, tilata näytteenä blogikotini eli Fit-lehden numero 8/2018, joka on 12.9. ilmestyvä Fitin 25-vuotisjuhlanumero. Edit: Lehden saa 400 ensimmäistä ensiksi ehtinyttä.

Kaipaan sorateille ja poluille.

Juoksutelakassa paljon hyvää

Ei se ole ihan sama, vaikka totta tuokin on. Mutta kuten olen todennutkin, olen päätynyt näkemään telakassa enemmän hyviä kuin huonoja puolia. Olen onnellinen siitä, että olen löytänyt vaihtoehtoisia treenimuotoja. Marraskuussa alkaa viiden kerran uintitekniikkakurssi, jolle tuskin olisin ilmoittautunut ilman juoksutelakkaa. Puhtaasti vain ja ainoastaan jalkapöydän murtuman ansiosta salitreeni astui takaisin elämääni ja raudan nostaminen on kivaa! Ja vaikka jalkani on murtunut ennenkin aikaisemmin, nimenomaan tämä viimeisin kokemus on kasvattanut kärsivällisyyttäni. Se on aiempaa enemmän opettanut minua olemaan kiitollinen kahdesta useimmiten toimivasta jalasta. Kävely on sujunut jo pari viikkoa kohtalaisen normaalisti lähes ilman kipua ja arvostan kävelykykyä ihan täysillä. Kaksi toimivaa jalkaa tuntuvat lottovoittoa paremmalta. En olisi voinut uskoa, että minua ilostuttaa niin paljon, että varpaat alkoivat toimia ja pystyin taas poimimaan niillä lattialle vaatekaapin alahyllyltä tippuneen sukan. Ja vaikka en vielä lenkkiä voi juostakaan, voi sitä iloa, kun pystyin kiirehtimään ratikkaan semijuoksua 10 metriä.

Meikä Tukholman hellemaralla.

Saan kaivata juoksua

Olen vaikuttunut siitä, miten keho korjaa itse itseään ja murtuma paranee. Olen tyytyväinen, että alun henkisen dippauksen jälkeen ymmärsin, että juoksutauko on asia, jolle en voi mitään, joten se on parempi hyväksyä ja ajatella siitä, että näin on nyt. Mutta silti on pakko sanoa, että kaipaan juoksua ja koen, että minulla on myös oikeus kaivata sitä, vaikka asiat muuten ihan ookoo elämässäni ovatkin, eikä juoksutelakka lopulta yllä edes elämässäni tapahtuneiden vastoinkäymisten Top 10:iin.

Silti kaipaan sitä, kun hektisen työpäivän jälkeen saan mennä ulos juoksemaan yksin, kaverin kanssa, isommalla porukalla tai musiikit korvissa. Kaipaan sitä, että voin juosta hiekkateillä, poluilla, mäkisessä maastossa, tasaisella asvaltilla tai Eläintarhan kentän juoksuradalla. Kaipaan sitä yksitoikkoista ja monotonista liikettä, hikoilua, hengästymistä, juoksun flowta, väsyneitä lihaksia, joihin on kertynyt maitohappoa. Kaipaan kevyitä ja kovia lenkkejä, ylämäkiä, alamäkiä, intervallitreenejä ja sitä, että välillä voi juosta niin kovaa, että yksinkertaisesti ei pystyisi juoksemaan enää metriäkään enempää. Kaipaan lyhyitä pyrähdyksiä ja aamuista työmatkajuoksua, kun Töölönlahti vasta heräilee päivään. Kaipaan pitkiksiä ja sitä, kun voi juosta vaikka neljä tuntia ilman, että on ihan loppu. Kaipaan vetotreenejä, tunnin lenkkejä, aamulenkkejä ja iltalenkkejä. Kaipaan kaikkea juoksuun liittyvää, juoksukisojen suunnittelua, maratonmatkailua, juoksusta kirjoittamista. Kaipaan jopa niitä paskoja lenkkejä, jolloin juoksu ei suju, kuten on toivonut. Sentään voi juosta!

Onneksi sentään olen voinut seurata tiiviisti muiden juoksutreenejä ja -kisoja Instagramissa. Keittiön ikkunasta olen katsonut kauempana kadulla juoksevia ihmisiä. Joka kerta kommentoin tismalleen samat sanat, että vau, tuolla on joku onnellinen juoksemassa. Tiedän toki, ettei onnellisuus synny pelkästä juoksusta, mutta kyllä juoksussa on jotain, joka saa juoksijan tuntemaan onnellisuutta.

Mutta näin on näreet, että vielä saan tovin fiilistellä muiden juoksuja. Ja vaikka viimeisimmän lenkkipäiväni saldo oli 75 kilometriä, saan aloittaa vähintään yhdellä viidestoista osalla tuosta lukemasta, muutamalla kilometrillä. Mutta ei se haittaa, pääasia on se, että voin juosta.

Tokaluokkalaisen kanssa voi ottaa spurtteja.

Lahjaksi Fit-lehden näytenumero

Niin ja se Fit-lehden 25-vuotisnumero! Se ilmestyy 12.9. ja sen voit tilata ilmaiseksi tästä linkistä suomalaiseen osoitteeseen, eikä juhlanumeronäytteen tilaaminen edellytä lehden tilaamista (lehti postitetaan 400 ensimmäiselle tilaajalle).

Muita juoksusta innostuvia linjoilla? Toivotan sulle mahtavia lenkkejä!

Jenny

INSTAGRAMISSA: jenny_vastaiskuankeudelle

FACEBOOKISSA: vastaiskuankeudellefi

Lue myös:

Keho ja mieli tottuvat – silti ei tarvitse tyytyä pahaan oloon

Yhdestä en luovu ja se on uni