Jojottelusta pysyvään painonpudotukseen

Pitkästä aikaa asiaa painonhallinnasta (viimeksi kirjoitin asiasta huhtikuussa). Kun kerroin joskus talvella paikallislehden haastattelussa pudottaneeni liki 20 kiloa elopainostani, sain muun muassa kommentin, että palataanpa asiaan muutaman vuoden päästä ja katsotaan, oletko vielä sittenkin normaalipainoinen. Vielä haastattelusta ei ole kulunut ihan muutamaa vuotta, mutta eipä ole paino noussutkaan, vaikka toki se on aina välillä jumittanut paikallaan. Tällä hetkellä en tosin edes tiedä tarkalleen, paljon painan, kesäkuun alussa vaaka näytti 67 kiloa. Lähtöpainoni elämänmuutokseni alussa oli parhaimmillaan 85-86 kiloa ja olen 173 cm pitkä. Kroppa saa yhä kiinteytyä, mutta se on asia, josta en ottanut elämänmuutokseni aikana stressiä enkä ota nytkään. Kaikki ajallaan ja pikkuhiljaa, se on ehkä se vähän ärsyttäväkin mottoni. Myös selluliittia löytyy, mutta so what?! Jojottelusta on mahdollista päästä pysyvään painonpudotukseen, kun tekee asiat eri tavoin kuin aiemmin.

Olen miettinyt paljon sitä, miten kuuden vuoden jojottelun jälkeen olen onnistunut pitämään painoni samassa jo kuitenkin vajaan vuoden, kun aiemmin tiputin kilot kolme kertaa tuon kuuden vuoden aikana joissain kuukausissa ja ne palasivat heti korkojen kera vain joissain kuukausissa takaisin. Itse asiassa kyse ei ole edes onnistumisesta, sillä tämä ei ole ollut lainkaan vaikeaa enkä ole edes ajatellut asiaa tai ponnistellut painonpudotuksen tai -hallinnan eteen. Tiedän myös sen, etten tule koskaan lihomaan tuota liki 20 kiloa takaisin, koska elämäntapani ovat niin erilaiset kuin aiemmin. Jojotteluvuosinani tämä ajatus ei ollut itsestäänselvyys, kuten nyt, mutta ymmärsin varmasti itsekin, ettei pysyvä painonpudotus ole mahdollinen, jos sen tekee liialla liikunnalla, rajoittamalla ruokavaliota, syömällä liian vähän tai jollain muulla epäterveellä keinolla.

Tässäpä tällä hetkellä. Eikä ole kiire mihinkään.

En ole näistä asioista kirjoittanut hetkeen, mutta saan näistä asioista jatkuvasti kyselyjä ja näitä myös pitämilläni painonhallintaluennoilla (seuraavaa suunnittelen elokuun loppuun) pyöritellään. Yritinkin nyt funtsia ja listata muutaman asian taas muistin virkistämiseksi, mitä tein tällä todellakin viimeisellä kerralla eri lailla kuin aiemman kuuden jojotteluvuoden aikana. Painonpudottaminen voi olla helppoa ja niin myös painonhallinta laihtumisen jälkeen, jos on tehnyt asiat oikeilla tavoilla eli hitaasti ja määrätietoisesti ja niitä huonompia elämäntapoja oikeasti muuttaen, ei pikadieeteillä, itsensä rääkkäämisellä tai itsensä kieltämisellä. Ja nyt tarkoitan ihmisiä, joilla ei ole sairauksia tai muita seikkoja, jotka vaikuttaisivat painonpudotukseen, kuten lääkitystä, masennusta tai muuta elämänkriisiä meneillään.

1 Painonpudotuksen ei tarvitse olla taistelua, kamppailua tai vaikeaa. Jos ajatus painonpudotuksesta, itsestä tai omasta kehosta on negatiivinen, ei lopputulos voi olla mitään kovin positiivista. Itse ajattelin kyllä aluksi myös kiloja, ja mietin, että vau, 20 kilon painonpudotus on kyllä jäätävä urakka. Aika pian kuitenkin huomasin, ettei kiloilla ollut merkitystä, vaan merkitystä oli ololla ja jaksamisella, jotka itselläni paranivat huomattavasti joitain kuukausia sen jälkeen, kun olin alkanut siistiä ruokavaliotani, aloin syödä säännöllisesti ja terveellisemmin. Kilot tippuivat pikku hiljaa ja nyt olen jo lähellä omaa aikuisikäni normaalia painoa.

2 Painonpudotus ei ole projekti, jolla on määräaika. Itse pudotin nuo vajaa parikymmentä kiloa reilussa vuodessa, mutta keho jatkaa yhä muokkautumista ja tiivistymistä. Kun painoa alkaa pudottaa, kyse ei voi olla pikakuureista tai dieeteistä, koska sellaisten jälkeenhän palataan elämäntavoissa siihen lähtötilanteeseen, mistä liikkeelle lähdettiin. Laihduttanut ei voi koskaan palata entisiin elämäntapoihinsa, mutta kun muutokselle antaa aikaa (vähintään vuoden), ei niihin tapoihin haluakaan palata. Uusista, paremmista ja terveellisimmistä tavoista on tullut rutiineja, joita noudattaa siksi, että niitä haluaa noudattaa ja niistä tulee hyvä olo, ei siksi, että olisi pakko tai siksi, että paino ei saisi nousta.

3 Painonpudottaja ei joudu luopumaan oikeastaan mistään, vaan saattaa saada hyvässä tapauksessa elämäänsä paljon lisää. Itse en elämänmuutokseni aikana kokenut joutuvani luopumaan mistään. En kieltänyt itseltäni mitään, koska itseni tuntien tiesin, ettei se ole hyvä väylä itselleni kulkea. Olen syönyt ja syön ihan kaikkea, mutta määrät ovat muuttuneet. Aloitin ihan vain sillä, että pienensin lautaskokoa ja otin silmämääräisesti puolet vähemmän ruokaa kuin aiemmin. Olin siis ollut valtavien annosten ystävä ja rakastin pizzaa, hampparia ja kermapastaa.

4 Painonpudottajan pitää olla kärsivällinen. Kun alkaa tehdä asioita toisin, jossain vaiheessa tuloksia alkaa näkyä. Itselläni kului lähes kolme kuukautta, että vaa’an viisari alkoi värähdellä enemmän. Kehoni kai tarvitsi vain aikaa sopeutua uuteen tilanteeseen. Kärsivällisyyttä siis tarvitaan, itsekuria ei niinkään.

5 Rehellisyys itselle ja tilanteen hyväksyminen on tärkeää. Ei ole niinkään väliä sillä, miten tilanteeseen on joutunut, vaan sillä on väliä, mitä alkaa tehdä toisin (jos siis muutosta haluaa). Itse huomasin jojotteluvuosinani sen, miten helppo minun oli valehdella itselleni. Väitin kirkkain silmin, että tein kaikkeni painonpudotuksen eteen, silti toinen käteni oli samaan aikaan sipsipussissa ja toinen dippikulhossa. Itseään on myös helppo vakuuttaa siitä, että aloitan huomenna, viimeistään ensi maanantaina. Ne ovat päiviä, jotka eivät koskaan tule. Aloittaa voi nyt, tässä hetkessä. Ja jos ei halua aloittaa, sekin on ihan ok. Mutta sitten on turha miettiä muutosta jatkuvasti ja uskotella itselleen päivä toisensa jälkeen, että huomenna, huomenna tai ehkä sittenkin maanantaina. Sen sijaan voi ajatella, että nyt on näin ja teen asiat toisin, jos haluan, mutta joka tapauksessa lakkaan märehtimästä asiaa.

5 Mitä itse tein toisin ruokailujen suhteen? Aloin syödä säännöllisesti. Ensimmäisen puoli vuotta söin 6 kertaa vuorokaudessa, nykyään syön useimmiten 4 kertaa. Lisäsin joka aterialle jotain proteiinia (lihaa, kalaa, raejuustoa, rahkaa, juustoa, papuja, herneitä, siemeniä, katkarapuja, kananmunia tai mitä tahansa, mikä sisältää proteiinia, joka itselläni pitää nälkää hyvin). Aloin syödä paljon aiempaa enemmän kasviksia ja hedelmiä. Pienensin aiempia valtavia annoskokoja. Vatsa protestoi hetken, mutta tottui nopeasti pienempiin aterioihin enkä ollut missään vaiheessa nälkäinen. Aloin syödä hitaammin ja pureskella ruoan kunnolla, jolloin pääkoppakin tajusi, että alan olla kylläinen, en tarvitse lisää ruokaa. Olin järjestelmällisempi: tein ruokaan (ja liikuntaan) liittyviä päätöksiä ennakoiden, en vasta silloin, kun oli kiljuva nälkä. Syön yhä näin, mutta aiempaa harvemmin, useimmiten tuon 4 kertaa vuorokaudessa.

Missään välissä en ole laskenut kaloreita tai punninnut ruokia, koska tiesin, että jaksaisin tehdä sitä noin kolme päivää. Tiedän monia, jotka ovat päässeet toivomiinsa tuloksiin myös niin, mutta itse halusin tehdä tästä elämäntapamuutoksesta itselleni mahdollisimman helpon ja miellyttävän.

6 Miten liikuin? Aluksi liikuin noin 3 kertaa viikossa, nykyään liikun enemmän ja fiiliksen mukaan. Harrastan juoksua, joten juoksulenkkien pidentyessä ja treenien muuttuessa tavoitteellisemmiksi olen rehellisesti sanottuna syönyt huolettomammin mitä sattuu, aikalailla myös sokeria (lähes päivittäin) nyt kesällä. Nyt kun en voi toistaiseksi juosta, olen alkanut vähentää näkyvää sokeria ruokavaliosta ja herkuttelen sokerilla 1-2 kertaa viikossa. Tällä hetkellä välttelen myös valkoista vehnää, sillä haluan saada herkän vatsani parempaan kuntoon ja kiinnostaa testailla, mikä vaikutus vehnällä on vatsaani.

Olisi ihana, jos voisin kertoa jotain poppaskonsteja painonpudottamiseen, mutta sellaisia ei valitettavasti ole tarjolla. Painonpudotuksessa ja tavoitepainon pitämisessä on kyse pienistä asioista, aiempaa vähän paremmista valinnoista, kärsivällisyydestä, määrätietoisuudesta, uusien tapojen muuttumisesta rutiiniksi ajan kanssa (siis siinä vuodessa!) ja halusta muuttaa elämäntapoja pysyvästi. Ei ole laastareita, ei oikoteitä, ei pikaratkaisuja.

Tavoitetta, oli kyse sitten mistä tahansa, pitää haluta niin paljon, että on myös valmis sietämään epämukavia hetkiä ja tunteita. Elämäntapamuutos tuo väistämättä niitäkin pintaan, varsinkin, kun välillä tuntuu, ettei mitään tapahdu, mutta kun katsoo vanhoja kuvia, niin huomaa, että paljon on tapahtunut. Joskus myös saattaa löytää itsensä miettimästä, että miksi alun perinkään on päästänyt tilanteen sellaiseksi, millainen se sitten on tai olikaan, mutta turha on jossitella.

Ihanaa aurinkopäivän jatkoa! Lisää painonhallinta-asiaa, myös toistoa ja kuvia matkan varrelta löytyy blogini painonhallintaosiosta.

Jenny

Instagramissa

Facebookissa