04huhtiJuoksuvaatteet keväällä – sopivasti, ei liikaa vaatetta juoksulenkilläJUOKSUVAATTEET KEVÄÄLLÄ -POSTAUS ON KAUPALLINEN YHTEISTYÖ ADDNATURE.FI:n KANSSA Juoksuvaatteet keväällä näin vk-aikana aiheuttavat monelle harmaita
24toukoekalle maratonille semivähillä juoksuillaHuh, nyt kun mietin ekaa maratoniani kesäkuussa 2017, voin vain todeta, että ekalle maratonille tuli
18toukoKolme juoksutreeniä viikossa – näin juoksen juuri nytJos ennen keräsin enemmänkin viikoittaisia juoksukilsoja, nyt olen pyrkinyt tekemään mahdollisimman erilaisia treenejä kilsojen keräilyn
12toukoSe on liikuttu, mikä on jaksettuSe on liikuttu, mikä on jaksettu. Olen mennyt aikalailla tunteen ja tilanteen mukaan. Alkuvuodesta liikuin
02huhtinäin yhdistän juoksua ja voimaharjoitteluaKeho kaipaa voimaharjoittelua erityisesti nyt, kun ergonomia kotikonttorissa ei ole ihan kohdallaan. Ja jotta ajatukset
26helmiLuennoin Go Expo -Messuilla la 29.2. klo 12–13 + lippuarvonta + messutärpitRakastan puhua hyvinvoinnista, arjen parantamisesta, ja niistä pienistä valinnoista, joita ihmisen itsensä on tehtävä. Rakastan
Viimeisimmät kommentit