Energia, into ja ideat ovat palanneet – mutta kaikki tunteet kuuluvat elämään

Kaikki tunteet kuuluvat elämään. Eilen tuntui ensimmäistä kertaa toviin siltä, että olen taas täynnä ideoita, intoa, energiaa ja intohimoa tehdä eri asioita, suunnitella tulevaisuutta, asettaa tavoitteita, fiilistellä ja unelmoida ja tehdä niistä totta. Ihminen tarvitsee ehdottomasti tekemättömyyttä ja haahuilu on hyvästä. Mutta ihan sama kuin ettei koko ajan vain jaksa painaa täysillä, ainakin itselläni myös lepokiintiö tulee täyteen. Jossain vaiheessa ei enää jaksa levätä, vaan sitä alkaa kaivata äksöniä. Tuntuu kuitenkin mahtavalta se, että haluan taas suunnitella, luoda ja ideoida enkä vain suorita sitä, mitä nyt on pakko. Jos pitkin kevättä tuntui  aina välillä siltä, että olin jotenkin hukassa, niin nyt tuntuu siltä, että olen takaisin.

Lepo ja vain oleminen tuli todellakin tarpeeseen, mutta nyt kiinnostuslistan alkupäässä on tekeminen ja urheileminen. Näihin aikoihin viikon päästä eli elokuun ensimmäisenä blogini avautuu Fit-lehden sivuilla ja blogi onkin yksi asia, johon syksyllä haluan panostaa. Ja toki toivon, että juuri sinä siirryt mukanani Fitin saitille.

Jo tällä viikolla aion palata kunnollisen, urheilun eikä vain auringon aiheuttaman hikoilun pariin. Loppuviikosta menen tekemään tuttavuutta spinningpyörän ja crosstrainerin kanssa ja otan sen sitten säännöllisesti ohjelmaan niin pitkäksi ajaksi, kunhan taas voin juosta. Aion myös siirtää jonkun kotijumpistani kuntosalin puolelle ja alkaa nostaa rautaa pitkästä aikaa. Kuten Ninnin Energianurkkauksen Niina minua muistuttikin, sydän ei tiedä, mitä lajia tekee ja pääasia on, että pitää peruskuntoa jollain keinoin yllä. En ole 2.5 viikkoon tehnyt mitään aerobista liikuntaa enkä edes ole voinut kävellä kovin rivakasti, joten ihan oikeasti niin keho kuin mielikin alkaa kaivata kunnollista treeniä. Kehonpainotreeni tai ison kiven kanssa jumppaaminen laiturilla on ollut hyvää ensiapua, mutta ei se ole ihan sama asia. Ei ainakaan pääkopalle, joka janoaa niitä yksin juostuja kilometrejä, kun voi oikeasti ajatella mitä tahansa tai olla ajattelematta.

Vaikka pääosin ovat fiilikset olleet plussan puolella niin silti aika ajoin se alakulo, suru ja ahdistus sieltä on tullut aaltoina, vaikka nyt moni asia näyttää ja myös tuntuu jo paljon valoisammalta kuin joitain viikkoja sitten. Mutta kuten eilen erään viisaan ystäväni kanssa viestittelin, niin välillä on vain hyvä antaa itsensä tuntea niin eikä tukahduttaa tai leikkiä, että kaikki on koko ajan yhtä mansikkaa ja ilonpirskahduksia. Vaikka joillekin sellainenkin sopii ja pitää mielen virkeänä, itse olen jo ajat sitten ymmärtänyt, että minun elämääni kuuluvat kaikki tunteet, ja parasta on vain antaa niiden tulla ja mennä, ja käsitellä niitä ei niin ihania tunteitakin olemalla hiljaa niiden kanssa, kirjoittamalla tai puhumalla asiasta tai vaikka sitten urheilemalla. Sekin auttaa, kun useimmiten osaa nähdä ne valoisat puolet, ja kuten olen aiemminkin kirjoittanut, niin parasta on, kun tekee sovinnon oman menneisyytensä ja elämänhistoriansa kanssa. Miten hienoa on jälkeenpäin ymmärtää se, että huonoinakin päivinä jaksoi ottaa vastuuta elämästä, tunteista, kokemuksista ja tästä hetkestä. Jaksoi tehdä töitä itsensä kanssa, jotta voisit tehdä lisää töitä itsensä kanssa, haha mikä ihana oravanpyörä.

Kukaan meistä ei tule olemaan koskaan täysin ehjä tai täydellinen. Ihminen vain on sellainen. Me kaikki ollaan ainakin välillä vähän romuna ja rikkinäisiä. Mutta lopulta näkee ne vattumaisimmatkin asiat työntämässä itseä kohti tätä hetkeä. Valoa, rakkautta ja kirkkautta, arkea, jota ei vaihtaisi koskaan pois. Sitä tunnetta, miten mahtavaa onkaan saada olla ja hengittää täällä ja kokea niin paljon erilaisia asioita.

Siitä olen kiitollinen, että useimmiten pystyn elämän lahjan tuntemaan ja kokemaan tässä hetkessä ja myös osaan arvostaa sitä. Sitten ovat ne dippaukset ja kaikki, ihan kaikki tunteet, joita tulee ja menee, mutta jotka nekin kuuluvat elämään.

Aurinkoa!

Jenny

Instagramissa

Facebookissa