Treeni

Ensimmäinen maraton on mieletön kokemus!

Terveisiä Tukholmasta, ensimmäiseltä maratoniltani koskaan. Ensimmäinen maraton on kyllä mieletön kokemus! Maaliin saavuin ajassa 5:09:52 ehjänä ja toki väsyneenä, mutta ilman mitään vammoja tai vaivoja. Juoksukuume ja maratonkuume ovat nyt kovassa nousussa! Ensi kerralla teen aika monta asiaa eri tavalla kuin tällä ensimmäisellä kerralla. Niin sitä ihminen oppii, kantapään kautta.

Maalissa itketti ja nauratti.

Päivä ennen maratonia

Lensimme Tukholmaan jo perjantaina. Ilma oli tosi tuulinen ja lentomatka Helsingistä Tukholmaan tuntui siltä kuin olisi ajanut traktorilla perunapellolla. En ole lentopelkoinen, mutta vartin pikaisten päiväunien jälkeen nojasin seinään ja pidin pääosin silmiäni kiinni. Helpotus oli, kun aloimme laskeutua. Mutta juuri kun pyörät olivat ottamassa osumaa kiitoradasta, tuuli tarttui koneeseen ja heilautti sitä vinoon. Kapteeni veti koneen takaisin yläilmoihin, ja lentelimme vielä vajaan vartin verran Tukholman yläpuolella ennen uutta laskeutumisyritystä, joka sitten onnistui hienosti. En ole koskaan ollut vastaavassa tilanteessa, ja pakko sanoa, että mielessä kävi vaikka mitä. Kovin oli kalpoisaa porukkaa koneessa. Kun tilanne itsellekin oli epämiellyttävä, voin vain kuvitella miltä tuntui heistä, joille lentäminen muutenkin on haastavaa.

Olimme jo tammikuussa varanneet majapaikaksi aivan ihanan Hotelli Skeppsholmenin, joka oli kävelymatkan päässä keskustasta. Emme kuitenkaan heti suunnanneet sinne, vaan lähdimme stadionille vieläpä pienen mutkan kautta hakemaan numerolappuja. Tuli ulkoilutettua etukäteissynttärilahjaksi saamaani Samsonitea ihan huolella. Lappujen hakeminen kuitenkin jo perjantaina kannatti,  sillä infopisteisiin oli seuraavana aamuna tuhansien ihmisten jono. (Numerolappujaon piti sulkeutua lauantaina klo 11, mutta siinä vaiheessa omia lappusiaan jonotti vielä 2 000 ihmistä.) Numerolaput saatuamme jäimme syömään ilmaista juoksijoille tarkoitettua pastasalaattia. Se tuli tarpeen, sillä verensokeri alkoi olla matala ja hermo kireällä kaikesta jännityksestä.

Hotell Skeppsholmenin miljöö on ihana.

Veimme kamat hotellille ja chillasimme hetken. Illalla lähdimme vielä syömään, kauppaan ja kävelimme turhan reilun iltalenkin. Perjantain kävelysaldoksi tulikin lähes 20 kilometriä, mikä väsytti jalkoja. Huomasimme lauantaiaamuna, että järkevämpi olisi ollut levätä kunnolla. Yön nukuin niin ja näin, mutta lauantain fiilis oli jännittynyt ja hyvä.

Maratonpäivänä

Maratonpäivänä söimme kunnollisen aamupalan heti 7.30, kun aamupalaa oli tarjolla. Söin munakokkelia, pekonia, leipää, kinkkua, juustoa, kurkkua, tomaattia ja kulhollisen hedelmiä. Join kolme lasia omena- ja greippimehua ja kaksi isoa kuppia kahvia.

Kuvassa maratonin jälkeinen aamupala. Kyllä maistui!

Lähdimme kaksi ja puoli tuntia ennen juoksun alkua kävelemään lähtöpaikalle, jonne oli hotellilta vajaa kolme kilometriä matkaa. Saavuimme hyvissä ajoin paikalle ja onnittelimme itseämme siitä, että ei tarvinnut seistä numerolappujonossa. Menimme kentälle lähelle omia narikkapisteitä. Vessajonot olivat siedettävät vielä tuossa vaiheessa. Istuskelimme reilun tunnin pitkähihaisissa vaatteissa ja saimme seuraa årelaisesta naisesta, joka oli juossut monia maratoneja ja Tukholmassakin hän oli jo 8. kertaa. Hän kertoi meille tärkeää informaatiota maratonista, sen tarjoiluista ja lähtöpaikkaan siirtymisestä. On kyllä hieno taito osata ruotsia! Noin puoli tuntia ennen lähtöä riisuimme turhat vaatteet pois ja jätimme kassit narikkaan: itse juoksin pitkissä sukissa, pitkissä trikoissa, urheilutopissa ja lyhythihaisessa juoksupaidassa. Se oli sopivasti, ei liikaa. Jossain vaiheessa oli jopa vähän viileä olo.

Siirryimme lähtöalueelle odottamaan. Jo lähdössä bongasin viiden tunnin jänikset, ja päätin, että seuraan heitä. Se osoittautui hyväksi ideaksi, vaikka lopuksi, kun noin 38 kilometrin kohdalla kävelin hetken, hukkasin heidät. Lähtöalueella oli hyvä tunnelma, ruuhkaista toki, mutta pystyi juoksemaan heti kun ryhmämme starttasi klo 12.10. Noin viiden kilometrin kohdalla törmäsin puolisooni, toivotimme vielä uudestaan onnea matkaan ja lähdimme etenemään omaa vauhtiamme.

Tässä vielä odottelemme.
Kohta pamahtaa!

Maratonilla

Juoksu sujui alusta lähtien mukavasti. Ensimmäiseen ehkä 9 kilometriin en käyttänyt juomapisteitä, mutta sitten aloin juoda mukillisen vettä jokaisella pisteellä. Kävelin juoma- ja ruokatarjoilut läpi rauhallisesti, joten siinä toki hukkasin aina hieman aikaa. Noin 15 ensimmäistä kilometriä mietin, uskallanko vessaan, onneksi menin. Olo helpottui kummasti, sillä olinhan juonut aikalailla. Samoihin aikoihin huomasin, että ei hemmetti, mullahan on nälkä. En ollut aamupalan jälkeen enää pystynyt syömään mitään. Kuin taivaan lahjana joku ojensi minulle pienen puolikkaan Snickers-jäätelön ja söin sen pahimpaan nälkään. Koska siitä ei tullut mitään vatsaoireita, aloin syödä systemaattisesti kaikkea lähes joka pisteellä, joita oli sitten ensimmäisen puolikkaan jälkeen noin parin kilsan välein: söin kaksi banaanin puolikasta, Dextran tabletin ja yhden suolakurkun. Noin 25 kilsan jälkeen aloin juoda myös urheilujuomaa joka toisella pisteellä. Viitisen kilometriä ennen maalia join kaksi mukia Pepsiä. Mitään vatsavaivoja ei ollut koko kisan aikana ja vessassa kävin kahdesti vain pissalla.

15 kilometrin kyltin kohdalla järkytyin hieman, sillä tuntui, että olisimme juosseet jo ikuisuuden. Puolikkaan maratonin ajaksi sain 2:24:51 ja sama tempo pysyi loppuun asti, vaikka juomatauoilla käyttämäni aika hieman pitenikin. Puolikkaan kohdalla tuntui siltä, että juoksu sujuu ja nautin siitä. Pisin koskaan juoksemani lenkkihän oli vain 24 kilometriä, joten siitä eteenpäin olin vain supertyytyväinen, kun juoksu tuntui hyvältä ja ylitin itseäni kilometri kilometriltä. Kahdenkympin kohdalla olin pysähtynyt kaivamaan juoksuvyöstä kuulokkeet, ja kuuntelin musaa toisen puolikkaan. Samaan aikaan satuin juuri h-hetkellä katsomaan, kun nainen oli pysähtynyt tien viereen, nojasi jalkoihinsa ja oksensi kaaressa vesioksennusta. Onneksi itse säästyin pahoinvoinnilta.

Kolmeenkymppiin sujui tosi hienosti ja aloin laskea jäljellä olevia kilometrejä. 12, 11, 10… Noin 26 kilometrin kohdalla tunnelmaa tosin oli laskenut tilanne, jossa noin 40-50 ikävuoden välillä olevaa juoksijamiestä elvytettiin kadun vieressä ruohokaistaleella. Noin kaksi metriä miehestä maassa kieri hysteerisesti nainen, joka oli ilmeisesti miehen juoksuseuralainen. Kummankin ympärille oli kerääntynyt useita muita juoksijoita jo sen verran, ettei siinä kaivattu enää ketään lisää paitsi järjestäjien puolelta hoitohenkilökuntaa. Järkyttyneenä jatkoin juoksemista ja noin minuutin juoksemisen jälkeen poliisit ja ensihoito kaahasivatkin vastaani ja suuntasivat paikalle pillit soiden. Yritin etsiä lehdistä tietoa tapahtuneesta jälkeenpäin, mutta mitä ilmeisemmin tehokkaalta näyttänyt hoito auttoi, koska silmiini ei sattunut uutisia mistään todella ikävästä.

35 kilometrin juomapisteellä vatutus oli aika rankka. Tiesin, että matkaa oli vain vähän, mutta minua ei olisi huvittanut juosta enää metriäkään. Join energiajuoman ja mukin vettä ja kävelin pisteen rauhallisesti läpi ja kuulin musiikin läpi kun nimeäni huudettiin ja hahmo lähestyi minua: puolisoni veli, joka asuu Tukholmassa. Vaihdettiin muutama sana ja hän lausui taikalauseen: oj va du ser fräsch ut. Jaksoin taas jatkaa juoksua, kunnes jalat vain päättivät kävellä noin 39 kilsan kohdalla. Sain itseni uudelleen liikkeelle, kun katsomosta joku läppäsi yläfemmat kanssani ja huusi, kämpa på, kör nu bara, du är grym. Tässä vaiheessa olin hukannut jänikset. Erityiskiitos täytyy antaa tanskalaiselle ultrajuoksijanaiselle, joka toimi viiden tunnin jäniksenä ja biletti ja bailasi juostessaan ja tartutti meihin muihinkin omaa hyvää fiilistään! Todella inspiroiva tyyppi.

Viimeiset kaksi kilometriä oli aikamoista köpöttelyä. Kuuntelemani musiikki alkoi ällöttää minua, ja laitoin kuulokkeet takaisin vyöhön. Mielessäni kaikuivat årelaisen naisen sanat: jos et enää jaksa, ota lyhyitä askelia. Köpöttelin aikamoista minivauhtia, mutta silti ohitin runsaasti ihmisiä. Kun matkaa oli enää kilometri, alkoi minua itkettää. Ei kivusta, vaan siitä, että helvetti soikoon, olen kohta juossut maratonin! Aikamoinen fiilis köpöttelystä huolimatta!

Stadionille päästyäni en jaksanut enää ottaa minkäänlaista spurttia. Maalissa itketti ja nauratti samaan aikaan. Sain kaulaani mitalin ja lähdin kävelemään kohti huoltoaluetta. Sain seuraa seattlelaisesta jenkkipapasta, joka oli juossut ties kuinka monta maratonia. Hän kertoi juosseensa pitkät pätkät minun takanani ja oli käyttänyt minua jäniksenään tietämättäni. Hän kehui kovasti, kun kuuli, että kyse oli ensimmäisestä maratonistani. Jäi hyvä fiilis.

Huoltopaikalta löysin puolisoni, joka oli tullut maaliin ajalla 4:28. Sinne kävellessäni avasin puhelimeni, kerroin perheelleni ja Facebookille, että maalissa ollaan ja nauroin puolisoni viesteille: Oli kyllä semipitkä matka kipittää. Olis kyllä voinu reenata vähän enemmän. No aijaa!!

Hain kamani narikasta, puin pitkähihaista päälle, söin kanelipullan, join alkoholittoman oluen ja lähdimme kävelemään hotellille. Se sujui hyvin, mutta illasta alkoivat sitten lihakset kiristyä ja keho jäykistyä. Teimme viisaan päätöksen jäädä hotelliin illalliselle ja mietin, että miten pääsen tuolista ylös ruokailun jälkeen! Yö oli aikamoista pyörimistä hikisenä enkä voi sanoa, että viimekään yönä olisin nukkunut kovin hyvin, vaikka olinkin taas omassa sängyssä. Olo on kaikenkaikkiaan hyvä, eikä mihinkään satu. Odottelen, että pääsen venyttelemään kunnolla ja tekemään jotain kevyttä liikuntaa. Ja toki seuraava juoksulenkki kiinnostelee, mutta aikaisintaan varmaan keskiviikkona tai torstaina.

Sprang Stockholm 2017!

Mikä yllätti:

Vessojen siisteys. Paperiakin oli. Minulla oli omat paperit turhaan mukana.

Oma vatsa. Mitään vatsavaivoja ei ollut. Turhaan jännitin etukäteen.

Hiertymiä ei tullut. Vaikka en teipannut edes nännejä! Kynnet eivät irronneet, mihinkään ei sattunut.

Tarjoilut ja huolto pelasivat. Huippuduunia kaikilta vapaaehtoisilta. Ruokaa ja juomaa oli riittävästi eikä pisteissä tarvinnut jonottaa tai ryysiä. Kaikki hymyilivät ja tsemppasivat, erityisesti teini-ikäiset vapaaehtoiset.

Västerbron. Olin kuvitellut, että silta on jyrkkä ja lyhyt, mutta se olikin pitkä ja loiva, miellyttävä kokemus! Myös toisella kierroksella silta oli miellyttävä kokemus. Reitti oli kaiken kaikkiaan tosi hyvin suunniteltu. Tykkäsin!!

Oma kunto. Olin juossut vain noin kerran viikkoon ja pisimmillään 24 kilometriä. Yllätyin, että matka sujui noin vaivattomasti ja tiedän, että paremmalla harjoittelulla mahdollisuuksia on vaikka mihin. Keskimääräinen kilometrivauhtini vessataukoineen ja huoltopistekävelyt mukaan luettuna oli 7:12 min/k.

Kannustus. Matkan varrella tuli kuultua niin monta kertaa, että du är stark, du är grym, hejaheja tjejer, kämpa på! Yläfemmoja läpsäisin monia kymmeniä!

Matkan pituus. Kyllä, olisi pitänyt juosta enemmän. Kyllä, olisi pitänyt juosta enemmän pitkiä lenkkejä.

Ruokahaaveet juostessa. Sellaisia ei ollut. Vikoilla kilsoilla lähes ällötti ajatus ruoasta!

Kyyneleet. Itkin ilosta ja helpotuksesta. Olin niin tyytyväinen itseeni.

Energia maratonin jälkeen. Uskomaton fiilis, kyllä tuntui, että rakastaa koko maailmaa. Endorfiiniryöppy voimistui vielä seuraavana päivänä. Nyt tiedän, miltä maratoonarista tuntuu, ja mikä saa jatkamaan harrastusta!

Suihku hotellissa. Lämmin suihku juoksun jälkeen oli paras suihku ikinä!

Päivä maratonin jälkeen: 

Aamupala oli ihana huonosti nukutun yön jälkeen. Pääsin sängystä hyvin ylös, mutta kyllähän kroppa on vieläkin, nyt maanantaina, hieman jäykkä. Kävimme kävelyllä, kiertelimme muutamassa kaupassa ja siirryimme lentokentälle chillaamaan hyvissä ajoin. Oli ihana tulla kotiin.

Tukholmassa moni tuli vastaan Sprang Stockholm 2017 -paidassa. Eräs mies kulki mitali kaulassa sunnuntainakin.

Aion jatkaa juoksemista. Aion todellakin jatkaa maratonien juoksemista. Olen kiitollinen siitä, että kehoni selvisi juoksusta noin hienosti. Tästä on hyvä lähteä parantamaan aikaa ja kuntoa.

Aivan mahtava kokemus, lämpimästi voin suositella!

Dagen efter. Mikä fiilis!!

24 thoughts on “Ensimmäinen maraton on mieletön kokemus!

  1. Ihan huikee tarina. Kyyneleet tuli silmiin kun ajattele fiilistä mikä sulla on ollut-mulla oli sama kun jaksoin eka krt juosta 12km. Nyt olen menossa ensimmäiselle puolikkaalle lokakuussa. Kesällä juokseminen on mulle haastetta-kuumalla ei juoksu kulje. Talvella ja viileellä tossut mennee lujempaa. Sun kirjoitus antoi mulle uskoa et kyllä mä puolikkaasta selviän👍🏽. Tsemppiä seuraavaan maratoniin!

    1. Kiitos Kirsi kommentistasi! Ja onnea sulle puolikkaalle menosta, hyvä päätös! Selviät siitä ihan varmasti, jos juokset tuon 12 kilsaakin jo!
      Mö olen huono juoksemaan talvella ja usein juokseminen on katkennut juuri pakkasiin. Ensi talvena olen päättänyt yrittää jatkaa juoksemista ja tänäkin vuonna aloin juosta taas tammikuussa harvakseltaan. Tarkoitus olisi hankkia talvijuoksukengät ekaa kertaa elämässäni.
      Mä tykkään juosta helteelläkin, vaikka onhan se aika raskasta sekin. Nyt olin viikon reissussa ja lämpötilat oli 32-35 asteen välillä. Tunnin lenkin pystyi just juoksemaan ilman vettä ja vesipullo hotellihuoneessa motivoi kyllä vikoilla kilsoilla :D
      Kiitos, mua vähän hirvittää se toka maraton, johon tulin ilmoittautuneeksi Tukholman jälkihuumassa. Mutta eiköhän se mene ja nyt vähän jo tiedän, mitä odottaa, kun on yksi takana!
      Ihanaa viikonloppua sulle :)

  2. Voi äly mikä tunnelataus välittyi kirjoituksestasi! Mullakin tuli kyyneleet silmiin lopun yllätyksiä lukiessani :) Itselläni maraton on toistaiseksi vain haave, mutta sitäkin kohti voisi toki pyrkiä… Lenkkitossut jalkaan vaan taas. Tänään kävin sentään edes kävelemässä ulkona, mutta joku päivä vielä juoksen kympin rikki! :) Kiitos vielä Jenny positiivisuudestasi ja pohdinnoistasi.

    1. Kiitos pakulaj kommentistasi! Itsekin haaveilin maratonista ja muutaman kerran olin paikkani maksanutkin jo, mutta sitten tuli raskaus tai juoksijan polvi ja juoksut tyssäsivät siihen. En oikein edes osaa sanoa, millä ajatuksella nyt lähdin matkaa taittamaan, kun en yhtään edes tiennyt, mitä odottaa. Lopun tunnepurkaus kyllä yllätti itsenikin ja toisaalta ei, tuntui uskomattomalta, että minä, siis minä selvisin tuon matkan! Ja nälkä kasvaa syödessä  Eihän maratonissa tai muissakaan lajeissa loppujen lopuksi ole kyse kuin asian harjoittelemisesta. Itsellä juoksu oli jo tuttu laji lapsuudesta ja vuosien varrella on tullut juostua, niin siksi ehkä heikosta valmistautumisesta huolimatta matka sujui noinkin hyvin.
      Kävelyllä on hyvä aloittaa ja suosittelen myös intervallitreeniä. Eli lämmittelyn jälkeen kävele vaikka minuutti ja juokse puoli minuuttia tai kävele kaksi minuuttia ja juokse minuutti.
      Kunto kasvaa kyllä äkkiä ja kymppi rikkoontuu!
      Mukavaa päivää sulle :)

  3. Onnittelut hienosta suorituksesta!
    Kysympä ihan käytännön kysymyksiä, että millä lenkkareilla juoksit ja olivatko ne pari numeroa isommat kuin normaali kokosi? Millaisia sukkia käytit?
    Hyvää kesää ja pirteitä lenkkejä jatkossakin! :)

    1. Kiitos Mimmi!
      Mä juoksin mun Adidaksen Ultra Boosteilla, jotka olivat itse asiassa jo kolme vuotta vanhat. Olen käyttänyt välillä myös muita kenkiä, mutta noi oli aika puhkikulutetut jo, ja maratonin jälkeen nakkasin ne menemään. En uskaltanut kuitenkaan ottaa uusia kenkiä käyttöön ennen maratonia. Mutta useimmiten vaihtelen paria tossuparia kerrallaan.
      Mun kengänkoko on 39 ja noi Adidakset on ihan normi 39-kokoa (tai ne taitaa olla 39 1/3, koska tasan 39:ä ei ole). Jalat eivät juoksun aikana turvonneet tai ainakaan sitä ei kengissä huomannut, mutta pari tuntia juoksusta kun laitoin mun just sopivat 39-Converset jalkaan, niin ne tuntuivat puristavilta! Seuraavana päivänä nekin taas olivat ihan ookoo.
      Sukkina mulla oli Stadiumista ostetut SOCin pitkät kompressiosukat. Pysyivät hyvin päällä eivätkä valuneet ja ne on mun onnensukat :D
      Nyt mietin, mitkä lenkkarit seuraavaksi valitsen. HOKAt kiinnostaisi, mies juoksee niillä. Adidas on kyllä itselleni ollut sopiva merkki ja useamman vuoden olen juossut Adidaksilla.
      Kivaa päivää sulle!

  4. Loistava suoritus! Mä niin fanitan sua!!!! Näytät meille muillekin neljänkympin viivalla oleville mahtavaa esimerkkiä siitä, että elämäntapamuutos ja noinkin kovan tavoitteen kuin maraton suoritus on täysin mahdollista 😊

    1. Kiitos Hanne kommentista ja kauniista sanoistasi! Ihana kuulla, että voin antaa inspistä! Juoksukärpänen puraisi mua toden teolla :) Ja se maraton ei ollut vain fyysinen juttu, vaan antoi henkisesti tosi paljon potkua. Oikeasti me ihmiset selvitään vaikka mistä.
      Ihanaa päivää sulle <3

  5. Upea saavutus! Tuota lukiessa tuli sellainen ajatus, että tää elämäkin on kuin maraton. Päätös lähteä matkalle itsensä tutustumiseen, pelkojen ja voimien riittämisen kanssa kipuilua. Välillä ihanien maisemien nauttimista, endorfiinisiä tunteita ja välillä maitohapoille jos ei muista tankata tarpeeksi. Perille ja maaliin kuitenkin suunta. Pelkojensa voittamista ja rohkeutta jatkaa kaikesta huolimatta. Keskeyttää ei kannata, sillä palkinto odottaa!

    1. Kiitos Tiina! Ja hienosti oivallettu, todellakin elämä on kuin maraton! Sinä sanoitit sen niin hienosti, että menin kananlihalle! Just noin, olet kyllä viisas, ihana nainen <3
      Kaunista päivää ja aurinkoa!

  6. Mahtava juttu, onnittelut ekasta maratonista! Vaikken juoksua juuri harrasta tai maratonia edes harkitse, luin innolla! Ihana päästä mukaan kokemukseen ja fiiliksiin :) Kuvistakin välittyy vahvasti miten huippureissu teillä oli. Tuosta kukallisesta bomberista on kyllä nyt pakko kysyä, että mistä se on? Vastaavaa olen miettinyt ja tuo näyttäisi riittävän reippaalta, eikä liian kukkaissöpöltä itsellenikin :)

    1. Kiitos Eerika, kiva kuulla! Toi kukallinen bomberi on ihan Vero Modasta ja vielä alerekistä – 30 % :) Niitä saattaa olla vieläkin siellä, itse ostin omani Ompun Vero Modasta. Takista on tullut kyllä paljon kehuja, ja tykkään siitä itsekin tosi paljon. Ei ole liian söpö, vaan sopivan söpö :)
      Mahtavaa viikon alkua sulle!

    1. Kiitos Karoliina! Olen kyllä tosi tyytyväinen, kun en tiennyt yhtään, mitä on vastassa. Nyt sitten lisää juoksua (ja kehonhuoltoa) ja kohti uusia tavoitteita. Joku pieni kärpänen pääsi puraisemaan! Kivaa alkanutta viikkoa sulle :)

  7. Huippua, että maraton sujui noin hyvin ensikertalaiselle! Ihan liikutuin tekstiä lukiessani sun puolesta! Samalla teksti jotenkin rohkaisi ja kannusti jatkamaan omaa juoksiharratusta, joka on vasta ihan aluillaan ja ajatus puolikkaastakin maratonista tuntuu tosi kaukaiselta (haaveelta).

    1. Kiitos Anna! Ehdottomasti kannattaa jatkaa juoksuharrastusta! Itselläkin kaikenlaisia takapakkeja ollut tässä vuosien varrella ja motivaatiopulaa ja kyllä tällä elopainolla on raskaampaa juosta kuin kevyempänä, mutta kyllä se tästä! Puolikas on ihan mahdollinen aika nopeastikin, jos vain ehtii ja malttaa harjoitella ja toisaalta eihän ole mikään kiire, ei Roomaakaan rakennettu päivässä :) Aika monta asiaa tekisin maratonin suhteen nyt toisin, mutta olen kyllä erittäin tyytyväinen suoritukseeni. Ja tosi kaukainen vuosien haave tää oli mullekin, mutta niin se on nyt juostu ja jatkoa seuraa. Kivaa alkanutta viikkoa sulle!

  8. Ai että, minä täällä eläydyin niin tähän tekstiisi, et ihan tuli kyynel silmäkulmaan. Kuulostaa niin hienolta itsensä ylittämisjutulta. Well done! 💞 Mulla on lenkkeily nyt vhän lässähtänyt, kun oli flunssaa ja allergiaa jne. Mut täytyy kyl ottaa nyt ryhtiliike. Tästä sai nyt hyvin inspiraatiota. 🙂

    1. Kiitos Sanna, kiva kuulla! Oli se kyllä aika itsensä ylittäminen, mutta nälkä kasvaa syödessä :) Jatkoa seuraa, vaikka tänään olo on kyllä ollut tosi vetämätön. Unet menivät ihan sekaisin ensin jännityksestä ja sitten juoksusta, mutta jos ensi yönä palais normaaliin ja alkais taas olla tavallinen olo. Toivottavasti pääset lenkkeilyssä alkuun, se eka lenkki on vaikein tauon jälkeen. Sitten se taas siitä lähtee! Kivaa viikkoa :)

    1. Kiitos! Oli aika tosi mahtavaa kyllä. Ja nyt tuntuu siltä, että juoksinko ollenkaan vai näinkö unta. Onneksi osasin aika tavalla keskittyä hetkeen, kun ei siinä muutakaan voinut, kun laittoi jalkaa toisen eteen :)
      Kivaa viikon alkua sulle!

  9. No,huh-huh aika hurjaa! Onneksi sinä selvisin vammoitta, ehjänä maaliin! Ymmärsinkö oikein, juoksiko miehesi myös? Ihan huikee oot Jenny😙.
    Kai sä tänään jonkun lenkin kirmaset😉
    Ihanaa viikkoa🏃🏃🏃

    1. Kiitos Kirsi!
      Kyllä ymmärsit oikein, maraton oli meikäläisen ja mösjöö Henrikssonin yhteinen tavoite. Tuo årelainen nainen totesikin, että voi kun ihanaa, että saatte juosta ekan maratonin yhdessä. Tosin alusta alkaen tiesimme, ettemme juokse yhtä matkaa vierekkäin, sillä puolisoni on minua huomattavasti nopeampi juoksemaan. Mutta olihan hauskaa tietää, että toinen on samalla reissulla myös.
      Ajattelin kirmaista pyörällä töihin ihan juuri! Kyllä se tästä taas elämä voittaa :)
      Ihanaa päivää Kirsi! <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *