Heikot hetket ja tukalat tunteet opettavat elämässä eniten

Heikot hetket opettavat elämässä eniten. Nyt taas osaan kiittää tästäkin pari viikkoa kestäneestä jaksosta. Tajusin tässä päivänä eräänä, että muutaman viikon ajan en ollut pitänyt itsestäni niin paljon kuin tavallisesti, mistä kirjoitin Instagramiinkin. Olin nukkunut vajaa pari viikkoa jo tosi huonosti, heräillyt öisin ja valvonut, alkanut miettiä sudenhetkinä syntyjä syviä, työhommia, asioita, joita piti muistaa muistaa ja kaikkea, mitä olisin voinut jättää elämässäni kokematta. Tunteet kulkivat vuoristorataa, välillä elämä oli parasta koskaan ja sitten taas ihan todella perseestä. Huomasin, miten helposti aloin ärsyyntyä muista ihmisistä ja muiden tekemisistä: Miksi toi kilkuttaa tota vyötään noin? Onko pakko huokailla noin kovaan ääneen? Eikö täällä saa hetken rauhaa tai hiljaisuutta? Miksi toi huutaa tonne puhelimeen noin hemmetin kovaa?

Hmm. Oli taukolisän paikka.

Tajusin nimittäin kirkkaasti sen, että en halua olla sellainen tyyppi, vaan haluan olla oma itseni, se joka kuitenkin useimmiten olen, vaikka toki minussakin on varjoni. Vaikka olin kiinnittänyt huomiota esimerkiksi töiden ruuhkahuippuun jo aiemmin, aloin vasta stressihuipun iskettyä ymmärtää, ettei se suinkaan johtunut pelkästään viime viikoista vaan erittäin kiireisen talven jälkeen nyt sitten korjattiin satoa. Teinhän loppuvuodesta aikalailla myös ylimääräisiä duuneja, ja vaikka sitten hiljensinkin tahtia todella radikaalisti, varmasti se yhdistettynä talven pimeyteen ja kaikkeen sairasteluhässäkkään vaati veronsa. Olen nimittäin itsessäni huomannut, että usein se väsymys tai stressi iskee sitten jälkijunassa. Ei sillä hetkellä, kun pitää jaksaa, vaan jopa muutamia kuukausia sen jälkeen.

Välillä on hyvä pysähtyä kuulostelemaan, missä mennään!

Onneksi olin pitänyt itsestäni talvenkin läpi hyvää huolta. Olin nukkunut paljon ja hyvin, syönyt semiterveellisesti, liikkunut paljon ulkona, jatkanut juoksuharrastusta aktiivisesti. Sitäpä mietin vain, että jos olisin laittanut elämäntavat ihan ranttaliksi, olisin varmasti ollut vielä väsyneempi. Onneksi elämäntavat olivat tuon viime vuoden kuluessa muuttuneet niin pysyvästi, ettei energiaa tarvinnut enää kuluttaa niiden opetteluun, sen kuin teki vain ja selkärangasta.

No, sitä olen kuitenkin mieltä, että ensimmäinen askel asioiden muuttamiseen on tilanteen tiedostaminen. Tavallaanhan olin jo muuttanut tilannetta talvella ennen influenssaan sairastumista, kun olin vähentänyt muita töitä ja alkanut katsoa tarkemmin kalenteria ja myös tunnustella jaksamistani. Rakastan kirjoittamista ja koska päivätöissä käytännössä pelkästään editoin, olen halunnut pitää tuon kirjoittamisen ohessa. Toki nyt kun teen uutta hyvinvointiteemaista kirjaa (joka ilmestyy tammikuussa 2019), en ole voinut ottaa enää niin paljon keikkaa vastaan. Itse asiassa tällä hetkellä minulla ei ole edes yhtään lehtijuttua teossa, muutama kaupallinen yhteistyö vain on tulossa.

Tiedostamisen jälkeen aloinkin sitten kaivella tunteelle nimeä, kuten tunnekouluttaja Camilla Tuominenkin usein on kehoittanut. Huomasin sen, että kun tunteen nimeää ja sanoo ääneen, juu, vaikka sitten Instagramissa, niin olo helpottuu. Minäpä siinä sitten pohtimaan, että mistä on kyse. Ei ollut vain huono fiilis, vaan olikin stressi, väsymys, pelko ja ahdistus. Kumma kyllä jo seuraavana päivänä olo oli paljon parempi. Ja nyt yhden hyvin nukutun yön jälkeen, jolloin aamulla heräsin virkeänä ennen kelloa, kaikki tuntui taas jo niin paljon kivemmalta. Tajusin samalla, että paitsi että olin nukkunut huonosti pari viikkoa, olin myös mennyt noin tuntia myöhemmin nukkumaan kuin yleensä enkä suinkaan kirjan lukemisen jälkeen, vaan kännykän räpläämisen jälkeen, joka vaikuttaa näköjään tosi suuresti uniini. Tarvitsen iltaisin ne omat rutiinini ja pää pitää painaa tyynyyn jo puoli kympin aikaan. Olen kuin toistoa rakastava vauva, mutta vähän isompi sellainen.

Mutta: kaikki nämä eri tunteet ja tilanteet tarjoavat meille ihan mielettömiä opetuksia. Niitä tunteita ei kannata työntää pois, vaan toivottaa tervetulleeksi. Silloin kun alkaa tuntua stressaavalta, pitää pysähtyä funtsimaan ja tehdä muutoksia. Ja sitten tajuaa, että se olo on juuri sitä, mitä ei halua. En enää itsekään halua koskaan enää ajaa itseäni niin ahtaalle, että taas hajoaisin. Elämä on maagista. Välillä se on ihan parasta ja välillä ihan kauheaa, mutta kaikki tunteet kuuluvat siihen ja niitä kaikkia tunteita tulee aina olemaankin, meillä kaikilla.

Ja kuinka ollakaan, stressasin ihan turhaan monesta asiasta. Ehdin tehdä hommani aikataulussa ennen ensi viikon lomaa. Muutama asia meni jopa helpommin kuin kuvittelinkaan ja muutama asia jumittaa, mutta niillekin löytyy ratkaisunsa. Tajusin, että paitsi että olin stressannut, olin toiminut tavallaan itseäni vastaan. En ollut ollut itseni tiimissä, vaan näin asiat pelon ja epäonnistumisen kautta.

Tällaista se on, elämä. Siinä on paljon eri sävyjä, monia erilaisia hetkiä, hyviä ja huonoja. Koskaan ei mikään jatku samanlaisena ikuisuuksia. Kaikki muuttuu. Se on asia, jonka yritän pitää niillä stressaavimmilla hetkillä mielessäni.

Aurinkoa!

Jenny

p.s. Juoksujuttuja on toivottu paljon, ja niitä on tulossa! Olen kirjoittamassa muun muassa maratonille valmistautumisesta, sykealueista, juoksijan alusvaatteista, juoksutossuista, juoksun aloittamisesta, polkujuoksusta, Suunnon Spartan Trainer -kellosta ja ties mistä. Myös paikkoja eri juoksutapahtumiin on tulossa arvottavaksi! Mutta jos juoksujutut eivät innosta, ei kannata säikähtää. Jatkan myös näiden syntyjen syvien pohtimista.