Keskity siihen, mikä on olennaista

Ai että! Keskity siihen, mikä on olennaista. Viime aikoina olen haihatellut sydämeni kyllyydestä ja miettinyt kaikkia niitä unelmia ja tavoitteita, joita olen nyt lähiaikoina toteuttamassa. Kaksi haavettani, päästä Utöön ja juosta pitkään, toteutuvat heinäkuun ekana viikonloppuna, kun osallistun Team Henriksson Finland -joukkueessa (johon kuuluvat siis meikä ja mösjöö) SMIR2018-kisaan. Kisassa juostaan Tukholman saaristossa 8 saaren läpi yhden päivän aikana ja päätepiste on siis Utössä. Jalat saavat kipittää päivän aikana yhteensä 75 kilometriä, jollei pahasti eksy. Jos eksyy, niin luoja tietää, miten paljon kilsoja voi kertyä. Mutta en aio ajatella sellaista, sitä paitsi olenhan harrastanut ekaluokalla suunnistusta. Hah.

Vaikka sanoinkin niin, että olen haihatellut, niin oikeasti ajattelen niin, että unelmia, tavoitteita ja päämääriä saa olla, eivätkä ne ole tulevaisuudessa elämistä tai turhaa haihattelua. Onhan se niinkin, että tässä normiarjen puristuksessa ja kiireessä, jota suurin osa meistä luultavasti elää, tekee usein vain sen, mihin on tottunut, mitä on pakko tai mihin kuvittelee sen hetkisten energioidensa riittävän. Tietoisesti kirjoitin, että elämme normiarjen puristuksessa, enkä kirjoittanut, että kärsimme. Jälkimmäinenhän tarkoittaisi sitä, että elämä olisi ihan syvältä koko ajan, eikä me ennätettäisi edes elää, kun pitäisi kärsiä tästä arjesta. Tästä arjesta, jota jokainen päivä on! Täällä oleminenhan on lahjaa, joka toisinaan ei tule siinä paketissa, kun sen haluaisi nähdä, toisinaan taas tulee. Ja joskus ne megascheissepaketit osoittautuvatkin siunauksiksi, tosin ei tapahtumahetkellä, vaan paljon myöhemmin.

Pieniä suuria arjen iloja.

Mutta mitä kiireisempää ja hektisempää on, sitä mukavammaksi pyrin itse elämääni samalla tekemään. Ja itse asiassa stressaamisen vähentäminen sen vuoksi, että arjen puristus ja kiire, on helpottanut oloani hurjasti. Yhä useammin pystyn ajattelemaan, että teen sen, minkä pystyn ja ehdin tekemään, ja se mitä en ehdi ja pysty tekemään, se jää seuraavalle päivälle. Näin siis sanoo entinen perfektionisti. Elämän ei tarvitse olla 10+++, vaan vähempikin on riittävästi. Se ei silti tarkoita sitä, että tarvitsee heittää ihan ranttaliksi.

Mutta koska arki on toisinaan kuin selviytymistaistelua ruokakaupan, työn, harrastusten, lasten harrastusten, päiväkodin, hellan, opiskelujen, hoitokodin ja muiden menojen ja monen muun asian välillä, me helposti uraudumme toistamaan samoja asioita, vaikka ne eivät ehkä itsellemme sopisikaan. Jos olet tottunut olemaan siellä sohvanpohjalla, ei välttämättä tule liikuttua, vaikka aikaa ja haluakin olisi. Sitä helposti tekee itselle jostain uudesta tai uusvanhasta asiasta niin ison mörön, ettei pääse siinä alkuun. Sitä saattaa ajatella, että heti pitää liikkua tunti, juosta kymmenen kilometriä tai jos menee neulontakurssille, on ensimmäiseksi aloitettava villapaidan teko. Se on jännä, ettei sitä ajattele niin, että mitä jos ensin liikkuu vaikka 15 minuuttia kerrallaan, juoksee kolme lyhtytolpan väliä tai neuloo rikki menneen villasukan umpeen tai pannulapun naapurin mummolle.

Pieniä suuria arjen iloja.

Moni ei saa aloitettua elämänmuutosta tai pysty ujuttamaan jotain uutta harrastusta arkeen, vaikka potentiaalia siihen olisi. Helposti me myös vetoamme itsellemme, ettei meidän tarvitse, koska onhan tämä arki muutenkin jo niin täyttä. Uskon, että useimmissa meistä on potentiaalia paljon enempään kuin mihin luulemme tässä arjen pyörityksessä pystyvämme. Se ei tarkoita sitä, että meidän pitäisi rehkiä tuplamäärin, vaan se tarkoittaa sitä, että kannattaa miettiä, mitä elämältään todella haluaa ja sitten käyttää voimia siihen. Eli voimaa ja energiaa kannattaa käyttää niihin asioihin, joilla on merkitystä itselle ja joita haluaa tehdä. Samalla kun pysähtyy miettimään niitä, voi tutkia, millaisia asioita ja tapoja elämässä on, joista voi luopua. Ainakin voi luopua turhasta valittamisesta, kateudesta, negistelystä ja pessimismistäkin ja ehkä sitä soffa-aikaakin voi vähän pienentää. Eikä kukaan meistä oikeasti halua olla se tyyppi, joka valittaa niin helteestä kuin pakkasesta eikä ole ikinä tyytyväinen arjessa mihinkään. Helteestä tuli muuten mieleen se, että sunnuntaina juoksen Berliinin puolimaratonia melko kivassa kelissä, + 21 ja arska paisteloo!

Mutta onneksi nämä ovat valintoja, joihin voimme itse vaikuttaa. Me voimme valita negistelyn sijaan ilon, energisyyden ja ihan mitä tahansa itselle sopivia juttuja. Niiden valitseminen alkaa tapahtua helposti, kun joka päivä miettii vaikka parin minuutin ajan, mikä on olennaista juuri tässä päivässä. Mikä on tärkeää juuri nyt, jotta eläisimme sitä unelmiesi elämää? Vievätkö ajatuksemme meitä sinne, minne haluamme olla matkalla ja toivomme pääsevämme?

Vai saadaanko me sittenkin kaikki se, mistä haaveilemme, valittamalla, negistelyllä tai sohvalla makaamalla?

Uskon, että kannattavampaa on uskoa itseen ja alkaa tehdä. On hyvä muistaa myös se, että voivottelu ja sen pähkiminen, alkaako hommiin vai ei, kuluttaa niitä hommien tekemiseen varattuja voimia. Niitä voimia, joita tarvitsemme omien unelmien ja tavoitteiden edistämiseen ja itselle riittävän hyvän elämän elämiseen.

Ugh. Tällaisia aatoksia tänään torstaina!

Jenny

Instagramissa ja Facebookissa

P.s. Kiitos ihan järkyttävän paljon blogiani koskevasta palautteesta! Olet ihan mahtava! Nyt eivät kuulkaas ideat lopu kesken, kiitos sinun! Toissa postauksen arvonnassa kirjapaketit voittivat Anne-nukke, Satu L (joka puhui leskenlehdistä ja Hanna Koo. Onnea! Laitan teille meiliä NYT.

Pieniä suuria arjen iloja.