Hyvä elämä, Treeni

Miksi liikun? No ennen kaikkea pääkopan takia

Kaksi viikkoa ilman liikuntaa sairastelujen takia ja elättelen toiveita, että pääsen juoksemaan viikon päästä lauantaina. Kyse on siis ihan älyttömän lyhyestä ajasta, josta sitä paitsi vain toisen viikon olin sängyssä 24/7, tiedän, että monella on asiat hullummin. Mutta huomaan jo nyt, mikä haitta sillä on, kun en pääse liikkumaan. Selkää särkee, polvia vihloo, rintalastaa kiristää ja niskahartia on jumissa. Mutta yllätys oli huomata se, mikä merkitys liikunnalla ja omassa tapauksessa erityisesti juoksulla on pääkopalleni! Tuollainen kotiin peittojen alle hautautuminen ei vain sovi minulle yhtään. Miksi liikun? No ennen kaikkea pääkopan takia.

Kokeilin joulukuussa acroyogaa ja kirjoitin siitä jutun Voi Hyvin -lehteen. Oli hauskaa! Kuva: Kirsi Tuura

Olen kuitenkin sitä tyyppiä, joka mielellään tekee asioita ja tapaa ihmisiä. En ehkä edes pystyisi enää edes aikaisempaan freelancer-elämään tekemään töitä pelkästään kotoa käsin. Kun ympärilläni on äksöniä, myös itse olen parhaimmillani ja tehokkaimmillani. Tunnen olevani elossa silloin, kun saan jakaa arkeani niin tuttujen kuin tuntemattomienkin ihmisten kanssa. Mikä merkitys voi esimerkiksi päivään olla sillä, kun joku hymyilee sinulle metrossa tai pitää ovea auki! En enää edes ihmettele sitä, miksi usein mieluummin juoksen porukalla tai haluan järjestää yhteislenkkejä, On niin kiva olla toisille läsnä, kuunnella ja tietenkin myös itse jutella ja kertoa. Tehdä asioita toisten iloksi.

Jälkeenpäin tuntuu tosi naurettavalta, että tuon viikon influenssan aikana oikeasti tunsin itseni niin kipeäksi, että luulin, etten selviä taudista. Olo ei vieläkään ole lähelläkään täydellistä, pelkkä rappusten kävely saa hengästymään ja tällä viikolla työpäivän jälkeen tuntui siltä kuin olisi tehnyt vuoden töitä ilman lomaa, mutta jos vertaa viikon takaiseen, niin tämä on pelkkää plussaa.

Sairaana tuntui toivottomalta se, kun heräsi jokaiseen aamuun ihan yhä kipeänä. Huomasin myös todellakin sen, ettei yksin peittojen alla makaaminen tee minulle hyvää. Sain yliannostuksen somesta, provosoiduin saamastani tatuointien haukkumaviestistä, maailmantuska alkoi painaa päälle. Googlasin, klikkailin ja tankkasin mitä surkeampia uutisia, aloin ahdistua onnettomuuksista, muiden ihmisten surusta, maailman sodista ja siitä, miten toisilla ihmisillä on asiat niin huonosti eikä juuri toivoa tulevasta. Lopputulos oli se, että makasin sängyssä, voin paitsi fyysisesti myös henkisesti huonosti, tuijotin kattoon ja flashbackina palasin 9 vuoden takaiseen tilaan, kun olin masennuksen syövereissä. Palasin siihen aikaan, kun oli päiviä ja välillä viikkojakin, kun vain toivoin, että saisin nukkua, kunnes tulee taas ilta. Aikaan, jolloin elämä oli taistelua ja sinnittelyä. Jännittävää olikin nähdä, miten nopeasti ihminen voi hetkellisesti palautua ahdistuksen lonkeroihin, jos ei voi pitää tai pidä itsestään huolta. Olin valmis sulkemaan Instagramini, lopettamaan blogini ja ihan kypsä koko maailmaan.

Tajusinkin kirkkaasti sen, miksi minun on liikuttava aina, kun vain siihen kykenen ja saan olla terveenä. Liikunta on ihan parasta huoltoa henkiselle hyvinvoinnille ja yksi tärkeä asia itselleni kirjoittamisen lisäksi jolla käsittelen asioita, nollaan pääkoppaa, pidän fiilikseni myönteisinä ja arjen perusvireen onnen, ilon, positiivisuuden, luottamuksen ja uskon puolella. Liikunta auttaa myös käsittelemään maailmaa, sen tapahtumia ja sitä, että maailma ei ole pelkästään hyvä. En tietenkään voi sanoa, että minua haittaisi sporttinen ulkomuoto, joka tulee liikkumisen myötä, mutta se ei kyllä pääse liikuntamotivaattoreiden top kolmoseen ei sitten millään. Kun liikun, voin hyvin ja kun voin hyvin, olen hyvä myös muille. Niin se menee, myönteinen oravanpyörä.

Minua suorastaan huvitti, kun keskellä tuota ankeutta julkaistiin Yle Vegan puolella muutaman viikon takainen haastatteluni ja artikkeli. Juuri kun olin itse keskellä pahinta maailmanangstia ja ahdistusmössöä ensimmäistä kertaa vuosiin. Ei siinä kuulkaas muu auttanut kuin lukea kultaisen Hannah Norrenan kirjoittama juttu, kuunnella omia vinkkejä ja taas kaivautua esiin sieltä harmauden keskeltä.

Jälkikäteen, nyt kun olen tervehtymään päin, näen tämän taas sellaisena pienenä opinläksynä. Että ei voi vain ajelehtia täällä, vaan itsestä on pidettävä huolta niillä keinoin, jotka on hyväksi havainnut. Toki sairauden ja surun määrää emme voi koskaan täysin kontrolloida, mutta se, mihin voimme vaikuttaa, siihen kannattaa vaikuttaa. Itselleni tärkeitä asioita ovat liikkuminen ja se, että saan olla ihmisten kanssa. Kiitos maailmankaikkeus tämän kirkastamisesta.

Toivottavasti meillä jokaisella on elämässään tarpeeksi kaikkea sitä, mikä tuo iloa, lohtua, onnea ja rakkautta. Valoa ja toivoa, uskoa ja luottoa.

Lähetän sinulle terveyttä!

Jenny

*INSTAGRAMISSA*

Lue myös:

Tule juoksemaan Fuck Cancer Runiin 21.4.!

4 thoughts on “Miksi liikun? No ennen kaikkea pääkopan takia

  1. Niin me ihmiset ollaan erilaisia. Mä taas en missään tapauksessa tahtoisi kotityöhuoneelta takaisin toimistolle tai ”työpaikalle” :) Vaikka toki asioin ihmisten kanssa Skypellä, sähköpostilla ja puhelimella, niin oma rauha on kuiteki tosi tärkeetä.

    Jotenki myös tylsistyn ihan arkisista asioista jutusteluun; se on joko isosti innostavaa työasiaa, tai suoraan syvästi henkeviä :D Joo, oon vähä ihme tyyppi. Hih.

    Leppoisaa lauantaita Jenny ja toivottavasti paraneminen etenee maaliinsa suorastaan lentäen! <3

    1. Kiitos Taru kommentistasi! Niin me ollaan erilaisia ja hyvä niin! Itsekin viihdyin ennen tosi hyvin itsekseni töissä, olinhan freenäkin vuosia, mutta nykyään yksi etäpäivä viikossa on ihan tarpeeksi. Toki silti tarvitsen myös omaa rauhaa, mutta kun saan sitä sen tietyn pienen satsin, niin olen jo tyytyväinen.
      Lentämisestä ei ehkä voi puhua, mutta tänään jaksoin jo kävellä yhteensä 8 kilometriä :)
      Kyllä se tästä.
      Sun viimeisin blogipostaus oli muuten mahtava!
      Hyvää alkanutta viikkoa :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *