Hyvä arki, juoksu, Treeni, Yhteistyö

Uusi innostukseni polkujuoksu + arvotaan 2 paikkaa PNM Trailille 4.8.

Enpä vielä vuosi sitten tiennyt, mihin jälleen kerran uudelleen lämpenemään alkanut juoksun harrastaminen minut vielä viekään!  Polut nimittäin alkoivat tämän talven mittaan kiinnostaa sen verran, että niihin on tullut otettua pientä kontaktia. Tosin enimmäkseen olen ihaillut muiden polkujuoksuja instagramissa ja odotellut kesäisempiä kelejä. Toki olen metsässä juossut ”aina” ja ihan jo lapsuudessa, mutta olenpa aiemmin pysytellyt tiiviisti niillä hiekka- ja sepeliteillä. Korkeintaan juoksennellut pitkin traktorinrenkaan uria kesälapsena Mäntyharjulla. Mutta nytpä olen tosi innoissani polkujuoksusta.

Entinen asvaltin rakastaja tässä hei

Vuosia olin kuitenkin se kympin tahkoaja, joka juoksi mielellään asvaltilla. Tasamaata, kyllä kiitos. Ei mäkiä, ei kumpaankaan suuntaan. Viime syksynä Vauhtisammakon juoksuvalmennuksessa opin juoksemaan mäkiä tehokkaammin ja taloudellisemmin sekä ylös että alas ja siitä lähtien olen suhtautunut niihin hyvänä harjoituksena. Kun vielä talvella sain testattavaksi Sarvan Xerot, avasivat nastat kesätossuilla talvellakin lipsuttavalle ihan uuden talvijuoksumaailman. Pääsin metsään ja myös poluille, ja ihastuin heti, syvästi.

Uskon, että nyt kun lumet ovat poissa, poluilla onkin meikäläiselle paljon tarjottavaa. Se täytyy kyllä rehellisesti tunnustaa, että olen vielä siinä vaiheessa, että mielelläni en kuraa, likaa tai kastele itseäni, en siis edes kenkiä enkä trikoon lahkeita! Tämä varmasti kaikkia polkukonkareita naurattaa, joten toteankin, että katsotaan ensi syksynä, toivottavasti hienon polkukesän jälkeen, mitä olen edellisestä lauseesta mieltä. Mutta kuten edellisessäkin postauksessa totesin, Brené Brown on todennut, että häpeä ei kestä, että siitä puhutaan. Jos siis ensi syksynä ajattelen, että onpa sitä oltu vielä huhtikuussa prinsessaa, niin se oli tämä hetki, syksyllä ehkä toinen (ja tästä on muuten vahva aavistus!). Katsotaan, kuinka kauan menee, ennen kuin laitan ensimmäisen kurakenkäpostauksen someen.

Juoksutapahtumista virtaa ja iloa

Koska olenhan suuri juoksutapahtumien ystävä, paikka on jo muutamaan polkukisaan plakkarissa. Heinäkuussahan osallistumme mösjöön kanssa SMIR 2018 -skabaan, jossa päivän aikana juostaan 8 saaren läpi Tukholman saaristossa. Se ei ole sentään pelkkää polkua, vaan pitkälti sora- ja hiekkateitä ja myös jonkin verran asvalttia. SMIR jännittää jo ihan hulluna, eikä jännitys tuskin tule viikkojen kuluessa ainakaan helpottamaan.

Innolla odotan myös Juoksuaika-tapahtumiin kuuluvaa PNM Trailia, joka juostaan tänä vuonna 4.8. toista kertaa Turun kupeessa Nousiaisissa ja jonne olen saanut paikat itselleni, mösjöölle sekä kaksi kappaletta arvottavaksi. Kun Juoksuajasta kysyttiin kiinnostustani juosta tässä polkutapahtumassa, innostuin heti. Nousiaisten Valpperista lähtevät kolme reittivaihtoehtoa eli 10 km, 23 km ja 38 km, jotka vievät juoksijat vaihteleviin maastoihin. Luvassa on polkuja, pitkospuita, hiekkatietä, latupohjia ja ennenkaikkea kaunista luontoa. Aaaah! Mitä muuta sitä voi kaupunkilaisdaami juoksulenkiltä toivoa? Valitsin itselleni ja mösjöölle 23 kilsan mittaisen Kurjenrahkan kierroksen, josta tulee salettiin ihan mahtavaa. Ajalle ei väliä, fiiliksellä kyllä! Voin vain kuvitella, miten hieno reissu meillä on tiedossa.

Kaikki postauksen kuvat: Juoksuaika-tapahtumatoimisto

Mikä poluissa alkoi viehättää?

Mikä niissä poluissa sitten itseäni alkoi viehättää? No aika moni asia. Ihan oikeasti kun asuu kantakaupungissa ja on yhden keskustan ruuhkaisimman kadun varrella töissä, haluaa sitä yhä enenevissä määrin pois kaupungin sykkeestä metsään, kuuntelemaan luonnon ääniä ja haistelemaan sen raikkautta ja eri tuoksuja, katsomaan, koskemaan ja juoksemaan erilaisia pintoja ja näkemään luonnon ihmeitä. Epätasaisessa maastossa treenaaminen tekee keholle gutaa! Tulee kehitettyä samaan aikaan paitsi kuntoa, koordinaatiota, tasapainoa, kehon syviä lihaksia ja ehkä suuntavaistoakin. Myös pääkoppa relaa eikä metsään mahdu mikään arkinen murhe. Ja onhan metsän ja luonnon terveysvaikutuksia tutkittu tosi paljon ja niillä todettu olevan kymmeniä hyviä vaikutuksia ihmisen kehoon ja mieleen: syke laskee, verenpaine laskee, stressikäyrät hiipuvat ja vaikka mitä. Ja jotenkin poluilla kokee erilailla vapautta kuin asvaltilla juostessa. Yhtäkkiä kilometriajallakaan ei ole enää mitään väliä, on vain minä, luonto ja juoksevat jalat.

Eli blogissani voi nyt seurata tätä orastavaa polkuinnostustani myös jatkossa. Seuraavaan postaukseen haastattelen jotakuta polkukonkaria, joka saa antaa meille noviiseille sitten parhaat vinkkinsä.

Osallistu arvontaan

Jos PNM Trail 4.8. kiinnostelee, niin osallistu arvontaan! Arvontaan osallistuvat kaikki tähän postaukseen kommentoineet ja kysymykseeni vastanneet: miten juoksu on saapunut sun elämään? Aikaa vastata on keskiviikkoiltaan 25.4. klo 24. Arvon yhteistyössä Juoksuaika-tapahtumatoimiston kanssa kaksi osallistumista (yksi per henkilö) ja matkan saat itse valita: 10, 23 tai 38 kilometriä. Tapahtuman Facebook-sivun löydät täältä.

Muitakin treenikuulumisia saa kertoa! Itse jo vähän vuodatin instassa viime viikon kiireitä ja vain kahta lenkkiä, mutta HEI, kaksi lenkkiä on parempi kuin ei lenkkiä ollenkaan.
Aurinkoa!

Jenny

*INSTASSA*

Lue myös:

Onnea ei voi jahdata, koska se vain on

Raporttia Berliinin puolikkaalla

Viikonloppu yksinhuoltajana ja muut läpät, jotka ärsyttävät, kun huoltaa lapsia yksin

 

62 thoughts on “Uusi innostukseni polkujuoksu + arvotaan 2 paikkaa PNM Trailille 4.8.

  1. Juoksu tuli elämääni v.2000 kun tapasin nykyisen mieheni, joka tokaisi suhteen alussa, että olet pullukka; pitäisikö sinun kohentaa elämäntapoja. Aloitin juoksemalla 100 m ja kävelemällä saman matkan, ja siitä se jäi osaksi elämää. Toki alkuun loukkaannuin, mutta jostain syystä sen vain sysäsi elämäntapojen muutoksen lähinnä liikunnan ja ruokavalion siistimisen alkuun. Olin varmaan jo mielessäni tähän kypsynyt.

  2. Lapsesta asti on tullut juoksenneltua pitkin maita ja mantuja ja omalla porukalla kisattiin esim. satasen juoksussa. Opiskeluaikoina taisi olla vähän toisenlaiset ”juoksentelut” :D mutta nyt taas aikuisiällä olen tykästynyt pitkiin matkoihin ja entistä enemmän metsissä vietettyyn aikaan. Erilaisten vastoinkäymisten jälkeen metsästän nyt uudelleen kadonnutta juoksukuntoa.

  3. Pitkään olin sitä mieltä, että liikunta on jees, kunhan se ei ole juoksua. Muutama vuosi sitten jostain tuli ajatus, että juoksulle voisi antaa mahdollisuuden. Etsin netistä juoksuohjelman, jota noudattamalla kunto parani ja juoksu alkoikin tuntua kivalta hommalta. :)

  4. Ala-asteella eräs liikunnan opettaja kehui juoksutyyliäni ja nopeutta. Hän sanoi, että minun pitäisi aloittaa juoksukoulu. Pidin kovasti juoksemisesta, mutta en sitä tosissaan halunnut aloittaa. Ainakin niin uskottelin itselleni.. Kuitenkin asia jäi häiritsemään minua pitkäksi aikaa, ja viimein 15-vuotiaana otin yhteyttä yleisurheiluseuraan ja siitä alkoivat treenit. Enkä ole katunut hetkeäkään! Nyt on siis noin 6 vuotta juostu ja matkat vain pitenee, ja minä nautin :)

  5. Suunnistuksen lisäksi kuntoa nostamaan. Polvet ei nuoruuden pikajuoksu-urasta ole toipuneet, joten asfaltille ei ole asiaa. Polut ja metsä sopii alustaksi ja mielikin voi paremmin kaukana hälinästä.

  6. Olen juossut satunnaisia lenkkejä teini-iästä lähtien, mutta varsinainen juoksuhurahdus tuli pari vuotta sitten. Syynä oli varmaankin halu liikkua ulkoilmassa, kyllästyminen ulkonäkökeskeiseen salitreeniin ja rakkaus luontoa ja metsiä kohtaan. Polkujuoksu on ihanaa stressin karkoitusta, mutta asfalttilenkit käy myös :)

  7. Olen innostunut juoksemisesta poikaystävän kautta. Hän on juossut useamman vuoden ajan tavoitteellisemmin ja hän sai myös minut kiinnostumaan juoksemisesta. Yhdessä lenkillä käyminen on mitä parasta parisuhde-aikaa. Polkujuoksua olisi kiva päästä kokeilemaan! :)

  8. Sanoisin että vähitellen. Inhosin sitä vuosikaudet, mutta lajitreenien rinnalla ne olivat pakollinen paha.
    Nyt lajin lopettaneena, juoksusta olen oppinut nauttimaan kun lähdin ystävien kanssa lenkeille ja yksinkin tykkään jo mennä!

  9. Olen aina tykännyt juoksemisesta mutta muutama vuosi sitten tuli selkävaivat mitkä katkaisi juoksemisen kun ei pystynyt edes pururadalla juokseen. Mutta muutama viikko sitten kaveri aloitti polkujuoksemisen ja kehui sen positiivisista vaikutuksista, sanoi myös että saattaa sopia mun selälle…Ajattelin kokeilla, eikä ole tullut mitään oireita ja nyt muutaman viikon olen harrastanut ja liekki palaa koko ajan kovempaa🔥

  10. Juoksu tuli elämääni vuonna 2014 elämäntapamuutoksen myötä kun palkkasin PT:n itselleni. Olin alipainoinen, väsynyt, laiska enkä syönyt muuta kuin leipää ja herkkuja. Pidin myös sellaista kevyttä 23 vuoden taukoa liikunnasta. Siis kaikesta liikunnasta. Aina autolla lähelle ovea. Aina hissillä. Jostain syystä juoksu kiinnosti liikuntamuotona enkä osaa vieläkään kertoa miksi. Olinhan aina inhonnut juoksua ja pidin kaikkia juoksijoita tärähtäneinä. Mutta siitä se lähti. Tämä rakkaus. Pikku hiljaa. Lähdettiin ihan perusjutuista PT:n kanssa liikkeelle (opettelin syömään ja sen sellaista) ja pieniä askelia otettiin. 2015 syksyllä luovuin PT:stä ja 2016 keväällä menin FMR:n marakouluun, josta sitten juoksu leimahti liekkeihin. Polkujuoksua kerran kokeilleena marakoulussa olin koukussa ja tajusin, että se on niin mun juttu. Eikä vähiten sen takia, että siellä saa luvan kanssa painella muta/vesilätäköistä lapsenomaisen innon kanssa :)

    Marakoulu antoi paljon, josta iso kiitos varsinkin Janne Klasilalle joka oli mun mentor ja jaksoi/jaksaa edelleen tsempata. Marakoulusta on myös jäänyt 9 juoksukaveria keiden kanssa ollaan melkein päivittäin whatsapp yhteyksissä. Korvaamatonta. Tuo porukka on timanttinen.

    Helmikuusta alkaen olen ollut Jalanjälki valmennuksessa ja täytyy sanoa, että nyt on menossa elämäni paras treenijakso. Maaliskuussa alkoi juoksu kulkemaan ja nyt huhtikuussa on ollut ihan todella hyvä flow.

    Paljon on ollut haasteita matkan varrella, mutta sisulla eteenpäin. Enemmän intoo kuin kuntoo tyylinen tapaus, mutta tämä into on se, joka vie eteenpäin. Juoksuporukka tuo myös paljon voimaa ja tukea. Kuin myös kaikkien ihanien juoksijoiden tsemppaukset ja viestit Instagramissa…eikä vähiten Jenny sinun. Tuot tosi paljon hyvää energiaa minulle vaikkei olla koskaan edes tavattu.

    Tulipas pitkä kommentti :) Sen siitä saa kun innostuu.

  11. Muutama päivä sitten muistin, että jo lapsena rakastin leikkejä joihin kuului juokseminen: hippa eri variaatioina oli suosikki pitkään. Yläasteella emme juosseet Cooperin testiä vaan 1500m aikatavoitteineen. En muuten harrastanut urheilua, mutta hyötyliikunta oli perheessämme suuressa arvossa. Tästä oli hyötyä myös testeissä ja pärjäsin niissä lähtötasoon nähden hyvin. Muistan, miten juoksu tuntui samaan aikaan mahtavalta ja raskaalta. Viimeisille metreille löytyi aina kuin taikaiskusta energiaa loppukiriin, vaikka jalkoja särki ja henki tuntui salpautuvan. Näistä testikerroista jäi himo pyrkiä parempaan sekä jokin käsitys ihmismielen voimasta ja vaikutuksesta suoritukseen.

    Koko lapsuuden olin seurannut vierestä, kun vaarini juoksi, hiihti ja pyöräili. Hän jaksoi vielä 80-vuotiaana juosta maratonin ja hiihtää Pirkan hiihdon. Vasta aikuisena ymmärsin vaarin saavutukset ja hänestä tuli minulle juoksuharrastajan esikuva. Ollapa vielä samanikäisenä yhtä rautaisessa kunnossa.

    Monta vuotta juokseminen oli vain kesäkausiin rajoittuvaa ja ajattelin joka vuosi, että taas aloitan tutun harrastuksen uudelleen. En ymmärtänyt, että talvikauden liikkuminen on myös osa harrastusta ja pitää yllä peruskuntoa vaikkei varsinaisesti juoksisikaan. Vasta paljon myöhemmin uskaltauduin kokeilemaan talvijuoksua.

    Juoksu on minulle harrastuksena se jonka pariin palaan aina uudelleen. Se tuo elämään korvaamatonta lisäarvoa. Ensimmäisiä tavoitteita olivat esimerkiksi Naisten kympin juoksu alle tunnissa ja puolimaratonille osallistuminen. Nämä tavoitteet on saavutettu jo moneen otteeseen. Tavoitteita on vielä koko loppuelämäksi: ensimmäinen täyspitkä maraton; polkujuoksutapahtuman kokeminen, juoksutapahtumaan osallistuminen ulkomailla ja hyvän juoksuporukan löytäminen.

    Juoksun kautta opin tuntemaan itseäni paremmin ja löydän itsestäni jatkuvasti uusia puolia. Tämän ansiosta myös ympäröivän, toisinaan hektisen, maailman hahmottaminen ja kokeminen onnistuu vaivatta.

  12. Mikäli voittaisin niin antaisin palkinnon serkulleni.Hän kertoo minulle juoksutapahtumista, joissa käy kesäisin ja luontihmisenä häntä viehättää nimenomaan polkujuoksu.Itse en harrasta juoksemista, mutta luontoihmisenä ymmärrän teitä oikein hyvin:).

  13. Juoksuun hurahdin kunnolla viime kesänä, kun löysin polkujuoksun! Luonnossa juokseminen on niin meditatiivista puuhaa, en vaihtais kyllä mihinkään. Jokaisen lenkin jälkeen on aivan uudestisyntynyt olo :)

  14. Juoksu on ollut itselleni aina yksi liikuntamuoto muiden joukossa. Polkujuoksu sitä vastoin on uusi ja tosi kiinnostava tuttavuus, viime kevään Hossan kansallispuiston polkulenkki oli upea! Harmi vaan, että kumpikin nilkka on niin taipuvainen nyrjähdyksille, että poluille lähteminen on aina vähän riskaabelia. Silti olisi mahtavaa päästä PNM Trailiin mukaan!

  15. Moikka!

    Lapsuuden ja nuoruuden salibandy harrastus vaihtui juoksemiseen toisen lapsen jälkeen, 6 vuotta sitten. Tätä en olisi uskonut vielä säbä aikoihin, sillä inhosin kesien juoksupainotteista treenausta yli kaiken.
    Polkujuoksu alkanut pikku hiljaa kiinnostamaan myös enemmän, nyt kun suoraan takapihalta pääsee metsään. Yksi polkujuoksu tapahtuma viime kesältä koettuna ja tälle kesälle olisi kiva keksiä myös joku. Eli mukana arvonnassa!

  16. Juoksumaton kautta pt:n innoittamana, entinen juoksun vihaaja väistyi pois ja pikkuhiljaa peruskunnon kautta lyhyillä matkoilla sain juoksuinnostuksen eloon. Juoksuinnostus lähti vedoista, eri lyhyiden matkojen juoksemisesta ja aikaa vasten juoksemisesta. Monipuolinen laji, kunhan malttaa vain kokeilla uusia juttuja.

  17. Juoksu tuli elämääni sen helppouden takia. Lapset olivat silloin pieniä ja aika oli kortilla. Lyöttäydyin kahden naapurin lenkkiporukkaan ja siitä se pikku hiljaa lähti. Nyt ovat lapset teinejä ja molemmat naapurit muuttaneet muualle, mutta juoksu on ja pysyy. Välillä rasitusvammat ovat estäneet juoksemisen, mutta voi sitä onnen päivää, kun on taas saanut sitoa tossunnauhat kiinni.

    Ja polut ovat kyllä ihan parasta – epäilen vahvasti, että sinäkin hurahdat siihen fiilikseen, jonka luonto ja maaston vaihtelevuus tuo. Sitä paitsi pehmeä alusta on jaloille armollisempaa kuin asfaltti, kunhan ei vain nyrjäytä nilkkaansa (been there, done that) 😁

  18. Terkkuja Kreetalta! Juoksu saapui elämään ehkä n. 5 vuotta sitten. Äitini taisi innostua juoksusta ja oli löytänyt netistä aloittelijan juoksuohjelman. Siitä lähti innostus itsellekkin. Alussa ohjelmassa oli vain esim. 5 min kävelyä 1 min juoksu ja 5 min kävelyä. Ei muuta. Ja voi luoja kun tuo yhdenkin minuutin juoksu oli raskasta.. viime vuonna juoksin pari puolimaratonia. Kehitystä on siis todella tapahtunut. Pitkään oli viha-rakkaussuhde juoksuun mutta kyllä se jo alkaa taittua rakkauteen. 😅 Keväällä aloitin juoksukoulussa joten jospa siitä saisi vielä lisää puhtia juoksuun. Toissa päivänä toteutin yhden unelman..juosta ulkomailla. Olipa melkoista nähdä Kreetan aamulla heräilevän päivään. :) Yhteen juoksutapahtumaan ilmoittauduttu toukokuulle ja elo-lokakuulle katsastelen vaihtoehtoja. PNM-traili kiinnostaisi ja matka saisi olla 23 km. 😅 Tsemppiä sulle juoksuihin. :)

  19. Juokseminen saapui elämään jotenkin sattumalta -” I just felt like running” . Juoksemisen aloittaminen osuu samoihin aikoihin kuin ensimmäisen lapsen syntymä, ilmeisesti sillä on ollut joku vaikutus asiaan . Nykyään lapsia on neljä ja juokseminen elämäntapa. Minun kohdalla on varmaan isestäänselvää että juoksu tarjoaa omaa rauhoittavaa tekemistä. Olen myös siirtynyt viimevuosina enemmän poluille juoksemaan – etenkin metsässä se on ihan next level juoksemista !

  20. Kaupungissa ajattelen olevani se huonokuntoisin hölköttelijä, kenelle juokseminen muiden nähden ei sovi. On päiviä, että menee useampi kilometri putkeen ja on päiviä, kun edetään enemmänkin intervallin tyyppisesti.

    Luonnossa kaikki unohtuu. Olin yksin tai ryhmässä. Olen osa sitä kokonaisuutta. Polkujuokseminen tarjoaa ihanaa vaihtelua ja positiivisia haasteita luonnossa liikkumiseen. Mykistävät maisemat saavat liikuttumaan ja uudet kokemukset energisoivat, antavat voimaa ja osoittavat, että minusta on kaikkeen mitä vain päätän. Luonnon tarjoamat kokemukset kantavat arjessa pitkälle, kun saa itsensä ladattua täysin.

    Tarjoatte ihanan elämyksen arvonnan voittajalle. 🧡

  21. 8 vuotta sitten 2 kertaa viikossa (15-30 km/vko) aloin juosta työmatkojen yhteydessä Etelä- ja Keski-Suomessa – hyvä tapa tyhjentää pää päivän päätteeksi. Autolla liikkuessa näki vain pienen palasen kaupunkia, mutta jalkaisin kymmeniä eri reittejä kokeillen näin varmaan enemmän kuin monet paikalliset asukkaat. Siitä sitten juoksu laajeni matkan varrella olleisiin paikkakuntiin ja enemmän polkujuoksupainotteiseksi (79 paikkakuntaa, 16 kansallispuistoa ja 6 ulkomaan kaupunkia bongattu tähän mennessä).

  22. Minä haluan mukaan!!! Oma juoksuhistoriani alkoi teinivuosina. Sen jälkeen oli 10 vuoden tauko ja nyt olen palannut lajin pariin (ja ettei tule liian positiinen kuva niin olen jo 35-vee). Eilen juoksin ensimmäisen hellemaratonin Wienissä ja jotain taitaa olla päässä vinksallaan koska edelleen rakastan juosta. Polkujuoksua en ole vielä päässyt kokemaan ja se kuulostaa hienolta.

    Liisa

  23. Juoksu tuli elämääni varmaankin kahden asian myötävaikutuksesta; nuoruuden aikaisen tavoitteellisen hiihtoharrastuksen ja vanhempien jatkuvan hölkkälenkkien seuraamisen myötä.
    En yleensä talvella pahemmin juokse muuten kuin juoksumatolla salitreenin yhteydessä, joten nyt olis taas korkea aika jatkaa harrastusta! Alku on aina paha kun on niin raskasta kuten hiihtäminen kesän jälkeen.

  24. Juoksu on kuulunut aina elämääni, mutta aloin harrastaa sitä enemmän lasteni ollessa pieniä. Nyt molemmat ovat jo täysi-ikäisiä. Juostessa riemuitsen vapauden tunteesta.

  25. Aloin juosta yli kymmenen vuotta sitten, kun tajusin, että koirien kanssa lenkkeilyn voi tehdä myös juosten 😄 Samaan aikaan silloisen kotikyläni urheiluseura järjesti juoksukoulun, jossa otin tavoitteekseni päästä puolimaratonkuntoon. Juoksuintoni ei ole tämän jälkeen lähtenyt ikinä, vaan juoksusta on tullut mulle elämäntapa!

  26. Olen löytänyt juoksun 26 vuotta sitten heti poikani syntymän jälkeen. Silloin tuo juoksulenkki merkitsi omaa tuikitärkeää aikaa, sillä olin nuori uusperheen äiti missä lapsia oli yhteensä neljä. Juoksu on kuulunut elämääni siitä asti! Juoksutapahtumiin minut houkutteli isäni ja vielä kaksi vuotta sitten juoksimme kolmen sukupolven voimin pääkaupunkijuoksun. Juoksu on siitä ihana laji että sitä voi harrastaa kaikkialla kuten viime talvena Balin kuumuudessa☀️ Mökillä nautin yksinjuoksemisesta ja kotosalla lenkit taittuu juoksukaverin kanssa tai yksin! Olen saanut myös miniästä mitä parhaimman juoksukaverin ja aina kun tavataan niin juostaan! Polkujuoksuun olen hurmaantunut täysin ja omille polvilleni se on ystävällisempää!
    Olen samaa mieltä että juoksutapahtumista saa virtaa ja iloa ja siksipä tuo Nousiaisten juoksu kiinnostaisi ja on vielä lähellä mökkiämme!
    Juoksu❤️🏃‍♂️

  27. Olen erittäin epäurheilullinen sohvaperuna, mutta kyllästyin raskaseen oloon ja päätin tehdä jotain. Juoksu vaikutti haastavalta, helpolta ja yksinkertaiselta, mutta samalla hyvin vaativalta lajilta. Jäin heti koukkuun 😊

  28. Juoksu tuli mukaan kuvioihin suunnistuksen kautta. Aluksi ajatukseni oli, että jos sitä hieman polkuja pinkoisi muutenkin, jotta metsässä etenis lujempaa, mutta niinhän siinä kävi, että nyt polkuja pingotaan vähintään yhtä usein kuin ilman karttaa kuin kartan kanssa.

  29. Aloitin juoksun ensimmäisen kerran juoksukoulussa 2007, innostuin jo silloin juoksusta koska siinä kehittyi niin nopeasti. Juoksu kuitenkin jäi pikkuhiljaa työ- ja opiskelukiireiden vuoksi, mikä tyhmä syy hankkia lisää stressiä liikkumattomuudella! No taas vuonna 2014 juoksukouluun ja enää harrastus ei unohdu, olen koukussa :) Poluille siirryin rasitusperäisen vamman vuoksi ja myös ihan siitä syystä että metsässä se on parasta!

  30. Aloitin juoksun 4 v sitten, sitä ennen kuvittelin että en koskaan pysty juoksemaan ylikilometriä. Toisin kävi ja nyt juoksu tuntuu mukavalta. Ystävä pyysi mukaan polkujuoksuun viime kesänä ja se metsässä ja soilla juokseminen jäi kyllä mieleen positiivisena tapahtumana kesältä.

  31. Olen juossut ihan teinistä asti satunnaisesti ja yleensä ihan maksimissaan n. 12km lenkkejä. Viime kesänä juoksin ensimmäisen puolimaratonin vähäisellä hajoittelulla alle 2 tunnin. Siitä sain kipinän että se ei ollut minun viimeinen maratonini, vaikka ensimmäinen olikin ja ikää minulla jo 38. Polkujuoksusta luin juurikin viime viikolla jutun ja ajattelin että tuo on ihan mun juttu, kun tykkään muutenkin samoilla metsissä. Mikä parasta että siellä voi juostakin, jotenkin vain ei yksin uskalla mennä sinne metsiin juoksemaan, ainakaan pimeällä.

  32. Olen aina ollut urheilullinen ja päätin kokeilla myös juoksua. Ensin vedin muutaman kilsan lenkiä ja sitten ajattelin kokeilla vähän pidempää ja pidempää ja pidempää, niin koukuttavaa😉

  33. Innostuin juoksusta ensimmäisen kerran kun ilmoittauduimme ystäväni kanssa Naisten kympille vuonna 2013. Siihen asti olin aina vain kuullut kuinka mukavaa juoksu on sitten kun pääsee sen makuun, mutta sitä aina vain itse päädyin odottelemaan. Mutta keväällä 2013 innostuin ja koulupäivänkin ajan odotin että pääsen illalla lenkille. Fiilis oli huikea! Sen jälkeen lenkkeily on pysynyt elämässä aina välillä (kesällä) ja välillä tauonnut (talvella) mutta tänä vuonna, myöskin nastalenkkareiden myötä, se on vähitellen juurruttanut paikkaansa osaksi arkea. Joka lenkki tuo mukanaan voittajafiiliksen ja kenen arki ei sellaisesta piristyisi :)

  34. Pakenin lenkille muutama vuosi sitten aina, kun kotona oli ahdistavaa. Nyt avioeron jälkeen ja uusi elämä edessä olen löytänyt polut ja sen myötä sellaisen ilon ja rauhan, että nyt juoksen puhtaasti omaksi ilokseni.

  35. V.2009 Naisten Kympillä juoksin työkaverin kanssa ensimmäisen yhtämittaisen 10 km koskaan ja se tuntui mahtavalta saavutukselta! Myöhemmin syksyllä juoksin puolivahingossa ensimmäisen puolimaratonin aika olemattomalla treenillä. Keväällä 2010 olinkin jo menossa Tukholman maratonille, tosin ihan liian kevyellä treenipohjalla ja rotsi auki… Seinä iski lujaa 30 km:n kohdalla, mutta maaliin kompuroin puhtaalla sisulla ja onnesta soikeana. Siitä se juoksuharrastus sitten lähti kunnolla ja nyt takana yhdeksän antoisaa juoksuvuotta sekä höysteenä lukuisia kisoja ja juoksutapahtumia… eikä loppua näy! : )

  36. Kai se oli 2013. Tupakan polton lopettamisen aiheuttamiin levottomiin jalkoihin. Ihan liian kovaa ja korkealta aloitin. Joka lenkillä sattui johonkin. Sitten vauvva numero 3 ilmoitti tulostaan ja juoksu jäi. Viime vuonna 2017 aloitin ihan huvikseni uudestaan. Ei liittynyt polttamiseen enää :) samana keväänä kävin juoksukoulun, kesällä juoksin elämäni ekan kympin, syksyllä puolikkaan. Asfalttijyystö ei todellakaan ole mun juttu. Löysin metsän ja polut. Ja olen ihan in löööv. Marraskuussa, asiaan yhtään perehtymättä, ilmoitin itseni karhunkierros 31K. Nyt alkaa vähä kyllä jänskättää, mut ihan jo maisemien takia hei:D Sitte olis parit muutki polkujuoksukisat (kotimaanmatkailua, kröhöm) ja kaverin tueksi puolikkaalle Kuopioon menin heikkona hetkenä lupautumaan. Tsillaikai sitte. On se vaan ihan parasta!

  37. Aikani miehen juoksuja seurattuani päätin itsekin laittaa tossua toisen eteen ja alkukauheuden jälkeen huomasin, että juoksu on ihanaa. Alkuinnostuksen jälkeen olen kuntouttanut itseäni jalkavaivoista (jep, liian paljon, liian nopeaan) ja nyt näyttää, että juoksut voisivat taas sujua. Tällä kertaa aion edetä vähän pienemmin askelin ja tuo 10 kilometrin juoksu voisi olla hyvä tavoite elokuulle.

  38. Alunperin teinivuosien saliboomin yhteysessä ja hampaan niin irvessä kuin suinkaan mahdollista. Nykyään vähän eri meiningein :)

  39. Äitini, joka on jo edesmennyt, vei meitä lapsia maastojuoksukisoihin. Siitä on jäänyt innostus juosta pitkin metsiä. Välillä juoksuja on ollut vähemmän, kun lapset olivat pieniä. Melkein viisikymppisenä löysin ystäväni myötävaikutuksella juoksutapahtumien kiertämisen, ensin asfalttikisoissa, mutta sen jälkeen poluilla. Polkuja en vaihtaisi, niillä juoksu ei ikääntyvässä kropassa tunnu niin kovalta. Ja metsässä juokseminen on parasta pääkopalle.

  40. Eksyin juoksuharrastuksen pariin pari vuotta sitten, kun luin pääsykokeisiin ja elämässä tapahtui suuri muutos, joka stressasi ja oli paha olla. Asuin tuolloin Keskuspuiston laidalla ja yhtenä päivänä päätin lähteä lenkille pahaa oloani purkamaan. Juoksun avulla sain ajatukset pois murheista ja stressikin tuntui helpottavan. Juoksuharrastus on tullut jäädäkseen ja olisi mahtavaa päästä mukaan PNM-trailille mukaan.

  41. Vuoden 2009 alusta päätin noudattaa Kunto Plussassa ollutta puolimaratonohjelmaa. Sen avulla juoksin syksyllä 2009 ensimmäisen puolikkaan ja useita sen jälkeeen. Vuosina 2016 ja 2017 selkäni kipuili ja viime keväänä, vajaa vuosi sitten jouduin aloittamaan alusta juoksukunnon kohennuksen. Joulun aikaan jaksoin jo puolikkaan juosta. Paha flunssa riepotteli alkuvuodesta, mutta nyt jälleen hyvillä fiiliksillä kohti toukokuun puolikasta. Juokseminen on kivaa ja poluilla on erityisen kivaa.

  42. Onko joku joskus kuullut että jostain ihmisestä olis tullut intohimoinen juoksija pelkästään sillä että alkuun lähdettiin laihduttamisesta? No tässä on taas yksi sellainen ihminen joka jo tänä vuonna yli 1000km tallannut asfalttia ja kovasti miettinyt että pitäiskö olla jaloille armollisempi ja siirtyä poluille, edes välillä. Epäilen että tuo siirtyminen saattaa tapahtua hyvinkin pian.

  43. 10 vuotta sitten kävin juoksemassa säännöllisesti, rakastuminen kuitenkin meni harrastuksen edelle silloin. Nyt olen taas aloittanut täysin nollasta ja tavoitteena nyt alkuun se kymppi :) ja olisi hän se hienoa vielä tämän vuoden puolella juosta se 10km lappu rinnassa

  44. Armeijan jälkeen satunnaista juoksentelua. Välillä vuosienkin taukoja. Alle nelikymppisenä naapurin kanssa tuli vähän säännöllisempiä treenejä. 40 vuotiaana eka maraton, nyt 60 vuotiaana jo 20 juostuna. Tänä vuonna aikeena 3 maraa ja lukuisia lyhempiä pyrähdyksiä. Viime vuonna pnm trailin 23 km. Pidin tapahtumasta kovasti, osasyynä tietysti loistava sää.

  45. Juossut olen ”aina”, mutta helppoutensa takia siitä on vähitellen tullut pääharrastus. Poluista kiinnostuin kaverin esimerkistä. Pnm trail kiinnostaisi, vaikka polkukokemus onkin vielä vähäistä.

  46. Jee! Hyvä postaus!!!
    Aloin juosta joskus aikoinaan, koska se oli helppoa; ei tarvinnut kuin lenkkarit ja painella ulos ovesta (helppoa ei kyllä olleet ne ekat kilsat juoksua aloitellessa…!)
    Poluille siirryin kun näin nelisen vuotta sitten dokkarin Western States -ultrajuoksusta ja tajusin ettei juostessa tartte pysyä tiellä. Tai tasaisella. Tai jalat kuivina ;)
    Se oli menoa ja paluuta ei oo ollut!

    Koska mennään yhdessä? 😀

  47. Jee, tuutte mun kotikonnujen polkuja tallaamaan. Pitääkin tulla moikkaamaan. 😊

    Aloin juoksemaan kuopuksen syntymän jälkeen vihattuani juoksua aina. Mieheni treenasi silloin Tukholman maratonille ja sai juoksun näyttämään ja tuntumaan kauhean kivalta. Päätin kokeilla ja tässä sitä nyt sitten ollaan 4 vuotta myöhemmin ja tuhansia kilometrejä takanapäin.

  48. Osallistun arvontaan, tietysti – olisi mukava osallistua vanhoilla kotihoodeilla… Juoksu saapui minun elämääni sillä tavoin, että yhtäkkiä huomasin että lähes 30 vuotta on mennyt istuen töissä ja kotona sohvalla, ja siinä samalla piano kertynyt noin kilo/vuosi. Ensin ruokavaliolla ja arkiliikuntaa lisäämällä 15 kiloa pois ja sitten varovaisesti liikkeelle… Juoksussa viehätti sen helppous, ei tarvitse raahata itseään salille tai jumppaan, sen kun vaan sitoo nauhat ja lähtee liikkeelle, milloin vain ja missä vain. Varusteitakaan ei tarvi olla ylettömästi. Ihan juoksijaksi en osaa mieltää itseäni edelleenkään, vauhti on hidas ja mielellään vähän kävelee välillä. Voi olla että se on korkein taso johon tulen yltämään, näin viisikymppisenä ei enää jaksa innostua siitä kuluuko aikaa jollain matkalla minuutti enemmän tai vähemmän. Enemmän tuo tyydytystä se matka.
    Paino on edelleen laskenut, olen huomannut että nukkuu paremmin kun on käynyt lenkillä. Pitkään olen harjoitellut tietoisesti hidasta hölkkää, tuollaisella Maffetonen metodilla, ja nyt kun on päässyt siihen että pystyy askeltamaan juoksunomaisesti riittävän hiljaa on lenkitkin vähän pidentyneet. Samalla olen huomannut ehkä suurimman bonuksen mitä juoksusta voi saada eli pää tyhjenee ylimääräisestä kuormasta mukavasti. Mulla on suhteellisen vaativa työ, joten tuo on kyllä huomattava hyöty ja syy jatkaa, vaikka ei edistyisi yhtään :)

  49. Cooperissa piti joskus nuorena päästä 3000 metriä ja siitä se sitten lähti. Seuraavaksi tähtäimessä olisi päästä 14 kolmen tonnin Cooperia peräkkäin.

  50. Ensimmäistä kertaa elämässäni sain terveysongelmia ja tuli vahva tunne että tarttis tehdä jotain. Latasin kiinnostavantuntuisen juoksuappiksen ja päätin aloittaa juoksuharrastuksen jälleen kerran. Erona tällä kertaa kuitenkin, että rakkaan lähisukulaisen esimerkin innostamana otin tavoitteeksi kisan kolmen kuukauden päähän. Niin sitä on juosta hölkötelty säännöllisesti kohta vuoden päivät pahemmin taukoja pitelemättä ja jo neljä kisaa takana. Innostukselle ei loppua näy. Tästä on hyvä jatkaa, vaikka sitten polkujuoksemaan!

  51. Juoksu tuli kuvioihin, kun menin lupaamaan yllytyshulluna v. 2005 keväällä kaverille, että lähden kesällä puolikkaalle. Kaveri sairastui, minä lähdin ja pääsin maaliin. Sen jälkeen on tullut lenkkeiltyä enemmän ja vähemmän, kunnes viime syksynä löysin polkujuoksun ja ihastuin todella. Vauhtia ei ole huimasti, mutta jokaisen metsälenkin jälkeen tuntuu upealta.

  52. Pikku hiljaa elämäntapa muutoksesta. Juoksuun jäi vaan koukkuun! Nyt on vaan pakko mennä ulos ja juoksemaan!

  53. Juoksu on saapunut minun elämään rakkaan ystävän tuomana. Ensin hän juoksutti minua 10km, jota tietenkin juhlittiin saavutuksena. Sittemmin yhdessä juostu kaikkea puolikkaan kautta maratoniin. Tänä keväänä kimpassa Nuts KK. Vielä loppukesän lappujuoksu uupuu ;) Juoksu ja itsensä voittaminen sopivaa hullutusta!

  54. 16 täysmaraa ja lukuisia puolikkaita juossut ja vammojen jälkeen siirtynyt metsään. Tähän asti juossut vaan Sipoon korpi trail run puolikas kerran mutta toukokuussa osallistun Sisu x trail runissa, myös puolikas 😊

  55. Mun juoksut starttas elämäntapamuutoksesta 2013. Poluille siirryin alunperin polvivaivojen saattelemana.

  56. Hei, en osallistu arvontaan, vaan tulin tänne hehkuttamaan tuota Mäntyharjua! Mä oon itse sieltä kotoisin, vanhemmat asuu edelleen siellä meidän lapsuudenkodissa, eli siellä tulee majailtua usein. 😊
    Käy tutustumassa Repoveden polkureittiin, jos käyt Mäntyharjulla kesäretkellä. 👍 Mä polkuilen siellä taas heinä-elokuussa, tosin varmaankin maastopyörällä. Se on muuten erinomaista juoksun oheistreeniä toi maastopyöräily. 😊 Olis varmasti myös aika hyvää palauttelua näille maratonjaloille eilisen jäljiltä, mutta rakko estää vetämästä pyöräilykenkiä jalkaan. Auts!

  57. Koirani takia aloin viihtyä metsässä. Henkisen kuormituksen noustessa tajusin, että juoksu oli ainut mikä auttoi. Polkujuoksu toi rauhan ja uskoa taas elämään.

  58. Voihan vitsiläinen! Minulla oli liput tapahtumaan jo viime vuonna, mutta kipeän akilleen takia jouduin skippaamaan. Tänä vuonna olisi kyllä hauskaa tulla juoksemaan PNM Trailiin :)

    Alunperin aloitin juoksun, koska se kuului treeniohjelmaani. Nykyään jouksu on enemmänkin itsensä haastamista, mielen tyhjentämistä ja liikunnan iloa. Kaapissa odottaa upouudet polkujuoksukengät, toivottavasti pääsevät tänä vuonna ahkeraan käyttöön! xx

  59. Hei,

    Olen ollut satunnainen juoksija, kunnes muutama vuosi sitten eteeni tuli avioero. Tämän elämäni suurimman kriisin yli minut auttoi juokseminen yhdessä valmentajan kanssa.

    Mies meni ja lasten kanssa vietetty aika puolittui. Juoksu jäi! Saan siitä edelleen paljon voimia arkeen ja nautintoa! Se on omaa aikaani ja toisinaan myös ystävien kanssa jaettua aikaa.

    Osallistun joka vuosi muutamaan juoksutapahtumaan. Tälle vuodelle minulla ei ole yhtään polkujuoksutapahtumaa, mutta voisiko se olla PNM Tail ;)

  60. Osallistun arvontaan. Olen aina inhonnut juoksemista, kunnes keski-ikä saapui, ilmoittauduin juoksukouluun ja tajusin että sehän on parasta liikuntaa ikinä. Voi lähteä kotiovelta milloin vain lenkille, ilman kelloon tuijottamista että moneltako mikäkin jumppa alkaa. Polkujuoksuun hurahdan varmaan seuraavaksi.

  61. Juoksu tuli minun elämääni aika varkain – matkaillessa on haastavaa treenailla, ja juoksu osoittautui näppäräksi tavaksi ylläpitää kuntoa (ja nähdä maisemia!). Sittemmin olen alkanut juosta myös arkena muun urheilun ohessa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *