Hyvä elämä

Onnea ei voi jahdata, koska se vain on

Miten vääristä paikoista onnea etsinkään, mietin eräänä päivänä, kun kävelin aamulla töihin. Olen etsinyt onnea materiasta, muista ihmisistä, itsensä muuttamisesta, rahasta, työnteosta, titteleistä. Että sitten olen onnellinen, kun olen saanut sen ja tämän kokemuksen. Tuo ihminen kyllä tekee minut onnelliseksi. Olen ihmetellyt, kuinka joku ihminen, jolla on noin paljon rahaa, voi olla noin onneton? 

Onnea ei voi jahdata, koska se vain on. Onni on, vaikka myöhästyy bussista, saa potkut, sairastuu, autosta hajoaa pakoputki, lapsen puhelin varastetaan, suodatinpussi leviää lattialle, menettää jonkun ihmisen, ei saa hakemaansa apurahaa, tuntuu kuin olisi loputtomassa vastoinkäymisten putkessa eikä enää jaksaisi selviytyä. Kun onni saapuu kerran niin, että se pysyy yllä olevissakin tilanteissa, sitä ei voi enää koskaan lopullisesti kadottaa. Jos vain haluaa, onni elämän perusvireenä on mahdollista. Ensimmäinen askel kohti niin pysyvää onnea kuin mahdollista on alkaa tuntea ja ymmärtää itseään, tunteitaan, elämäänsä, tapojaan olla ja kokea. Toinen askel on avata silmät. On aika avartavaa huomata, että joku asia, jota jahtasi joskus pakkomielteisesti, onkin ollut läsnä koko ajan.

Onneksi nuo ajat ovat jo kaukana takanapäin. Omiin elämänvaiheisiin on lukeutunut se, että silloin kun oli materiaa ja ulkopuolisen silmiin kaikkea muutakin onnelta näyttävää, sitäkin, mitä en tarvinnut ja ulospäin näytti hyvältä, olin onneton. Kun sitten elämäni aikanaan romahti perustuksiltaan, ei voi enää puhua onnettomasta olosta, vaan pitkästä pimeästä sukelluksesta ja monen asian synnystä uudelleen. Kun muutaman vuoden vellomisen, itsesäälin, surkuttelun, stressaamisen ja pahoinvoinnin jälkeen päätin nousta, seuraavaksi tuli onnen pakkomielteinen jahtaaminen. Halusin jälleen kokea onnea niin paljon, että olin valmis tekemään lähes mitä tahansa sen eteen. Sen jälkeen elämä oli pitkään steppailua eteen ja taakse, onnea, onnettomuuden tunteita ja lopulta pikkuhiljaa kaiken alta alkoi kummuta se fiilis, joka  jo pitkään on ollut päivieni perusta. Onnellisuus, luottamus, rauha, ilo, rakkaus, valo ja tunne, että näin tämän(kin) asian kuuluu olla, huolimatta siitä, mitä arjessa tapahtuu. Toki aina välillä sitä palaa niihin vanhoihinkin tuntemuksiin, mutta ne niin sanotut huonot hetket, ahdistus, masennus, epätoivo, vitutus, ärsytys, raivo ovat enää vain lyhyitä välähdyksiä muiden tunteiden joukossa, eivätkä enää pompota minua fiiliksestä toiseen tai useimmiten saa minua käyttäytymään jollain negatiivisella tavalla. Nekin tunteet ovat joskus ja hyväksyn, että niitäkin on, mutta sen sijaan, että antaisin niiden vaikuttaa itseeni, voin vaikka vain olla niiden kanssa. Ja usein myös asian tunnustaminen ääneen auttaa! Kuten Brené Brown sanoo, häpeä ei kestä, että siitä puhutaan.

Mutta kunpa silloin sen pitkän pimeän sukelluksen aikana olisin tiennyt, että minussa versoo koko ajan jotain uutta! Tuo elämänvaihe ei olisi varmasti tuntunut niin toivottomalta, jos olisin tiennyt, että se on uuden alkua monessa mielessä. Että se synkkyys on käytävä läpi, jotta voin tuntea nykyään näin, kuten nyt useimmiten tunnen. Sillä hetkellä se tuntui vain raskaalta tarpomiselta, toivottomuudelta, elämän vittuilemiselta, litsarilta pläin pläsiä, jokapäiväiseltä selviytymiseltä. Mutta ilman sitä tuskin olisin tämä minä, joka tänään olen.

Melkein tuntuu synniltä olla nykyään näin onnellinen. Siltikin, vaikka viimeisen viikon sisään mahtuu enemmän näkyvää ja materistialista epäonnea ja vastoinkäymisiä kuin varsinaisia onnistumisia. Mutta näin se arki kulkee balanssissa ja elämä näyttää jatkuvasti kaikkia puoliaan. Jos jokaisesta vastoinkäymisestä romahtaisi, mitä tästä arjesta tulisi. Onkin todellista onnea, kun oppii niiden lopulta aika pienen mittakaavan murheiden kohdalla vain huokaamaan ja ajattelemaan, että näin on nyt ja sitten taas jotain muuta. Ja sitten kun elämä todella vetää maton jalkojen alta ja yrittää musertaa, niin kun on itsensä kanssa tasapainossa, uskaltaa olla samalla haavoittuvainen mutta myös rohkea, silloinkin on työkaluja, miten alkaa ottaa kokemaansa vastaan. Ja joskus sukeltaa niin syvälle, että sen hetken tärkein tehtävä on vain hengittää. Joskus tärkein tehtävä on arvostaa sitä onnea, jota saa kokea.

Kiitos siis siitäkin, että tänäkin aamuna sain herätä turvassa omassa sängyssä ja ensimmäisenä silmien avaamisen jälkeen kiittää siitä, että sain avata silmäni. Se, että saa elää täällä, olla ja hengittää itse, on joskus ihan riittävän suuri lahja maailmankaikkeudelta. Mutta miksi ne ihmiset, joilla on usein niin sanotusti kaikkea, ovat niitä, jotka ovat onnettomia eivätkä näe asioiden arvoa ja sitä, miten hyvin kaikki oikeasti onkaan?

En tiedä.

Mutta sen tiedän, että olen itsekin ollut sellainen ihminen ja tiedän, että se on suunta, johon koskaan en halua palata.

Mahtavaa sunnuntaita! Mitä tahansa ihanaa voi tapahtua!

Jenny

Instassa

 

 

 

 

4 thoughts on “Onnea ei voi jahdata, koska se vain on

  1. Olipa viisas kirjoitus.

    Olen ollut pitkään ikävien asioiden kierteessä ja menettänyt välillä uskon siihen, että voisin enää ikinä olla onnellinen. Mutta pari päivää sitten tapasin lääkärin, joka oli uskomattoman huolehtivainen ja empaattinen. Hän kannusti minua hakemaan muutoksia elämääni ja katkaisemaan negatiivisten asioiden kehän. Hänen sanansa jäivät mieleeni ja käynnistivät prosessin, jonka lopussa toivottavasti löydän myös kadoksissa olleen ilon ja onnen. Ne eivät todellakaan löydy tavaroista eivätkä muista ihmisistä, vaan omasta itsestä.

    Kiitos kun olet olemassa, Jenny!
    Mari

  2. Onnellisuus on todellakin asenteesta kiinni. Toisilla se on syntyjään, toisia elämä opettaa. Jotkut ei taida oppia ikinä. Asiakaspalvelutyössä kohtaa usein asiakkaita, joilla on hirvittävä tarve valittaa kaikesta. Usein mietin miten raskasta mahtaa olla, kun asenne kaikkeen on lähtökohtaisesti negatiivinen. Toisaalta on mahtava kohdata myös niitä onnellisia, jotka huokuu tasapainoista ja hyväntuulista asennetta myös ympärilleen.

    Itse koen olevani keskimääräistä onnellisempi ihminen. Olen joskus miettinyt olenko saanut jotenkin paremmat kortit kuin joku tietty tuttavani. Tulin siihen tulokseen, että vastoinkäymisiä on kyllä riittänyt yhtälailla. Kyse on enemmänkin asenteesta ja siitä, että en esim. osaa murehtia etukäteen asioita, jotka ei ole vielä tapahtuneet eikä välttämättä koskaan edes tapahdu.

    Silti etenkin avioero ja sitä edeltäneet synkät vuodet on kyllä kasvattaneet paljon. Siksi niistäkin voi olla kiitollinen. Olen oppinut, että onnea ei voi rakentaa minkään materian tai edes toisen ihmisen varaan. Opettelen edelleen hellittämään monien asioiden suhteen, luopumaan kuvitelmasta että pitelisin jotain lankoja käsissäni. Elämä menee niinkuin menee. Toki voin lisätä todennäköisyyksiä tekemällä töitä tiettyjen asioiden eteen, mutta elämää ei vaan voi ennustaa eikä muita kuin itseään muuttaa. Sen hyväksyminen on minusta avain onneen, kuten sanoitkin.

    Onnellista sunnuntaita ja kevättä!

  3. Hesarissa oli jokin aika sitten juttu valokuvaajasta, joka oli tehnyt pitkän ja mittavan dokumentoinnin erittäin rikkaista ihmisistä. Jutussa hän kertoi huomanneensa, että näitä megarikkaita yhdisti yksi asia – mitä enemmän heillä oli, sen enemmän he halusivat. Onko siinä kyse riippuvuudesta täydellisyyden tavoitteluun, vai näkökulman kapenemisesta, kun ympärillä ei ole kuin samankaltaisia ihmisiä ja heidän keskinäinen kilpailunsa kukkulan kuninkuudesta. En tiedä.

    Ja toivon todella ,niin kuin todella kauniisti kirjoitit, että kun onni on kerran jonnekin asettunut, toisille syntymästä asti ja toisille matkan varrella löydettynä, niin se ei koskaan katoaisi. Tätä teoriaa testaan tällä hetkellä itsekin.

    Aurinkoista ja leppoisaa kevättä <3

  4. Juuri näin! Elämähän olisi helppoa jos aina tietäisi mitä pitää tehdä…
    Totta sekin, jokaisen on vaan se oma polku tallattava, meillä toisilla se on vaan vähän mutkaisempi!
    Ollaan Jenny kiitollisia jokaisesta ”mutkasta”, muuten me ei oltaisi me😉. Ihanaa sunnuntaita, räntäsateella tai ilman☔🌨.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *