Jos ei ole aikaa hyvinvointiin panostamiseen, onko aikaa voida huonosti?
Jos ei ole aikaa hyvinvointiin panostamiseen, onko aikaa voida huonosti? Tällaista mietin ja vastaus on omalla kohdallani ei. Mieluummin käytän aikaani hyvinvointiin kuin huonoon oloon, jota sitäkin on tullut koettua ihan riittävästi, niin henkisesti kuin fyysisesti. Onneksi tunnistan nykyään sen, mikä toimii itselläni ja mikä ei. Eikä hyvinvointi ole pelkkää liikuntaa tai terveellisemmin syömistä, vaan se pitää sisällään myös tavoitteiden asettamista ja unelmointia sekä monenlaista henkistä treeniä .
Kun viime vuosi sujui uuden työn opettelussa ja elämäntapojen muuttamisessa parempaan suuntaan, niin isommat unelmat, tavoitteet ja haaveet olivat vähän niin kuin jäähyllä. Tuntui, että arki oli niin täynnä, ettei isommille haaveiluille oikein jäänyt aikaa tai energiaa, vaikka toki esimerkiksi ensimmäisen maratonin juokseminen oli yksi vuoden kohokohtia. En kuitenkaan missään vaiheessa pelännyt sitä, että olisin jotenkin kadonnut unelmani, miltä tuntui silloin, kun kuopukseni oli pieni ja heräili ja valvotti myös itseäni ensimmäiset pari vuottaan. Silloin olin vain niin poikki, että suurin unelmani oli jaksaa arjessa eikä mieleen tullut haaveilla mistään isommasta tai enemmästä, voimat olivat niin kortilla.
Tämän kuluneen ja vähän tasapaksunkin vuoden 2017 jälkeen olenkin päättänyt pyhittää ensi vuoden tavoitteideni pohtimiselle ja niiden toteuttamiselle sekä ylipäänsä asioille, joita haluan elämääni lisää, koska jos jotain haluaa, niin juuri nyt on oikea aika aloittaa.
Ensi vuosi on tavoitteiden miettimisen ja toteutumisen vuosi! Kuva: Kirsi Tuura
Päätin myös, että vaikka unelmissa ja tavoitteissa on toki hyvä olla realistinen, niin on myös aika tavoitella isompiakin juttuja, jos nyt sellaisia sattuu kaipaamaan. Ensi vuoden iskulauseeni on I’ll see it when I believe it eli näen sen, kun uskon siihen. Eikös olekin mainio, kopioitu jostain internetin ihmeellisestä maailmasta.
Kuitenkin samalla kun tavoittelen isoja juttuja, haluan korostaa sitä, että on tärkeää olla tyytyväinen myös siihen, mitä on nyt elämässä. Jos ei ole tyytyväinen nyt, tuskin on sitä kovin kauaa silloinkaan, kun elämä muuttuu tai tavoitteet toteutuvat. Se, että on tyytyväinen nyt ei poissulje sitä, etteikö saisi tai voisi tavoitella halutessaan isompia ja suurempia juttuja.
Yksi isoimpia unelmiani on pitää juoksu mukana arjessa mahdollisimman monipuolisesti. Helmikuussa jatkan taas yhteistyötä Vauhtisammakon kanssa ja siihen saakka noudatan heiltä saamaani juoksuohjelmaa. Kuten aiemmin kirjoitin, juoksutreenejä on tällä hetkellä viikossa neljä.
En olisi koskaan uskonut, että entisenä kympin kipittelijänä ja mieluiten asvaltin ja tasamaan juoksijana alan haaveilla pidempien matkojen kuin maratonin juoksemisesta. Mutta näin on, ajatus ei jätä rauhaan ja pikku hiljaa olen alkanut kiinnostua suuresti myös polkujuoksusta ja mäkisemmistä maastoista. Mutta tämä on vasta ajatuksen asteella!
Tiedän, että juokseminen on asia, jota harjoitellaan juoksemalla ja yritän myös pitää mielessä sen, että minun on rakennettava vielä hurjasti juoksukuntoa ja -kestävyyttä ennen kuin voin edes ajatella lähteväni juoksemaan maratonia pidempiä matkoja. Mutta haaveita ja unelmia saa olla ja tässä tapauksessa ne motivoivat itseäni vetämään lenkkarit jalkaan myös sillä kelillä, jolla en olisi vaikka pari kolme vuotta sitten voinut koskaan edes kuvitella juoksevani. Silti olen kiitollinen jokaisesta askeleesta ja myös niistä pikku lenkeistä, jotka helposti voivat tuntua vain pikku pyrähdyksiltä. Jokainen askel lasketaan!
Ja koska minulla ei ole aikaa eikä energiaa voida huonosti, hyvinvoinnistani huolehtiminen ei toki jää pelkkään juoksuun. Tavoitteena on juoksun lisäksi tehdä viikossa 2-3 lyhyempää lihaskuntotreeniä kotona vaikkapa toimittamani Anna Saivosalmen Treenaa kotona -kirjan ohjeilla ja panostaa kehonhuoltoon.
Edelliseen postaukseen liittyen olen päättänyt toimia toisin kuin aiemmin eli irtisanoin salikorttini. Näemmä itselläni ei vain juuri nyt toimi se, että lähden erikseen salille, siellä ei vain tule käytyä. Onneksi kotona pystyy tekemään vaikka mitä ihan vain kehonpainolla. Jumppaohjeita onkin muuten tulossa blogiin jatkossa, kun vain saan niitä kuvattua.
Instagramissa näin mainion postauksen, jossa viikko oli jaoteltu 168 tuntiin.
Itselläni se jakaantuu jotakuinkin näin:
40 tuntia päivätöitä
10 tuntia kirjoittamista
56 tuntia unta
6 tuntia lapsen kouluun viemiseen ja työmatkaan
2 tuntia ruokaostoksiin
5 tuntia ruoanlaittoon, pyykinpesuun ja kotihommiin
Jäljelle jää vielä ihan hirmuisa määrä tunteja, jolloin voin urheilla, olla perheen ja ystävien kanssa, tehdä hyvinvointiani edistäviä tekoja ja kaikkea sitä, mikä itseäni innostaa ja kiinnostaa!
Uskon, että jokaisella meillä on halutessaan aikaa panostaa hyvinvointiinsa edes vähän, koska varmasti kellään ei ole aikaa voida huonosti. Itselläni ei ainakaan ole. Siksi mieluiten vaihtoehto, joka on ensimmäisessä lauseessa.
Toki jokainen ihminen on erilainen, mutta silti! Tim Ferriss sanoo, että ajanpuute on prioriteettien puutetta. Mielestäni se on ihan mahtavan hyvin sanottu. Toki on eri juttu olla amerikkalainen miljonääri kuin ruuhkavuosiaan elelevä perheenäiti tai -isä, mutta silti. Monessa asiassa voimme itse tehdä valintoja, ja jos ei ole aikaa voida huonosti, kannattaa tehdä valintoja, jotka auttavat voimaan paremmin.
Ihanaa lauantaita!
Jenny
***INSTAGRAMISSA***
Mirkka/Hima Saimi
Olen seurannut blogiasi säännöllisen epäsäännöllisesti. Itselläni piti tämä vuosi (2017) olla kunnon kohotusvuosi, mutta tavoite ja motivaatio mureni kiireiden alla. Ensi vuoden (2018) aion pyhittää itselleni. Kirjoituksesi ja polkusi seuraaminen on ollut hyvin inspiroivaa ja toivon pystyväni itsekin samaan. Kiitoksia tästä vuodesta ja hyvää uutta vuotta! Toteutukoon kaikki toiveesi.
Anna
Kiitos Jenny taas inspiroivasta kirjoituksestasi! Olen seurannut syksyn ajan blogiasi suurella mielenkiinnolla ja on ollut mahtava seurata hyvinvointitavoitteidesi toteutumista. Olen itsekin innostunut tänä syksynä juoksemisesta ihan eri tavalla kuin ennen ja mielessä on alkanut häämöttää unelma elämäni ensimmäisestä maratonista. Kiitos muuten myös blogisi hyvistä juoksuvinkeistä :)!
Hienoa uutta vuotta sinulle isojen unelmien ja tavoitteiden kera!
Katja - Tässä ja Nyt
Vuosi 2017 oli melkoisen uuvuttava, nyt tältä vuodelta toivon, että saisin itseeni taas uutta kipinää ja liikkumista. 🙂 Pyrin inspiroitumaan esimerkistäsi 🙂
Emma / Harkittuja herkkuja
Tuo viikon tuntien laskeminen on kiva idea, taidanpa itsekin tehdä sen. ”Ei mulla taaskaan ollut aikaa” on niin helppo tekosyy aina silloin, kun jotain tärkeää on jäänyt tekemättä – vaikka sen hyvin tietää, että se ei missään tapauksessa voi pitää paikkaansa. Mutta jos tunnit tosiaan kirjaisi ylös ihan konkreettisesti, niin tekosyyn käyttäminen ei olisi sen jälkeen ainakaan niin helppoa!
Ihanaa alkanutta vuotta Jenny <3
Jenny/Vastaisku ankeudelle
Kiitos Emma kommentistasi! Niin se aika hupenee myös aika moneen tekemiseen, joka ei ehkä olisi niin välttämättömyys. Kröhöm. Itse oon siinä mestari. Siinäkin siis 🙂
Kun alkaa laskea, niin onhan sitä aikaa. Ihan hyvä on pysähtyä välillä miettimään, mihin kaikki se aika kuluu. Me ollaan täällä kuitenkin aika lyhyitä häivähdyksiä ikuisuudessa!! Oon päättänyt, että nyt viimein on aika tehdä ENEMMÄN niitä asioita, mitä itse haluaa.
Ihanaa tätä vuotta sulle myös <3
Jenny/Vastaisku ankeudelle
Kiitos Katja kommentistasi!
Voimaa, valoa ja rakkautta sun alkaneeseen vuoteen! Joskus niitä uuvuttavia vuosia on, eikä se ole ihme, jos silloin oma hyvinvointi jää toissijaiseksi.
Mulla oli just oikea aika niiden omien uuvuttavien vuosien jälkeen toimia, viime vuosi oli kuitenkin semi tasapaksu eikä itselle tapahtunut mitään isompaa, ystäville sitten kyllä sitäkin enemmän.
Ihana, jos voin antaa sulle inspiraatiota! Lähetän paljon kaikkea hyvää ja lämpimiä ajatuksia.
Jenny/Vastaisku ankeudelle
Kiitos Anna kauniista sanoista! Ja niin mahtavaa, että olet innostunut juoksemisesta! Ensimmäinen maraton on kyllä niin huippu kokemus, että jos se innostaa, niin sitä kohti sitten vain! Ja sitten kannattaa valmistautua vähän paremmin kuin meikäläinen 😀 On vaikea selittää sitä oloa, joka tulee, kun on ensimmäisen kerran juossut noin pitkän matkan. Se on jotain sellaista onnistumisen iloa, jota ei ihan joka päivä pääse kokemaan.
Mulla toi juoksu on nyt vihdoin monen vuoden taistelun jälkeen taas rutiinia ja arkea ja nautin siitä oikeasti nyt joka askeleella. Ekat puoli vuotta olikin aika nihkeää, mutta kuten yleensäkin asioissa, kärsivällisyys kannattaa.
Ihanaa alkanutta vuotta sulle, kiva, kun kommentoit taas. Kaikkea ihanaa ja leppoisaa sulle, lämpimiä ajatuksia!
Jenny/Vastaisku ankeudelle
Kiitos Mirkka kivasta kommentista ja onnea valitsemallasi tiellä! Näin omalla kokemuksella voin todella sanoa, että se kannattaa! Ja siitä hyötyy myös koko lähipiiri.
Itsellekin otollinen ajankohta asioiden muuttamiselle oli tämä viime vuosi. Sitä ennen oli niin paljon kaikenlaista, myös isompia vastoinkäymisiä, etteivät ne paukut sitten kuitenkaan riittäneet. Eli tiedän tunteen <3
Toivon sinulle kaikkea hyvää! Jos mä pystyin, niin kyllä sinäkin pystyt. Alkuun se vaatii vähän kärsivällisyyttä, mutta sitten kun alkaa tapahtua, niin se jo motivoi.
Niina
Hei Jenny!
Itse mietin juuri tätä kun kysyt onko aikaa voida huonosti vai keskittyä hyvään. Ymmärrän tavallaan tämän ajatuksen mutta voiko aina ne huonot asiat vaan sivuttaa ja keskittyä hyvään?
Olen tosi paljon lukenut näitä sun tekstejä edestakaisin ja kelannut omaa oloa. Meillä loma mennyt teinien yövalvomisen kanssa ( itsellä jää unet huonoksi sen tähden) ja sen myötä olokaan ei ole kovin häävi. Olen yrittänyt lenkkeillä,käydä salilla mutta kun ajatus on,ettei loma ole mennyt halutullu tavalla huonojen unien vuoksi pistää miettimään.
Lähinnä se ajatus tässä että sysääkö täysin syrjään sen huonon mielen jos aina vaan yrittää ajatella positiivisesti. Eikö se huono olo myös sallittava?
Tavallaan tunnustan sen itsekin että kun keksii vaan jotain itselle mieluista ja lähtee vaikka salille tekemään kunnon treenin ja saunoo siellä,saa sen hyvän fiiliksen. Mutta aina ei vaan jaksa olla se joka ”unohtaa” nää ongelmat.
Aivan ihana mallihan se on olla vellomatta siinä pahassa. Tosin kirjotithan itsekin että sinulla nyt oli se voimavara toteuttaa tämä muutos,ei ehkä aiemmin.
Toivoisi vaan että itselläkin olisi se aika nyt eikä kymmenen vuoden päästä.Kun siitä tosiaan saa voimaa niihin vaikeisiin juttuihin kun voi itse hyvin. Minulla taas aikaa on,se ei ongelma mutta muu kuormitus välillä ylitsepääsemätöntä.
No jaksan tai en niin voimia näistä sinun jutuista saa,ehkä minäkin onnistun, joskus.
Jenny/Vastaisku ankeudelle
Kiitos Niina kommentistasi!
Oon ehdottomasti sitä mieltä, että kaikki tunteet kuuluvat elämään eikä huonojen asioiden sivuuttaminen ole todellakaan aina hyvästä.
On aikoja, elämänjaksoja ja hetkiä, jolloin siihen ei sitä paitsi ehkä edes pysty tai sitä ei halua, ja nimenomaan itsekin olen elänyt läpi ne vuodet, kun halusin velloa, enkä osannut edes muuta. Silloin jotenkin ajattelin kai, että minulla oli oikeus velloa siellä surussa ja alakulossa, ahdistuksessa, kuten varmasti olikin. Mutta kuten oon aiemminkin kirjoittanut, niin jossain vaiheessa mitta tuli täyteen ja aloin ymmärtää, että ainoa, joka voi mun elämäni suuntaa muuttaa, olen minä itse.
Se, että useimmiten pyrin ajattelemaan positiivisesti ja näen asioissa mieluummin sen hyvän kuin huonon, ei missään nimessä poissulje sitä, etteikö elämä olisi välillä kärsimystä, ankeaa, surullista, ahdistavaa. Mutta lopulta olen itse huomannut, että siitä huolimatta, että välillä vieläkin tulee litsaria poskeen ja mattoa vedetään jalkojen alta, voin parhaiten, kun yritän hyväksyä ja ymmärtää ja ottaa vastaan sen, mitä tulee. Ei aina helppoa, mutta nykyään kun elämä on aika tasaista verrattuna vaikka vajaan 10 vuoden takaiseen, on se huomattavasti helpompaa.
Mä uskon, että jossain vaiheessa useimmille meistä tulee se aika, kun tavallaan saa tarpeeksi ja oivaltaa, että itse voi kuitenkin valita. Totta kai niitä vastoinkäymisiäkin tulee yhä, mutta pikku hiljaa sitä osaa alkaa kääntyä sen paremman puoleen.
Äh, vaikea on välillä selittää, mitä tarkoittaa ja se vasta vaikeus onkin, kun yhteen postaukseen ei aina mahdu kaikki näkökulmat!
Toivon, että saat levättyä ja että saisit voimaa ja sun elämä helpottuisi! Mä mietin just aamulla sitä, että meillä on vain tää yks elämä joka lopulta on vain pieni häivähdys maailmankaikkeudessa. Tulin vähän surulliseksi siitäkin, miten paljon olen siitä omasta elämästäni hukannut tavallaan suremiseen, negatiivisuuteen, vellomiseen ja sellaiseen, mikä ei enää ole mikään vahva osa minua. Mutta toisaalta taas jos olisin toiminut eri lailla, olisin varmaan erilainen kuin nyt olen.
Lähetän sulle paljon lämpimiä ajatuksia <3