uutta arkea takana viikon – pysähtyminen kirkastaa arvoja

Viikko uutta arkea takana, ja rutiinit ovat alkaneet asettua paikoilleen. Pysähtyminen on kirkastanut arvoja. Uutiskanavissa roikkuminen on omalta kohdaltani lopahtanut ja tsekkaan uutiset pari kertaa päivässä. Muuten keskityn töihini, joita onneksi riittää, ja lapsi, 9, on laatinut itselleen lukujärjestyksen, jota pyrimme noudattamaan. Lapsen saman ikäinen serkku asuu vajaan kahden kilometrin päässä, joten tytöt ulkoilevat liki päivittäin ”pidemmän välitunnin” yhdessä. Puistoon kuljettamiseen menee 10–15 minuuttia kävellen, mutta kyllähän ihminen pitää työpäivänsä lomassa esimerkiksi kahvitaukoja, ja on mukava saada askelia muutenkin kuin olohuoneen, keittiön ja vessan välillä. Autan lastani tehtävissä, jos niissä on ongelmia. Yhdessä katsomme, että kaikki päivän työt ovat tehty, niin hänellä kuin itsellänikin.

Poikkeustilanteessa itsestä huolehtiminen on erityisen tärkeää

Yksi isoimpia arvoja elämässäni on hyvinvointi. Vaikka teen nyt poikkeustilanteessa pidempää työpäivää kuin toimistolla, olen silti ehtinyt jumppaamaan kotona ja käymään lenkillä. Viikonloppuna yllätin itseni lähtemällä juoksemaan aamuseiskan jälkeen. Eilen vedin työpäivän päätteeksi Nooran ja Leenan livejumpan olkkarissa. Olen liikkunut, syönyt säännöllisesti ja hyvin ja mennyt ajoissa nukkumaan. Koen, että tällaisessa poikkeustilanteessa on erityisen tärkeää pitää itsestään hyvää huolta. Stressi on pysynyt aisoissa, ja vain toissa yönä heräsin murehtimaan maailmaa. Tuntui, että silloin sydän oli sykkyrällä pelosta, kauhusta ja ahdistuksesta. Mutta puhumalla, kirjoittamalla, hengittämällä ja juuri itsestä huolehtimalla pysyvät ne ikävimmät ajatuksetkin aisoissa. Nyt on näin, ja sitten taas toisin. Tämäkään tilanne ei jatku loputtomiin.

Yhdessä oleminen perheen kanssa on myös yksi merkittäviä arvoja. Eilen leivoimme yhdessä kakun, lapsi, minä ja mösjöö, koska lapsella oli tämä koulutehtävänä. Edellisestä tiikerinkakun leipomisesta olikin jo varmaan 20 vuotta! Koimme onnistumisen iloa ja olihan lopputulos nyt ihanan mehevä. Kun illat ovat vapaat koristreeneistä ja juoksukouluista, elämä tuntuu leppoisalta, vaikka päivät ovatkin hektisiä. Viikonloputkin ovat vapaat, koska kevään luennot ja muut työjutut ovat siirretty hamaan tulevaisuuteen. Olemme ennenkin tehneet pienen ydinperheemme kanssa paljon asioita, mutta nyt tuntuu, että teemme vielä enemmän ja nimenomaan yhdessä, emme kukin tahoillamme. Uskon, että tämä tulee tekemään vain hyvää perheellemme.

Pysähtyminen on kirkastanut arvoja jo nyt

Kun elämä on jatkuvasti säntäilyä ja tapahtuu paljon, ei sitä enää näekään, onko kaikki se tekeminen todella tarpeellista. Pysähtyminen, joka nyt tuli meille pakosta, on jo nyt kirkastanut omia arvojani. Kyllä tämä saa miettimään, mitä haluan tehdä, minkä verran haluan tehdä ja millä asioilla on oikeasti merkitystä. On vaikea jopa kuvitella entisen arjen jatkuvan tismalleen sellaisenaan kaiken tämän jälkeen. Toisaalta voi taas olla, että sitä vain luisuu siihen samaan oravanpyörään kuin ennenkin huomaamattaan.

Ehkä silloin osaa kuitenkin pysähtyä – vapaaehtoisesti – ja kysyä itseltään, ovatko nämä asioita, joita todella haluan elämässäni tehdä ja kokea? Olisiko minusta myös johonkin muuhun – vaikka siihen – mistä haaveilin vielä vuosi pari sitten? Tarvitsenko todella kaikkea tätä? Siinäpä pohdittavaa sitten, kun sen aika on.

Voi hyvin!

Jenny 

SYDÄN on tullut alle jäädäkseen, saa tykätä!

Tule Instagramiin!

Tule Facebookiin!

Lue myös nämä: 

Pakko pysähtyä – mutta asenteella on merkitystä

Juoksukouluja Helsingissä

Polkujuoksua Puerto Ricossa

Huomioi arjen kuormitus liikunnassa ja aktiivisuudessa

Neljä kuukautta elämäni kolmanteen ultramatkaan

Arjen ei pitäisi olla selviytymistä