Sinäkin saat aikaan, kun vain aloitat

Kyllä sitä saa aikaan, kun vain aloittaa. Sinäkin! Ja minä: viikonloppuna tuli siivottua se kellari.

Se oli reilun tunnin urakka, jota olin suunnitellut tekeväni vuoden verran. Siis haloo, vuoden! Kuinkahan paljon tuo kellari oli kummitellut alitajunnassani ja vienyt henkisiä voimavarojani samalla kun en saanut mitään konkreettisesti aikaiseksi. Huhhuh.

Helpottunut hymy treenin jälkeen! Pt on ollut ihan paras sijoitukseni.

Ja ne kengät, jotka ovat matkalla suutarille, päätyvät sinne tänään, ihan kohta. Ne odottavat jo eteisessä lähtijää. Viikonloppuna tuli oltua myös pulkkamäessä ja opetin kuopusta hiihtämään, olenhan varsinainen suksivirtuoosi, joka on hiihtänyt kyllä teiniksi asti, mutta viimeisen 20 vuoden aikana vain kerran. Lisäksi ehdin lukea kirjaa ja katsella Netflixiä. Niin ja pyörimme useamman tunnin Iso Omenan kauppakeskuksessa.

Yhtäkkiä tuntuu siltä kuin vuorokauteen olisi tullut lisää tunteja ja energiaa on vaikka muille jakaa. Lähetän sinulle vähäsen!

Ehtii kun tekee

Tänään olen viimeistellyt Voi Hyvin -lehden palstojani ja suunnitellut loppuviikon ohjelmaa. Lounashetkiä, taidenäyttely, treenejä ja kodin järkkäilyä. Ilmoittauduin myös joogatunnille, hyvä minä!

Ensi viikolla alkavat sitten päivätyöt ja sitten saakin nähdä, miten sitä repeää joka suuntaan. Voisi luulla, että homma on päinvastoin, mutta suloisesta sekamelskasta säännölliseen tahtiin siirtyminen jännittää. Eniten huolettaa liikunta. Ja kotityöt. Jälkimmäisethän ovat hoituneet tässä samalla työpäivieni aikana. Kun työt ovat olleet ripoteltu aamusta iltaan (ja osittain myös viikonloppuisin), niin kotihommia olen tehnyt silloin, kun muut lounastaisivat tai kahvittelisivat työkaverien kanssa.

Liikunnasta en halua kyllä luopua ja miksi edes pitäisi. Tosin viimeksi kaksi vuotta sitten kun viimeksi aloitin päivätöissä, lihoin puolen vuoden aikana 10 kiloa, kun en vain jaksanut liikkua. Personal trainerini Tuukka kyselikin viime viikolla, kuinka monta kertaa aion ehtiä viikossa liikkumaan ja kerroin, että kaksi lenkkiä, kaksi salia, yksi niskaselkätunti ja yksi kehonhuolto eli venyttely tai jooga.

Mahtavatko riittää tunnit vuorokaudessa? Nähtäväksi jää. Mutta hei, kyllä sitä saa aikaan, kun aloittaa. Ja tekee. Ja karsii jostain turhasta, jostain, mikä ei tuota enää sellaista iloa kuin aiemmin. Ja olenhan ehtinyt tähänkin asti tehdä kaiken, joten ei tuo 7,5 tunnin (+lounaan) viettäminen muualla nyt voi olla niin erilaista.

Olen pallotellut blogini kohtaloa. Toistaiseksi jatkan, niin kauan kun kiinnostaa.

Paloheinässä pulkkamäessä.

Intohimoisempaa läsnäoloa

Onneksi ei ole mitään (omia) kirjaprojekteja meneillään. Huomasin tässä muutenkin, miten paljon on tullut tehtyä viime vuosina, ehkä vähän liikaakin kerralla. Nyt aion hieman himmailla, keskittyä ihmisiin, joihin haluan keskittyä ja tekemiseen, jota haluan tehdä. Edes yritän vähentää somea ja vahva ajatus on, että poistan Facebook-sovelluksen kännykästäni.

Ennen kaikkea aion opetella olemaan intohimoisemmin tässä hetkessä ja harjoittaa läsnäoloa, ettei sitten tarvitse mummelina miettiä, että kas, niin se vain tämäkin elämä meni ohi ilman, että ehti huomatakaan.

Olin itse asiassa kirjoittamassa unelmista ja tavoitteista ja siitä, miten itse olen niitä toteuttanut elämässäni. Mutta sitten huomasin, että päivän fiilikseni siihen on täysin väärä. Nimittäin juuri nyt tässä kotisoffalla istuessani olen tismalleen tyytyväinen kaikkeen, mikä on. Juuri nyt en tarvitse mitään lisää. Paras lahja on se, että saan olla ja hengittää, ei voisi minkään enemmän saavuttaminen vähempää kiinnostaa.

Ah sinä ihana pakahduttava rauha, kestäthän ainakin ensi viikolle ja siitäkin vielä yli, kun pitää ehtiä eskariin, töihin, ruokakauppaan, kokkaamaan kotiin, treenaamaan ja vain olemaan.

Mahtavaa maanantaita! Pidä huolta itsestäsi.

Vähänkö ulkona on ollut kaunista!