arjen kuormitus on huomioitava liikunnassa ja aktiivisuudessa
Arjen kuormitus on syytä huomioida myös liikunnassa ja muussa aktiivisuudessa. Eräänä päivänä etätöissä tuli katseltua lounaan syönnin lomassa Instagramista (tiedän, lounas pitäisi pitää rauhoitettuna alueena) suurin piirtein ikäisiäni tyyppejä, jotka urheilevat tavoitteellisesti ja myös ovat todella kovassa kunnossa. He tekevät kiinnostavia, innostavia ja pitkiäkin treenejä ja hetken mietin sitä, että olisipa mahtavaa, jos itselläkin olisi aikaa liikkua vielä vähän enemmän, mutta sitten palautin itseni maan pinnalle nopeasti. Nimittäin ymmärsin, että olin hetkellisesti haluamassa jonkun toisen elämää ja tavoitteita oman arkeni ja omien tavoitteideni haluamisen sijaan. Ja sellainen tiehän ei johda mihinkään positiiviseen saati kohti niitä omia toiveita ja tavoitteita. Meillä kaikilla on oma elämäntilanteemme, jonka puitteissa ja rajoissa harrastamme, oli kyse sitten huovuttamisesta tai vapaauinnista.
Tavoite pysyä terveenä, ehjänä ja pystyä liikkumaan
Vaikka olenkin nyt tänä vuonna suuntaamassa kolmelle maratonia pidemmälle matkalle (6 h huhtikuussa, 83 km toukokuussa ja 65 km lokakuussa), ei minulla ole muita tavoitteita kuin pysyä terveenä, pystyä urheilemaan ja päästä kisoissa ehjänä maaliin. Tiedän, että liikuntataustallani olisi ehkä mahdollisuuksia myös enempään kuin vain aikarajan puitteissa maaliin pääsemiseen, mutta tällä hetkellä itselläni ei ole motivaatiota, aikaa eikä oikein energiaakaan treenata yhtään tavoitteellisemmin kuin mitä nyt liikun.
Silti liikuntaa tulee viikossa kuitenkin usein sen 6–10 tuntia (tähän on laskettu mukaan ohjaukset, joiden määrä vaihtelee 2–5 viikkotunnin välillä), mikä päivätöiden ja perheen ohella on jo paljon. Toisaalta hyödynnän kuopukseni treenejä ja koska tyttäreni ovat jo 22, 18 ja 9, niin onhan aikaa itselle ihan eri tavalla kuin silloin, kun jaloissa pyörii pieniä taaperoita. Urheilun lisäksi kotona hengailu on itselleni tärkeää, joten jotta ehdin olla riittävästi kotona, karsin sitten muista menoista.
Muistettava ja tekeminen kuormittavat
Vaikka päivätyöni ei rasita fyysisesti, aikataulut ovat välillä tiukkoja ja muistettavaa ja tekemistä on paljon, kuten niin monessa muussakin työssä. Ja koska työni on innostavaa, se imaisee helposti mukaansa. Henkinen kuormitus onkin hyvä huomioida, ja itse höllään aina liikkumisesta, jos runsas tekeminen alkaa näkyä vaikka heikkoina yöunina. Tuntuu, ettei moni huomaa huomioida työn ja muun elämän aiheuttamaa kuormitusta, vaan esimerkiksi treenaa silti todella kovaa. Vaikka itselläkin on taipumusta suorittamiseen, silti osaan myös kuunnella itseäni ja vähentää sitten muusta, jos en työnteosta. Toki esimerkiksi some ei tietenkään näytä koko totuutta, mutta kannustan kaikkia miettimään, onko palautuminen arjessa riittävää. Itsellä se ei ole aina ollut, ja toisinaan siihen olen voinut vaikuttaa, toisinaan en. Ylikuntoon joutumisen riski on kuitenkin suuri (olen itse ollut kahdesti ylikunnossa), jos koko arki kuormittaa 24/7 eikä tiukoissa elämänvaiheissa osata tai uskalleta höllätä.
Urheilijan treenimäärät eivät ole mahdollisia
Vaikka liikunnanohjaajana olen tottunut vuosien ajan liikkumaan 15, jopa 20 tuntia viikossa, tässä elämäntilanteessa sellainen liikuntamäärä ei ole mahdollinen. Kun ohjaamani viikkotunnit ovat paukkuneet noin korkealla, olen työskennellyt toimittajana freelancerina, jolloin aikataulutkin ovat olleet vapaammat.
Tällä hetkellä en kaipaa vastaavaa ja olen tyytyväinen näin, mutta silloin, kun ajatukset lähtevät harhailemaan, että pitäisi esimerkiksi liikkua vielä enemmän, jotta saavuttaisi ehkä jotain enemmän, on hyvä olla realisti. Haluanko edes saavuttaa jotain lisää, vai riittääkö se, että saan elää iloista ja energistä arkea niin terveenä kuin juuri nyt olen ja silti liikkua aika paljon? Mitä sen enemmän saavuttaminen antaa ja voisiko fiilistä saada jostain muualta, ihan vaikka vain olemisen opettelusta?
Itseä ei kannata vertailla edes vanhaan itseen, sillä elämäntilanteet voivat vaihdella jo yhden ihmisen kohdalla huikeasti lyhyissäkin ajanjaksoissa.
Ja ehdottomasti jatkan noiden ihmisten seurailua somessa ja heistä inspiroitumista, mutta sen oman elämäntilanteen ja omat tavoitteet huomioiden. On nimittäin paljon helpompaa ennaltaehkäistä liikaa kuormitusta ja loppuunpalamista kuin alkaa kammeta ylös uupumuksen suosta. Siitäkin on kokemusta 12 vuoden takaa, eikä se ollut mikään nopea juttu.
Leppoisaa alkanutta viikkoa,
Jenny
Sydän on tullut alle jäädäkseen, saa tykätä!
Tule Instagramiin!
Tule Facebookiin!
Lue myös nämä:
Sari Puolakanaho
Hei Jenny,
Kiinnostaisi kuulla tuosta ylikunnosta. Minkälaisen olotilan se aiheutti?
jenny
Moikka Sari! Ekan kerran olin ylikunnossa nuorena liikunnanohjaajana ja tokan kerran, kun ohjasin paljon kovia tunteja ja kuopus heräsi sen 10 kertaa yössä. Molemmilla kerroilla on ollut samat oireet: voimattomuuden tunnetta, rytmihäiriöitä, öisin hikoilin niin, että heräsin hikilammikossa. Oli raskasta nousta rappusia esimerkiksi toiseen kerrokseen, treeni ei kulkenut eikä siitä enää palautunut.
Molemmilla kerroilla olen ollut liikuntakiellossa joitain viikkoja. Ensimmäisellä kerralla kyllä nukuin, mutta keho ei kestänyt muun arjen ohella urheilijamaista liikuntamäärää (20-30 tuntia viikossa). Toisella kerralla ohjaustunteja tuli 10 viikossa, mutta koska nukuin noin tunnin pätkissä, se vain oli liikaa muun arjen ohella.
Kivaa viikon jatkoa!
Sari Puolakanaho
Kiitos Jenny vastauksestasi!
Kuulostaa hurjalta ja jopa pelottavalta, varsinkaan jos ei heti tiedä, mistä oireet johtuvat. Ei sitä aina tule ajatelleeksikaan, ettei kroppa kestä mitä tahansa. Sen viestejä, tulee kunnioittaen kuunnella.
Nautinnollista viikonloppua!
jenny
Joo, nämä ovat olleet siitä kyllä hyviä opetuksia, että keho ei tosiaan kestä ihan kaikkea kerralla! Ja toisella kerralla se oli helpompi jo käsittää, kun oli tämä ensimmäinen kokemus alla, vaikka siitä oli tuolloin yli 10 vuotta. Ja jälkikäteen varsinkin oli ihan selvää se, että tietenkään keho ei jaksa kovaa urheilua, jos ei saa nukkua, levätä ja palautua.
Mutta näistä(kin) on opittu!
Ihanaa viikonloppua, Sari!