Väsymys-tunnistaminen-karsiminen- uusi alku
Uusi alku. Siltä toukokuu aina itsestäni tuntuu. Homma menee näemmä näin: ensin tulee väsymys. Sitten tilanteen ja tunteiden tunnistaminen. Asioiden karsiminen. Lopuksi ihana, uusi alku.
Näin ne vuodet toistavat itseään, ja nelikymppisenä luulisi jo tuntevan itsensä aika läpikotaisin. Näin ei kuitenkaan näköjään ole, se tuli taas huomattua. Mutta onneksi kuitenkin koko ajan itsetuntemus lisääntyy ja sitä alkaa huomata, että ahaa, nyt tuntuu tältä, ihan kuin viime vuonna ja toissa vuonna. Mitä minun pitäisi tehdä toisin, jotta tuntisin toisin?
Maalis–huhtikuussa aloin nimittäin tunnustella itseäni ja tuntemuksiani, ja huomasin, että päivät tuntuivat kumman alakuloisilta. Olin nukkunut viikkotolkulla huonosti, minun oli ollut poikkeuksellisen vaikeaa nukahtaa tai sitten heräsin yöllä valvomaan tunneiksi. Toki vastoinkäymisiäkin oli ollut ilmassa, korona jylläsi, mösjöön isä oli yllättäen menehtynyt, olin tehnyt kuukausia paljon töitä, ehkä jopa vähän liikaa, vaikka kaikki ylimääräinen työ, kuten juoksukoulut ja luennot olivat tauolla eikä tätä blogiakaan tarvinnut enää päivitellä kenenkään toisen omistamalla portaalilla 18 kertaa kuussa, kuten aiemmin.
Sama tilanne kerran vuodessa
Puhuin kotona fiiliksistäni ja viestittelin ystäväni kanssa tuntemuksistani, ja yhtäkkiä tajusin sen, että ajaudun tällaiseen samanlaiseen tilaan noin kerran vuodessa. Ensin paukutan hulluna menemään joka suuntaan, siitä pääosin nauttien, ja vasta kun tekeminen alkaa helpottaa, tunnistan väsymyksen, mielenkiinnon vähenemisen eri asioihin, tietynlaisen alakulon ja ilottomuuden.
Olen polttanut itseni loppuun yli 10 vuotta sitten. Siitä kokemuksesta olen nykyään yhä kiitollinen, sillä se on auttanut minua olemaan astumatta uudestaan rajan yli näiden vuosien aikana.
Tällainen olen, enkä tiedä, haluanko edes muuttua
Ystäväni totesi, että hän ajautuu samoihin fiiliksiin silloin, kun on juurikin painanut menemään liian kovaa. Mösjöö taas totesi, että tämähän on ihan sinua ja samaan lauseeseen lisäsi, että kuitenkin pääosin olet onnellisimmillasi noin, kun teet paljon kaikenlaista. Aloin pohtia, että todellako olen tällainen, ja enkö osaa muuttua? Ja mikä tärkeintä, haluanko edes muuttua? Totesin siihen itselleni, että en halua muuttua, mutta haluan oppia, ja nimenomaan lisää ja itsestäni. Uusi alku siinäkin mielessä.
Eräänä aamuna sitten kirjoitin listan keittiön pöydän äärellä. Lista koski asioita, joita haluan tehdä ja tehdä vielä lisää, ja jotka antavat itselleni energiaa. Lista koski yhtälailla myös asioita, joita haluan vähentää, ja jotka tuntuivat mielestäni raskailta. Ensimmäiselle listalle pääsivät mm. puuhastelu perheen kanssa, juokseminen metsässä, järjestys kotona, ja luonto. Toiselle listalle pääsivät mm. somen liikakäyttö, käytännön epäjärjestys (vaatekaappi ja kirjahylly!), liika tavaramäärä ja liian tiukat aikataulut. Tavoitteena uusi alku, jossa enemmän mukavuutta, vähemmän epämukavuutta.
Ja kas, keskittymällä siihen, mikä antaa minulle energiaa ja vähentämällä sitä, mikä vie energiaa, on tilanne tasapainottunut. Viime torstaina ennen vappua tunsin, miten ilo ja sisäinen rauha ovat taas vallanneet minut viikkojen sivuraiteilla olon jälkeen. Olen nukkunut jo pari viikkoa hyvin ja herännyt virkeänä. Olen kiinnittänyt huomioni enemmän hyvään ja kuunnellut intuitiotani tarkasti.
Elämän yksinkertaistaminen alkoi tuntua ainoalta vaihtoehdolta
Vaikka elämä koronan takia oli muuttunutkin paljon yksinkertaisemmaksi, tuli myös olo, että haluan karsia kaikkia arjen rönsyjä ja yksinkertaistaa elämääni. Ja sen tekemistä olen nyt aloitellut. Ensimmäisenä poistin Facebookin kännykästäni. Päätin, että yksi seurattava sovellus saa jäädä, ja se oli Instagram. Facebookissa minulla on pääosin tuttuja ihmisiä, mutta silti sinne on vaikea kirjoittaa mitään henkilökohtaista. Sen sijaan blogi ja IG ovat kanava, joissa haluan käsitellä kaikenlaisia asioita ja toki myös innostaa ihmisiä elämään parasta mahdollista arkea ja tekemään itselleen hyviä asioita.
Toukokuu tuntuu taas uudelta alulta
Kun aloin miettiä, mitä edes päivästä toiseen mietin, toukokuu alkoi tuntua taas uudelta alulta, kuten viime vuonna. Viime vuonna takana tosin oli raskas talvi, jona etsin paikkaani lähes pakkomielteisesti. Silloin latasin kaiken toivoni mahdolliseen opiskeluun, mutta en päässyt toivomaani opiskelupaikkaan. Tänä vuonna langat ovat olleet enemmän tietoisesti käsissäni, enkä ole tavoitellut noin isoja radikaaleja muutoksia. On ollut helpompi olla näin kuin on. Esimerkiksi viihdyn töissäni nykyään hyvin, kun vuosi sitten tilanne oli toinen edellisissä hommissani. Toki jos en olisi koskaan kokeillut kustannustoimittajan töitä, olisin jäänyt isoa oppia ja yhtä mielenkiintoista kokemusta köyhemmäksi.
Mutta: Kun alkaa muuttaa elämäänsä vaikka sitten karsimalla niitä liikoja rönsyjä, alkaa tulla tilaa nähdä, mikä onkaan tässä hetkessä tarpeellista ja mikä mahdollisesti ei. Ihminen muuttuu kaiken aikaa ja mitä vanhemmaksi tulee, sitä nopeammaksi muutoksen tekeminen ja itselle merkityksellisten asioiden ymmärtäminen tulee itselläni. Ei halua enää jahkata montaa vuotta, vaan on rohkeutta tehdä päätöksiä ja muuttaa elämäänsä nopeallakin syklillä. Huolimatta siitä, että yhtä hyvin kuin ne muutokset voivat olla onnistuneita, voi tehdä myös virheellisiä valintoja ja epäonnistua. Mutta kuten niin usein olen sanonut, itseäni ovat opettaneet eniten epäonnistumiset, eivät ne hetket, kun olen saavuttanut jotain, mitä olen tavoitellutkin. Tärkeintä on huomata se, mikä vie ja mikä antaa, vaikka moni asia tekee kumpaakin. Ehkä kaiken salaisuus on se kultainen keskitie, joka kuulostaa tylsältä, mutta empiirisen tiedon mukaan saa ainakin itseni voimaan usein parhaalla mahdollisella tavalla. Sopivasti, ei liikaa. Ei liian vähän, vaan sopivasti.
Mahtavaa sunnuntaita ja parasta toukokuuta juuri sinulle. Voi hyvin!
Jenny
SYDÄN on tullut alle jäädäkseen, saa tykätä ja painaa!
Tule Instagramiin!
Tule Facebookiin!
Lue myös nämä:
Pakko pysähtyä – mutta asenteella on merkitystä
Comments are closed.