Keho, mieli, sielu ja tunteet
Keep it simple – työn alla yksinkertaisempi arki. Kun sain tehtyä päätöksen nelipäiväisestä työviikosta ja sain myös luvan siihen, kaikki on tuntunut helpommalta. Muutenkin keväällä minua kuluttanut ja yöuneni sotkenut stressi on alkanut laueta, olen nauttinut niin päivätyöstäni kuin ohjaamisestakin ja nukkunut paremmin. Kolmen kuukauden …
Nelipäiväinen työviikko tuntuu lottovoitolta, vaikka on totta loman jälkeen syksyllä. Työmotivaationi kasvoi saman tien ja sisälleni laskeutui tyytyväinen rauha. Olen pitkin kevättä miettinyt, kuinka tehdä muutoksia omassa arjessa, jotta arki olisi mahdollisimman tyydyttävää, iloista, kuormittaisi ja tarjoaisi haasteita sopivasti, mutta ei liikaa, ja että saisin …
Nousussa nyt: vain oleminen. Ainakin itselläni.
Istua laiturilla. Kuunnella lintujen laulua. Katsoa, kun kaksi lokkia lentelee ja huutelee toisilleen. Kuulla, kuinka jokin molskahtaa meren pinnalla vähän kauempana. Nähdä tuulen liikkeen huojuvissa puiden latvoissa. Katsella merta. Kuulla kalastusveneen putputtavan eteenpäin ja nähdä purjeveneen lipuvan sitä vastaan. Istua auringonpaahteessa. Lisätä aurinkorasvaa, jottei vain pala. Juoda vettä. Kävellä avojaloin kiviselläkin pihalla. Lämmittää sauna. Heittää niin kovat löylyt, että joutuu kyyristymään ja peittämään kasvonsa. Pulahtaa reilu kymmenasteiseen veteen. Istua silmät kiinni ja vain olla. Unohtaa kellonaika. Nähdä perhosten leikkivän ilmassa. Herätä, ja mennä samantien ulos vetämään happea.
Enpä ole tämän ihmeellisen kevään aikana ymmärtänyt sitä, miten paljon kaipaan tekemättömyyttä. Eikä kyse ole vain kaipuusta, vaan suoranaisesta tarpeesta. Vain oleminen ei ole ehkä kovin mediaseksikästä tai inspiroivaa, mutta ilman olemista ei ole oikein mitään muutakaan.
Viikonloppuna vietin pitkästä aikaa paljon aikaa ilman, että kännykkä olisi ollut liimaantunut käteeni. Toki postasin kuvia Instagramiin itsekin ja kävin välillä lueskelemassa muiden juttuja, mutta rehellisesti sanottuna tuntui siltä, että tarvitsin tilaa olla ja hengittää. Olin ajatellut tehdä viikonloppuna töitä, mutta kaivoin läppärin laukusta vasta sunnuntai-iltana kotona. Niin inspiroiva kuin Instagram onkin, on se ihan hirveän täynnä tekemistä. Niin paljon kun useimmista töistäni pidänkin, tarvitsee ihminen myös siitä kivasta tekemisestä vapaata.
Kevät on ollut monella tavalla hektinen ja raskaskin, enkä itsekään voi arkeani jatkaa tismalleen samalla tavalla kuin ennen. Odotan, että lomalla kirkastuu, mitkä esimerkiksi monista töistäni ovat sellaisia, että uskallan irrottaa niistä osittain tai kokonaan otteeni, koska kaikkea voi tehdä, muttei samaan aikaan. Huolimatta siitä, että esimerkiksi sivutyöni olivat tauolla tänä keväänä 2,5 kuukautta tunnen, että nyt on aika rauhoittaa vauhtia entisestään. Tarvitaan lisää aikaa olemiselle, ei niinkään tekemiselle eikä edes kokemiselle. En halua, että elämä vilahtaa edestäni ja sitten, kun aika koittaa, harmittelen sitä, että tulipa tehtyä niin paljon töitä.
Toki suurin osa töistäni on sitä, mitä haluan muutenkin tehdä, kuten kirjoittaa, puhua, ohjata, auttaa. Mutta kuten sanoin, tarvitaan lisää aikaa olemiselle. Se, jos mikä on ihmiselämässä tärkeintä. Silloin voi sitä paitsi syntyä uskomattomia ideoita ja luovia ratkaisuja. Niitä ei voi syntyä, jos pää on ihan tukossa kaikesta kiireestä ja tekemisestä.
Rentouttavaa juhannusviikkoa!
Jenny
Tule Instagramiin!
Tule Facebookiin!
Lue myös nämä:
Rakkaus tekemiseen on tärkeintä
Se on liikuttu, mikä on jaksettu
Väsymys – tunnistaminen – uusi alku
Kotitoimiston ergonomia kuntoon ja alekoodi Sallille
Pakko pysähtyä – mutta asenteella on merkitystä
Huomasin taas, että tärkein nukkumisrutiini on oikeasti tärkeä, eikä siitä auta kovin usein luistaa. Juuri kun takana oli muutama paremmin nukuttu yö – tulivat pienimuotoiset työpaikan kesäjuhlat. Pitkän etätyöputken jälkeen oli totta kai ihana nähdä kollegoja ja syödä ravintolaruokaa, mutta niinhän siinä kävi kuten epäilin. …
Pitkästä aikaa aivan ihana ja superstressitön viikonloppu takana. Ja tuli täytettyä vuosiakin, nyt on hienot 43 ikävuotta mittarissa. On se vain ihmeellistä, että saa ikääntyä. Sekään ei ole itsestäänselvyys, ja jokainen eletty vuosi kaikkine kokemuksineen ja tunteineen on kyllä juhlan arvoinen, jokaisesta päivästä puhumattakaan. Ja …
Niin ne taas katosivat, yöunet, ja vuosia huonosti nukkuneena jo parin kuukauden heikommin nukkuminen alkaa tuntua painajaiselta. Kun huonot yöunet kasautuvat, mieliala ei ole kovin korkea, ja kohta on tilanteessa, kun sitä alkaa jo etukäteen pelätä, heräileekö taas tulevana yönä, ja jos, niin kuinka pitkään sitä sitten sillä kertaa onkaan valveilla. Yöunet ovat kuitenkin kaiken pohja, eikä ihminen palaudu, jos valvoo tuntikausia. Siitäkin on kokemusta, koska juuri se nukkumattomuus aikanaan vei itseni toistamiseen ylikuntoon eli alipalautuneeseen tilaan.
Vaikka olen pyrkinyt minimoimaan huonon stressin, ottanut kaikkea kohtaan hyväksyvämmän asenteen, suosinut hyväksi havaittuja rutiineja, kuten yrittänyt rentoutua iltaisin, lukenut kirjaa, laittanut kännykän pois ajoissa, nauttinut magnesiumia, välttänyt aktiviteetteja ja urheilua iltaseiskan jälkeen, niin tällä hetkellä en illalla tiedä, millainen yöstä tulee. Olen nukkunut viimeksi pitkään hyvin juuri ennen koronaa ja mösjöön isän kuolemaa. On tässä välissäkin tosin ollut hyviä öitä ja jopa usean hyvän yön putkia, mutta aina vain löydän itseni heräämästä yhdeltä, kolmelta tai neljältä pää täynnä surraavia ajatuksia, joita on vaikea saada katkeamaan. Mistä ne kaikki ajatukset päähän yöllä löytävätkään, ja miten sitä voi ihminen niin sujuvasti surffata ajatuksesta toiseen, vaikka niiden välillä ei ole mitään yhteneväistä tekijää? Tunnustan, en ole meditoinut aikaan, vaikka yhdessä vaiheessa se oli itselleni yhtä luontevaa kuin hampaiden pesu. On vain jotenkin laiskottanut, eikä ole huvittanut hiljentyä.
Hyvien unien varmistamiseksi olen kokeillut kuitenkin piikkimattoa, hengitysharjoituksia ja iltakävelyä. Olen joogannut ja venytellyt iltaisin ja maannut rentona jalat seinällä. Minulla on rutiinit, joista en luovu edes viikonloppuna. Menen aina samaan aikaan sänkyyn, ja nukahdankin hyvin, se ei ole ongelma. En käytä alkoholia. Talvella nautin iltaisin myös melatoniinia, ehkä sitäkin voisi kokeilla taas.
Huolehdin siitä, että en juo liikaa vettä illalla ja herää vessahätään, samalla kun huolehdin siitä, että syön tarpeeksi, etten herää nälkääni. Välillä tämä kaikki tuottaa tulosta, välillä tämä kaikki on yhtä tyhjän kanssa. Joka tapauksessa huonosti nukkuminen turhauttaa, ja saa myös mielialan aaltoilemaan. Mutta ehkä se taas tästä.
Seuraavaksi suunnitteilla on pimennysverhon ostaminen, vaikka usein heräänkin silloin, kun vielä on pimeää. Kun sitten pyörii valveilla ja kääntää kylkeä, ja alkaa huomata, että pimeän sijaan onkin valoisaa, on sekin aika ahdistavaa. Toistaiseksi olen välttynyt joutumasta paniikkiin, ja olen pyrkinyt hyväksymään tilanteen: tämä yö nyt oli tällainen, nyt on näin. Mutta kun kerran on ollut tässä valvomisputkessa, tosin silloin usean vuoden, ei siihen halua päätyä, ei sitten mistään hinnasta. Toki ymmärrän myös sen, ettei ihmistä ole edes välttämättä luotu nukkumaan yhteen putkeen. Mutta se pidempään valvominen heräämisen jälkeen on ihan arsesta.
Tästä taisi tulla nyt valitusvirsi, mutta vielä en luovu toivosta, että saisin itse uneni kuntoon, kuten aiemminkin. Sentään nukun useimmiten sen 6 tuntia putkeen, kunnes herään, ja joskus nukahdan samantien uudestaan. Taitaa olla kuitenkin niin, että se on vain hyväksyttävä, että kerran huonouninen, ikuisesti jollain tasolla huonouninen, ja itseä pitää suojella kaikelta siltä, mikä unia voi sotkea. Ehkä tähän pätee sama kuin masennukseenkin, että kun sen kanssa kerran on paininut, se on ikuinen kumppani, joka lipuu kuin huomaamatta sotkemaan elämää, jos sen kanssa ei ole varuillaan.
Onko muita, joiden unet ovat olleet heikompia viime kuukausina? Vertaistuesta saa jo rutkasti iloa. Saa vinkata, jos on jotain hyväksi havaittuja keinoja.
Kauniita unia!
Jenny
Tule Instagramiin!
Tule Facebookiin!
Lue myös nämä:
Rakkaus tekemiseen on tärkeintä
Se on liikuttu, mikä on jaksettu
Väsymys – tunnistaminen – uusi alku
Kotitoimiston ergonomia kuntoon ja alekoodi Sallille
Pakko pysähtyä – mutta asenteella on merkitystä
Huh, nyt kun mietin ekaa maratoniani kesäkuussa 2017, voin vain todeta, että ekalle maratonille tuli lähdettyä semivähillä juoksuilla. Paljon on kysytty siitä, millaisella harjoittelulla juoksin ensimmäisen maratonin vuonna 2017 kesäkuussa Tukholmassa. Tässä rapsaa siis siitä. Tukholmaan varasimme paikat mösjöön kanssa hetken mielijohteesta joulun tienoilla. Vaikka …
Jos ennen keräsin enemmänkin viikoittaisia juoksukilsoja, nyt olen pyrkinyt tekemään mahdollisimman erilaisia treenejä kilsojen keräilyn sijaan. Tällä hetkellä, kun olen vuokrannut spinningpyörän kahdeksi kuukaudeksi, ja se olla möllöttää parvekkeella, teen osan erityisesti peruskestävyystreenistä pyörällä. Ihanan helppoa ja kätevää! Ja tauolle vetäytyneenä sisäpyöräilyohjaajana tykkään kyllä ihan …
Kiireisen työjakson jälkeen olen alkanut taas ilokseni huomata rakkautta siihen tekemiseen. Kun on liikaa tekemistä, tiukkoja aikatauluja, työpäivä hajoaa ja venyy epämääräiseksi säläksi eikä ilman itsensä johtamisen taitoja mistään tulisi mitään, on helppoa unohtaa se, että ai niin, mä teen tätä duunia, koska tykkään tästä. Lopputulostakin tärkeämpää on se, että asioita tekee rakkaudella. Oli kyse sitten mistä tahansa duunista tai vaikka harrastamisesta, rakkaus tekemiseen on tärkeintä.
Nyt, kun itselläni on ollut hetken iisimpää, rakkaus tekemiseen on alkanut todella kaivautua esiin sieltä kaiken suorittamisen alta. Mutta omat työni (kaikki ne) ovat aaltoilevia – välillä on paljon tekemistä, välillä vähän vähemmän, se pitäisi muistaa silloin, kun päivät ovat ihan täyteen tupattuja. Asia vain on niin, enkä sille voi mitään. Aina ei siis voi vaikuttaa tekemisen tai kiireen määrään, mutta kovempien putkien jälkeen tulee onneksi aina iisimpiä jaksoja, mikä on hyvä, koska silloin muistaa taas, miksi tekee sitä, mitä tekee.
Nyt kun juoksukoulut ovat olleet tauolla, olen käynyt tekemässä harvakseltaan henkilökohtaisia juoksutekniikkaohjauksia. En ole niitä varsinaisesti mainostanut missään, mutta toki olen kertonut somessa, että ”tänään olen sellaista tekemässä”, ja asiakkaita vain tippuu jostain tasaista vauhtia. Uskon, että siinäkin juuri se rakkaus ja into tekemiseen on kaiken avain. Kun tekee sitä, mistä tykkää, se vain näkyy tekemisessä ja huokuu ulospäin.
Ja se on asia, joka näkyy myös ihan kaikessa muussa arjessa. Itse en vieläkään voi tehdä asioita vain rahan takia, vaikka rahaa on toki saatava, jotta pystyy elämään. Jonkun muun unelmatyössä oleminenhan teki minut onnettomaksi, kuten sain myös viime vuosina huomata. Ja onhan minulla vieläkin työn suhteen unelmia, jotka odottavat toteuttamistaan, kun tuntuu siltä, että on oikea aika.
Eilen illalla kirjahyllystä tarttui pitkästä aikaa käteen Marianne Williamsonin kirja Vaurauden salaisuus – työ, raha, rakkaus ja ihmeet (Viisas elämä 2013). En ole pitkään aikaan lukenut tuota kirjaa, ja nytkin lähinnä silmäilin vanhoja alleviivauksiani. Pitkälle on tultu ja monen mutkan kautta siitä, kun viimeksi tuota kirjaa luin.
Tämä kirjan teksti pisti silmään: Me emme kasva yhteiskunnassa, joka kysyy: ”Missä sinä olet lahjakas, ja kuinka lahjasi voivat tehdä maailmasta paremman paikan?” Meiltä kysytään useammin: ”Kuinka aiot ansaita elantosi?”
Hm. Itse uskon vahvasti siihen, että kun löytää tuon ensimmäisen, elanto seuraa kyllä, vaikka mietityttäisikin juuri nyt se, mistä saa rahaa opiskeluun, uskaltaako vaihtaa kokonaan alaa, pitäisikö todella seurata sitä sydämen ääntä vai jatkaa tutulla ja turvallisella tiellä. Onko työhön käytetty aika saaman rahan väärti, onko ”varaa” olla välillä niin stressaantunut, kuin ehkä toisinaan on, pitäisikö sittenkin luoda jotain uutta, vanhaa tai ihan omaa, tulisiko kurkotella kohti unelmia, joista ei edes tiedä, ovatko ne järkeviä vai eivät. Pitäisikö vain heittäytyä, hypätä ja uskoa, että kun tekee niitä asioita, joita varten tänne olet tullut, elämä kyllä kantaa. Tai sitten huomaakin, että tämä on just sitä, mitä tahdon, se vain pääsi taas unohtumaan.
Siinäpä pohdittavaa itse kullekin. Eikä se väärin ole välillä vähän pohtia, missä mennään.
Aurinkoista sunnuntaita!
Jenny
Tule Instagramiin!
Tule Facebookiin!
Lue myös nämä:
Se on liikuttu, mikä on jaksettu
Väsymys – tunnistaminen – uusi alku
Kotitoimiston ergonomia kuntoon ja alekoodi Sallille
Pakko pysähtyä – mutta asenteella on merkitystä
Itse olen alkanut laskea kierroksia ennen lomaa, johon on pari päivää vaille kaksi kuukautta. Ajattelen, ettei loman tarkoitus ole toipuminen työvuodesta, vaan irtiotto töistä ja energian saaminen ihan muista jutuista. Elämästä palautumista ei voi jättää kesäloman varaan. Kolmasluokkalainen on palannut kouluun, ja lomautettu keskimmäisenikin on …