Recent Posts

näin yhdistän juoksua ja voimaharjoittelua

näin yhdistän juoksua ja voimaharjoittelua

Keho kaipaa voimaharjoittelua erityisesti nyt, kun ergonomia kotikonttorissa ei ole ihan kohdallaan. Ja jotta ajatukset pysyvät kirkkaana ja mieli rauhallisena, olen urheillut oikeastaan päivittäin. En tavoitteellisesti enkä suorittaen, vaan enemmänkin olen tehnyt sitä, mihin on ollut fiilistä minäkin päivänä. Salitreeni on vaihtunut kotijumppiin, joita olen 

asiat saavat uudenlaisen merkityksen

asiat saavat uudenlaisen merkityksen

Pian pari viikkoa poikkeusaikoja takana. Yhä useimmilla asiat saavat uudenlaisen merkityksen. Rutiinit alkavat muodostua ja ihminen tottuu kaikkeen. Etätyöt sujuvat, 9-vuotias on ahkera kotikoulussa. Välillä ulkoillaan, syödään ja sitten taas jatketaan. Itse olen aloittanut työpäivät kuuden kieppeillä, jotta ehdin myös neuvoa tarvittaessa, pitämään yhteisiä taukoja 

uutta arkea takana viikon – pysähtyminen kirkastaa arvoja

uutta arkea takana viikon – pysähtyminen kirkastaa arvoja

Viikko uutta arkea takana, ja rutiinit ovat alkaneet asettua paikoilleen. Pysähtyminen on kirkastanut arvoja. Uutiskanavissa roikkuminen on omalta kohdaltani lopahtanut ja tsekkaan uutiset pari kertaa päivässä. Muuten keskityn töihini, joita onneksi riittää, ja lapsi, 9, on laatinut itselleen lukujärjestyksen, jota pyrimme noudattamaan. Lapsen saman ikäinen serkku asuu vajaan kahden kilometrin päässä, joten tytöt ulkoilevat liki päivittäin ”pidemmän välitunnin” yhdessä. Puistoon kuljettamiseen menee 10–15 minuuttia kävellen, mutta kyllähän ihminen pitää työpäivänsä lomassa esimerkiksi kahvitaukoja, ja on mukava saada askelia muutenkin kuin olohuoneen, keittiön ja vessan välillä. Autan lastani tehtävissä, jos niissä on ongelmia. Yhdessä katsomme, että kaikki päivän työt ovat tehty, niin hänellä kuin itsellänikin.

Poikkeustilanteessa itsestä huolehtiminen on erityisen tärkeää

Yksi isoimpia arvoja elämässäni on hyvinvointi. Vaikka teen nyt poikkeustilanteessa pidempää työpäivää kuin toimistolla, olen silti ehtinyt jumppaamaan kotona ja käymään lenkillä. Viikonloppuna yllätin itseni lähtemällä juoksemaan aamuseiskan jälkeen. Eilen vedin työpäivän päätteeksi Nooran ja Leenan livejumpan olkkarissa. Olen liikkunut, syönyt säännöllisesti ja hyvin ja mennyt ajoissa nukkumaan. Koen, että tällaisessa poikkeustilanteessa on erityisen tärkeää pitää itsestään hyvää huolta. Stressi on pysynyt aisoissa, ja vain toissa yönä heräsin murehtimaan maailmaa. Tuntui, että silloin sydän oli sykkyrällä pelosta, kauhusta ja ahdistuksesta. Mutta puhumalla, kirjoittamalla, hengittämällä ja juuri itsestä huolehtimalla pysyvät ne ikävimmät ajatuksetkin aisoissa. Nyt on näin, ja sitten taas toisin. Tämäkään tilanne ei jatku loputtomiin.

Yhdessä oleminen perheen kanssa on myös yksi merkittäviä arvoja. Eilen leivoimme yhdessä kakun, lapsi, minä ja mösjöö, koska lapsella oli tämä koulutehtävänä. Edellisestä tiikerinkakun leipomisesta olikin jo varmaan 20 vuotta! Koimme onnistumisen iloa ja olihan lopputulos nyt ihanan mehevä. Kun illat ovat vapaat koristreeneistä ja juoksukouluista, elämä tuntuu leppoisalta, vaikka päivät ovatkin hektisiä. Viikonloputkin ovat vapaat, koska kevään luennot ja muut työjutut ovat siirretty hamaan tulevaisuuteen. Olemme ennenkin tehneet pienen ydinperheemme kanssa paljon asioita, mutta nyt tuntuu, että teemme vielä enemmän ja nimenomaan yhdessä, emme kukin tahoillamme. Uskon, että tämä tulee tekemään vain hyvää perheellemme.

Pysähtyminen on kirkastanut arvoja jo nyt

Kun elämä on jatkuvasti säntäilyä ja tapahtuu paljon, ei sitä enää näekään, onko kaikki se tekeminen todella tarpeellista. Pysähtyminen, joka nyt tuli meille pakosta, on jo nyt kirkastanut omia arvojani. Kyllä tämä saa miettimään, mitä haluan tehdä, minkä verran haluan tehdä ja millä asioilla on oikeasti merkitystä. On vaikea jopa kuvitella entisen arjen jatkuvan tismalleen sellaisenaan kaiken tämän jälkeen. Toisaalta voi taas olla, että sitä vain luisuu siihen samaan oravanpyörään kuin ennenkin huomaamattaan.

Ehkä silloin osaa kuitenkin pysähtyä – vapaaehtoisesti – ja kysyä itseltään, ovatko nämä asioita, joita todella haluan elämässäni tehdä ja kokea? Olisiko minusta myös johonkin muuhun – vaikka siihen – mistä haaveilin vielä vuosi pari sitten? Tarvitsenko todella kaikkea tätä? Siinäpä pohdittavaa sitten, kun sen aika on.

Voi hyvin!

Jenny 

SYDÄN on tullut alle jäädäkseen, saa tykätä!

Tule Instagramiin!

Tule Facebookiin!

Lue myös nämä: 

Pakko pysähtyä – mutta asenteella on merkitystä

Juoksukouluja Helsingissä

Polkujuoksua Puerto Ricossa

Huomioi arjen kuormitus liikunnassa ja aktiivisuudessa

Neljä kuukautta elämäni kolmanteen ultramatkaan

Arjen ei pitäisi olla selviytymistä

ilahdutuskoodi Storyteliin – 30 päivää ilmaista kuunteluaikaa

ilahdutuskoodi Storyteliin – 30 päivää ilmaista kuunteluaikaa

Tämä postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Storytelin kanssa Viime torstaista noin toissa päivään asti surffasin netissä minkä kerkesin. En tiedä, kuinka monta kymmentä kertaa tuona päivänä tuli luettua uutisia. Mutta sitten tuli ähky. Toki käyn vilkaisemassa uusimmat koronaan liittyvät uutiset yhä, mutta tahti on hidastunut. 

Pakko pysähtyä – mutta asenteella on merkitystä

Pakko pysähtyä – mutta asenteella on merkitystä

Nyt meidän on sitten pakko pysähtyä. Uskon myös, että asenteella on merkitystä! Maailma muuttuu nyt sitä tahtia, ettei blogi pysy perässä. Sitten viime postauksen, jossa kerroin kivoista juoksujutuista ja läheisen menehtymisestä, korona on pakottanut meidät kaikki tosiaankin pysähtymään. Itselläni on mahdollisuus tehdä etätöitä, ja lapsi 

Hyvää ja huonoa – arki on siis balanssissa

Hyvää ja huonoa – arki on siis balanssissa

Arki – tätä se juuri on. Viimeiset pari viikkoa ovat olleet aika hektisiä, on tapahtunut paljon hyvää ja paljon huonoa. Elämä on siis tavallaan balanssissa, kun ajattelee tätä arjen monimuotoisuutta. Enhän ole enää vuosiin odottanut vain hyviä asioita tapahtuvaksi. Kirkkaasti ymmärrän sen, että arkeen kuuluvat kaikenlaiset tapahtumat ja monenlaiset tunteet. Omat vaikeudet ovat kasvattaneet työkalupakkia käsitellä erilaisia tapahtumia ja tunteita. Ymmärrän niin paljon enemmän kuin vaikka 10 vuotta sitten. Elämä ja arki kasvattavat, ja ajattelen, että se on hyvä niin.

Arki on näyttänyt puoliaan

Viimeisen parin viikon aikana olen saanut osallistua Ruotsissa mahtavaan juoksuvalmentajakoulutukseen, jossa tapasin ihan huikeita tyyppejä, syvensin taitojani ja opin uuttakin. Koronavirus jatkaa mylläämistään maailmalla ja on jo pienessä ajassa aikaan saanut paljon haittaa ja pelkoa. Oma kalenterikin näyttää tyhjenevän, kun tapahtumia, joissa minun on pitänyt olla töissä esimerkiksi luennoimassa, ja juoksukisoja perutaan. Olen saanut tehdä henkilökohtaisia juoksutekniikkaohjauksia ja onpa vain mahtavaa nähdä, kuinka ihminen lyhyessä ajassa oppii uutta ja tekee oivalluksia. Olemme menettäneet läheisen tärkeän ihmisen, jonka poismenoa ei oikein vielä käsitäkään. Paitsi, että olen ollut surullinen itse, olen yrittänyt auttaa rakkaitani heidän surussaan. Ainoa, mikä asiassa lohduttaa on se, että hän lähti saappaat jalassa. Olen saanut juosta juoksukouluryhmieni kanssa ja nautin ihan täysillä niiden ohjaamisesta. Päivätöissä on ollut kiirettä, mutta sielläkin olen kokenut onnistumisen tunteita. Olen nukkunut hyvin taas viikon verran nukuttuani pätkän huonosti. Kuten tämä kappale kertoo, elämässä tapahtuu hyvää ja huonoa. Maailmankaikkeus muistuttaa aika ajoin, että mitä vain voi tapahtua milloin vain.

No miten sietää tätä elämän epävarmuutta?

Keskity arjessa enemmän hyvään

Aina voi iloita pienistä suurista asioista. Olla onnellinen niistä hyvistä asioista, jotka ovat. Hädän hetkellä voi yrittää ymmärtää, että mikään ei kestä ikuisesti. Kaikki muuttuu jossain vaiheessa.

Mitään ei kannata pitää itsestäänselvyytenä. Asioiden, ihmisten ja tapahtumien arvon voi nähdä tässä ja heti. Niitä huonojakaan tapahtumia tai tunteita ei kannata haudata sisäänsä syvälle. Kannattaa opetella käsittelemään asioita jos ei yksin, niin joku apunaan. Se, että keskittyy enemmän hyvään kuin huonoon, ei tarkoita sitä, että kieltäisi asioita tai lakaisisi niitä maton alle.

Joka päivä on hyvä muistaa, että elämä on lahja sekin. Elämän ei tarvitse olla selviytymistä eikä meidän ole tarkoitus rämpiä sen läpi. Elämä saa olla hyvää, vaikka myös niitä huonoja, surullisia ja ikäviä asioita tapahtuu. Aina emme voi kaikkeen vaikuttaa, mutta usein voimme vaikuttaa asenteisiimme. Tapahtuu asioita, jotka vievät voimia, mutta tapahtuu myös asioita, jotka tuovat voimia. Sellaista tämä elämä on.

Nautitaan pienistä asioista. Itse olen oppinut, ettei mikään asia ole niin pieni tai mitätön, etteikö siitä voisi olla kiitollinen.

Voikaa hyvin, pysytään niin terveinä kuin mahdollista!

Jenny

SYDÄN on tullut alle jäädäkseen, saa tykätä!

Tule Instagramiin!

Tule Facebookiin!

Lue myös nämä: 

Juoksukouluja Helsingissä

Polkujuoksua Puerto Ricossa

Huomioi arjen kuormitus liikunnassa ja aktiivisuudessa

Neljä kuukautta elämäni kolmanteen ultramatkaan

Arjen ei pitäisi olla selviytymistä

Luennoin Go Expo -Messuilla la 29.2. klo 12–13 + lippuarvonta + messutärpit

Luennoin Go Expo -Messuilla la 29.2. klo 12–13 + lippuarvonta + messutärpit

Rakastan puhua hyvinvoinnista, arjen parantamisesta, ja niistä pienistä valinnoista, joita ihmisen itsensä on tehtävä. Rakastan puhua palautumisesta, arjen rytmittämisestä, liikunnasta ja motivaatiosta. Kaikesta tästä saan taas puhua tunnin verran, kun olen tulevana lauantaina 29.2. luennoimassa Go Expo -messuilla Go Expo -areenalla klo 12–13. Tule kuuntelemaan 

En voisi enää rääkätä kehoani

En voisi enää rääkätä kehoani

Treenaamiseeni on tullut viime aikoina paljon järkeä. Olen miettinyt, että voiko se johtua siitä, että ihmisen ymmärrys itsestään ja maailmasta kasvaa muutenkin iän myötä. En enää voisi rääkätä kehoani tai tehdä keholleni asioita, joiden tiedän olevan sille huonoksi tai liian yksipuolista. En esimerkiksi voisi ajatellakaan 

Juoksu maistuu ja kulkee taas

Juoksu maistuu ja kulkee taas

Juoksu maistuu ja kulkee taas! Olen jälleen aivan innoissani juoksusta! Olen ollut siitä toki innoissani jo useamman vuoden ja tykkään hulluna Vauhtisammakon juoksukoulujen ohjaamisesta, mutta viime viikkojen aikana, oikeastaan tämän vuoden puolella, oma treeni on lähtenyt uuteen nousuun, ja oikein odotan, että pääsen juoksemaan. Tuntuu, että viimeksi kun olen ollut tässä tilanteessa, siitä on jo tovi. Toki välissä on ollut kaikennäköistä viimeisen parin vuoden aikana: influenssa, jalan murtuminen ja reisi-lonkkavaiva, mutta nyt tuntuu vahvasti siltä, että suunta on oikea.

Ja mitä tarvittiin siihen, että tämä fiilis iski päälle ja kovaa? Vaihtelevuutta tekemiseen ja sitä omaa tekemistä ohjaamisen lisäksi. Syksyllä ohjasin nimittäin paljon juoksua ja oma juoksu oli aika vähäistä, se kulki rinnalla ajan ja voimien mukaan. Vaikka ohjaa, sitä omaa monipuolista tekemistä ei saa unohtaa! Tähän pisteeseen päästäkseni on vaadittu paljon peruskestävyyden hinkkaamista, mutta myös polkujuoksua Keskuspuistossa, tonnin vetoja asvaltilla, myös kakssatasia, joita olen välillä tehnyt, koska ne ovat kivoja, ja paluu Jätemäkeen tauon jälkeen. Toki vasta palasin pitkien vetojen ja eilen mäkitreenin pariin, mutta minkälaisen energiapuuskan ne toivat samantien mukanaan! Uskon vahvasti, että on myös tarvittu voimatreeniä ja joogaa, joita teen kumpaakin pari kertaa viikossa. Tähän on tarvittu myös kehonhuoltoa ja erityisesti lonkan alueen ja jalkaterän lihasten vahvistamista sekä liikkuvuusharjoitteita, joita teen useamman kerran viikossa ihan täällä kotona.

Eilinen treeni Jättärillä.

Jättärille paluu oli suunnitteilla jo aiemmin, mutta erilaisista muuttuvista tekijöistä johtuen pääsin sinne vasta eilen. Koska tunkkasimme ja juoksimme vain kahta loivempaa mäkeä, treeni tuntui yllättävän hyvältä ja kevyeltä! Pari tuntia hurahti kuin siivillä höpötellessä kaverin kanssa: kasaan saimme 700 nousumetriä ja 14 kilometriä.

Otin käyttööni myös Stravan ja uusi urheilukello vanhan temppuilevan tilalle on harkinnassa – olen aikeissa vaihtaa Garminiin Suunnosta, jota olen käyttänyt yli vuosikymmenen. Saa nähdä, tottuuko kaltaiseni tätijuoksija uuteen vempaimeen.

Erilainen juoksija kuin ennen vaan ei huonompi

Juoksijana olen nykyään hyvin erilainen kuin olin vaikka 6 vuotta sitten. Vauhditkin ovat noista ajoista tippuneet aika tavalla, tosin vastaavasti matkat ovat pidentyneet ja peruskestävyys on parantunut huimasti. Tuolloin aiemminhan ohjasin ryhmäliikuntaa pitkälti vk-alueella, ja pk-treeni oli olematonta. Pystyin juoksemaan kympin kovaa, mutta siihen se sitten tyssäsi. Aiemmin juoksin myös usein samoilla kulmilla ja samoja vauhteja, enkä varmasti ollut ainoa, joka tekee niin.

Lokakuussa kävin tekemässä kympin testijuoksun mösjöö jäniksenä, ja ajaksi sain tuolloin 51:45. Olin siihen ihan tyytyväinen, koska kovemmat vauhdit olivat tosiaan olleet jo pidemmän aikaa vain lähes ajatuksen tasolla. Päätinkin, että käyn uusimassa kympin testijuoksun jälleen huhtikuun alussa – tavoitteena on päästä alle tuon 50 minuutin, ja uskon, että se on hyvinkin mahdollista. Ja miksi tämä tavoite – ihan vain huvin vuoksi!

Tonnin vedot Sompasaaressa.

Ei vain juoksua

Ehkä tämä juoksu maistuu nyt näin hyvältä ja tuntuu mahtavalta, kun en ole vain juossut, kuten tein pitkälti 2017 kesästä aina jalan murtumiseen 2018 kesään. Ja vaikka ohjaaminen on mahtavaa, olen huomannut omien treenien tärkeyden. Niitä kaipaa paitsi kroppa myös pääkoppa. On ollut ihana juosta jonkun kaverin tai mösjöön kanssa ja välillä myös ihan yksin. Joko musiikilla tai ilman.

Vaikka voisi kuvitella, että juoksu on aika monotoninen laji, niin sitähän se ei ole laisinkaan. Vaihtoehtojahan on hurjasti aina juoksualustasta treenien sisältöön. Itselle tärkeä osa juoksua on myös tuo lihaskunnosta ja liikkuvuudesta huolehtiminen ja asioiden tekeminen niin, että olen mahdollisimman terve ja saan juosta ilman vaivoja. Tämä tavoite ei itselleni tule vain juoksemalla, vaan vaatii myös muunlaista tekemistä.

Ihania lenkkejä jokaiselle!

Jenny

Sydän on tullut alle jäädäkseen, saa tykätä!

Tule Instagramiin!

Tule Facebookiin!

Lue myös nämä: 

Juoksukouluja Helsingissä

Polkujuoksua Puerto Ricossa

Huomioi arjen kuormitus liikunnassa ja aktiivisuudessa

Neljä kuukautta elämäni kolmanteen ultramatkaan

Arjen ei pitäisi olla selviytymistä

Oman näköinen elämä

Oman näköinen elämä

Tärkeintä on haluta omaa arkea. Elää oman näköistä elämää. Jos ei tiedä, mitä se on, kannattaa pysähtyä. Lueskelin aamuna hiljaisena herättyäni joskus viiden jälkeen virkeänä tuttavani Marinellan blogia. Hän teki minun silmissäni aikamoisen elämänmuutoksen ja muutti kauas Norjaan luonnon ja rauhan keskelle. Ihailen Marinellaa suuresti,