Treenivuosi tammikuusta kesäkuuhun – juoksua, punttia ja valmistautuminen Tour du Mont Blancille

Treenivuosi 2019 oli mahtava – postauksessa tammi–kesäkuun treenit. Tämä vuosi alkaa olla lopuillaan, vaikka itsestäni ei tunnu yhtään siltä, että joulu lähestyisi. Toki meillä kuopus on asettanut minun mummini vanhat joulukoristeet esille, mutta tämä syksy meni niin nopeasti, että pääkoppani ei ole vielä tajunnut sitä, että edessä on joulu ja 9 päivän loma! Mutta sitä ennen toki on 5 työpäivää, joiden aikana maailma pitää saada valmiiksi.

Olen joka vuosi perinteisesti käynyt loppuvuonna vuoden kulkua läpi, mutta nyt käännän katseeni taaksepäin ja tsekkailen, millaisen treenivuoden 2019 sain viettää. Treenivuosi 2018 oli todella rikkinäinen mitä urheiluun tulee, vaikka juoksinkin ekan ultrani tuolloin. Silloin myös sairastin todella kovan influenssan, kärsin sen jälkeen pitkään rytmihäiriöistä ja kun aloin vihdoin olla kunnossa, murtui jalkani. Mutta sellaista se on, elämä ja treenaaminen. Mutta nyt itse asiaan!

Tammikuussa

olin Vauhtisammakon matkassa Littoisten poluilla ja sairastuin tämän vuoden ainoaan flunssaan. Enpä vielä tuolloin osannut ajatella, miten upean syksyn saan viettää Vauhtisammakon juoksukoulun ohjaajana Helsingissä. Meillä oli myös ensimmäinen kokoontuminen ja treeni mahtavan alppiporukkamme kanssa, jonka kanssa treenasimme koko alkuvuoden. Reissuhan huipentui Mont Blancin kiertämiseen neljässä päivässä (160 kilsaa, 10 000 nousumetriä), jonne lähdin suoraan kahden kuukauden telakalta reisi- ja lonkkavaivan takia.

Juoksin työmatkoja, mikä oli aivan mahtavaa. Välillä luminen Helsinki oli muuttunut poluiksi, mutta vaikka se hidasti hieman etenemistä, se ei haitannut ollenkaan.

Helmikuussa

olin kiitollinen jokaisesta treenistä. Muistissa oli edellisvuoden rikkinäinen treenivuosi, ja nautin siitä, että pystyin urheilemaan, kuten halusin. En viihtynyt duunissani, joten purin turhautumistani treenaamiseen ja liikuin 10–12 tuntia viikossa. Se kuulostaa omiin korviini paljolta nytkin, mutta olenhan tuohon määrään ja enempäänkin tottunut liikunnanohjausvuosina. Olin myös innoissani siitä, että sain 20 ohjausvuoden jälkeen itse harrastaa ja käydä ohjatuissa treeneissä. Kypsyttelin mielessäni päätöstä liikunnanohjauksen lopettamisesta kokonaan, mutta onneksi ei tarvinnut. Motivaation saamiseksi riitti, että vaihdoin sisäliikunnan ulkoliikunnan ja juoksun ohjaamiseen. Aloin myös treenata R5-salilla ja Noora Kenttämaan ohjauksessa pienryhmässä, enkä vielä tuolloin tiennyt, että olen tullut salille jäädäkseni pidemmäksi aikaa. Heinäkuisen jalan murtuman jälkeen olin tehnyt comebackin salille, mutta kesti pidempään, että sain salitreenin sellaiseksi rutiiniksi kuin se nyt on. Suunnittelin treenejäni huolellisesti, joka sitten myöhemmin jäi. Nyt vasta olen ottanut suunnittelun osaksi arkea taas. Kun treenit ovat kalenterissa, ne tulee tehtyä. Toki sovellan esimerkiksi silloin, jos olen nukkunut huonosti, mutta pääosin teen, kuten kalenterissa lukee.

Maaliskuussa

juoksimme paljon Nuuksiossa. Olin aivan liekeissä polkujuoksusta ja tunkkauksesta, josta tuli vahva treenirutiini. Vietimme myös paljon aikaa Jättärillä. Teimme pitkiä, 3–4 tunnin treenejä alppijoukkueemme kanssa. Oli mahtavaa treenata innostuneessa porukassa. Omalta osaltani tilannetta paransi entisestään se, että myös puolisoni mösjöö oli mukana, olinhan ostanut alppimatkan hänelle synttäri-, joulu-, ja hääpäivälahjaksi.

Hiihdin myös pitkästä aikaa ja vielä kisoissa! Osallistuin silloisen työpaikkani kanssa Vasaloppet-kisaan ja sain tehtäväkseni ankkuriosuuden, 19 kilometriä. Olin 20 vuoden aikana hiihtänyt kerran, ja vaikka hankin sukset tammikuussa, en sairastelun ja juoksutreenien takia ehtinyt ladulle. Hiihto meni kuitenkin superhyvin, vaikka tekniikka oli ensimmäiset 10 kilometriä hirveää, kaaduin pari kertaa ja lopulta laskin mäet alas silmät kiinni. Kokemus oli mahtava, ja kuinka yllättävää, itkin maalissa vuolaasti. Tänä vuonna aion alkaa hiihtää heti, kun lunta on, kerran sukset on nyt hankittu!

Kävin myös kehonkoostumusmittauksessa ja olin tuloksiin todella tyytyväinen. 10 kiloa rasvaa oli haihtunut hikenä ilmaan sitten viime mittauksen kuluneen parin vuoden aikana! Nyt muuten menen uusimaan mittauksen ensi viikolla. Jännittää.

Huhtikuussa

olin onnistunut yhdistämään punttitreenin ja juoksun omasta mielestäni sopivasti. Kesää kohti ja alppimatkan lähestyessä motivaatio salitreeniin laski, noustakseen pikkuhiljaa syksyn mittaan. Nythän olen taas treenistä ihan liekeissäni ja jos jatkan näin, kuten nyt viimeiset pari kuukautta, tuloksia on odotettavissa myös sen leuanvedon suhteen.

Jalan murtumasta oli huhtikuussa 8 kuukautta ja kävin tuolloin urheilujalkaterapeutti Sami Pesosen luona. Tajusin, että olin antanut jalan parantua, mutta en ollut kuntouttanut sitä. Siitä syystä vasemmalla puolella kroppaani oli monenmoista vaivaa. Sain kotijumppaohjeita ja jalka alkoi tuntua hyvältä.

Vietimme myös kokonaisen viikonlopun alppijengin kanssa Nuuksiossa. Se oli aivan mahtava viikonloppu, mutta koska tuon jälkeen laiskottelin kehonhuollon kanssa, sain rasitusvaivan, joka esti juoksemisen lähes kokonaan seuraavan kahden kuukauden aikana.

Toukokuussa

juoksin maratonin ajatuksella juosta pitkä peruskestävyyslenkki. Jalkavaiva oli juuri alkanut vaivata tuossa vaiheessa, mutta Burana sai tuntemukset pois ja päätin lähteä sittenkin maratonille. Paransin aikaani 16 minuuttia ja köpöttelin alusta loppuun samaa vauhtia peruskestävyysalueella. Jälkikäteen ajatellen juoksu kipeällä jalalla ei ollut varmasti fiksua, koska tuon jälkeen pääsin kunnolla juoksemaan vasta kesäkuun loppupuolella.

En siis juossut, enkä tehnyt juuri muutakaan. Stressasin sitä, kuntoutuuko jalka alppimatkalle. Kävelykin sattui monta viikkoa ja ratikkaan juokseminen oli yhtä tuskaa. V*tutti, että olin laiskotellut kehonhuollon kanssa ja tässä oli tulos.

Kesäkuussa

kävin välillä koittamassa, onnistuiko juoksu. Lenkiltä palasin itkien kotiin ja stressasin yhä ihan hirveästi tulevasta alppimatkasta. Olin maksanut siitä ja puolisoni matkasta monta tonnia, kaikki varusteet oli hankittu, lentoliput ja majoitukset, enkä voinut juosta ilman kipua koivessa. Tiesin, että jos vaiva ei poistu, en voi lähteä matkaan. Ensimmäisen kuukaudenhan olin ollut ihan lamaantunut vaivani kanssa, kunnes sitten tajusin, että minun on pidettävä kuntoa yllä muilla keinoin ja sain mentyä takaisin salille ja löysin murtuneen jalkani kanssa niin tutuksi käyneen crosstrainerin . Kesäkuun mittaan vaiva alkoi kuitenkin helpottaa ja alkoi näyttää siltä, että pystyn juoksemaan. Kävin toistamiseen jalkaterapeutilla, joka totesi, ettei mitään ainakaan vaikuttanut olevan rikki.

Tapasimme viimeisen kerran alppijengimme kanssa yhteistreenien merkeissä, ja pystyin juoksemaan vihdoin ilman kipua. Olin pari kuukautta siis ollut juoksematta (maratonia lukuun ottamatta) ja oli pakko luottaa siihen, että jalka kestää reissussa ja selviän siitä, vaikka treenit olivat menneet ihan perseelleen. Ja niin se on kestänyt, eikä vaiva ole uusinut tuon jälkeen. Toki voimatreenillä ja kehonhuollolla on tässä varmasti osansa.

Tässäpä ensimmäisen puolen vuoden treenit. Kannattaa klikkailla noita linkkejä tekstin lomassa, jos haluat lukea lisää harjoittelustani. Kirjoitan oman postauksen heinäkuu–joulukuu-treeneistäni ensi viikon kuluessa.

Ihania liikkumisen hetkiä ja mahtavaa lauantaita!

Jenny

Tule Instagramiin!

Tule Facebookiin!

Lue myös:

Arki on nyt sitä, mistä haaveilin

Sama paino – eri kroppa